Lauantai 26.5.2012

Uusi tilitys: ”Puolue käänsi takkinsa – minä en”

Luotu: 
10.10.2011 12:41
  • Kuva: Päivi Räsänen
    Päivi Räsänen ja Toimi Kankaanniemi arkistokuvassa.

Kristillisdemokraateista eronnut pitkän linjan poliitikko Toimi Kankaanniemi selventää tuoreessa Puheenvuoro-blogissaan eronsa taustoja. ”KD käänsi takkinsa, minä en”, julistaa Kankaanniemi otsikossaan.

Kankaanniemi vakuuttaa, että hänen eronsa vaikuttmet ovat asiapohjaiset. Kankaanniemi on aiemmin kertonut lähteneensä puolueesta muun muassa muuttuneen EU-politiikan takia.

- Osallistuin hallitusneuvotteluihin avustavana neuvottelijana. KD:n neuvottelurymässä ei ainakaan minun kuulten keskusteltu ERVV:stä ja Suomen vastuiden huikeasta kasvattamisesta eli "muiden jäsenmaiden pelimerkkien maksamisesta". Se päätös tehtiin eri pöydissä, ilmeisesti eduskuntaryhmässä, Kankaanniemi kirjoittaa.

Tämä lienee epäsuora vastaus puolueen puheenjohtajalle, sisäministeri Päivi Räsäselle, joka ihmetteli hiljattain Kankaanniemen ratkaisua. Räsänen muistutti kolumnissaan, että Kankaanniemi oli mukana hallitusneuvotteluissa.

- Hän ei ole ottanut sen jälkeen kertaakaan yhteyttä siinä tarkoituksessa, että olisi vedonnut toisenlaisen linjauksen puolesta, Räsänen totesi ja vihjasi, että Kankaanniemi on pettynyt pudottuaan eduskunnasta.

Räsänen myös puolusteli kristillisdemokraattien linjaa. Räsäsen mielestä hallituksen EU-linja on nyt sama kuin se, jota hän ja Kankaanniemi yhdessä oppositiosta käsin ajoivat Irlannin tukipaketista päätettäessä. Kankaanniemi on toista mieltä.

- Yksi tärkeä vaaliteemani viime keväänä oli puolueen lanseeraama lause: "Jäsenmaat maksakoot omat pelimerkkinsä."  Tämän lupauksen puolue unohti jo 25.5.2011 (Portugali-päätös) ja uudelleen 28.9.2011 (ERVV-päätös), hän kirjoittaa.

Kankaanniemen mielestä KD:n nykypolitiikka on puolueen vaaliohjelman vastainen EU-politiikan osalta.

Myös Helsingin Sanomat kirjoitti viikonloppuna, että kristillisdemokraatit on vasemmistoliiton ohella kääntänyt takkinsa EU-politiikassa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Matti Mulperi

Kyllä se takki kääntyi kun hallituspaikka avautui,ei siinä sitten enää ajatella minne kansan rahat levitellään.Keskusta revittelee oppositiosta vastalauseita Kreikan tukemisesta.Kun Kiviniemestä tuli yliheitto pääministeri niin silloin tehtiin Kataisen hännässä hämäriä sopimuksia.Nousi virka hattuun pahasti.
Perussuomalaisilla ei takki kääntynyt niin pahasti,koska oli kanttia jäädä pois hallituksesta,ja se ei ole vastuun pakoilua.Kukaan ei kanna vastuuta,missään muodossa.Se olisi todellinen vastuunkantaja kun sanoisi ei centtiäkään tipu Suomelta ja pitäkää €uronne ja koko kommunistisen kolhoosinne.

muuan

Aina vain puhutaan arkityylisesti ja liian yksinkertaisesti ja leimaavasti - kyllästymiseen saakka - takeista, jopa arvovaltaisissa tiedotusvälineissä. Kysymyshän on kannan tai linjan muuttamisesta. Se on monesti aiheellista ja jopa välttämätöntä.

Tuonelan Lautturi

siitä vain saa tarpeeksi hyötyä itselleen. Arhinmäki tuhosi Esko Seppäsen 15 vuoden työn kerralla.

Eduskunnan kyselytunti 20.12.2007, Paavo Arhinmäen kysymys riistotyövoiman käytöstä valtion rakennustyömailla. (YLE TV1)

http://www.youtube.com/watch?v=lk6ZOuf0k48

Eduskunnan "rakkikoira" ostettiin hiljaiseksi ministerintuolilla.

Äärikommarista saatiin halvalla "Kataiselle uusi nöyrä puudeli"

Aika masentavaa katsottavaa.

Arhinmäki on näyttänyt ihmisen raadollisuuden mitä räikeimmällä tavalla.

