Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen on kommentoinut pitkäaikaisen poliitikon Toimi Kankaanniemien eroa puolueesta.
”Käsittämätön ratkaisu”, luonnehtii Räsänen puolueen nettisivuilla julkaistun kolumninsa otsikossa.
Kankaanniemi ilmoitti eroavansa puolueesta Puheenvuoro-blogipalvelussa. Kankaanniemi perusteli eroaan sillä, että hallitus toteuttaa erilaista politiikkaa kuin mitä hän on äänestäjilleen luvannut. Kankaanniemi viittasi muun muassa EU-politiikkaan ja liittovaltiokehitykseen.
Päivi Räsänen kertoo, että Kankaanniemen ilmoitus oli hänelle ”ikävä yllätys”. Räsänen ihmettelee sitä, että Kankaanniemi ei kertonut etukäteen erimielisyydestään hallituksen linjan kanssa. Räsänen muistuttaa, että Kankaanniemi oli keskeisesti mukana hallitusneuvotteluissa.
- Hän ei ole ottanut sen jälkeen kertaakaan yhteyttä siinä tarkoituksessa, että olisi vedonnut toisenlaisen linjauksen puolesta. Mutta ymmärrän, että eduskunnasta tippuminen on kova isku vuosikymmeniä politiikan keskiössä uurastaneelle poliitikolle, Räsänen kirjoittaa.
Räsäsen mielestä hallituksen EU-linja on nyt sama kuin se, jota hän ja Kankaanniemi yhdessä oppositiosta käsin ajoivat Irlannin tukipaketista päätettäessä.
- Liittovaltiokehitystä emme edistä, Räsänen sanoo.
Räsänen on siis sitä mieltä, että puolueen EU-politiikka ei ole muuttunut. Sen sijaan Helsingin Sanomat kirjoittaa, että vasemmistoliiton ohella kristillisdemokraatit on kääntänyt takkiaan EU-politiikassa. HS muistuttaa, että vielä viime eduskuntavaalien aikaan puolue oli jyrkän EU-vastainen. HS tulkitsee, että linjanmuutos on johtanut sisäisiin vaikeuksiin, kun Kankaanniemi on lähtenyt kristillisdemokraateista ja vasemmistoliitto on joutunut erottamaan kaksi kansanedustajaansa eduskuntaryhmästä.
Toimi Kankaanniemi on toiminut kristillisdemokraattien puheenjohtajana, ministerinä ja pitkäaikaisena kansanedustajana.

Kommentit
Ei ihan niin käsittämätöntä
Niin, no... Jopa Helsingin sanomat ymmärtää <a href="http://www.hs.fi/politiikka/Kristillisten+ja+vasemmistoliiton+takki+k%C3...ässä artikkelissa</a> Kankaanniemen eron paremmin kuin Räsänen.
Kiitos linkistä! Lisäsin
Kiitos linkistä! Lisäsin Hesarin jutusta vähän asioita uutiseemme.
KD putoaa eduskunnasta
jos uusi vaalilaki 3,5 %:n äänikynnyksineen tulee voimaan. Takaisinpääsy olisi vaikeaa.
Sen sijaan Kaankaanniemi valitaan varmasti, jos hän vain asettuu ehdolle jonkin puoleen listoilla sitoutumattomana.
Tuskin valitaan
Kankaanniemi oli toimissaan hyvin lähellä Kepua ollessaan ministerinä.Tämä varmaan karkoitti monia,jotka muuten olisiovat voineet äänestää KD:ta.Kepun listoilta Kankaanniemi ei pääse läpi,koskaKepulla on tuska saada edes omiaan läpi.
alaston vallanhalu 10 x tärkeämpi kuin oma mielipide
Sehän on ollut selvää jo pitkään että vaalipuheet ja julkilausutut mielipiteet muuttuvat heti kun vastikkeeksi saa valtaa.
Täytyy tosin myöntää, vaikka olen politiikkaa seurannutkin pitkään, että vasurien ja kristillisten näin räikeä törkeys oli yllätys. En millään tajua miksei gallupit kerro kannatuksen täydellisestä romahduksesta. Ylen juuri julkaiseman tutkimustuloksen mukaan vasurien kannatus on vaalien jälkeen pudonnut 12% ja kristillisten 20%. Valtaosa niiden äänestäjistä siis kannattaa edelleen näitä puolueita, vaikka ne ovat kakanneet äänestäjiensä päälle.
Ja toiseksi, perussuomalaisten (=Soinin) päätös jäädä oppositioon vaikka valtaa tarjottiin (vastikkeeksi mielipiteiden täydellisestä muuttamisesta) oli kunnioitettava, suorastaan harvinainen teko.
