Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ja pääministeri Vladimir Putin palauttavat maata Neuvostoliiton kaltaiseksi, arvioi dosentti Arto Luukkanen Puheenvuoro-blogissaan.
Luukkasen mielestä Putin suostui puolueen presidenttiehdokkaaksi, ja käytännössä tulevaksi presidentiksi siksi, että maan turvallisuuskoneisto pelästyi arabimaiden viime kevään kumouksia.
- Putinin haaveet yksityiselämästä tai lokoilusta Mustameren rannalla saivat jäädä senkin takia, että Venäjällä ei tunneta ajatusta "kunniallisesta eläköitymisestä". "Konttoria" ei jätetä muuten kuin jalat edellä, Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa toimiva Luukkanen kirjoittaa.
- Putinin uusi tuleminen kuvastaa myös sitä, että Venäjän poliittinen järjestelmä on lukittunut sekurokratiaan ja Neuvostoliiton restauraatioon. Tutkijat ovat myös pääsemässä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen nykyisen valtajärjestelmän erityispiirteistä. Venäjä näyttää edustavan uudenlaista totalitarismia, jossa demokratian erilaiset instituutiot toimivat muodollisesti mutta niillä ei ole todellista merkitystä.
Luukkasen mielestä Putinin tiistaina esittämä vetoomus euraasialaisen unionin perustamisesta on merkki siitä, että Putinin ajamassa Neuvostoliiton restauraatiossa on siirrytty epämääräisistä vihjailuista avoimeen imperiuminrakentamisvaiheeseen.
Venäjän omalaatuinen poliittinen järjestelmä sisäisine ristiriitoineen tarvitsee herran, joka tasapainottaa ja rauhoittaa sen piileviä jännitteitä, Luukkanen arvio. Tästä syytä Putinin täydellinen vetäytyminen oli mahdoton vaihtoehto.
- Medvedev ja Putin - kuin vanha aviopari - tarvitsevat toisiaan ja tiivistä yhteistyötä, jolla maan kurssi pidetään vakaana ja samalla toteutetaan pienten askelten modernisaatiota. Eihän Batmankaan olisi mitään ilman "ihmepoika" Robinia, Luukkanen kirjoittaa.
Lue koko Arto Luukkasen blogi täällä.

Kommentit
Jos haluaa nähdä tilanteessa jotakin positiivista, niin se on se
että Putin tietää jatkuvuutta ja jotakin ennustettavuutta.
Valta korruptoi maassa kenet tahansa, kuka siellä korkeimmalla pallilla istuukin.
On sinänsä hyvä asia, että jonkun olemassaolo stabiloi tilannetta ja maassa on näennäisesti rauhallista. Voisi sanoa, että viis demokratiasta!
Siitä voi kuitenkin tulla ongelma
Eihän tuosta vakaudesta muuten haittaa olisi - päin vastoin - mutta kun samanaikaisesti Venäjä satsaa valtavat määrät rupliaan armeijansa varustamiseen, voidaan jo olla vähän huolissaankin.
Ja ostaa tontteja Suomen sotilaskohteiden vierestä.
.
eikös pako ja pasifismi "raivoa" juuri Venäjällä... kukaan
ajatteleva nuori mies ei enää mene kutsuntoihin Venäjällä. Pakko panna äiti lahjomaan kutsuntojen järkkääjät.
Suomessa on muutos tulossa
Edes tuplaamalla puolustusmäärärahamme ne eivät riittäisi uskottavan itsenäisen puolustuksen ylläpitämiseen välttämättöminen materiaalihankintoineen. Tämä tiedetään Kokoomuksessa, jossa kyllä myös tiedetään Venäjän asevoimien vahvistuneen rajoillamme niin vahvoiksi, ettemme kykenisi vastaamaan yllätyshyökkäykseen tai sotilaalliseen painostukseen. Jo lähitulevaisuudessa tulee myös kansa kääntymään Natojäsenyyden kannalle.
Kreikka jota kukaan eikä mikään uhkaa - ostaa 500
panssarivaunua! Voi vain kysyä miksi!?
Onko valmisteilla sotilasvallankaapaus?
Halla-aho saattoi töksäytyksellään sanoa enempi kuin ymmärsi.
Hänellähän näyttäisi olevan joitakin ennustajan taitoja.
Hmm...
Halla-aho taitaa olla viisas mies. Ainakin ajattelija.
...and..so what?..NIINHÄN EUROOPASSAKIN!
Euroopassakin rakennetaan omaa EU-"Neuvostoliittoa", sama tahti on askelten!
Vaan minne ovat joutuneet
Euroopan aseet?