Ihminen on valmis myymään aatteensa ja kaikki ns. ihanteensa oman etunsa vuoksi. Tässä näemme, että aatteellisuus on vain verhottua oman edun tavoittelua, jonka avulla saadaan yksinkertaiset ja hyväuskoiset ihmiset äänestämään.

Aatteensa ja ihanteidensa takana ovat hyvin harvat, joista parhaana esimerkkinä on tällä hetkellä Soini, jolle piru oli tarjoilemassa paljon henkilökohtaista hyvää vastineeksi ajamiensa asioiden hylkäämisestä.

Soini ei langennut kuitenkaan viritettyyn ansaan, vaan jatkoi rehdisti sillä tiellä, minkä ilmoitti jo ennen vaaleja kannattajilleen.

Arhinmäen löysäily ei kuulu enää normaalin kompromissin piiriin, vaan se on todella aivan jotain muuta äänestäjille annettujen lupausten pettämistä.

JussiManHki

Matti Mulperi heitti hyvän pointin tuossa väittäessään että Persut eivät ole kääntäneet takkia. Siinä meni vain pieleen että väitti ettei ollut Persuilta vastuun pakoilua. Se oli ihan juuri sitä itseään. Timo Soini on ollut mukana SMP:n Hallitus taipaleella kun suuret lupaukset piti panna täytäntöön. Miten kävi? Muutama vuosi myöhemmin koko puoluetta ei ollut. Nyt Soini on viisastunut ja väittää että piti lupauksensa. Mutta ikävä totuus on että he juuri pakoilevat sitä vastuuta ja Soini ymmärsi varsin hyvin miten olisi käynyt jos hallitukseen olisi menty. Sen verran viisas Soinikin on että ei olisi halunnut omaa nimeään maailman historiaan suuren romahduksen äitinä.

Loppu onkin sitten teatteria kansalle joka ei näytä ymmärtävän asioiden oikeaa laitaa. Sama on kysymyksessä tässäkin KD:n teatterissa. Mutta kansa vain ei ymmärrä mikä on heidän parhaakseen. Ja kansaa tarkoitan juuri Perusja äänestäneitä ihmisiä jotka luulevat olevansa osa kansaa kun joku populisti eli Soini niin väittää. Populistin tunnusmerkki on se että kutsuvat itseään kansaksi. So Simple!

A_L

Kaikilla on asioista oma mielipiteensä, mutta kansanvalta ratkaistaan vaaliuurnilla.

Asenteesi, että "kansa vain ei ymmärrä mikä on heidän parhaakseen" kertoo enemmän sinusta, kuin muista ja asettamalla vallanpitäjät ("herrat") itsesi yläpuolelle kerrot olevasi Demari. Poliittisen "vastustajan" vähätteleminen ja toiminnan mitätöiminen on myös juuri sitä demareiden itteään - kateutta. So sad !

tubbis

Toimi on suoraselkäinen mies. Vasureista löytyy samanlaisia muutama, perussuomalaisista jo huomattavasti enemmän. Kannattaisiko näiden rehellisten ihmisten lyöttäytyä yhteen?

Salon Petri

Oma etukäteisarvaukseni hallituskokoonpanosta meni sillä tavalla pieleen, että keskustan tilalle tulikin kristilliset!

Hyviä uutisia numero 21
Lähetetty maaliskuu 22, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0

Apparatismi ja Suomi vuonna 2011:
http://suomi2017.wordpress.com/2011/03/22/hyvia-uutisia-numero-21/

Joten mielenkiinnolla odotan lisää uutisia, mitä kaikkea hallitusneuvotteluissa ja heti sen jälkeen tapahtuikaan.

Käsittääkseni perussuomalaiset ovat nyt vaalivoitollaan ja toimillaan eduskunnassa osoittaneet, että "maan tapa" on mahdollisesti muuttumassa. Toivottavasti selkeästi parempaan ja avoimempaan suuntaan.

Onko Glasnost viimeinkin saapumassa Suomeenkin?

Hesekiel

miten persujen vaalivoitto tai eduskuntatyö on muuttanut maan tapaa? Meno jatkuu entisellään, eli hallitus hallitsee ja oppositio ruikuttaa. Ihan niin kuin edellisen hallituksenkin aikana. Toinen ruikuttajapuolue jatkaa kuten ennen vaaleja. Mikään ei ole siis muuttunut. Toisella oppositiopuolueella on sentään vähän järkeäkin puheissaan ja äänestyksissä se tukee hallituksen esityksiä kuten mm. perustuslakimuutoksen toinen käsittely tulee osoittamaan.

Raato

Toimi Kankaanniemeä tyhjänä takkina ja idioottina, mutta nyt täytyy kyllä pyytää anteeksi näin julkisesti. Kun mies on noussut uimaan rohkeasti vastavirtaan ja vielä oikeasta syystä!! Ihailtavaa rohkeutta!