Lastentarhanopettajat ovat valtavassa palkkakuopassa, kertoo Kainuun Yle. Ylen mukaan esimerkiksi Kainuussa etsitään jatkuvasti kymmeniä päteviä työntekijöitä lastentarhoihin.
Ongelman ydin on palkkaus: maisteritasolle koulutettu lastentarhanopettaja on käytännössä pätevä myös luokanopettajaksi tai koulutuksellisesti kelpo useisiin valtion virkoihin. Näistä töistä voi kuukaudessa saada jopa 500 euroa enemmän palkkaa kuin lastentarhassa, ilman eri koulutusta.
Ylen haastattelema Lastentarhanopettajien liiton puheenjohtaja Anne Liimola sanoo, että kunnat eivät halua maksaa lastentarhojen työntekijöille riittävästi palkkaa.

Kommentit
Opettajien palkat
Pikkukunnilla rahat menevät johtajien ja kunnantalojen kustannuksien kattamiseen. Noin sata kuntaa on Suomessa oikea ja sopiva määrä.
me "pienten kuntien johtajat
me "pienten kuntien johtajat ry:n" arvojohtajaosastolla vaadimme, ettei kuntien määrää saa vähentää ja että kuntabudjeteissa huomioidaan kunnanjohtajat vähintäänkin nykyisellä tasolla. Lapset osaavat leikkiä ilman opettajaakin.
"Lapset osaavat leikkiä ilman opettajaakin"
Tuossa on perää. Lapset eivät tarvitse aikuista leikkeihinsä. Lähinnä virikkeellisen ympäristön ja jonkun aikuisen taustaturvaksi.
Lapsille ei tarvitse opettaa luovuutta. Sen täytyy vain antaa kasvaa ja kunkin lapsen saada näyttää oma potentiaalinsa, ei jonkun kouluviraston johtajan näkemystä.
Jotkut johtajista ovat jopa esittäneet, että lapset pitäisi laittaa kouluun 6 vuotiaana, jotta saadaan varmemmin heille eläkkeen maksajia ja tuotantoyhteiskuntaan sen orjia. Lapset eivät synny tänne, jotta he maksaisivat teidän eläkkeenne. He syntyvät kasvaakseen oman potentiaalinsa mukaan.
Ehkäpä tulevaisuudessa on myös enemmän kouluja, joissa opettajat eivät enää opeta lapsia, vaan lapset opettavat opettajia. Lapsi kyllä kiinnostuu luonnostaan kirjoista, tietokoneista ym. kun niiden aika tulee ja ne ovat saatavilla. Luovuus on kuitenkin tärkeämpää kuin asioiden pänttääminen, mikä sekin voidaan tehdä monella eri tavalla. Sitä tarvitaan jo nyt työmarkkinoilla ja eräskin tunnettu suuri suomalainen yhtiö on suurissa vaikeuksissa sen puutteesta.
Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että lasten opettajille maksetaan kehnosti ja se kaipaa muutosta.
Mietitääs uudestaan mihin haluamme oikeasti satsata. Autoihin, ulkomaanmatkoihin vai lapsiimme? Kaikkeen tärkeään riittää kyllä rahaa, kunhan vain tahtoa riittää. Hyvä kunnanjohtaja on myös palkkansa arvoinen.
Kuntien yhdistäminen (vaikka se joskus on ihan järkevääkin) ja koulujen suurentaminen on osa laajempaa kansainvälistä politiikkaa, jossa talouspolitiikan ja suurten yksiköiden avulla halutaan keskittää vallankäyttöä ja tehdä meistä lopulta ulkomaisten korporaatoiden nukkeja. Kun sille tielle lähtee, ei loppua tule, ennen kuin itsemääräämisoikeus ja vaikuttamismahdollisuudet on täysin riisuttu ja paluuta ei enää ole. Vielä on aikaa herätä.
Kuitenkin lapsi tarvitsee
Kuitenkin lapsi tarvitsee tietyt tiedot, jotta luovuus kohtaisi todellisuuden. Ja sitä perustietoa alkaa olla todella paljon nykymaailmassa. Vaikeaksi menee, jos ei tiedä mitään historiasta, luonnontieteistä, matematiikasta... Sitä ei ehkä tajuakaan, kuinka paljon peruskulusta on sen hunoimmatkin arvosanat saaneen päähän tietoa maailmasta tarttunut, sellaista tietoa jota ei yksi ihminen kokemuksen kautta ikinä voisi oppia.
palkat
Suomessa akateemisesti koulutetut ovat palkkakuopassa ja tässä nähdään seuraukset. Uusin tuloratkaisu ei ainakaan tilannetta helpota. Varhaiskasvatuksen opettajat tekevät tärkeää työtä ja Suomessa on alan hyvätasoisen koulutuksen ansiosta korkeatasoinen päivähoitojärjestelmä. Monissa Euroopankin maissa on vaikea löytää päiväkotia, joihin lapsen uskaltaisi jättää edes yhdeksi päiväksi.
Kallein on Helsinki
Ehei. Teoria on teoriaa, käytäntö on käytäntöä.
Pikkukunnissa nuukat kunnanisät tietävät, montako kunnanjohtajaa heillä on, ja pienissä piireissä ei kehdata rakentaa kovin isoja imperiumeja. Johtajakerrosten hierarkiaa löytyy sen sijaan suurimmista kunnista. Tämä on hyvin nähtävissä myös kustannuksista: jopa muutaman sadan asukkaan pikkukunnat kykenevät järjestämään palvelut halvemmalla kuin 560 000 asukkaan Helsinki.
Esikoulu ja 1. luokka ..
.. voisivat vaatia lastentarhanopettajan pätevyyden.
