Lauantai 26.5.2012

Iso palkkaratkaisu: kriittiset hetket

Luotu: 
10.10.2011 05:41
  • Kuva: Uusi Suomi
    Työmarkkinajärjestöiltä odotetaan vastausta. Kuvassa SAK:n rakennus Hakaniemessä.

Tänään selvinnee, onnistuuko työmarkkinajärjestöjen pitkään vääntämä keskitetty palkkaratkaisu. Työmarkkinaosapuolet ja Suomen hallitus tapaavat tänään.

Jo kaatunut keskitetty työmarkkinaratkaisu sai uutta tulta alleen, kun pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vetosi työmarkkinaosapuoliin viime viikolla. Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava kertoo, että valtiovallan toimin jo tyrmättyyn ratkaisuun voitaisiin saada elementtejä, joilla neuvotteluratkaisu hyväksyttäisiin myös SAK:ssa ja STTK:ssa.

Akava kertoo olevansa valmis hyväksymään viime viikolla saavutetun neuvottelutuloksen, koska hallitus on luvannut tulla asiassa vastaan. STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää kertoi Ylelle viikonloppuna, että työnantajapuolen tarjous olisi lähellä hyväksyttävää, jos valtio tulisi vastaan veroratkaisuin.

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen kirjoitti viime viikon lopulla Puheenvuoro-blogissaan olevansa toiveikas ratkaisun syntymisen suhteen, vaikka tilanne näyttääkin vaikealta.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Matti Tukiainen
Matti Tukiainen
Jaa artikkeli: