Faktakulma
Moni pani merkille viime maanantai-iltana Soinin puheenvuoron eduskunnan budjettikeskustelussa. "Kun vielä sanottiin, että alkoholivero ei ole haittavero, jos suomalainen duunari kovan duuniviikon jälkeen ottaa pienen kopsun, niin ei siitä mitään haittaa ole", Soini totesi. Lähde: Ilta-Sanomat
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Ricahrdsonilta (sd.) perusteellisen vastauksen niin sanottuun kopsu-heittoonsa.
- Timon varsinainen pointtihan oli, että hallitus vie duunarilta ilon yhteen lasilliseen työviikon päätteeksi, koska korottaa alkoholiveroa. Tyypillistä Timoa, jonka vuoksi häntä myös rakastetaan. Mutta, kaikella rakkaudella, yhden kopsun hintaan alkoholiverotuksen vaikutus lasketaan senteissä. Yksi perjantaikopsu ei kaada alkoholiveron korotuksen jälkeenkään työmiehen taloutta, mutta säännöllinen kännääminen alkaa tuntua niin työmiehen kuin kaikkien veronmaksajienkin kukkarossa. Kolmesta kuuteen miljardiin euron vuosittaiset kustannukset ovat todellisuutta ja me kaikki maksamme niitä verojemme kautta, Guzenina-Ricahrdson kirjoittaa blogissaan.
Timo Soini on jatkanut viime maanantaina aloittamansa kopsu-jutustelua eilen tultuaan nimetyksi puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Hän aikoin juhlistaa presidenttiehdokkuutta saunalla ja kopsulla eli viinaryypyllä, kertoo Iltalehti.
Faktakulma
Moni pani merkille viime maanantai-iltana Soinin puheenvuoron eduskunnan budjettikeskustelussa. "Kun vielä sanottiin, että alkoholivero ei ole haittavero, jos suomalainen duunari kovan duuniviikon jälkeen ottaa pienen kopsun, niin ei siitä mitään haittaa ole", Soini totesi. Lähde: Ilta-Sanomat

Kommentit
Viina
Viina on myrkkyä, mutta holhoaminen on pahasta. Jos on halu holhota, laillinen kannabis on oikea vaihtoehto - ei kallis viina.
Gutsenina on törppö änkyrääänillä ratsastava sosialistidemari
Miten MTV-juontajasta tuli kukkahattutätönen noin nuorena? Ääniä on ilmeisesti luvassa kaiken vastustajilta. OKSENNUS SDP!
Miten MTV-juontajasta tuli kukkahattutätönen noin nuorena?
Helppo vastata. Demari teeskentelee aina ja tekee aina päinvastoin kuin on luvannut tehdä.
Nyt Guzenina katsoo asialleen edulliseksi teeskennellä kukkahattutätiä.
Joo
Itsekin ihmettelen miten kukaan voi olla noin kliseinen kukkahattutäti, varsinkin noin nuorena. Ihan kuin hän vetäisi jotain tarkoituksellisen karikatyyrimäistä roolia.
SDP kukkahattutäti
Tämä nimihirviöiden ministeri, ylioppilas joka ei muista mistä valmistui ylioppilaaksi.
(Olisikohan syytä selvittää onko edes ylioppilas)
On toiminut radiokuuluttajana ja mallina, jota kautta on hankkinut yhteiskunnallista tietämystään.
Voiko ministeriksi enää päästä pienemmällä osaamisella!
Jos hakisi jotain vaativaa tehtävää vaikka Harkimolta, tuskin pääsisi edes haastatteluun?
Sosiaalihyysäri
Maria näyttää olevan pahimmanluokan sosiaalihyysäri joka sekoilee joka asiassa, no ei hätiä mitiä mailmoja syleilevä "rakkaudenpuolue" on jälleen seuraavien vaalien jälkeen oppositiossa ja pitkään.
Mukava mies on ihmisten mieleen
"Timo Soini on mukava mies, vaikka silloin tällöin heittäytyykin villiksi ja oikoo kulmia ---.
On helpompaa yksinkertaistaa vaikeita ongelmia kuin lähteä etsimään niihin vaadittavia hankalia ratkaisuja."
Siinähän ministerimme (kyseisessä blogikirjoituksessaan) oikeastaan sanoo Soinia populistiksi, vaikkakin väljemmin sanankääntein. Kansaanhan on paras vedota vitsikkäillä yksinkertaistuksilla.