Nyt kaikki muut puolueet ovat 6 kk sisällä kääntäneet takkinsa tämän EU:n jättipaskan suhteen. Siis jopa osittain KOK ja RKP, joiden kansanedustajista suurin osa kannatti ennen vaaleja rahahanojen sulkemista Kreikalta.
Joitakuita vallattomuus viehättää...
Soinisteille se mahdollisuus, että joutuisi ottamaan vastuuta, oli kuitenkin pelottavampaa kuin vallan käytön mahdollisuus.
Soini, jos kukaan, petti "kansan". Mutta kun katsoo hänen eduskuntaryhmäänsä, ymmärrän hyvin!
Takinkääntö
Nyt kaikki muut puolueet ovat 6 kk sisällä kääntäneet takkinsa tämän EU:n jättipaskan suhteen. Siis jopa osittain KOK ja RKP, joiden kansanedustajista suurin osa kannatti ennen vaaleja rahahanojen sulkemista Kreikalta.
Tilanteet elää ja muuttuu, se ei ole aina takinkääntöä vaan vastuunkantoa tehdä päätöksiä mitkä ei varmasti ole suosittuja äänestäjien keskuudessa. Kaikki haluaisivat sulkea rahahanat kreikalle.
(väärään paikkaan)
.
Audin
Penkillä on niin mukavaa, vasuri Paavo ja Räsäskä ovat takinkäännön mestareita.
Ehkäpä kyse onkin Kankaaniemen henk.koht kriisistä?
En tunne Toimi Kankaanniemeä, joten arvio on täyttä spekulointia. Minua ei kylläkään ihmetyttäisi se, että hän lukemattomien muiden aikoinaan "varmassa uskossa" olleiden kanssa on tullut myöhemmän ajan kriisiin. Hän on ehkä nähnyt ympärillään asioita jotka eivät sovi yhteen nuoruuden uskonnolliseen ehdottomuuden kanssa. Ristiriita toiveiden ja todellisuuden välillä on räjähtänyt ammottavaksi ja Toimi Kankaaniemi hakee etäisyyttä entisiin näkemyksiinsä. Siihen voi liittyä etääntyminen Päivä Räsäsen johtamasta KD:sta.
Tämä maa on pullollaan entisiä kommunisteja ja entisiä rasisteja. Tämä maa on pullollaan myös entisiä "uskovaisia".
Räsänen huolestuttaa
Tässä ilmaveivissä hän on tehnyt sielulleen suuren vaurion, ja se on alkanut näkyä hänestä. Vasemmistoliiton Arhinmäki on puhdas opportunisti ja se on hänestä näkynyt kauan.
Kankaanniemi tulee tekemään näyttävän paluun ja toivottavasti rehellisyys päällimmäisenä.
Räsänen
Räsänen on Kristillisten nykyjohdon tyyppiesimerkki, jolle korkean poliittisen aseman ainoa tarkoitus on pakkosyöttää omaa evankelisluterilaista uskontoaan jokaisessa mahdollisessa käänteessä, ja pitää kynsin hampain kiinni evankelisluterilaisen kirkon erityisasemasta Suomessa. Ollaan valmiita uhraamaan kaikki muu yhden tavoitteen vuoksi. Katainen teki pahan virhearvion päästäessään Räsäsen sisäministeriksi, vai olikohan tarkoitushakuista?
Kankaanniemi teki järkevänä miehenä johtopäätöksen siitä, mihin tämä kehitys on lopulta johtamassa. Kristillisiä suuntauksia on paljon, eivätkä ne mahdu Räsäsen yhdellä raiteella kulkevaan junaan. Eivät varsinkaan, jos kaikki muut asiat jätetään asemalle ja juna kulkee täydellä vauhdilla kohti pääteaseman puskureita. Luulenpa, että siitä junasta alkaa pian hyppiä enemmänkin matkustajia radan varteen...
:)
Taitaa olla hiljainen uutispäivä :)
Pientä eloa kusiaispesässä
Jotkut ovat niin ihastuneita epäonneen
että juoksevat puolitiehen sitä vastaan.
D Jerrold
Vakausrahastot ovat iso askel liittovaltion suuntaan
Kyllä se valitettavasti on niin, että KD on luisumassa SDP:n linjalle EU asioissa. Esim. Lipponen puhuu olevansa muka liittovaltiokehitystä vastaan, mutta teot puhuvat aivan muuta.
Vakausrahastopäätökset, joita KD on ollut hallituksessa tekemässä, ovat merkittävästi siirtämässä kansallista päätäntävaltaa EU:hun taloudellisissa asioissa. Hallitus ajaa EU:n talouskomissaarille lisää valtaa koordinoida ja valvoa kansallisvaltioiden taloutta.
