Faktakulma
Niin sanotuksi valtamediaksi kutsutaan Suomen suurimmista tiedotusvälineistä koostuvaa joukkoa. Siihen voidaan katsoa kuuluvan ainakin Helsingin Sanomat, Yleisradio, STT, Ilta-Sanomat, Iltalehti ja MTV3.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ihmettelee, miksi niin sanottu valtamedia ei käsittele muiden puolueiden jäsenten toimintaa samalla tavalla kuin perussuomalaisten. Hän viittaa kansanedustaja Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja James Hirvisaaren kirjoituksista nousseisiin kohuihin, mutta myös muiden puolueiden jäsenet ovat käyttäneet teksteissään erikoista kieltä.
- Kun vihreä kuntapolitikko kirjoittaa blogissaan räväkästi väkivallasta virkamiehiä kohtaan (tämä vihreistä tuomittiin), ei media tuo mikrofonia puheenjohtaja Ville Niinistön kitalakeen vaan antaa palstatilaa eurobondien kannattamiselle, Soini kummastee blogissaan.
Uuden Suomen esille nostamasta aiheesta löytyy juttu täältä.
- Kun rkpläinen paikallispoliitikko kutsuu paikallista demaripoliitikkoa Siuntiossa jonkin sortin fyyreriksi, ei siitäkään valtamedia mölähdä. Hoobeeäl sover, perussuomalaisten presidenttikandidaatti jatkaa.
Siuntiolaisten keskinäisestä nokitellusta kirjoitti ensin Siuntion kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Kristian Parviainen (sd.) täällä. Riitelystä uutisoi myös Uusi Suomi.
Halla-ahon Facebookissa nostama "panssarivaunuja Kreikkaan -kohu" on ollut pitkään esillä eri tiedotusvälineissä, myös Uudessa Suomessa. Hirvisaaren parin viikon takainen toimittajia mollannut blogikirjoitus oli myös pitkään otsikoissa.
Soini kirjoittaa puolueita koskevista "erilaisista säännöistä" blogissaan täällä.
Faktakulma
Niin sanotuksi valtamediaksi kutsutaan Suomen suurimmista tiedotusvälineistä koostuvaa joukkoa. Siihen voidaan katsoa kuuluvan ainakin Helsingin Sanomat, Yleisradio, STT, Ilta-Sanomat, Iltalehti ja MTV3.

Kommentit
Minusta on ihan asiallista
Minusta on ihan asiallista vetää raja kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen välille.
Eikö Soini todellakaan tätä keksinyt?
Asiaa kyllä
Onhan siinä jotakin eroa.
Soini oikoo poliitikon tavoin mutkia. Liiallinen tarkkuus vain heikentäisi asemia muihin nähden.
aivan
ja on pikkuisen eroa siinä, että Halla-ahon Kreikka- kommentti noteerattiin syystäkin Kreikassa; kotimaisten paikallispoliitikkojen keskinäiset kahnaukset ei kiinnosta ketään.
Avuton yritys Soinilta syyttää mediapelistä, ihan itse ovat Perussuomalaiset negatiivista huomiota keränneet.
Urjalan varavaltuutettu
Kyllä ero perussuomalaisten ja joidenkin muiden välillä on olemassa. Sitä en tarkalleen tiedä, miksi mediassa perussuomalaisvastaisuus ja vihermyönteisyys on suhteettoman yleistä. Ehkä se liittyy erilaiseen elämänkokemukseen. Toimittajat näkevät erilaisia ihmisiä kuin taksikuskit, muurarit ja elektroniikkasuunnittelijat.
Jos persuvaltuutettujen
Jos persuvaltuutettujen töppäyksistä uutisoitaisiin samassa suhteessa kuin vihreiden ja ruåtsalaisten, niin ei valtakunnallisiin uutisiin enää muuta mahtuisikaan.
Voimaa masokismista
Soini alkaa ilmiselvästi turhautua. Voimaa haetaan nyt masokismista. Jopa presidenttiehdokkuutensa motiiviksi Soini ilmoitti vihastumisensa persuja vastaan hyökkäilyyn "valtamediassa". Tämä nyt kai viimeistään osoittaa oman agendan tyhjyyden.
