Lauantai 26.5.2012

Karu arvio Suomen käytöksestä

Luotu: 
3.10.2011 14:12
Päivitetty: 
3.10.2011 14:14
  • Kuva: Ossi Kurki-Suonio/Uusi Suomi
    Jyrki Kataisen hallituksen toimet talous- ja EU-politiikassa eivät miellytä yritysjohtajia.

Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen toimet talous- ja Eurooppa-politiikassa saavat tylyn tuomion yritysjohtajilta, ilmenee Keskuskauppakamarin syyskuussa tekemästä Luotsi-kyselystä.

Suomen aiemmasta selvästi tiukentunut EU-linja ei tunnu miellyttävän yrityspomoja. Vain neljä prosenttia yritysjohtajista antaa kiitettävän kouluarvosanan hallituksen Eurooppa-politiikalle. Yli 54 prosenttia antaa korkeintaan kouluarvosanan kuusi (6). 32 prosenttia yritysjohtajista pitää hallituksen toimia tyydyttävänä.

Eurooppa-politiikassa yritysjohtajat peräänkuuluttivat johtajuutta. Luottamusta ja uskoa euroon kuitenkin löytyy, sillä 97 prosenttia yritysjohtajista on samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Suomen kannattaa pysyä jatkossakin eurojärjestelmässä.

Yritysjohtajia huolettaa myös se, että hallituksen aika menee sisäpoliittiseen painiin ja kannatuslukujen seurantaan sekä Kreikka-vakuuksien pohtimiseen.

- Suomi ei ole enää mallioppilas Euroopassa eikä koto-Suomessa. Yritysjohtajien hallitukselle antama huono välitodistus sisältää selvän viestin: linjakkaampaa Eurooppa- ja talouspolitiikkaa kaivataan, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.

Myöskin talouspolitiikka nyppii yrityspomoja. Yli 80 prosenttia yritysjohtajista antaa hallituksen talouspolitiikalle korkeintaan kouluarvosanan seitsemän. Runsaan 44 prosentin mielestä talouspolitiikkaa on hoidettu välttävästi tai heikosti.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Excelman

"Suomi ei ole enää mallioppilas Euroopassa eikä koto-Suomessa"

Ei olla mallioppilas enää edes kotona. Nyt on asiat huonosti!

aretee

"Erittäin vaikeassa velkakriisissä olevan Kreikan julkisen talouden velka paisuu ensi vuonna 372 miljardiin euroon eli 173 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen, maan valtiovarainministeriö kertoo... Maan työttömyysasteen valtiovarainministeriö arvioi olevan tänä vuonna 15,2 prosenttia ja ensi vuonna 16,4 prosenttia."
Eihän tuonne kukaan laita rahojaan vai kuinka?

andemaki

Hyvä että Juttan takuudet menivät läpi. Samalla nousi maan maine taas uusiin lukemiin ja saatiin hurttia huumoriakin peliin. Harvinaista herkkuva hyper pidättyväisissä pankkiiripiireissä.
Hölmöläisten touhuista on monta hauskaa satua mutta olisiko Jutan takuusratkaisusta jatkoa niihin. Itse osaan laskea about kissan ovasta mutta silläkään matikalla ei ratkaisumme nerokkuus minulle aukene.

Nyt kun takuudet on saatu ja persujen rynnistys torpattu voivat Jykke ja Jutta viedä maaliin myös tupon samalla älykkyystarkastelulla.