Asian voi toki käsittää niinkin, että kansan edustajan on puhuttava ja esiinnyttävä kuin edustamansa väestöryhmä.
Mutta mikään villi-ihminen ei Soini sentään ole.
Osaispa esim Demaritkin yksinkertaistaa muutakin kuin itsensä
ja komplikeerata yksinkertasia asioita vaikeeks.
Tosta "kops`sistaki" tuli heti mieleen sarja-kops kun Demarit kävelee jonossa seinää päin!
Heinäluomaki oli tv:ssä ihan otettu kun että Timo Soini meni kättelemään Urpilaista...kopsis..Guzninapa ei ookkaa saanu Soinilta kättä...kops..!
"Ja paskan marjat."..rusertaa marjat pihlajan..kopsumarjat! :)
:)
Guzenina
Rouva tekee kärpäsestä lohikäärmeen kokoisen härkäsen. Lisäksi pitää puuttua olutmainontaan ja ajaa keskioluen lanttausta laimeammaksi.
Ei ihme että demarit sakkaa jos substanssi on tässä.
Gutzeniina juo itse punkkua mutta landraisi olutta
Voi ihme tätä politiikkojen härskeyttä. Varoitusmerkki Gutseninan otsaan: Varokaa kielloilla ratsastajaa.
Millään G:n perusteluilla eiole faktapohjaa. Mikään ei parane vaikka sosialidemokratti G:n mikä tahansa ehdotus menisi läpi. Yhtään vähempää ihmisiä ei kuole vaan kuolleisuusprosentti tulee pysymään samassa. Se on 100 %.
Niinköhän vain oli..
lainaus tekstistä : "viimeksi kun alkoholiveroa korotettiin, väheni myös kulutus noin puoli litraa vuodessa per suomalainen".
Laskitko Viron hakemiset tähän mukaan..?
Nostele vaan veroja niin Viron matkailu kukoistaa..!
Typerys.
Jotenkin
nämä Guseninan välähdykset tuovat kerta kerran jälkeen mieleeni seuraavan kertomuksen kolmekymmentäluvulta:
Vaasan Jaakkoo oli kansanedustajana, kun kieltolaki oli kumottu. Joutui hän kerran Vaasan junassa samaan hyttiin ehdottoman raittiusmiehen kanssa. Jaakkoo ehdotti, että mennään Riihimäen asemaravintolaan grogille, jolloin matkakumppani suuttui ja sanoi grogin vaikutuksen olevan saman kuin allensa laskisi, ensin vähän lämmittää, mutta sitten tulee entistäkin kylmempi ja hiljensi sillä Jaakkoon. Kun juna tuli Riihimäelle, Jaakkoo pisti hatun päähänsä ja sanoi: Kuse sinä housuuhis, minä meen ottamahan sen grogin.
heheeh :)
:D
Hiusväri- ja meikkiveroilla saataisiin jättipotti valtiolle
Hiusvärit ja kosmetiikkatuotteet ovat terveydelle vaarallisia. Niille pitää laittaa sama vero kuin tupakalle ja alkoholille. Hiusvärit ja meikit aiheuttavat syöpää ja allergioita. Niiden kehittämisessä käytetään epäeettisiä eläinkokeita. Ne ovat haitallisia ympäristölle. Voimakas hajusteiden tuoksu häiritsee sivullisia ym.
Erään tilaston mukaan kosmetiikan myynti olisi vuonna 2010 ollut yli 400 miljoonaa euroa. Näiden ylellisyystuotteiden haittaveroilla saataisiin siis valtion kassaan melkoinen summa rahaa.
Työterveystutkimusten mukaan ihan oikeasti kampaajan ammatti
on hyvin vaarallinen - se näyttäisi aiheuttavan ennen aikaisen kuoleman johonkin ammattitautiin.
Tilastot ovat olemassa, mutta kukaan ei uskalla tulkita niitä!
Muuten jäisivät tukat kähertämättä ja itsenäisyyspäivän juhlat juhlimatta...tai eukot marssis sinne paplarit päässä
Kukkojen heltoista ainetta huulten turvottamiseen
Ruotsissa on noussut kohu kukkojen kasvattamisesta kosmetiikkateollisuuden raaka-aineeksi. Maan eläinsuojeluviranomaiset aikovat tutkia tiedot, joiden mukaan ruotsalainen kosmetiikkateollisuusyhtiö käyttää kukkojen harjaa hyaluronaanin valmistukseen.