Vastahan salakankee totesi,
Vastahan salakankee totesi, että Kreikka ostaa reilusti aseita. Kreikka voisikin velkojen pantiksi lainata armeijaansa! Eun rajoille vain kreikkalaiset pitämään puolustusta yllä.
Toivottavasti ei
"sama tahti on askelten!"
"Johtaja" A H pyrki "yhdistämään" 70 vuotta sitten eurooppalaisia. Askeleiden kaiku oli varsin epämiellyttävä joten tahdissa ja kaiussa on toivottavasti eroa.(Nyt Aatun havittelemat ovat pääosin yhdessä, mutta eri motiivein, joskaan ei kovin sopuisestikaan, kun talous ei pysy synkroonissa). Kunpa itäinen unioni ei laajenisi aivan entiselleen , tai ainakaan entisin menetelmin. (Energiariippuvuus mahdollistaa "löysässä hirressä" pitämisen?)
Näyttää pikemminkin kansallissosialismilta
Tuo Putinin tervehdyskin näyttää viittaavan siihen. Itseasiassa nythän Venäjällä Valtio ei omista tuotantovälineitä kuten Neuvostoliitossa. Eikä varmaan tule omistamaankaan. Talousjärjestelmä on aivan erilainen.
Venäjä alkaakin yhä enemmän muistuttaa Natsi-Saksaa, missä kansallismielinen diktatuuri toimii symbioosissa härskin suurkapitalismin kanssa.
Lebensraum-elintilaa aiotaan laajentaa entisiin Suur-Neuvostoliiton vasalleihin ja ehkä mieluiten vielä Venäjän keisarivallankin provinsseihin kuten Suomeen.
Tämän päivän Hesarissa oli juttu, jossa Putinin lehdistöpäällikkö ylistää Breshneviä. Nyt pitäisi alkaa hälytyskellojen jo soida Suomessakin.
Venäjän Kolmannen Derzhavan stalinistinen luonne
Kuvaavaa on, että allaoleva kirjoitus julkaistiin Suomen Kuvalehdessä viime vuonna, mutta se on yhtä ajankohtainen nyt kuin oikeastaan jo kymmenen vuotta sitten:
>> Nelisen vuotta sitten kirjoitti KNFIJV:n Pate Ahlman upean kirjoituksen tästä aiheesta Karelia Klubi -lehteen (nyk. Karjalan Kuvalehti) otsikolla Ylistetäänkö Moskovassa Stalinia voitonpäivänä 2006? Sama teksti näkyy olevan KNFIJV Webissäkin, ja on yhä ajankohtaisempi taas ”voitonpäivänä” 2010. Näin Pate kirjoitti:
Ihmiskunta haukkoi henkeään vuoden 2005 toukokuussa, ja esitti tyyntä, kuin muina miehinä. Moskovan Voiton päivän juhlallisuudet 9.5.sotilasparaateineen eivät jättäneet epäilyille sijaa uuden Venäjän Kolmannen Derzhavan stalinistisesta luonteesta. Kuin Hitlerin olympialaisten kisavieraat seisoivat nytkin kansainvälisen yhteisön edustajat käsi kädessä.
Vain rohkeimmat sanoivat, ettei toiseen maailmansotaan yhtä paljon Hitlerin kanssa syyllisen Neuvostoliiton hirmutekoja ja sotasyyllisyyttä tulisi unohtaa, eikä sen ylistämistä oikeastaan tulisi sallia. Saksalaiset ja venäläiset ovat yhtä syyllisiä sodanaloittajia ja tietysti uhreina myös yhtä syyttömiä. Kukaan ei oikaissut meitä suomalaisia loukkaavaa suurvalhetta, että Suomi olisi jotenkin aiheuttanut Neuvostoliiton hyökkäykset maahamme ja olisi ikään kuin syyllinen talvi- ja jatkosotaan.
Maailma antoi Voiton päivän juhlat hyväksymällä siunauksensa sille Venäjän neuvostoaikaiselle valheelle, jonka avulla uhrista on tehty syyllinen ja päinvastoin. Muutamaa lehti- ja nettikirjoitusta lukuun ottamatta Suomenkin media tyytyi pääasiassa vaikenemaan kuitaten asian lähinnä jonkinlaisena tyylivirheenä. Arvio taidettiin tehdä hengessä “ei haasteta riitaa, antaa niiden julistaa propagandaansa Venäjän kotimarkkinoilla”. Ajatusrakenne on analogisesti läheistä sukua mielettömälle väitteelle “sotasyyllisyystuomittujen kunniaa ei ole koskaan viety, eikä siis voida palauttaakaan”. – Venäjällä siten voisi vallita tyystin eri totuus kuin muulla maailmalla!
