VR käynnistää 80 sähköveturin hankinnan lähikuukausina. Lisäksi hankinta sisältää option 97 sähköveturista. Vetureiden hankinta on VR-konsernin historian suurin yksittäinen kalustoinvestointi.
Uusilla vetureilla korvataan käyttöikänsä päähän tulevat Sr1-veturit, jotka hankittiin pääosin 1970-luvulla Neuvostoliitosta. Uudet veturit edustavat uudenlaista tekniikkaa ja ovat myös entistä ympäristöystävällisempiä.
Hankittavien sähkövetureiden lopullinen määrä täsmentyy myöhemmin. Konsernin mukaan määrään vaikuttaa muun muassa rataverkon sähköistyksen eteneminen, joka riippuu valtion panostuksista rataverkkoon.
Ensimmäiset veturit otetaan koekäyttöön vuosina 2014 – 2015. Yhden veturin hinta on muutamia miljoonia euroja.
Sähköveturien hankinta on osa laajempaa investointihanketta, jonka aikana on jo tilattu uusia matkustajavaunuja. VR-konserni aikoo hankkia lähivuosina myös uusia dieselvetureita sekä ratapihakoneita.
Kalustohankinnat eivät edellytä budjettirahoitusta, vaan ne rahoitetaan konsernin normaalilla tulorahoituksella ja tarvittaessa lainavaroin.

Kommentit
Muutamia miljoonia?
Aikas isot on nuo marginaalit...
Paljonkohan yhden
Paljonkohan yhden neukkuveturin peruskorjaus mahtaa maksaa uusiin verrattuna?
Niihinhän rakennettiin jo aikoinaan suomalaista teknikkaa.
Säkömoottorissahan ei ole hirväen montaa pyörivää osaa. Tietääkseni vain yksi.
Myös vaihteisto-osaamista löytyy Suomesta.
Kyseessä on taas joku työllistämishömpötys matkustajien/veronmaksajien rahoilla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sr1
Ympäristöystävällisempiä
Ympäristöystävällisempiä eli toimivuus on niin ja näin, jolloin kilometrejä tulee vähemmän.
Jippii
Uutta italialaista kalustoa tulossa...
Ei siis mikään ihme että liikenneministeri on ajamassa uutta stalinistista kansalaisten valvontajärjestelmää kun haistaa sen että väki joutuu ajamaan omalla autolla entistä enemmän kun junat seisoo pakkasessa.
Vinkki jumamatkustajille. Kannattaa ottaa mukaan ylimääräinen talvitakki. Voi tulla vilu kun vaunu jäähtyy tai joutuu radanvarresta kävelemään... Niin ja ne varsikengät kannattaa laittaa jo valmiiksi jalkaan.