Etelä-Karjalan poliisi panostaa vahvasti Imatran asuntomurtosarjan tutkintaan, kertoo rikoskomisario Jyrki Hänninen Uudelle Suomelle.
- Kaikki tutkintalinjat ovat auki, Hänninen kuvailee tilannetta.
Venäläisten omistamiin asuntoihin on tehty 10–20 asuntomurtoa. Osassa tapauksista asuntoja on sotkettu. Venäläinen CNTR-televisiokanava nosti murtosarjan hiljattain esiin Postkriptum-ohjelmassa. Hänninen on ohjelmasta tietoinen.
Postkriptumissa sanotaan, että murroilla on rasistinen motiivi ja viitataan myös venäläisten maakauppoihin Suomessa.
- Motiiveista ei tällä hetkellä voi sanoa mitään tarkempaa. On se mahdollista, että tekijät ovat omalta kylältä, Hänninen sanoo.
Toisaalta on Hännisen mukaan mahdollista sekin, että kyseessä ei ole rasistinen rikossarja – vaikka kaikki kohteet ovatkin venäläisten omistamia.
- Tällä alueella on paljon venäläisten omistamia kiinteistöjä. Ja koska ne ovat vapaa-ajan kiinteistöjä, siellä ei olla jatkuvasti paikalla. Ne ovat vauraan näköisiä taloja, houkuttelevia varkaille, Hänninen muistuttaa.
Venäläisiin kohdistunutta rikossarjaa epäillään siksi, että osassa kohteista on tehty ilkivaltaa. Hännisen mukaan sekin on mahdollista, että sotketut asunnot kuuluvat omaan rikossarjaansa ja muut murrot eri sarjaan.
Poliisi ei ole toistaiseksi ottanut ketään kiinni murtosarjasta epäiltynä.
- Mutta ei tässä umpikujassa olla, Hänninen toteaa.

Kommentit
Tapahtumien taustaksi ;-)
Tämä on yksipuolinen tapahtumasarja.
Kuinka paljon huvilamurtoja on tehty Venäjällä suomalaisten omistamiin kesäasuntoihin.
Vastaan itse tekemääni kysymykseen!
EI YHTEENKÄÄN! ;-)
Ainakin suomalaiskoteja tuhotaan yhä Viipurin läänissä
Todennäköisimmin rikolliset ovat sekä Suomessa että ryöstetyssä Karjalassa venäläisroistoja. Imatralla kyse on joko vakuutuspetoksista tai sitten venäläisliigat sabotoivat maanmiehiään, joilla on ehkä yhteisiä saaliinjakoasioitakin. Muissakin maissa ovat etniset mafiat harjoittaneet toimintaansa paljolti omanmaalaisia kohtaan: kiristystä, suojelurahankeräämistä, yhteisiä hämäräbisnesselvityksiä.
Venäjän yrityskulttuurin tietäen voisi olla kyse yritysten reviiritaistostakin. Suomalaisasuntoja välittävät jobbarit haluavat vaikeuttaa kilpailijan mainetta tai asemaa, tai sitten kostetaan jotain tai vaikutetaan jonkun bisnekseen suojelurahan tai velanmaksun kiristämiskeinona. Yritysten ja jobbareiden välinen valtapeli, jossa nuorputinistikorstot käskytetään murtautumaan kilpailijan välittämiin kohteisiin. Homma on venäläisrikollisille tuttua suomalaistenkin omistamissa mökeissä ympäri maata. Venäjällähän suomalaisilla ei juuri mökkitontteja olekaan, vaikka koko Karjala on oikeastaan suomalaisten maata.
Jostain syystä Karjalan kannaksesta vain Käkisalmen piiri on suomalaisille sallittua aluetta - miksi erioikeus? Siksikö, että ex-ulkoministeri Alexander Stubbin suvulla on talo tai mökki Käkisalmessa
http://www.alexstubb.com/fi/blog/923/ Muiden muassa presidentti Ahtisaaren kotikaupunki Viipuri sitä vastoin jää edelleen vain venäläisten uusasukkaidensa haltuun.