Valitettavasti Venäjän maailmalle julistama “totuus” on mielipiteenmuodostajana painoarvoltaan ja kuuluvuudeltaan valtava verrattuna Suomen sisäpiirissään vaikenemaan oikeaan totuuteen, jota pyritään aktiivisesti olemaan levittämättä. Venäjän toimet ja politiikka eivät suinkaan rajoitu vain Venäjän ja sen hallitsemien ulkoalueiden piiriin. Stalinismin kansainvälisen rehabilitoinnin periaatteille Venäjä on jo alkanut perustaa oikeutustaan sortoon ja kyykytykseen muita maita kohtaan.
Harvoille kriittisesti Voiton päivän juhlintaa käsitelleille on syytä nostaa hattua. Se ei kuitenkaan riitä. Ehdotan että tänä vuonna aiheeseen palataan, vaikkapa teemalla Moskovan voiton paraatin jälkiseuranta juhlahumun haihduttua; miten hyvin Venäjä on lunastanut toiveet länsimaisittain demokratisoituvasta yhteiskunnasta ja avoimuuskehityksestä; miten hyvin 30 miljoonaa ihmistä tapattaneen 'suurmiehen' valtioideologinen ihailu ylipäätään sopii kuvaan henkilöstä, jonka johdolla juhlitaan voittoa totalitarismista?
Jotkut ovatkin jo muistutelleet Venäjää näistä kysymyksistä ennen vuoden 2006 Voiton päivää ja sen jälkeen. Esimerkiksi KNFIJV on tarjonnut nettisivuillaan www.rescordis.net/knfijv-carsfi.html foorumin aiheen kriittiselle käsittelylle. Toivon, ettei Venäjän toukokuussa 2005 tekemän raskaan tyylivirheen anneta unohtua, vaan neuvostofasismin vaalimisesta muistutetaan niin kauan kuin sitä esiintyy.
On väärin luulla, että kaikki suomalaiset saati muut kansat hyväksyisivät hiljaisesti russofasismin jatkumisen ja voimistamisen. Yhdysvaltojen presidentti on sanonut Neuvostoliiton lisäksi myös USA:n ja Britannian olevan osavastuussa Euroopan hirvittävästä jaosta vapaisiin ja neuvostofasistisiin alueisiin toisen maailmansodan jälkeen. Tällä hän viitannee ns. Jaltan sopimukseen, missä ei ole minkäänlaista juhlimista saati vaalimisen perustetta.
– Tehkäämme kaikkemme sen eteen, että tiedottamalla ja kaikin muin painostusjärjestöjen keinoin saamme Suomen, EU:n ja Venäjän median ja vallanpitäjät ottamaan asian puheeksi kaikkien vastuullisten kanssa Euroopan pahan jakolinjan lopulliseksi poistamiseksi. Asian näyttävään ja kuuluvaan propagoimiseen on panostettava erityisesti kansainvälisillä forumeilla.
Nato-sotilaat marssivat Moskovan Punaiselle torille 9.5.2010. Toivottavasti vapauttaisivat Venäjän putinisteista >>
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
hyvä kommentti!
Asiallinen kommentti...Berliinin olympialaiset hyvä esimerkki...
Putin "poistettu" diktaattorilistalta
Niinpä, vaikka Putin onkin poistettu tältä viralliselta diktaattorilistalta: http://hikipedia.info/wiki/Luettelo_diktaattoreista
Putin raivasi tiensä presidentiksi ja muutti Venäjän linjan uusstalinistiseksi vuonna 1999. Vaikkei Stalin ollut edes mausoleumissa palsamoituna Leninin tapaan, hirmuhallitsijan ruumiin herätti henkiin Putinin tahto. Kuinka ihme tehtiin ihmiskunnan silmien alla ja miksi? Eikö kukaan pannut vastaan 10 vuotta sitten? Olivatko venäläiset ja länsi-Eurooppa kuin yhtenä Chamberlainina vuonna 1999? Mitä yhteistä oli 10 vuotta sitten Putinin nousulla presidentiksi ja Moskovan kerrostalopommeilla sekä Groznyin pommittamisella ja Helsingin tapahtumilla?
Kymmenen vuotta sitten 11.12.1999 tapahtui Helsingissä kummia. Oli EU:n huippukokous, jota sävyttivät monet mielenosoitukset, jopa väkivaltainen MTK:n mellakka. Pääministeri Putinkin oli käynyt Messuhallissa vieraana. Tuolloin myös puhuttiin Venäjän antamasta aikarajasta, jolloin Groznyin kaupungin täytyy olla tyhjänä asukkaista ja jonka jälkeen Venäjä pitää kotiinsa jääneitä terroristeina. Aikaraja olisi 24.00 Moskovan aikaa. KGB:n ehdokkaana presidentiksi tähtäävä Putin oli käskenyt kaikkia ei-terroristeja poistumaan kotikaupungistaan tai tulemaan tapetuiksi. Vain osa pääsi pakoon ja selvisi venäläisten tulittaessa pakolaissaattueita. Mutta Helsingissäkin oli tapahtumia, jotka Moskovassa pantiin jollain tavoin merkille...