Todellinen palkkakuoppa
Lastentarhanopettajien palkka ( n. 2000€/kk) on häpeällisen pieni koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden. Koulutus on ensiarvoisen tärkeää, mutta sen lisäksi tarvitaan runsaasti kykyä organisoida, empatiankykyä ja luovuutta sekä taitoa ratkoa vaikeita ongelmia.
Minun on vaikea ymmärtää
Kun ihmiset ihan itse valitsevat ammattinsa ja opiskelupaikkansa eivätkö he ota ensin selvää työllistymismahdollisuuksista ja myös mahdollisesta palkkatasosta? Kuinka joku voi olla niin pölkkypää että opiskelee ensin vaikka savikippotohtoriksi vuosikausia ja sitten vasta huomaa ettei saakaan omaa tammipöytää, viittäkymmentä alaista ja isoa palkkaa? Ihmisellä on myös itsellään jotain vastuuta näistä asioista eikä se maisterin paperi tarkoita sinällään mitään takuuta tietystä palkkatasosta (sen paremmin kuin insinöörinkään). Olisi jo aika oppia että elämme yhteiskunnassa missä kaikki muuttuu jatkuvasti eikä "eläkkeelle asti" -työpaikkoja ole olemassa kuin kunnallisella sektorilla (siellä on vaikka toista jankataan). Kun lasketaan "keskipalkkoja" ihmiset propagandistisesti ilmoittavat pelkän peruspalkan vaikka keskiansio on aivan jotakin muuta. Emme voi vain vaatia ja odottaa että yhteiskunta hoitaisi kaiken puolestamme omasta panoksesta, aktiivisuudesta ja yrittämisestä on tullut paljon tärkeämpää kuin se oli ennen nimenomaan työpaikan saamisen suhteen. Insinööriltäkään ei työhaastattelussa nykyään juurikaan kysytä onko hän AMK,- vai diplomi-insinööri. Kysymys kuuluu "mitähän insinööri osaa tehdä?" Pelkästä vanhaan rälssiajatteluun perustuvasta "oikeasta akateemisuudesta" ei kukaan maksa enää mitään lukuunottamatta paperinpyörittäjävirkojen keinotekoisia vaatimuksia mutta näiden virkojen käytännön pyörittäminen ei yleensä edellytä edes ammattitaitoa ja siksi niitä pidetään ammattipiireissä melko puhtaina suojatyöpaikkoina vaikkei sitä aina ääneen sanota.
siis lastetarhaopettajia ei arvosteta mihinkään...
..perustakaa yksityisiä lastetarhoja, oma firma ja tasokasta lastenhoitoa.
Sairaanhoitajat olivat ja ovat hiukan vieläkin oman hölmöytensä kuopassa. Samoin kirjastonhoitajat. On hävytöntä, että tuon opiskelun tasoiset ihmiset saavat vähemmän palkkaa kuin..jotkut muut.(jokainen työ on tärkeää ja ei tietysti voi vähätellä)Mutta lasten hoito on tärkeää ja monesti asiaa pidetään "hyvinvointivaltio asiana"-joten ei saa nostaa palkkoja, kun kaikki me muut kärsisimme.
eli, totuus on se, että teitä ei arvosteta. Hitsaria ja putkimiestä arvostetaan, kun he itse panevat arvonsa esille...
Vinkki arvostuksen puutteesta kärsiville
Vaihtakaa alaa, älkääkö vonkuko. Siitä vaan putkimieheksi tai hitsariksi kouluttautumaan, mikään ei estä paitsi oma laiskuus.
Lastentarhanopettajat vaan
Lastentarhanopettajat vaan lakkoon. On meinaan puoli maata seis hyvin nopeasti. Semmoinen reilu lakkovaroitus, ja järkevä palkkavaatimus. Ainakaan itse en haluaisi lapsiani hoitoon paikkaan, josta hoitajat haikailevat pois paremman palkan perään, ja jäljelle jäävät ne jotka eivät pääse, mikä tarkoittaa että alalle työvoimapulaan päätyy myös entistä enemmän sellaisia joille lastenhoito ei ole se oikea ammattivalinta.
Ylikoulutuksen autuus
Miksi työssä johon ennen riitti muutaman viikon kurssi tarvii nykyään maisteritutkinnon? Ei ihminen niin paljon muuttunut ole. Toinen asia sitten miksi demarit runnasi väkisin läpi subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Sen seurauksena mitkään rahat ei enää riitä. Mutta saahan työttömät "yksin"huoltajat istuksia päivät pääksytysten rauhassa lähiökuppilassakun yhteiskunta hoitaa tenavat. Jotain järkee?
Jos työtön yksinhuoltaja
Jos työtön yksinhuoltaja ei saa lapsiaan päivähoitoon, miten hän voisi saada töitä?
No tähän on tietysti sellainen ratkaisu, joka olisi kaikille toimiva: työttömän lapsilla on kuitenkin päivähoitopaikka koko ajan varattuna, jonne lapsen voi jättää viikon varoitusajalla, ja mahdollisuuksien mukaan jopa päivän varoitusajalla kun pitää singahtaa työhaastatteluun johonkin.
Ja tämä ei ole teoriaa, tunnen ihan henkilökohtaisesti ja läheisesti tapauksen (ei tosin yksinhuoltaja, eli mielestäsi varmaan vielä pahempi), jossa haastattelu oli seuraavana päivänä, ja työt alkoivat sitten viikon päästä. Jos lapset eivät olisi olleet päivähoidossa, olisi edelleen työtön.
Toinen ilmeinen ratkaisu on tietysti todeta että lapsiperheissä toinen vanhempi (käytännössä nainen) olkoon kotona, niin voidaan karsia päivähoitoa rajusti. Tasa-arvosta viis, perhearvot kunniaan...?