Satu Hassi taas ei muista yhtikäs mittään allekirjoituksistaan: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ven%C3%A4l%C3%A4isten%20tonttikaupat%2... Tulipahan sopineeksi, että neuvostoarmeijan politrukit ja muut venäläiset saavat vapaasti ostella maata Suomesta, mutta unohti, että 430 000 suomalaisella Karjalan ja Petsamon pakolaisella ja heidän jälkeläisillään ei ole maanomistusoikeutta synnyinpaikoillaan. Ei oikeutta vaikka on laillisesti maata ja/tai muuta sukuomaisuutta/saatavaa Neuvostoliiton pakkoliittämillä alueilla, ks. http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
Tuollainen diskriminointi on suomalaisten ihmisoikeuksia loukkaavaa räikeää rasismia ja fasisminluonteista oikeudettomuutta. Neuvostoliiton kansainvälisoikeudellinen jatkaja Venäjän federaatio ei salli Viipurin läänin, Petsamon ja Salla-Kuusamon itäosien ym. 1939 - 1940 ja 1944 pakolaisuuteen ajetun alkuperäisväestön (suomalaiset, karjalaiset, kolttasaamelaiset ym.) palata täysin oikeuksin ikiaikaiselle kotiseudulleen tai edes ostaa takaisin heiltä takavarikoituja kotitaloja ja sukutilojaan (presidentti Medvedev suullisesti Porvoossa 21.4.2009 ja päätös 9.01.2011). Nykyhallinto pyrkii takaamaan kutakuinkin täydet ihmisoikeudet ja kunnioittavan kohtelun ainoastaan noille sodan avulla miehitetyille alueille vuosina 1940 - 1941 ja 1944 alkaen asutetulle (mikä on kv. oikeuden vastaista) idästä tuodulle väestölle. Edes presidentti Ahtisaaren kotitaloon Viipurissa ei olla sallittu kiinnittää kylttiä kertomaan rauhanmiehemme asuneen synnyinkodissaan.
YK:n hyväksymien ns. Pinheiron periaatteiden mukaan pakolaisilla perillisineen on oikeus omaisuuteensa ja vuokraoikeuksiinsa kotiseudullaan valtioiden rajan siirtymisestä huolimatta. Lisäksi
Pariisin rauhansopimuksen 27 artikla sanoo: "Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan?"
Itänaapurissamme Suomen alueiden ja Baltian maiden miehityksiä 1940-41 ja 1944 eteenpäin kutsutaan yhä "vapauttamiseksi" ja maan imperialistinen rikoshistoria on muutenkin tabu. Totuus ahdistaa valheessaeläjiä, mutta voi myös parantaa harhaanjohdettuja jakomielisestä maailmankuvasta. Edellä sanotun ja muun tietämämme nojalla totean, että Venäjä on mielestäni yhä yksi maailman rasistisimpia maita useita etnisiä, kulttuurisia ja muita kansanryhmiä kohtaan sekä fasistisimpia maita omaa kansaansa ja naapurimaitaan kohtaan. Tämä toteamus ei ole rasistinen tai fasistinen kannanotto eikä edes mediakritiikkiä.
Edes ostamalla eivät voi etnisin ja poliittisin perustein määritellyt kansanryhmät saada omaa omaisuuttaan lailliseen omistukseensa! Mietis vähän. Suomalaisille kotiseutumatkaajille tuli takavuosina tutuksi ilmiö, että heiltä ryöstettyä omaisuutta tarjottiin takaisinostettavaksi olosuhteisiin nähden hyväksyttävään torihintaan. Moni osti, vaikka se onkin oikeasti väärin eikä varastettuun tavaraan saisi ryhtyä periaatteessa. Johtopäätös: Viipurin törkeimmätkin rikollispiirit ovat kunniallisempia ja parempia ihmisiä kuin Venäjän ns. presidentti. Hän kyllä kuppaa meiltä suomalaisilta miljoonatolkulla erilaisia suojelurahoja ja lähialuelunnaita, muttei palauta tuumaakaan ryöstetystä omaisuudestamme.
Karjalan palautus on mitä suurimmassa määrin paitsi ympäristökysymys, myös ihmisoikeusasia ja taistelua rasismia vastaan.
