Lauantai 26.5.2012

Poliisi: 13-vuotiaille viinaa – aikuisille välityspalkkio

Luotu: 
18.10.2011 13:47

Sodankylän poliisi kertoo selvittävänsä alkoholin välitysrinkiä, jonka kautta teini-ikäset ovat hankkineet alkoholia ja tupakkaa. Poliisi on viime kesästä asti saanut ilmoituksia, joiden mukaan aikuiset henkilöt ovat välittäneet alaikäisille tupakkaa ja alkoholijuomia.

Poliisi on selvittänyt, että välitysrinki on toiminut Sodankylän keskustassa sijaitsevassa omakotitalossa ja välittäjinä on ollut useita aikuisia henkilöitä.

Välittäminen on tapahtunut siten, että nuori ottaa itse yhteyttä talon asukkaisiin ja pyytää heitä käymään ostamassa tupakkaa tai alkoholia. Poliisi pitää todennäköisenä, että tästä välittämisestä aikuinen henkilö ottanee välityspalkkion.

Poliisi on onnistunut katkaisemaan muutamia välittämistapauksia, mutta rinki jatkaa poliisin mukaan edelleen toimintaansa. Poliisin mukaan kyse on useista noin 13-15 vuotiaista nuorista - mahdollisesti nuoremmistakin, minkä vuoksi poliisi toivoo nuorten vanhemmilta erityistä tarkkaavaisuutta ja aktiivisuutta lastensa vapaa-ajan toimien seuraamiseen.

Samoin poliisi toivoo vanhemmilta aktiivista ilmoittamista mahdollisista tapauksista poliisille, jotta tähän toimintaan kyetään puuttumaan välittömästi tapausten tullessa ilmi.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

zsi

Ei syytä huoleen. Peruspalveluministeri Guzenina on jo aiemmin ryhtynyt varmalla otteella toimiin alkoholin "mielikuvamainonnan" kitkemiseksi. Kunhan tuo hanke toteutuu, loppuu alaikäisten juominen kuin taikaiskusta ja kaikki on taas maassa hyvin.

erkki pappa

Nuorille välittää 18 täyttäneet kaverit alkoholia ja tupakka.
Ostajana voi toimia oma veli tahi siskokin, jolla on vuodet täynnä.
Välitystä ei katsota kaveripiirissä rikokseksi.
Entä sitten nämä rahan puutteessa olevat työttömät aikuiset?
Hyvää tekee saada oma pullo tuontipalkkana ilmaiseksi.
Samoin tupakan puutetta kärsivä ihminen, hän ostaa kyllä topan parilla askilla.
Kerrotaan, että lähellä alkoholiliikettä on samat notkujat aamuisin palvelu alttiina.