Näihin ylilyönteihin on muissa puolueissa puututtu yleensä omaehtoisesti ilman median taholta tulevaa painetta. Kysymys on lisäksi siitä, että nämä ulkomaihin ja ulkomaalaista alkuperää oleviin henkilöihin kohdistuvat herjat ovat osa halla-aholaista maailmankuvaa. Muissa puolueissa vastaavat ilmiöt ovat todella vain poikkeamia.
Niin metsä vastaa
kuin sinne huudetaan...joku tämmönen slogani sopis tähän.
No, saadaanpahan taas pidettyä ammattitaidottomia persuja framilla mitättömien kirjoitelmien avulla. Ehkä sillä saadaan pidettyä suosiota yllä vielä jonkun aikaa.
Näyttää kyllä siltä
että tämänkin nettilehden Puheenvuorossa saa vapaasti syyttää ja herjata ihan surutta Soiniakin jopa Breivikin tekojen kustannuksella. Näyttää pahasti siltä että poliittisella puolueella on merkitystä mitä sallitaan kirjoitettavan ja kenestä. Näin vain näyttää olevan valitettavasti. Soini on kylläkin ihan oikeassa kirjoittaessaan asiasta.
vai raja kunnanvaltuutetun ja kansanedustajan välille...
...perusuomalaisia on haukuttu, muistelkaapa Halla-Ahoon ja muihin kohdistuneita pelotteluita ja väitteitä, kun he olivat ihan tavallisia suomen kansalaisia?!Jos vihreiden kunnanvaltuutettu ehdottaa väkivaltaa tai ehdokas huumeiden napsimista sallittaviksi on kysymyksessä erittäin vakava moraalinen kysymys puolueessa....
Soinlla pallo hukassa
Soinilla taisi mennä puurot ja vellit sekaisin,olisiko paineensietokyky koetuksella,siltä vähän vaikuttaa.
Ja jatka lisä kommentilla vaan
kunhan joka lauseessa SOINI,SOINI,SOINI! Velliä, puuroa, mitä vaan..SOINI SOINI PERUSSUOMALAISET SOINI....
:D
Ai miksi?
Kysymys on siinä mielessä turha, että kyllä useimmat tietävät miksi perussuomalaiset ovat valtamediassa suurennuslasin alla. Vihreisiin myötämielisesti suhtautuva ns. "sivistyneistö" on olennainen osa toimittajakunnan kudelmaa ja totta kai heistä on herkullista nostaa polttopisteeseen kaikki vähänkin kiistanalaiset tai monitulkintaiset perussuomalaisen suusta livahtaneet lausumat. He haluavat omalta osaltaan vaikuttaa yhteiskuntaan nostamalla heille edullisia ajatuksia ja rusentamalla muita. He haluavat kouluttaa sivistymätöntä kansaa tavoille. Satumaa-tangon sanoin...
"Mulla on valtaa mä koulutan muita
ja kun mun ikkunan alla ne huutaa
tää ei voi olla näin
mä menen takaisin nukkumaan."
Häh?
Minusta on kummallista väittää, että vihreiden valtuutetun puheista olisi muka vaiettu. Valtamediastahan Soini on niistä itsekin lukenut. Ja vihreät reagoivat heti. Tuomitsivat eivätkä seliselitelleet.
On erittäin suuri
ero sillä uutisoidaanko asiaa yhden kerran vai viikko joka päivä. Ehkäpä pitempäänkin, kuten esimerkiksi Halla-ahon kohdalla on havaittu. Vihreän atteen kohdalla vain kerran yhtenä päivänä yksi uutinen. Onko eroa?
Uutisoivat sen verran kun
Uutisoivat sen verran kun aihetta on ja niin kauan kuin asiasta tulee jotain uutta.
No siinäpä juuri on ero
No siinäpä juuri on ero perussuomalaisista uutisoimiseen. "Sen verran kuin aihetta on". Kiteytit juuri hyvin nyrkkisäännön, jota tulisi noudattaa niin persujen kuin virheidenkin kohdalla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että persujen sanomat pyritään tulkitsemaan aina sen raskaimman mukaan. Olisihan tuossa virheän kommentissakin ollut aihetta vaikka minkälaisille Breivik-vertauksille, jos vain olisi haluttu nähdä sellaisia. Mutta ei haluttu. Case closed muutamalla kommentilla.
Olisi siinä
... ollutkin. Todettakoon kuitenkin vihreiden kunniaksi, että olivat julkistamisessa ja irtisanoutumisessa itse aktiivisia.
Raven puhuu asiaa
Kysymys on nimenomaan siitä, mikä on toimittajien *mielestä* kiinnostavaa. Urjalan varavaltuutettu on siinä määrin kiinnostava, että HS jaksoi useaan otteeseen noteerata hänet sekä suoraan että yleisesti puhuttaessa poliittisesta ilmapiiristä, sen kovenemisesta tai "lisääntyneistä uhkailuista", joiden ainoana esimerkkinä varavaltuutettu sitten toimi.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ex-kuntapoliitikko+kiisti+syytteet+Th...
Sen sijaan Petri Honkanen unohdetaan todennäköisesti heti eikä hänen kirjoitustaan tarkastella osana laajempaa trendiä.
Näiden kahden vertailu on tietenkin mahdotonta, koska kysymys on laadullisesti erilaisesta toiminnasta. Siksi vihertävän toimittajan on helppo puolustautua.
Kyllä näistä on kirjoitettu
Soini puhuu potaskaa jälleen. Persut ei ole uhri tässäkään. On kuitenkin ero, kun henkilö on vuosikausien huoltajuustaisteluhelvetissä verrattuna pikkunäppärään kirjoituskikkailuun.
Ja Siuntion Parviainen on saanut julkisuutta aivan tarpeeksi.
Toimittajat arvottavat puolueet omia mieltymyksiään vasten
Media arvostus eri puolueita kohtaan näkyy selvästi toimittajien tavoissa kohdella niitä. Esimerkiksi kysymysten ja uutisointien laatu on erilainen.
Otetaanpa pari esimerkkiä.
RKP:tä kohtaan ei harrasteta lainkaan revolverihaastattelua ja toimittajien kysymykset ovat aina harkittuja ja asiallisia, rauhallisesti esitettyjä. Henkilökohtaisuuksiin ei koskaan mennä.
Täysin vastakkainen tyyli on vallalla perussuomalaisia kohtaan. Kysymykset esitetään kiihkeästi ja kantaa ottavasti. Kysymysten aihepiiri on täysin muista puolueista poikkeava ja kysymykset lähes poikkeuksetta ennalta kantaa ottavia.
RKP:tä katsotaan ylöspäin, PeSua pitkin nenänvartta.
Syy
Syy tähän on ilmiselvä: poliittisen keskustelun ilmapiiri ja tyyli muuttuivat nimenomaan persujen myötä. Ei ennen ollut tapana väittää poliittisia vastustajia rikollisiksi tai vähämielisiksi tms. Kärsikää nyt sitten seuraukset.
Mutta ketkä nimittelevät
Ymmärtäisin, jos puolueen johto tai kansanedustajat yleisesti käyttäisivät tuollaista kieltä. Mutta ainakaan näiden nettipalstojen sanankäyttöä ei sentään voi ottaa vakavasti huomioon. Täällähän sitä paitsi toimii kasvottomia provokaattoreita, jotka haluavat saattaa vastustajansa huonoon huutoon, luulisin.
Kokoomuksen Petri Salo somaleista
http://www.youtube.com/watch?v=vzkGDrKD8js
Pe-Suilu on nykyisin sitä, että hämmästellään sitä, mitä lehdet
kirjoittavat, kun ensin joku heistä käyttäytyy perin erikoisesti. Sitten loukkaannutaan siitä, mitä siitä performanssista sivullinen kirjoittaa. Voi kauhiaa!
Turkkalainen ote maailman menoon
Pe-Suilu on tervehdyttävää , 100x TIMO SOINI ääneen myös
illalla vielä toistetaan 100x TIMO SOINI PRESIDENTIKSI, ja vielä PERUSSUOMALAISET HALLA-AHO, JAMES HIRVISAARI ja P. RUOHONEN-LERNER vielä muutaman kerran päälle
ja sitten ääneen:
"NYT KÄYN PERUSSUOMALAISELLE LEVOLLE JA NÄEN IHANIA Pe-Su UNIA!"
Soini ei ymmärrä eroa?
Halla-aho ja Hirvisaari ovat kansanedustajia. Keitä nuo muut ovat? Ikinä kuullutkaan.