Hyaluroaania käytetään kauneus- ja kosmetiikkateollisuudessa laajalti. Aine soveltuu muun muassa huulten suurentamisoperaatioihin sekä ryppyjen silotukseen.
HS 17.10.2011
Tällaisille tuotteille pitää laittaa haittavero.
Viinan hinnan korotus tuntuu heidän lompakoissa, jotka käyttävät
paljon. Jos ottaa vain neuvoa-antavan ryypin viikonloppuna, se ei kaada kenenkään taloutta.
Soinin kopsu puheet vs. vaaliohjelma
Nuo Soinin kopsu puheet ovat aika merkillisiä, jos niitä katsoo hänen puolueensa vaaliohjelmaa lukien.
Lainaus perussuomalaisten vaaliohjelmasta:
"Alkoholin verotusta voidaan Perussuomalaisten mielestä nostaa, koska vaikka alkoholin verotuksen nostaminen onkin lisännyt alkoholin tuontia Suomeen jonkin verran, uskomme, että viinan hinnan nostaminen vähentäisi alkoholin kokonaiskulutusta ja siten ehkäisi alkoholista syntyviä sosiaalisia sekä terveydellisiä haittoja."
Kummallista että vaaleissa Soini ajaa toista ja sitten eduskunnassa taas toista asiaa eteenpäin.
Sitä voi myös ihmetellä miksei tuosta kukaan ole hänelle vielä huomauttanut ja ihmetellyt.
Soini on paskanpuhuja sekä tyhjännauraja.
Mutta ei tyhmä. Kopsuilla, rupsuilla ja puupilla voi ratsastaa oman aikansa. Ainakin niin pitkään kun muut ns.päättäjät syöttää jatkuvasti tuon orangin lapaan.
hahahah.Nyt sinulla Keijopöö kilahtana kalikat sekasin
hehe..sain tosta yhtälön: Orangi jonka lapaan syötetään jotakin, ja joka orangi puhuu paskaa ja nauraa tyhjää ja ratsastaa kopsuilla, rupsuilla ja puupilla....
Ai v..vattu heheh..voin kuulla Timon rehahduksen nauruun sun jutusta...Iivisniemeläiset läks vetää jo kopsua clubille...heheh
Sä oot hauska, mää lähetän sulle Perussuomalaisten lehden tost hyvästä jos haluut..ahahah
Älä, Soini, luovu fiksuudesta!
Olet ollut ihan smartti kaveri ja sillä päässyt kansan suosioon. Nyt kun rupeat kosiskelemaan kansaa suosimalla niitä kopsuja, niin alan pitää Sinua populistina. Neuvostoliitossa pidettiin kansa (miehet) kilttinä pitämällä heidät jatkuvassa pöhnässä. Muuten olisivat ruvenneet vallankumousta miettimään. Suomalaiset saatiin äänestämään EU:iin liittymisen puolesta lupaamalla heille halvempaa viinaa.
Joko Sinäkin liityt samaa stemmaa laulamaan?
Timo on ilmeisesti
sitä mieltä, että ei kukaan järkevä ihminen käy lukemassa heidän puolueohjelmaansa:-)
Siksi hän voikin ilman seuraamuksia heittää milloin tätä, milloin tuota?
Ylhäältä ohjataan
Pelottava tuo Guzeninan tarjoama maailma, oikea elämäntapa tarjotaan puolueen ohjelmasta. Ei kiitos, SDP, ihmisten tulee itse päättää, miten elävät.
Sosialistidemokratia tänään on kamala asia
Demokratiaa se ei sisällä. Luulisi jo viime vaaleissa oppineen, mutta ei. Pitää tehdä mitä ihmiset haluavat eikä aina vain vitjailla vitjailla vitjailla ja vitjailla.
Aito työväenpuolue Perussuomalaiset
pelottaa demareita ihan syystä. Itsellä heillä ei mitään tarjottavaa "työväen puolueena", mutta menetettävää paljon.
Sana duunari Soinin puheessa on sitä, mitä Suomen ainoan populistipuolueen, SDP:n, kannattakin pelätä. Se on saanut demarin takajaloilleen jo monesti.