Lähde: http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#novellit
Mitä itse Berliinin kisojen järjestelyihin tulee; ne olivat
hyvin järjestetyt kisat; mm. maailman ensimmäinen olympialaisten televisiointi toteutettiin!
Toinenkin mielenkiintoisuus siellä tapahtui; musta mies voitti arjalaisen pikamatkoilla! Sitä tuskaa oli vaikea niellä! :)
http://www.tvhistory.tv/1936_Berlin_Olympics_TV_Camera.JPG
Kisoissa käytetty kamera!
Euroopan paha rajalinja pitkittyy/Raamattu/Maanpuol.kork.koulu
Raamattu viittaa monissa kohdissaan siihen, että emokarhu (Moskova) tulee vaatimaan kolme poikastaan takaisin, mm. Dan. 7:5. ja 2 Sam. 17:8.. Ja ennen tätä vallattaneen Suomi. Suomessa ja maailmalla tulleet profetiat, ja Maanpuolustuskorkeakoulu Strategian laitos, Venäjän Sotilaspoliittinen kehitys ja Suomi: "5.1 Jos Venäjä kuitenkin päättäisi toimia Baltiaa vastaan, sidottaisiin Suomen puolustusvoimat siten, ettei voisi tulla sivustauhkaa. Keinoina voisivat olla uhkaaminen, täsmäiskut tai alueelle tunkeutuminen."
"5.1 Saksan Venäjä-politiikka herättää kysymyksiä... . "5.1 Venäjä tavoittelee suurvalta-asemansa palauttamista... ." 5.1 Saksan suurvaltapyrkimyksille ei kuitenkaan toistaiseksi löydy poliittista maaperää, koska se ei ole valmis ottamaan sille luonnostaan kuuluvaa paikkaa Euroopassa. Tämä saksalaisten asenne sopii Venäjälle hyvin."
-Saksalaisten kuvattu asenne istuu hyvin myöskin heihin kohdistuvaan Raamatun ilmoitukseen lähitulevaisuudestamme, sillä Saksa on entinen Coomer, Hes. 38:1-7. (Googin sota) Minulle tuli Herran sana: "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. GOOMER ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi. Ole valmis, varustaudu sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten. Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on... .
Suomalainen demokratia
Leviää maailmalla. Meillä rikkaat köyhtyy ja köyhät rikastuu. Köyhä voi köyhtyä ainoastaan menemällä töihin. Ja johtajat vanhenevat ennenaikojaan vaalilupaustensa kanssa.
Kekkosen varjo on jäänyt erään sukupolven ylle. Johtajuus on totalitarismia ja kansan huutoäänestys ja tositeevee muotia.
"Meillä rikkaat köyhtyy ja köyhät rikastuu"
Olemme luoneet tahtomattamme uutta kansantalousteoriaa!
Marx kaatuu - kuka pokkaa tästä nopelin?
Tämä on uraauurtavaa (banbrytande) ja vallankumouksellista (revotionell) - siinä apusanat, joilla nopelikomiteaa pehmitetään.
Vihdoinkin - Suomi! Taloustieteen nopeli!
suomi on onneksi varautunut hyvin
- ei Natoon
- ei edes EU:n (pelle)turvatakuita
- ei asiallista armeijan budjettia
- ei maamiinoja
- ei aluepuolustusta
- ei ilmaisia / vapaaehtoisia kodinturvajoukkoja
Anteeksi vaan, mutta...
yllämainituilla eväillä ei päästä mihinkään.
Ei ainakaan "asiallisella" armeijan budjetilla (siihen ei riitä rahat), aluepuolustuksella, eikä varsinkaan möhömaha "kodinturvasoltuilla" - kuten ei myöskään EU turvatakuiden ilkkumisella.
Meillä on yhteys Natoon yhden töpselin kytkennän varassa - ja kyllä se paikoilleeen kytketään kun tarvetta asiaan ilmenee.
Menneisyyden kaipuu
Ilmenee jo Luukkaisen jutun referoinnissa. Puhutaan Renvall-instituutista vaikka se on lakkautettu jo ajat sitten. Tosin sen entiset työntekijät itsekin käyttävät entistä nimeä vaikka oikea nimi on "Maailman kulttuurien syleilijät" tai jotain sinnepäin.