Paikallispoliitikkojen edesottamukset eivät ole kiinnostavia uutisia. Ei vaikka olisivat persuja. Kyllähän Soini tämän tietää.
Vähän outoa miksi Soini haluaa presidentinvaalikampanjansa aattona puolustella puolueensa moukkia, jotka ovat molemmat päässeet uutisiin ihan silkkaa omaa tyhmyyttään. Ja kumpikaan ei muuten puolustaisi Soinia samassa tilanteessa. Päinvastoin, taitavat laskeskella päiviä siihen että pääsevät kiusallisesta paksukaisesta eroon.
harmi
Ajattelin että edes Soinista olisi muuhunkin kuin keskustelemaan keskustelemisesta (perinteitä kunnioittaen), mutta ei se nyt oikein siltä näytä. Väyryskekkossoini-landiassa ollaan hirveän loukkaantuneita epäreilusta kohtelusta.
Mitään järkevää ratkaisuehdotusta sieltä ei taida tulla näihin isompiinkaan asioihin. Syykin on kai selvä. Sellainen ei lisää kannatusta, koska on vain huonoa vaihtoehtoja tarjolla. Kannatuksen lisääminen on tietysti joka puolueen keskeinen tavoite, mutta populisteilla ei taida muita tavoitteita edes olla. Toisaalta onhan se aika sama olla ehdottamatta mitään, koska hallitusvalta aika kevyesti luovutettiin vaan muille.
Maailma siis muuttuu, eskoseni
Vaalien alla oli suurin huolenaihe perussuomalaisten mahdollinen pääsy hallitukseen. Ruotsidemokraatteihin verrattu puolue olisi ollut pidettävä poissa vallankäytöstä. Tukea syrjinnälle haettiin naapurimaiden päättäjiltäkin.
Hallitukseen menon estyttyä ääni on muuttunut päinvastaiseksi. Nyt, nimenomaan vastustajat, arvostelevat puoluetta siitä, että se ei ole hallitusvastuussa johtamassa maatamme.
Toisaalta puolueen olisi hajottava. Sen olisi erotettava osa puolueesta. Milloin mistäkin syystä.
SDP, onko Perussuomalaiset koko maailman politiikan ydin? Vai onko SDP vain yksinkertaisesti perusolemukseltaan skitso?
aika vahvaa tulkintaa
Hallituksen muodostamisesta neuvottelivat kaikki puolueet yhdessä, en tiedä mistä tuon SDP:n tuohon kaivoit. Minun mielestäni Katainen todella yritti parhaansa, että saisi rakennettua kokonaisuuden (=hallitusohjelman), johon myös ps olisi voinut sitoutua. Harvinaisen stressaantuneelta hän näytti ainakin niiden neuvotteluiden aikana. Ps päätti kuitenkin olla EU-kysymyksissä niin ehdoton linjastaan, että päätyivät oppositioon. Täysin oma päätös, ihan turha syytellä siitä muita, mahdollisuutta hallitusvaltaan tarjottiin mutta sitä ei haluttu käyttää.
Muut sitten menivät ja muodostivat hallituksen, vaikka siellä on paljonkin erimielisyyttä, kristillisillä mm. nämä homoasiat ja vihreillä ydinvoimakansanäänestykset, kuntaliitokset jne. Ihan normaalia politiikassa, omia linjoja ajetaan mutta silti pitää pystyä myös yhteistyöhön, koska siellä ei edusteta vain omaa puoluetta vaan koko kansaa, myös sitä osaa joka on eri mieltä.
Olisikohan
syynä tähän keskustelun pitkittymiseen persujen sanomisista se, että ei Soini sen enempää kuin eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lernerkään heti irtisanoutuneet näistä puheista. Soini toki otti HA:n tikun nokkaan esittämällä kuukauden erottamista, joka sittemmin vesittyi ekr:n kokouksessa 2 viikoksi. Lähtökohta kuitenkin tuntui olevan se, että nämä nyt ovat vain pakinoita, joita ei kannata ottaa niin vakavasti.
Vihreiden kunniaksi on sanottava, että ottivat välittömästi tuomitsevan kannan omiensa puheisiin ja näin hoitivat asian pois päiväjärjestyksestä kerralla.