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
KNFIJV Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
Myös suomenjuutalaisten koteja ryöstelty systemaattisesti
Suureksi häpeäksi on tunnustettava, että myös muunlaista raakalaisrasistista sortoa on Suomen valtion laillisella alueella harjoitettu. Ehkä on jo aika tuoda tämä historiamme häpeäpilkku esiin: Suomenjuutalaisten koteja on ryöstelty systemaattisesti - lue
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#suomenjuutal
Ei meidän häpeä, jos kenenkään
Lähteessä puhutaan luovutetusta alueesta Neuvostoliiton osana, vaikka tämä ei tulekaan kovin selvästi esille. Suomen hallinnoimalla alueella tällaista ei ole tietääkseni tapahtunut toisen maailmansodan aikoihinkaan.
Eli tämä ei ole "historiamme häpeäpilkku". Alueet oli kerta kaikkiaan pakko luovuttaa Stalinin häikäilemättömiin käsiin ja suostua rauhanehtoihin.
Luultavasti sanonta on kärjistettyä myös Neuvostoliiton osalta.
"kärjistettyä"?
"Luultavasti sanonta on kärjistettyä myös Neuvostoliiton osalta."
Mitä se voisi olla? Avaatko vähän tuota ilmausta, ei mene ihan diplomaattisen pehmentelyn ja villaisellapainamisen piikkiin. Puolusteletko neuvostofasistista internatsismismia sen lähes räikeimmässä muodossaan? Onko sata miljoonaa neuvostovallan uhria ja Karjalan, Petsamon, Sallan-Kuusamon sekä Suomenlahden saarten ryöstö ja laiton miehitys ja 430 000 suomalaisen viattoman siviilin pakolaiseksiajo ja 100 000 syyttömän puolustussotilaan tappaminen sinulle vain joku pikku kärjistys?
Puolusteletko itänaapurin sotarikoksia meitä ja muita viattomia naapureitaan vastaan ja sen rikoksia ihmiskuntaa vastaan yleensäkin? Voi helvetti sentään.
"kärjistettyä"?
"Luultavasti sanonta on kärjistettyä myös Neuvostoliiton osalta."
Mitä se voisi olla? Avaatko vähän tuota ilmausta, ei mene ihan diplomaattisen pehmentelyn ja villaisellapainamisen piikkiin. Puolusteletko neuvostofasistista internatsismismia sen lähes räikeimmässä muodossaan? Onko sata miljoonaa neuvostovallan uhria ja Karjalan, Petsamon, Sallan-Kuusamon sekä Suomenlahden saarten ryöstö ja laiton miehitys ja 430 000 suomalaisen viattoman siviilin pakolaiseksiajo ja 100 000 syyttömän puolustussotilaan tappaminen sinulle vain joku pikku kärjistys?
Puolusteletko itänaapurin sotarikoksia meitä ja muita viattomia naapureitaan vastaan ja sen rikoksia ihmiskuntaa vastaan yleensäkin? Voi helvetti sentään.
Kärjistettyä
Lähteen yleinen asenne ja sanankäyttö saa uskomaan niin. Että syytöksistä on otettava osa pois.
Tosin lähteen sanonta on niin sekavaa, ettei syytöksistä edes saa selvää. Keskeisin asia lienee tässä:
"Suomen juutalaisten koteja ryösteltiin sota-aikana systemaattisesti ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin 'lopullisesti yhteiskunnan haltuun’ vuosina 1939 – 47."
Jos ajatellaan, että tässä tarkoitetaan kommunistivallan toimia, niin suomenjuutalaisten koteja ei liene "ryöstelty" sen enempää kuin muidenkaan suomalaisten. Mitään juutalaisvainoa ei ole entisistä asukkaista tyhjentyneessä Karjalassa voitu suorittaakaan.
Jos lähde on sinun tekstiäsi, niin selvennä sitä ensin.
Ethän ala vakavissasi
Ethän ala vakavissasi väittää, ettei kaikkien Viipurin läänin laillisten asukkaiden koteja ryöstetty talvisodan ja jatkosodan jälkeen? Vai toivatko evakot ne mukanaan tynkä-Suomeen? Vai uskotko ettei Suomelta ryöstetyillä alueilla lainkaan ollutkaan myös juutalaisten ym. etnisten vähemmistöjemme kuten suomenvenäläisten koteja?