Vallanvaihto myös ay-liikkeessä on varmasti tulossa, ja on kauhun paikka SAK:ssa, joka on kuihtunut lähinnä omien etujensa ajajaksi.
Ikävää katsella kun
Ikävää katsella kun toimittajat ja Soini nuolevat toistensa ahteria.
Kaikkein läpinäkyvin yleisön lipominen saa aikaan tällaisen mainosvyöryn.
Timo hellitä jo
Timon höpötys rupeaa jo naurattamaan vakavaakin miestä
ei mitään järkevää asiaa sanottavana.Saman asian toistoa
joka puheenvuorossa eduskunnassa ei mitään todellista vaih-
toehtoa nykypolitiikalle.Täytyy ihmetellä että puolue jon-
ka teemana on"höpötän tuulta taivasta ja mistään en vastaa"
saa niinkin paljon kannatusta mutta uskon että ihmiset vielä järkiintyvät.
No onhan se naurattanut
Timo alkaa naurattaa ennenkuin se mitään sanoo. Sillä pitäis olla vielä Asterix vieressä niin ois oiva parivaljakko Obelix ja Asterix
VASTENMIELINEN IHMINEN
tuo MGZ.
Tyhmä, omahyväinen, omaa etua ajava, itsekeskeinen, rötöstelijä, hyväksikäyttäjä....
On turha odottaa häneltä mitään sellaista, josta aidosti hyötyisi koko kansa.
Persut olalle vaan!
Suomalaiset ovat niin juoppoa kansaa, että jotakin sille on alettava tehdä. Se kun kuuluu ministerin tehtäviin. Lapset juovat ja vanhukset ovat niin jurrissa, että kotihoitopalvelu on aivan kusessa heidän kanssaan.
On selvää, että täällä pikkupersut ovat innoissaan messiaansa löysistä puheista, joilla tämä on asettuvinaan puolustamaan kansaa.
Löysät on esim. Lastmanin kommentin Demareissa
lue lista ja mieti, teillä hallitus-faneillahan ne tyhjät ruikutteet, eihän teiltä tule kun samaa tyhjää liturgiaa ilman mitään politiikkaan liittyvää argumenttista väitettäkään. Se johtuu hallituksesta, teidät on jo aivoekstraktoitu noihin hyvä diili yms. potaskaan, ja teidä fani-porukkahan ol se pölypää joukko joka sekos täysin "vakuus-takuus-ja takuuden vakuuden takuus" kun sai kokoajan olla oikomomassa teijän pölähtäneitä jotta mikä on mikäkin nimike ja mitäki varte..ja sitte sekos vielä teidä poliitikotkin, ja yks muumio rupes enste mossottaa mitä täs maas saa häne luvalkaa puhulla ja mitä ei, ja toine muumio alko örähtelee...jota..ööörrhh..rääyyhöörhh..etc. Sitte viel koko läjän isoin tennaeriturhake rupee apinoimaan Jyrki-kloonina ja paratoimaa Jyki-puheita suorana copy-pastena ja kehhuun että juu juu 100 e luvattii mut kai ny 25 e kelpaa tarpaaeseen (Jykä klooni) ja sit joku lapinpolku heittää väleen parit tyhjänpäiväset kun ei minää...nii ja kokoomus ei tartte enää olla kun Demarin tukihenkilönä ja lastenvahtina....
Soini puhuu vanhoista hyvistä ajoista jolloin duunari tosiaan
osti sen perjantaipullonsa ja se oli siinä. Nykyinen tissuttelukulttuuri on rikkonut hyvät juomatapatraditiot!
Tässä asiassa olen ministerin kanssa samaa mieltä...
...sillä Soini kyllä tuolla kopsu-kannanotollaan lähinnä mielisteli peruskannattajakuntaansa. Alkoholin yhteiskunnallisista haittavaikutuksista on niin paljon tieteellistä materiaalia, että sillä voidaan vaikka hukuttaa Soini sataan kertaan.
Sen sijaan eduskuntaväittelyn varsinaisessa päälinjassa - tasaverossa, Soini päihitti kirkkaasti hallituspuolueiden ministerit. Budjettipäätökset vahvistavat sitä linjaa, että yhä useampi veroeuro kerätään tasaveroperiaatteella, varsinkin kun kunnille selviää miten paljon hallituksen päätösten takia kunnallisveroa pitää korottaa.
