Lauantai 26.5.2012

Poliisi iski isosti ravintoloihin

Luotu: 
11.10.2011 10:14
  • Kuva: EPA / All Over Press

Poliisi on tehnyt valvontaiskuja ravintoloihin eri puolilla Suomea. Poliisi tarkisti 7.-9. lokakuuta yli tuhat anniskelupaikkaa yhdessä alkoholitarkastajien kanssa.

− Poliisi ja alkoholitarkastajat joutuivat puuttumaan 38 tapauksessa päihtyneelle anniskeluun ja kolmessa tapauksessa alkoholia anniskeltiin alaikäiselle, poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta kertoo.

Valvonnassa havaittiin 53 järjestyksenvalvontaan liittyvää rikettä. Valtaosassa tapauksista järjestyksenvalvojatehtävissä toimivalla henkilöllä ei ollut järjestyksenvalvojakorttia työssään mukana tai henkilöllä ei ollut voimassa olevaa järjestyksenvalvojakorttia.

Valvonnan aikana poliisi kirjoitti erilaisista rikkeistä yhteensä 43 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Lisäksi poliisi teki 11 lastensuojeluilmoitusta. Järjestyshäiriöitä oli anniskelupaikoissa tai niiden edustalla yhteensä 40 tapauksessa.

Anniskeluluvan myöntäneille viranomaisille tehtiin yli 110 ilmoitusta havaituista rikkomuksista.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

A_L

Jos tuhannessa anniskelupaikassa anniskeltiin alkoholia vain 38 päihtyneelle, niin olemme olleet viime viikonloppuna todistamassa todellista raitistumisen ihmettä.
Tämän pitäisi olla jo pääuutinen valtakunnan mediassa.

Valitettavasti mieleen hiipii epäilys, ettei valvontaisku täytä tarkastukselle direktiivein määrättyjä kvalitatiivisen tutkimuksen kriteerejä, ellei päihtyneeksi luokitella vasta kymmenen alkoholiannoksen ylittäneitä henkilöitä. 38 päihtynyttä 1000:sta ravintolasta on kyllä aivan uskomaton luku ja kansallinen hätätila katoavasta kansanperinteestä!
Tai sitten Poliisi suoritti "sponsoroidun" valvontaiskun vain ABC liikenne-"ravintoloissa".