Ei siis ihme että KGB-klikkikin kaipailee Neuvostoliittoa muutenkin kuin "voiton päivänä" ja kansallislaulussa.
Luukkasen puheenvuoro on herättänyt vanhat kommunistit ruususen unesta. Nämä "vilhot" oikein innostuvat NL:n paluusta.
Täällä kirjautumattomien puolella on lähinnä persuja, jotka kirjoittavat kuten aina asian vierestä eli Kreikasta ja Suomen puolustusvoimista.
Mukavaa kun seuraat asioita.
Mukavaa kun seuraat asioita. Maailman kulttuurien laitos on se nykyinen otsikko mutta vanhaa Renvall-instituuttia käytetään epävirallisesti. Hyviä kommentteja kaikki! Ja se nimi on Luukkanen ei Luukkainen. Minulla ei ole mitään tekemistä pingistä pelaavan - melkein kaiman kanssa.
Olenkin ihmetellyt
kun joku Arto L kirjoittelee aivan poskettomia ja sitten toinen Arto L kuitenkin selvästi tutkijan otteella.
Tosin siellä Arto Luukkasen laitoksessa on kirjoittaja, joka on selvästi näitä toisen Arto L:n miehiä.
Aiheenaan maahanmuuton vastustaminen (ei venäläisten) , apulantasäkin käyttö Hornettien sijasta, Halla-ahon puolustaminen, Karjalan unohtaminen (ei kuitenkaan rasvainen Karjalan paisti)ja Talvisotaan johtaneiden syiden omaperäinen tulkinta ja jopa pitkän luettelon laatiminen asioista, joista saamme kiittää tsaareja, Leniniä, Stalinia, Putinia, Bobrikovia ym.
Tuli mieleen ...
Tässä vaiheessa olisi erityisen tärkeää, että Suomi selvittäisi vanhat KGB-yhteistyöntekijät täältä meiltä. Siltä alalta kun poistutaan vasta jalat edellä. Vanhat myyrät ovat takuulla jo töissä taas.
Menneisyyden kaipuu: Uhattu Suomi ja Danielin näky karhupedosta
Jeesus sanoi kuulijoillensa, Mt. 16:3/b. Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa.
Jumala on asettanut hyvin symboolinsa Raamatun sivuille. Toinen peto karhu ei esittelyjä tarvinne. Ensimmäinen vaihe karhu-profetiassa oli, että karhu nostettiin toiselle kyljelleen. Tämän olemmekin saaneet omin silmin nähdä Neuvostoliiton impperiumi on hajonnut. Lopullisen iskun Perestroikan ja Glasnostin aikakaudessa antoi 1991 lokakuun epäonnistunut vallankaappausyritys ja Gorbatsov menetti virkansa, maan palatessa vanhaan venäjän historiaan. Samalla otettiin käyttöön venäjän lippu, sekä vaakunasymbooli, jossa on kaksipäinen kotka. Daniel 1:5:ssä sanotaan, että karhulla on kolme kylkiluuta suussa hampaidensa välissä. - Yhdysvalloissa vuosia sitten tulleessa profetiassa sanottiin: "Jumala repäisee kolme kylkiluuta karhun suusta Viron, Latvian ja Liettuan." Tämänkin olemme nähneet silmillämme ko. maat saivat vapautensa.
Jäljellä onkin enää viimeinen vaihe näistä karhu-profetioista, "Nouse ja syö paljon lihaa." - Siis jossakin vaiheessa karhu raivostuu, 2 Samuel 17:8. Huusai sanoi vielä: Sinä tiedät, että isäsi ja hänen miehensä ovat urhoja ja julmistuneita niin kuin karhu kedolla, jolta poikaset on riistetty." Siinä vaiheessa, kun Jumala sallii Moskovaan nousta tyrannin, tulee aika, jolloin karhu nousee syömään paljon lihaa eli kansoja raatelemaan.
Raamatun ilmoittamat, ne aikojen merkit, jolloin tämä toteutuu ovat jo korvissamme ja nähtävissämme. Muistammehan vielä, mitä Vladimir Zirinovski sanoi: "Päästyäni presidentiksi panen suomalaiset ruotuun, vaikka aseiden voimalla ja palautan entisen tsaarinvallan aikuiset rajat suomelle." Kuten muistamme, suomalaiset poliitikotkin hermostuivat hänen uhitteluistaan, kun lähes yht'aikaisesti venäläiset valmistelivat hyökkäyskalustoaan itärajamme läheisyyteen. Suomen paljastettua Hornettien ostoaikeensa, niin venäläiset uutisoivat: Mic-laivueidensa olevan vain minuuttien lentomatkan päässä suomesta.