Hallitus hyvin selkeästi haluaa lisätä EU:n valtaa ja nopeuttaa EU:n integraatiota. On lopulta aivan sama mitä sanaa poliittisessa retoriikassa halutaan käyttää, mutta jonkinmuotoinen liittovaltio näyttää olevan päämääränä.
Mikäs mörkö se liittovaltio on ?
Sehän mahdollistaa kullekin osavaltiolle
määritellyn roolin, ehdot ja rajat.
Höpsö kysymys
Eihän se välttämättä mikään mörkö olekaan. Kansalaisilta olisi kuitenkin ehkä kysyä ensin esimerkiksi äänestämällä, halutaanko itsenäisyydestä noin ylipäänsä luopua.
Kankaanniemi
Oli ennen nössö kuten Komissaario Rehn nykyisinkin.
Muttei ole enää!
Arvostan suoraselkäistä Kankaanniemeä.
Ymmärrän ongelmaasi Päivi & co
Mutta vielä enemmän ymmärrän Kankaanniemeä.
Tämä tietysti saattaa tuntua tuskalliselta, mutta Kankaanniemi teki hyvin vastuullisen teon.
Totta on, että kun on luotu yhteiset pelisäännöt niistä pidetään yhdessä kiinni.
Kun äänestäjille luvataan puolueen suunta, se on käsittääkseni yhteisten pelisääntöjen luomista.
Olen äänestänyt kristillisdemokraatteja säännöllisesti ja olen osallistunut puolueen toimintaan.
En kuitenkaan enään, johtuen puolueen asenteellisesta takinkäännöstä.
Kristillisdemokraatit ovat valitettavasti pettäneet äänestäjilleen antamansa sanan.
Puolueen asennemuutos tapahtui hämmentävän nopeasti, mutta kuitenkin huomaamattomasti.
Kun kristillisdemokraateille tarjottiin mahdollista hallituspaikkaa alettiin uutta asennetta markkinoida tehokkaasti - kertoen kuinka suuria muutoksia puolueella on mahdollista tehdä yhteiskunnassamme jos . . .
Nyt suuen hallitusvastuun omaava puolue onkin suurpuolueiden sylipuudeli.
Nyt se tiedetään
Ketkä äänestäjät ovat niitä "järjen-jättiläisiä" ja "västäräkki-aivoja".
"Tuke" on yksi niitä joilla on aivan omantakeinen looginen ajattelu eli sumealogiikka. Siinä voidaan tulkita mitä vain , miten vain.
No, mutta...
Näin ulkopuolisesta Tuken kertomus vaikuttaa loogiselta ja todenmukaiselta. Noinhan se käännös pitää politiikassa hoitaakin.
Kun loputtomien oppositiovuosien jälkeen viimein peräti pyydetään hallitukseen, niin silloin on paras mennä ja unohtaa vaalipuheet.
Kuka puoluejohtaja uskaltaisi ottaa vastuulleen kieltäytymisen sekä haluaisi menettää henkilökohtaisen aseman ministerinä?
Soini mestaritakinkääntäjä
Turha täällä muita on syyttää takinkäännöstä Soini sai
historian suurimman vaalivoiton ja hallitusvastuu odotti.
Uudet perussuomalaiset edustajat jakoivat jo ministerin paikkoja mutta Soini näki että tulevalla hallituksella
on pakko suostua Kreikan rahoittamiseen tai vielä huonompi
vaihtoehto eroaminen eurosta.Soini ei olisi tässä tilanteessa
mennyt hallitukseen vaikka persut olisi ollut suurin puolue.
Hallituksessa on pakko tinkiä omista lupauksista jos kaikki
tekisivät samoin kun Soini ei tähän maahan saataisi ikinä
hallitusta.Heitä Timo pois turhat löpinät ja höpinät ja puhu
joskus oikeata asiaa ei tämä maailma parane höpisemällä ja
vastuunpakoilulla.
Hallitusvastuu ei odottanut PS:a
Enemmistöhallitus ERVV-lahjoituksia vastaan ei ollut mahdollinen, koska SDP, Vas. ja KD käänsivät takkinsa siinä asiassa heti vaalien jälkeen, jossei jo sitä ennen.
Oliko hallitukseen mänijöitä? Juna läks justiinsa.
Yhden asian liikkeillä - esim. soinilaisuudella - ei monipuoluejärjestelmässä ole asiaa valtakunnan hallitukseen.
Näin se meni, kuten petrisakkinen sen ilmaisi.
Katainen teki, kuten minä häntä 5.5.2011 neuvoin. Katainen muodosti hallituksen ilman persuja, vaikka Jutta heti vaalituloksen tultua julki ilmoitti, että persujen on oltava ehdottomasti vaalivoittajana seuraavassa hallituksessa. Tässä minun neuvoni Kataiselle:
"Vastaanottaja:
jyrki.katainen@eduskunta.fi
Päiväys:
5.5.2011 8:37:55
Aihe:
Uusi hallitus ilman persuja
Liitteet:
Terve Jyrki !!
