Laajan keskitetyn palkkaratkaisun löytyminen on jo lähellä, arvioivat työmarkkinajohtajat mediatietojen mukaan. Järjestöt neuvottelivat keskenään eilen.
Tänään aamulla luvassa on sekä keskinäinen tapaaminen sekä tapaaminen hallituksen kanssa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ssa sekä keskusjärjestö SAK:ssa uskotaan, että kokouksien jälkeen neuvottelutulos on paketissa, Yle kertoo.
Sekä SAK:n, Akavan että STTK:n hallitukset kokoontuvat tänään puolenpäivän aikoihin.
Keskitetty työmarkkinaratkaisu ehti jo viime viikolla kaatua, mutta neuvottelut alkoivat uudestaan pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) vedottua osapuoliin.