Vai saivatko laittomat miehittäjät eli venäläissotilaat ja maahantunkeutujasiviilit 1940 ja syksyllä 1944 ehkä luullaksesi jonkinlaisen luovutusasiakirjan ja laillisen ryöstämisvaltuutuksen kultakin kotinsamenettäneeltä viipurinlääniläiseltä ja kaikilta, joilla siellä yleensä laillinen koti oli? Tuo olisi kovasti uusi tieto historiankirjoittajille jos sen voit kertoa ja todeksi osoittaa.
Selvennätkö vähän mitä oikein tarkoitit kommentillasi. Ensin varmaan on syytä yrittää selkeyttää ajatuksiasi itsellesi, ja sitten mahdollisuuksien mukaan meille muillekin.
Sinne jäivät, elleivät olleet jo tuhoutuneet sotatoimissa
Kyllähän siellä oli ylivoimaisesti eniten suomenkarjalaisten koteja. Käytännössä ne tulivat ryöstetyiksi, mutta kansanvälisoikeudellisesti Suomi luovutti ne rauhansopimuksessa, toiseen kertaan v. 1947.
Ei kenenkään kotia voi
Ei kenenkään kotia voi mikään valtio luovuttaa minkäänlaiselle ryöstäjälle ainakaan laillisesti. Rajan voi siirtää paikasta toiseen mutta yksityisomaisuutta ei voi minkään lain mukaan kolmas osapuoli luovuttaa laittomille miehittäjille. Ja mikäs se sellainen vuosia myöhemmin (1947) tehty luovutus onkaan jonka vielä joku ulkopuolinen tekee kysymättä lailliselta omistajalta?
Näköjään voi luovuttaa
Sinne jäivät yksityistenkin metsät, viljelysmaat, rakennukset, laitokset ja irtaimistoakin. Kuitenkaan kukaan ei liene vaatinut Suomen valtiota tai rauhansopimusten allekirjoittajia
rikosoikeudelliseen vastuuseen luovutuksista.
Suomen valtio ei ollut asiassa ulkopuolinen.
Etelä-Karjalan poliisi
Etelä-Karjalan poliisi kertoo panostavansa voimakkaasti. Siihen nähden tuloksia tuntuu tulevan yllättävän heikosti.
Kannattis varoa...
Venäläisillä on laki, joka mahdollistaa kansalaistensa puolustamisen vaikka toisessa valtiossa...
Tulevat vain rajan yli, kuten Georgiassa.
Mene sinne hel******* mistä tulitkin
nimittäin sieltä huutelijat kyllä tunnistetaan pelottelu-propagandastaan. Näin on aina ollut.
Natsi-natottajien on aivan turhaa uhota ja heristellä ystävä-naapurillamme. Tuohon asiaan meillä ei ole tarvetta palata edes silloin, vaikka kaikki naapurimme antautuisivat nato-pöytiin ja kumarruksiin. Kaikki tiedämme tähän hyvän perusteen.
Jäi ilmeisesti historian oppitunnit koulussa väliin?
Just, ja historia kannattaa jättää kokonaan omaan arvoonsa, eikö? Jos katsotaan uhkia vaikkapa viimeisten puolen vuosituhannen ajalta, niin miltäköhän ilmansuunnalta ne ovat pääasiassa (voisi melkein sanoa yksinomaan) tulleet? (Vinkki: ei Norjasta, Ruotsista eikä myöskään Baltiasta...)
Venäjä ei ole ollut kertaakaan historiansa aikana demokraattinen valtio, ja nykykehityksellä siitä ei sellaista ole lähitulevaisuudessa tulossakaan. Maan auktoritääriset johtajat uhoavat ja machoilevat ja kasaavat hyökkäyskelposta arsenaalia vanhan suurvallan takaisin luomiseksi, ja kansaa vaan huutaa huraata.
Jos yrität mielistellä naapurissa asuvaa hirviöä, ainoa toivosi on, että se syö sinut viimeisenä...