Olen muutaman päivän seurannut persujen toimia ja todennut, että ei persujen kanssa kannata alkaa hallitusta muodostamaan. Jos haluat sellaisen hallituksen, jota ei pysty hallitsemaan kukaan, ota sitten persut kumppaniksi. Muussa tapauksessa vedä johtopäätökset Sasin työryhmän tuloksista ja eduskuntaryhmien vastauksista, että persujen paikka on oppositio. Siellä saa olla kuin siat vatukossa. Niin kuin ne jo nyt ovatkin, vaikka ovat muka tulossa mukaan hallitukseen. Muodosta vaikka pienen enemmistön omaava, mutta järkevistä ja vastuullisista kansanedustajista koostuva hallitus. Sille voi povata pidempää ikää kuin persulauman kanssa muodostettavalle hallitukselle. Ennemmin luotan vaikkapa oppositiossa oleviin kepuihin kuin hallituksessa oleviin persuihin.
Siis uutta hallituspohjaa suunnittelemaan ja persut oppositioon."
En olisi muotoillut noin sovinnollisesti
mutta asiasisällön suhteen taidamme olla samaa mieltä.
Puolue, joka on haluton ja kyvytön yhteistyöhön ja kompromisseihin, on määritelmän mukaan totalitaristinen.
Perussuomalaisten suhteen on erityisesti huomattava, että vaikka he ovat erittäin selkeästi vähemmistö, he väittävät olevansa "kansa".
Jep jep: maailmanhistoria tuntee useampiakin pikkupuolueita, jotka ovat olleet joko Kansa (das Volk) tai Enemmistö (bolševikit).
Takinkääntäjät
Takinkääntäjä ei ymmärrä ettei takkia voi kääntää!
Arhinmäki ja Ville Niinistö tekevät hänelle seuraa!
Jutan takin kääntö onnistui hänen omasta mielestään hyvin!
7. Käsky: ÄLÄ TEE HUORIN!
Eurokriisidemokraatit myivät kaiken, mitä vaaleissa lupasivat. Siksi heikko oli heidän lihansa, ja henkensä heidän oli altis Audiululle. Hallitushaureudessaan eurokriisidemokraatit hylkäsivät jopa uskollisimmat rippilapsensa.
Orvoksi jätetty Toimi-poika huomasi olevansa yksin ja erosi pakanallisesta europalvonnan seurakunnasta.
Myös EU:n harmaata hallintoa lisätään - Suomen mallin mukaan?
"Räsäsen mielestä hallituksen EU-linja on nyt sama kuin se, jota hän ja Kankaanniemi yhdessä oppositiosta käsin ajoivat Irlannin tukipaketista päätettäessä.
- Liittovaltiokehitystä emme edistä, Räsänen sanoo.
Räsänen on siis sitä mieltä, että puolueen EU-politiikka ei ole muuttunut."
Meppi Sari Essayah kertoi jo 13.1.2011 Helsingissä, että europarlamentissakin ovat menossa aivan toisenlaiset kuviot. Tilaisuudesta on olemassa lopussa olevan linkin kautta avautuva videoraportti.
Voidaanko tuosta puheenjohtaja Räsäsen lausumasta vetää se johtopäätös, että kristilliset äänestävät piakkoin tulevassa toisessa äänestyksessä eduskunnassa perustuslain "uudistamista" HE 60/2010 eli LJL 3/2011 vastaan?
Perustuslaki "uudistuksen" olennaisin pointti on käsittääkseni itsemäärämisoikeuden kannalta merkittävän toimivallan eli taloudellisen vallan luovuttaminen pois Suomesta. Kuten EU-liittovaltiolle. Nimeämättömälle kansainväliselle toimielimella ja/tai järjestölle!
"Uudistetun" perustuslain todellinen vaikuttavuus (1§,94§ ja 95§ koplaus) on nähtävästi valjennut nyt myös Toimi Kankaanniemelle. Se on hyvä merkki. Toivottavasti valaistuminen jatkuu runsaslukuisena kristillisten ja myös keskustan riveissä.
Käytännön vaikuttavuuksia Suomessa ovat esimerkiksi:
* Suomi EU-liittovaltion osavaltioksi
* Suomi Nato-jäseneksi
* Suomi luovuttaa budjettivallan EU:lle
* Suomi luovuttaa veronkanto-oikeuden EU:lle
Lue lisää uuden perustuslain vaikuttavuudesta:
http://suomi2017.wordpress.com/?s=sari+essayah
(väärään paikkaan)
.