En usko tuohon
esittämääsi logiikkaan, sillä muistaakseni Iltalehtihän soitti Soinille (oli ulkomaan matkalla) heti kun toimittajan tietoon tuli kansanedustajan blogikirjoittelu ja Soini sanoutui irti tuomiten kirjoittelun sellaisena kuin toimittaja sen kertoi. Uutinen oli myös lehdessä tästä Soinin kertomasta. Ei siis näyttänyt riittävän medialle tuossa tapauksessa. Vihreiden kohdalla kylläkin. Puolueita ei kohdella mediassa samalla logiikalla. Se nyt vain on faktaa.
Median kanssa saa matsata niin paljon kuin kunto kestää
mutta muutamalla persulla näyttää kunto pettävän jo alkumetreillä. Soinikin näkyy väsyneen jo ensimmäisessä erässä kommentoimaan persulauman räävintää. Soini vanhana kehäkettuna, 14 vuotta persujen puheenjohtajana, osoittautuu kumminkin lasileuaksi, joka alkaa kerjäämään polvet notkuen kongimieheltä erätaukoa jo ennen kuin sen aika on.
Mediaa voi verrata painija Kareliiniin, joka selätti vastustajat yksi toisensa jälkeen mahtavilla voimillaan. Soininkin olisi pitänyt valita ehdokkaansa ennen vaaleja tarkemmalla täikammalla ettei tarvitse ruikuttaa, että persuja kohdellaan huonommin kuin muita. Putkosen koirakoulussa muutamat Hommalaiset ovat luistaneet opetuksesta ja jatkavat entistä menoa. Eivät ole saaneet opastusta siitä, miten kansanedustajan kuuluu käyttäytyä ja miten esiintyä median suurennuslasin alla salamavalojen räpseessä.
Itku pitkästä ilosta, pieru pitkään nauramisesta, kuuluu vanha sanonta.
Ei mistään väsymisestä kysymys
ensinnä, palstamillit maksaa hirveesti jos joutuu mainospuolelle itseänsä näkyviin tuoda.
Toisaalta kun on julkku henkilöistä kysymys, niin pahin uhka oikeesti olis, että ei kirjoitettais mitään...unhduksiin vaipuminen...hirveetä olis kun jengi alkais unohtaa .."häh..kuka...ai se..jotain nyt muistan". Eli tuota parempi...aivan kuin missä vaan markkinoinnissa...että jotain puhutaan, pysyy nimi pinnalla, muu korjailu hoituu keinoilla jos tarve (aina ees ei).
Perussuomalaisillakin selkeästi negatiivinenkin on toiminut posotiivisesti, pitää nimet tunnetovuutena kansan huulilla, toisaalta tuonut myös selkeästi sympatiaa ja kannajia!
Tämä on haukkumisen ja irvailun paradoksi, se ei toimikkaan aina niinpäin kuin toiset sen ilkimyksissään tarkoittaneet.
PerSu:t , perussuomalaisuus on muuttanut ja vielä muuttaa
-maamme poliittisia kuvioita, veivattakoon näillä sivuilla -muillakin-ihan mitä tahansa. Viime eduskuntavaali oli merkittävä rajapyykki johon tulevissa poliittisissa muutoksissa asioita verrataan.
Vähitellen jatkuvaan juksaamiseen heräävä tavallinen kansa on kuitenkin se poliittinen perusvoimavara, puolueiden kannatuksen tuoja, joiden asioiden hoitamiseen, elinehtojen- ja suomalaisuuden puolustamiseen koko poliittisen voiman odotetaan suuntautuvan.
Ns. vanhat puolueet ovat hurmaantuneet kansainvälisyysintoilussaan päättäjien subjektiivisten mieltymysten toteuttamiseen, jonka harhaisesti odotetaan, uskotaan olevan "kansan mielipide, toive..." kun tavallista rahvasta "kansainvälispolitisoidaan" vängällä hintaan mihin tahansa hyvässä ja pahassa.
On vaan pakko hyväksyä tämä vallitseva, poliittiseen uuden etsintään liittyvä repivä vaihe, jonka jälkeen syntyy, toivon mukaan rakentuu parempi uusi kansallispoliittinen vaihe jossa kollektiivista päätöksentekoa ja kansan tahtoa ei julkeasti kyseenalaisteta.