Sitäpaitsi, mikäli kansanterveyttä todella alettaisiin parantaa pitäisi ottaa käyttöön keinot jolla eteenkin vihannesten, kalan ja hedelmien hinnannousuja pystyttäisiin torppaamaan. Valittu linja nimittäin johtaa siihen, että huomattava osa väestöstä saattaa taas siirtyä rahapulassa syömään halvempaa "roskaruokaa". Suomessa juuri terveellinen ruoka on sitä kalleinta.
Eikö tässä saivarrella pahasti
Minä ainakin kuten kai useimmat ymmärsin Soinin kopsupuheet siten ettei siinä tarkoitettu ns. dokaamista vaan pikku drinkkiä. Näkyy olevan niin että kun Soini sanoo jotakin (mitä hyvänsä) alkaa valtakunnan-saivartelu ja yksittäisten sanojen vääntely välittömästi.
ihminen jatkaa aina mielessään jokaista lausetta...
"ei noin iso mies tule paukusta kuin äkäseksi, pullo siltä menee ennen kuin heltta punottaa.."
Kah, mielenkiintoista.
Kah, mielenkiintoista. Minustakaan ei löydy netistä tietoja että olisin ylioppilas.
Todistukseni sanoo toisin, mutta nyt alkoi epäilyttämään. Koska jos sitä ei netissä ole, niin en sitten varmaan ole ylioppilas.
Tiedän henkilön joka on uimamaisteri
häntä tituleerataan yleisesti maisteriksi!
"Meister-han" on saksaa tarkoittaen mestaria.
Ja Tallinkilla juhlitaan aina kun eduskunta nostaa viinan hintaa
sinnehän puolueetkin jo vuosittain ryntäävät kokouksiaan pitämään ja halpaa verotonta viinaa kotiin rahtaamaan.
Alkon viinan hinnan korotukset ei päihteiden kulutusta vähennä pätkän vertaa - väärä luulo. Verotulotkin viinasta vain vähenee. Sekakäyttö ja epämääräiset pirtupullojen kauppiaat valtaavat lähiöt. Tätä on sosiaalidemokraattien sosiaalipolitiikka eli syvältä.
Ohi aiheesta
Miksi ihmeessä suurin osa ihmisistä keskittyy murehtimaan MG-R:n henkilökohtaisiin asioihin, sen sijasta, että kiinnitettäisiin huomiota itse asiaan?
Sinällään alkoholiveron pieni korottaminen ei oikeasti tunnu kenenkään kukkarossa, ellei sitten ole lähellä ammattikäyttäjää jo. Tavallisen duunarin kolikkopussissa tämä ei juurikaan näy, varsinkaan jos kyse on vain perjantaipaukusta (eikä pulloista).
Ja kuten joku jo aikaisemmin täällä mainitsikin, PS:n eduskuntavaaliohjelmassa alkoholin veronkorotuskin on mainittu, joten miksi ihmeessä nyt on kelkka käännetty tämän osalta ja valitetaan kun asiaa joku muu ajaa? Vai joko tuo on oman puolueen ohjelma keretty unohtamaan, tahtomattaan tai tahallisesti, että on mahdollista kalastella uusia ääniä näillä kommenteilla.
Siksi
Meillä on paljastunut vale lääkäreitä, hoitajia ja taisi paljastua opettajikin. Onneksi edellä mainituilla ei sattunut mitään isompia mokia. Guzenina on kansanedustaja yksi kahdesadasta ja pitäisi edustaa rehellisyyttä, samaa mitä puolueensakin mainostaa. En sano Guzeniinaa vale edustajaksi, mutta hänen kai olisi helppo oikaista väite on hän yo vai ei.Pystyy kuitenkin ministerin paikalta vaikuttamaan monen ihmisen tulevaisuuteen ja elämään. Miksi tarttuu johonkin keskarin laimennukseen ja parvekkeella röökamiseen, kun paljon isompia asioitakin olisi ratkaistavana. Jos nämä kaksi asiaa ovat hänen pää agendansa niin pieleen menee ja olette saanut mitä olette tilanneet......
monelta jää jokin lukion kurssi suorittamatta
nii ei saa yo-papereita ennen kuin suorittaa
se on pienestä kii
Tätä on populismi
Soinin kopsu-puhe on esimerkki lähes täydellisyyteen hiotusta populismista, joka puree ajattelematonta kansaa kuin koira postiljoonin peräsintä.