Käyhän ajoissa, naapurisi
'hirviötä' kutittelemassa, ettei tule yllätyksiä.
JJ75 sattuu olemaan oikeassa
"Paljon huolta herättänyt seikka on Venäjän ilmoitus omien intressiensä ja kansalaistensa turvallisuuden puolustamisesta rajojensa ulkopuolella tarvittaessa myös asevoimin. Entisen Neuvostoliiton alueen itsenäistyneiden valtioiden, joissa elää miljoonia Venäjän kansalaisia, näkökulmasta kyse on todellisesta potentiaalisesta sotilaallisesta uhasta."
http://kangaspuro.blogspot.com/2010/03/venajan-sotilasdoktriini.html
Kuka takana?
Rivien välissä vihjataan, että kyseessä ovat suomalaiset ('rasismia' ym.) - mitäs jos kyseessä onkin venäläiset itse? Ei tarvitse olla edes mikään mafia (vaikka toki sekin on mahdollista), jos vaikka vaan joku rajan tuolla puolen seuraa Facebookista milloin porukat ovat kotona, milloin Suomen mökillä, ja sen perusteella sitten isketään. Tämäkin selittäisi luontevasti sen, miksi kaikki ko. sarjan asunnot ovat venäläisomistuksessa.
Tasapuolisuuden vuoksi...
todettakoon että venäläiset ovat rosvonneet äitini suvun omakotitalon Viipurissa sekä isäni maatilan Karjalan kannaksella. Penniäkään ei ole korvattu.
Tämä nyt on suurempi rikos kuin mikään sotkeminen ja selittää monen suomalaisen suhtautumista venäläisiin. Ei tässä rasismista ole kyse vaan epäoikeudenmukaisuudesta.
Kaikesta huolimatta, nämä asuntomurrot tulee tietenkin selvittää ja mahdollisimman pikaisesti.
Palautettu omaisuus...
Tässä on sellainen ongelma että elossa on valtaisa määrä suomalaisia, joiden kodit ja kesähuvilat on otettu venäläisten käyttöön vahvemman oikeudella!
Nyt vain venäläiset toteavat, että paikat ovat olleet heidän hallussaan kauemmin kuin suomalaisilla!
Ennen itsenäisyyttämme Suomi kuului Venäjään ja nyt vuodesta 1945 alkaen rajan taakse jääneet maat ja mannut ovat taas palautettu venäläisille! ;-)
On se vaan niin väärin...
Vakuutus yhtiöt - Herätys !
Kotivakuutus korvaa omaisuuden - Vaikka tavara on naapurin toimesta viety itä rajan taakse ja myyty. Tuotto on tietysti jaettu.
Ja kun aikansa tätä touhua
Ja kun aikansa tätä touhua hoidellaan käy niin kuin Viipurin läänissä että paikat on rempallaan ja pitää saada joku korjaamaan ja rakentamaan. Sehän tapahtuu kun siirretään rajaa taas kerran ja houkutellaan suomalaisia. Ensin on saatava sota aikaiseksi ja mikäs parempi mainilanlaukaustensyy kuin että venäläisiä "sorretaan".
Poliisin toiminta tässäkin tapauksessa
ihmetyttää.
Mediasta on viime kuukausien aikana voinut seurata selvittämättömiä henkirikoksia ja nyt tämä mökkimurtosarja.
Poliisilla tuntuu olevan resursseja täysin ylimitoitettuun liikennevalvontaan, mutta resurssipulaa henkirikosten ja ryöstelyn selvittämiseksi.
Mökkimurtosarja ei ole yksinomaan Imatran paikallisongelma vaan sillä on välillistä merkitystä koko valtakunnalle.
Hyvien naapuruussuhteiden kannalta on tärkeää, että tämä tapahtumaketju saadaan nopeasti ja tehokkaasti selvitettyä.
Paikallispoliisien tueksi on syytä antaa virka-apua keskusrikospoliisilta ilman viivettä.