Raamatussa Jumala sanoo: "Enkö minä Herra ilmoittaisi palvelijoilleni, profeetoille mitä olen tekemässä (Hoosea)." -Otteita aiemmista, ehkä kertomatta jääneistä suomen miehitysprofetioista: Merikapteeni Jukka Niemisen profetia kouvolan kirkossa tammikuussa 1991: "Näen pohjoisen puolella padan, joka kiehuu yli äyräidensä, sanoi Jeremia, Jumalalle (Jer.1:1-14.) -Ja tuo suuri kattila idän suuri jättiläinen kaatuu kiehuvana ensin teidän heimonne päälle, se polttaa, mutta Jumala voitelee ja suojelee heimonne. Tämä aika on lähellä, jolloin 'kuninkaanne' saa kutsun vierailla idän maassa ja hän ei tiedä, mitä kutsu koskee. Hän saa määräyksen luovuttaa koko maa heille, mutta Jumala sanoo: "Älä anna, mutta tästä maasta leikataan suuri pala. -Vuosikymmeniä sitten tulleessa ns:ssa tukholman profetiassa sanottiin mm. samoin, kuin lähetyssaarnaaja Jukka Rokan näyssäkin 2002: "Yksikään valtio ei tule suomen avuksi, eikä ota pakolaisiamme. Ruoan hinta nousee korkeaksi ja köyhillä ei ole rahaa, eikä syötävää. Nämä ahdistuksen ajat alkavat kesällä."
Maailma asemoituu ja kiertää kehää
Kaikesta Venäjän vastaisesta kohkailusta huolimatta (enkä väitä etteikö naapurin karhu saata käydä äkäiseksikin) artikkelin määritelmät istuvat erinomaisesti länsi-instituutioihin, ja jo pidemmän ajan.
Kokeilkaapa sijoittaa hakasulkeisiin USA, tai vaikkapa EU!
"[...] näyttää edustavan uudenlaista totalitarismia, jossa demokratian erilaiset instituutiot toimivat muodollisesti mutta niillä ei ole todellista merkitystä."
"[...] unionin perustamisesta on merkki siitä, että [...] restauraatiossa on siirrytty epämääräisistä vihjailuista avoimeen imperiuminrakentamisvaiheeseen.
Ja vielä tähän nimim. Brutuksen kommenttiin.
"[...] alkaakin yhä enemmän muistuttaa Natsi-Saksaa, missä kansallismielinen diktatuuri toimii symbioosissa härskin suurkapitalismin kanssa."
Ajatus on vapaa!
Ajatus on vapaa!
..ja ajatus karkailee kun kohdalle saattuu nätti tyttö?
niillä joilla vielä hormonit hyrrää
Meidän tämä Halonenhan
oli siellä juhlimassa suuren ja mahtavan murskavoittoa Suomesta. Tuli siinä samalla reissulla saaneeksi ohjeet maamiinojen kieltämiseksi Suomen puolustuksessa. Ei millään pahalla, mutta vain varmuuden vuoksi.
Nyt ei enää Naton antamasta ennakkoinfostakaan ole apua kun ystävien ryhmitys on muutettu noususta lähteväksi etenemiseksi, ilman ennalta havaittavia kuvajaisia.
12 vuotta siihen meni, mutta tulipahan homma tehdyksi ja voi vetäytyä eläkkeelle kaikessa rauhassa ja hyvillä mielin.
Työ tehty on me tullaan voittajiksi.
Paitsi ...
... ettei Halonen jää eläkkeelle. Hänelle tehdään väkisin joku YK-virka, jossa hän voi toimia uuden Neuvostoliiton hyväksi isommissa ympyröissä.
Meidän tämä Halonenhan
oli siellä juhlimassa suuren ja mahtavan murskavoittoa Suomesta. Tuli siinä samalla reissulla saaneeksi ohjeet maamiinojen kieltämiseksi Suomen puolustuksessa. Ei millään pahalla, mutta vain varmuuden vuoksi.
Nyt ei enää Naton antamasta ennakkoinfostakaan ole apua kun ystävien ryhmitys on muutettu noususta lähteväksi etenemiseksi, ilman ennalta havaittavia kuvajaisia.
12 vuotta siihen meni, mutta tulipahan homma tehdyksi ja voi vetäytyä eläkkeelle kaikessa rauhassa ja hyvillä mielin.
Työ tehty on me tullaan voittajiksi.
Kyllä SAFKA tämän pian kieltää...