Vaikka Guzenina-Ricahrdsonia kuinka pitäisi kukkahattutätinä, ei mitenkään voi kiistää hänen olevan tässä asiassa täysin oikeassa, ja Timo Soinin väärässä - jos edes pikkuisen antaa ennnakkoluuloistansa periksi ja ajattelee ihan itse, omilla aivoillaan.
Soini todennäköisesti tietää aivan hyvin puhuneensa potaskaa, mutta populismin houkutus oli liian suuri, kun hän pääsi puraisemaan hallitusta asiasta, jonka takana hän aivan tasan taatusti olisi, jos joutuisi yhtään mistään vastuuseen tässä maassa (paitsi omasta kannatuksestaan).
Tähän tämä politiikka on mennyt, asiat ohitetaan laskelmoiduilla sutkautuksilla ja esiin kaivetuilla sloganeilla, ja media, tuo populistisen vallan puudeli, kiinnittää kaiken huomionsa sutkautukseen ja sen nerokkuuteen sivuuttaen itse asian, jota T. Soini aivan yksiselitteisesti käytti vastuuttomasti hyväkseen tarkoituksena vain oma ja puolueensa kannatuksen kasvu.
Ja hyvin näkyy kauppansa tekevän - vaikkapa tätäkin keskusteluketjua lukiessa.
Persuillahan on oikein asiantuntija
Hakkarainen, joka ilmoittaa olevansa raitis mutta "kopsu" kelpaa silti mennen tullen.
Yhden ryypyn hinnankorotus on 1 sentti. Alkoholismin hoitoon menee 2 000 000 000 euroa.Lapsellistaja vastuutonta puolustella "työmiehen" oikeutta yhteen kopsuun ja nuoleskella taas ymmärtämättömiä.
Jos alkoholin myynti olisi kiellettyä, valtio menettäisi myös
paljon rahhaa. Tämä on valtiovallan tietoinen valinta antaa kansan juoda ja kartuttaa valtion kassaa.
On 2-moraalia ensin myydä ja sitten motkottaa
Oikeassa olet
Liikaa liksaa on työmiehellä koka pystyy kopsun ostaan. Palkkaneuvottelijoiden se kannattaa muistaa. Oikeassa olet Berserk
Soinihan se motkottaa
kun työmiehen kopsun hintaa nostetaan eurolla pullo.Aivan kuin olisi velipoika viety. Mieshän on aivan Pelle-Hermanni.
Ei kukaan ole ollut kieltämässäkään alkoholin myyntiä.Kyllä Virosta löytyy Soinillekin, jos tuo euro nyt on persuille liikaa.
sentti sinne tai tänne
Mutta kun se on yleensä sentti sinne. Kun laitetaan sentti lisää sähköveroon, polttoaineveroon, alkoholiveroon, makeisveroon, rasvaveroon, tupakkaveroon, kiinteistöveroon jne... niin kyllä se kaikkiaan alkaa vaikuttamaan. Nimittäin niin että inflaatio kasvaa, kulutus vähenee, työttömyyss lisääntyy ja työpaikkojen siirtyminen Kiinaan vauhdittuu. Mikä lienee tarkoituskin.
alkoholi kortille
Alkossa ostokset merkitään henkilökohtaiseen kuvalla ja henkilötiedoilla varustettuun vastakirjaan. Siitä myös kuluttaja voisi seurata ostojaan. Tietysti tiedot tallennettaisiin myös Alkon tietokantaan. Juomien sisältämä alkoholi kerryttäisi saldoa, joka ei saisi ylittää määrättyä rajaa. Näin ollen juomien hinnan ei tarvitsisi olla korkea. Kohtullinen kopsuttelu ei veisi kohtuuttomasti rahaa ja määrän pysyminen pienenä rajoittaisi terveyshaittoja. Ravintoloissakin alkoholin tulee olla kortilla.
Vastakirjaan merkittäisiin myös ulkomailta tuotu alkoholi. Lentokoneissa alkoholia ei kuljetettaisi.
Kotivalmistuksen valvominen olisi vieläkin hankalaa.