Sääliksi käy
Tästähän tämä alkaa tähänkun episodiin vielä lisättäisiin Venäläisten syrjintä, haukkuminen ja muu huono kohtelu. (Venäjän median propagandan kautta) Niin syyt sodan aloittamiseen Venäjän puolelta olisivat ruksittu. Kuka tietää vaikka asialla asuntomurroissa olisivat Putinin tutut. Venäjällä sodan aloittamiseen ei tarvita mitään duuman hyväksyntää. Pelkkä presidentin (Putin) käsky tarvitaan. Putin on muutenkin paljon kriittisempi ja arvostelevampi länsimaita kohtaan.
Suomessa ei koskaan ole tehty tiliä suomettumisen aikaan, vaikka siitä ajasta lähtöisin olevat traumat vaikuttavat edelleen yhteiskunnassamme ja kansalaistemme sekä monien poliitikkojemme ajattelussa. Niin kauan kuin jätämme nuo menneisyyden traumat käsittelemättä, kärsimme kansakuntana edelleen suomettumisesta, joka ilmenee epäluontevan alistuvana suhteena itänaapuriimme yhä vielä ja pahinta on se, että kovin monelle se on täysin sokea piste. Hysteerinen ja täysin ylimitoitettu reaktio nousee, jos joku rohkenee tuoda julkisuuteen ajatuksen, jonka ajatellaan olevan epämieluinen Venäjälle. NATO-keskustelu on kaikkein paras esimerkki suomalaisten kesto-traumasta. Hyvänä esimerkkinä on tästä käyttäjän "ihmisoikeus" kommentti..
Hienolta näyttää tulevaisuus. Historiasta mitään tietämättömät luulevat että sodat ovat loppuneet ikuisiksi ajoiksi ja lehmät lentävät.
Yhtälailla Venäjällä on pesänselvitys tekemättä
Neuvosto-aikojen hirmuhallintoon. Putin ei tuomitse sen ajan sortoa vaan rakentaa kiihkoisänmaallista glorifiointia Stalinin terroriin. Aika pelottava kehitys.
Ja totta myös tuo sinun huomiosi ettei suomettuneisuutta ole selvitetty riittävän perinpohjaisesti. Kollektiivinen häpeä omasta pelkuruudesta, epäoikeudenmukaisuuden hyväksymisestä ja kaikenlaisesta kähminnästä on jätetty arkistojen syvyyksiin happanemaan.
Vähän provokatiivisesti voisi todeta ajan koittaneen Stasi-listojen julkaisulle ja KGB-yhteyksien selvittämiselle.
Mökkimurtosarjan selvittäminen, olisi siitä huolimatta syytä saada ensin hoidettua.
Säälisi on sairautta
hoida se ajoissa, ennen kuin on myöhästä.
Siis vaikka, tee ne "menneisyytesi tilisi" ns. selviksi, jotta saisit näkösi.
Eihän tämä kommenttini ollut 'epämieluinen' sinulle!
Ja kohta
Puuttini pistää rautaa rajalle enemmänkin.
Otsikko lietsoo vihaa
Harvinaisen typerä ja liioitteleva otsikko, josta saa sen käsityksen että venäläisomisteisia asuntoja oikeasti tuhottaisiin koko ajan.
Näin ei suinkaan ole, vaan kyse on muutamasta vandalisoiduista asunnosta eikä tuon asuntomurtosarjan jälkeen ole tullut yhtään lisää.
Jep, näitten nyky natsien touhut on tosiaan
helppo tunnistaa, heidän tavat ovat aina olleet samanlaiset: pelottelua, vihan lietsontaa, kiristykset, jne.. tätä rataa, hyvin tunnetuin seurauksin.
Tulee melkeinpä mieleen
Tulee melkeinpä mieleen episodi nimeltä Mainilan laukaukset. Eikä tuo hallituksen harjoittama "malli Cajander" yhtään ainakaan auta...
Tavoite saavutettu ?
Jos, siis jos, näiden venäläisten mökkien murtautumisen takana olisi jonkinlainen provokaatio, niin näitä kommentteja lukiessa täytyy todeta, että provokaattori on saavuttanut tavoitteensa.
Halosen hommia taas tekemättä
Halosen hommiin kuuluu antaa venäläiselle lehdistölle lausunto siitä, että homma on asiallisesti tutkinnassa. Venäläiset tuovat rajalle rutkasti rahaa, joten kyseessä on yhteinen intressi.