"Venäjä näyttää edustavan uudenlaista totalitarismia, jossa demokratian erilaiset instituutiot toimivat muodollisesti mutta niillä ei ole todellista merkitystä"
Venäjällähän kaikki on kaunista, demokraattista, ikuinen kevät - kuten prahassa aikoinaan... Dosentilta lasuntoa odottaen... ai niin, sehän taisi olla blokattu ulos?
Ehkä
tämä lähimpänä totuutta?
"Dosentti Arto Luukkanen kirjoittaa blogissaan että Putinin ilmoittus Euraasian Unionin perustamisesta on imperiumin vastaisku - että paluu Neuvostoliittoon on alkanut.
Minusta Luukkanen lukee historiaa väärin - oikea lukutapa vailla talvisodan poteron pölyjä silmissä ja kylmän sodan ahdistusta kuuluu näin:[...] Ja sen opin mukaisesti ilmoitus Euraasian Unionista on johdonmukainen pyrkimys lähestyä toimintatavoiltaan EU:ta - ja EU:n tapaan siellä on kaiketi odotettavissa samoja keskusteluja kuin EU:ssakin on käyty."
http://jussivaarala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85079-arto-luukkanen-lukee-...
Mila F: bravo! Olisi hyvä
Mila F: bravo! Olisi hyvä mutta epäilen, että he eivät ilmottaudu.
Eivät ilmoittaudu, eivät ...
Mutta eipä ole tutkittukaan koko asiaa. Minne katosi esim. Oleg Gordievskyn lista suomalaisista KGB:lle työskennelleistä, jonka Gordievsky luovutti loikatessaan?
Koko asia pitäisi tutkia perusteellisesti ja suhtautua siihen näissä oloissa vakavasti. Ennen vanhaan olisin voinut kuvitella, että Kokoomus olisi se puolue, joka valtaan päästyään kaivaisi nämä vanhat, mutta yhä muhivat, sontatunkiot auki ja kaiken kansan nähtäville. Ei nykyisestä Kokoomuksesta siihen ole, mutta ei ole muistakaan.
Tämä olisi hyvä presidentinvaalikysymys ja varsin ajankohtainen Venäjän nykyrakenteluiden perusteella.
Ei kiinnosta
Useimmat eivät jaksa kiinnittää huomiotaan noin vanhoihin asioihin, ne eivät ole ajankohtaisia. Vasta kun sattuisi jotakin päivänpolttavaa, niin sitten alettaisiin tutkia. Sellaistahan se on joka asiassa.
Stalin lainasi
Kyprokselle rahaa. Itärajalla maailman suurin elintasoero.
Toisaalta rahoitti Ruotsikin Neuvostoliiton sotavalmisteluita aikanaan ja myi samaan aikaan raaka-aineita Saksalle. Ruotsissa ei koskaan huolestuttu Suomen itsenäisyyden menetyksestä. Jos NL palaa, olisi meidän syytä valmistautua (luoda suorat suhteet ohi Brysselin).
Nato voisi pelastaa meidät. Kun NL ja USA poraavat öljyä miljardibisneksessä, niin mikä saisi USA:n lähettämään lapsiaan sotaan Suomen puolesta? Venäjän puolestahan he tekisivät mitä vain (1938-1945).
Putin & Politkovskaja yhteisen merkkipäivän sankarit
Tehtaankadulla muistetaan: Politkovskaja & Putin - päivän sankarit 7.10. http://finrosforum.fi/?tag=sananvapaus
Kansat onnittelevat päivän sankaria ja "sankaria" Johtaja Vladimir Iljitsh Putinin ja ex-toimittaja Politkovskajan yhteisenä merkkipäivänä 7.10.
Anna kuoli kotitalonsa hissinovella tehtyään työtään toimittajana. Volodja johti salaisen miliisin operaatioita, mikä on ollut hänen tehtävänsä jo parin vuosikymmenen ajan. Sankareita molemmat, tavallaan. Anna ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon postuumisti, tappaja kiellon uudesta presidenttikaudesta.
Ao. muistokirjoitus on kirjoitettu tuoreeltaan putinistivetoisen murhan jälkeen - mikä on muuttunut? Putinin henkilökuva on samoilta ajoilta.
>> Anna Politkovskaja in memoriam †
7.10.2006 Anna Politkovskaja oli pieni mutta toivoa sydämissämme ylläpitävä ihmisyyden valo Venäjän uusstalinilaisen valtakunnanmedian luomassa kyynisen valheellisuuden yössä. Venäläisen rehellisyyden hienon kynttilän hento liekki on sammunut – sammutettu totalitarismin vihan liekinheittimin.