Roskamedia
Kyllä ainakin Ilta* luetaan keltaiseen lehdistöön eli roskamediaan. NettiUSari heiluu siinä ihan rajoilla ;-)
Miksei US uutisoinut
Miksei US uutisoinut Merkelin ehdotusta rakentaa Kreikan ympärille muuri? Noh, "muuri" kuitenkin. Annas olla jos tämän olisi sanonut vaikka Soini.
http://www.talouselama.fi/uutiset/merkel+kreikan+ymparille+tarvitaan+muu...
suomen poliittisesti korruptoitunut
ns.valtamedia koko laajuudessaan edustaa sitä roska paskaa ja jauhaa jatkuvasti poimien "tarvittavat" asiat esille ainoastaan, vääristellen totuuksia ja asia yhteyksiä tarkoituksellisesti palveluksissaan tietyille muille poliittisille yhteyksilleen jotka mediaa hallitsevat,täysin vapaata ja riippumatonta puhdasta kunnon mediaa ei tästä suomalian sonta kasasta enää löydy joka olisi oikea valtamedia joten tyytyminen siis tähän korruption ja sensuroinnin sekä vääristelyn mediaan jonka toimituskuntaa ei voi kuin halveksia,parempia media tuotantoa odotellessa on oikeaa tietoa onneksi kaivettavisssa esim.netissä oikeilta ns.kanavilta joka tosin vaatii vähän vaivaa mutta parempi sekin kuin lampaana nykyisen valtamedian kuljetettavana
Uudelta Suomelta ei
Uudelta Suomelta ei ilmeisesti löytynyt parempaa uutiskuvaa...
Aika surkeita kuvaajia siellä töissä !
ps. se täytyy muistaa että perussuomalaisia äänestäneiden herrainviha on vielä tallella eikä se ole vähenemään päin ensivaaleissa varsinkana jos uutisointi on halventavaa niinkuin nyt on ollut.
Olen täysin eri mieltä valokuvista
Onhan Usarissa mestarivalokuvaaja Petteri Paalasmaa!
Hänen US:ssa julkaistuista kuvistaan saisi koottua sangen tasokkaan ja kiinnostavan näyttelyn.
TOIMITTAJA EI VOI ODOTTAA KOSKEMATTOMUUTTA
mikäli toimittaja ei toimi puolueettomasti. Puolueellinen toimittaja on yksi vastustajista ja tätä tulee kohdella kuin vihollista.
Tämän vuoksi joka vuosi toimittajia tapetaan tai vammautetaan merkittävä määrä eripuolilla maailmaa. Osa on valitettavasti myös näitä aidon puolueettomia toimittajiakin.
Olen ilmaissut julkisestikin huolestuneisuuteni kasvavaan väkivaltaan toimittajia kohtaan ja tämä on otettu ilolla vastaan.
Muistutus toimittajan mahdollisesta puolueellisuudesta on kyllä unohdettu.
Suomalaisten toimittajien perinteinen jakautuminen Neuvosto- ja länsimyönteisiin on vain muuttunut perusasetelman säilyessä kuitenkin ennallaan.
Toimittaja valitsee puolensa ja uutisoi tarkoitushakuisesti eli toimien liian usein epäammattimaisesti. JSN vielä käytännössä siunaa tämänkaltaisen toimittamisen liian usein.
Niin toiset sanoo
Toiset sanoo väärin ja media tarttuu kiinni.Halla-aho,hirvisaari....
Toiset tekee väärin ja media vain huokailee.Mönkäre,kaikkonen...
Mitää radikaalia ei tapahdu sixpack hallituksessa....
Suomi velkaantuu ja media kököttää, vaikka ratkaisuja löytyisi.
Leikkaukset,verotukset.
Katsokaa muuten PeSujen kannatus käyrää nyt,nousee kuin kissanhäntä ja samassa käyrästössä Keskustan laskee kuin vesiputous.Lähes identtisesti.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-gallup+Keskustan+alam%C3%A4ki+j...
Timon kuva
Kuvasta näkee että Timo on nähnyt kyseisen kannatuskäyrän.
Siitä näkee myös kannan otto Soiniin.Eipä ole ensimmäinen.
Jytkyn hämmästelyä?
Olisiko kuva kuitenkin jo vaali-illalta, jytkyn tunnelmista?
Eihän tuo pahimpia mahdollisia ole. Soini vain on tuon oloinen pulska huulenheittäjä. On tietysti tarvittaessa enemmänkin.