Tiedän monien toimittajakollegoiden jo laativan kyynelensekaisia järkytyksen ja kaipuun sanoja tuosta hienosta pienestä ihmisestä ja yhdestä aikamme suurimmasta ja vahvimmasta journalistista. Haluan omalta kohdaltani yrittää kunnioittaa Politkovskajan periaatteita peräänantamattomuudesta ja toisen osaan eläytyvästä totuudenrakkaudesta. Toivon hartaasti, että Anna jää elämään paitsi kaikkien maailman journalistien mielissä esikuvana, myös virallisten tahojen postuumisti muistamana ihmisyystaistelijana.
Ehdotan lisäksi, että suomalaiset riippumattomuuteen kykenevät lehtimiehet ja suomettumaton media esittäisi entistä suoremmin ja äänekkäämmin Venäjälle ne kysymykset, joita Anna Politkovskaja äärettömän paljon meidän itsesensuuriamme vaikeammissa painostusoloissa uskalsi ja jaksoi pitää esillä järkyttävään loppuunsa asti. – Tervetuloa Lahteen, presidentti Putin! Ettehän peru matkaanne jonkin tekosyyn varjolla!
9.10.2006 Venäläisen rehellisyyden kynttilän sammuttamisesta muistutti Tehtaankadulla viikonvaihteessa tuhat huolestuneen pienen naapurin kynttilää. Mikäli kahden viikon päästäkin saamme vastaukseksi saman ylimielen, sytytetään kaksi tuhatta kynttilää. Jos kolme viikkoa vielä kuulemme pelkkää pravdaa muttemme totuutta, on liekkejä jo kolme tuhatta. Jos meitä pidetään pimeässä kuukauden ajan, valoa vaatii kymmenentuhatta kynttilää. Jos kaksi kuukautta vaietaan rautamuurin lailla, puuttuu Venäjän sisäisiin asioihin jo miljoona korventavaa pientä tulta ympäri maailmaa.
Ihmiskunnan valistunut osa muistaa tästälähin Kaksoissurun päivää eli Anna Politkovskajan kuoleman ja Vladimir Putinin syntymän vuosipäivää 7.10. nostaen lipun puolitankoon ja osoittaen kynttilänsä ja etusormensa Kremlin häpeämuuria kohden. Väärältä elämältä riistettiin loppuvuodet. Hyvä tapettiin, paha jäi vielä valtaan.
– Presidentti Putin, tehkää velvollisuutenne, kun vielä voitte! >>
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#memoriam
>>Lyhyt luonnehdinta Venäjän Johtajasta ja johdettavista:
Vladimir Putin on peilin edessä ilmehtivä Idi Aminin ja Fidel Castron risteytys, joka yrittää epätoivoisesti näyttää Silvio Berlusconilta.
– Kerro kerro kuvastin...
Ja taas venäläiset ovat uskovinaan tsaarin uusiin vaatteisiin. Ja vaativat samaa naapureiltaan.
Volodja Suuruudenhullu esittää parempaa kuin onkaan. Nostaa pätkähabituksensa Länsi-Euroopan huonoimpien tasolle. Se on melkoinen harppaus maailman peränpitäjäkastin suolimyyrälle. Kim Jong-il, Aljaksandr Lukashenka, Nursultansaparmurat Mikäsenkuolleenkommarinniminytolikaan et consortes ovat oikeampi viiteryhmä dzerzhinskinhaudallakyyrijälle.
Uusisuomi.fissä kirjoittelevan nimimerkki Tapionevan mukaan verinen diktaattori Vladimir Putin joutui lapsena pakenemaan WC:hen tyttöjen koulukiusaamana. Sen on täytynyt olla äärimmäisen traumaattinen kokemus rikkonaisen perheen, väkivaltaisen (eräiden tietojen mukaan Suomea vastaan taistelleen sotarikollisen) isän ja hylätyn yksinhuoltajaäidin kanssa eläneelle jo entuudestaan vinksahtaneelle tulevalle lyhyenlännän 'suurmiehen' egolle, joka jo tuolloin haki samastumiskohdetta historian julmimmista pahantekijöistä kuten J.V. Stalin.
Tuo Putinin pakolaisuudenkokemus perhetaustaan yhdistettynä on ilmeisestikin jättänyt syvän psykologisen jäljen, minkä empatianilmentymän saatoimme nähdä myöhemmin KGB/FSB:n johtaja ja pääministeri Putinin lausunnoissa hänen syyttäessään tshetsheenejä FSB:n tekemistä Moskovan kerrostaloräjäytyksistä (asia erikseen sitten miten hyvä excuse tämä on satojentuhansien tappamiselle ja maanpaolle rasistis-kolonialistisin perustein):
"Me etsitään ne vaikka paskahuusista ja veret vedetään alas!"(Vladimir Putin 1999)>>
Lähde: http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#luonnehdinta