Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki kirjoittaa blogissaan asunnottomuudesta. Eilen vietettiin asunnottomien yötä kolmattatoista kertaa.
- Asunnottomuus on edelleen suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku. Yhteiskunnan näkökulmasta asunnottomuus tarkoittaa ihmisen aktiivista syrjäyttämistä, Arhinmäki kirjoittaa.
Arhinmäki huomauttaa, että tilastojen kertoma asunnottomien määrä (noin 7500) on vain yksi puoli asiaan.
- Suomessa on esimerkiksi tuhansia mielenterveyskuntoutujia, jotka joutuvat asumaan osittain ala-arvoisissa palveluasumisyksiköissä ilman mitään yksityisyyttä. Raja tilastollisen ja tosiasiallisen asunnottomuuden välillä onkin häilyvä, ministeri kirjoittaa.
Arhinmäen mielestä yhä useamman kunnan pitäisi ottaa asunnottomuuteen nollatoleranssi. Ministeri perää myös hallitukselta nykyistä järeämpiä toimia.

Kommentit
Maahanmuutolla on hintansa
Asunnot ei riitä.
Ohittaako tulijat ja jakoperiaate?
Asunnottomille tarkoitetut huoneistot menevät väärillä perusteluilla: MOT ohjelma eilen.
Ai
Ei tämä ollutkaan esittäytyminen.
Onhan kunnilla asuntoja
Kunnilla on asuntoja, joita jaetaan elintasopakolaisille.
Siksi niitä ei enää riitäkään kotimaan väliinputoajille.
Mutta, näinhän sen pitää olla, vai mitä?
Mamut
Kyllä mamuille asunnot ja pysyvä elatus loppuiäksi suomesta löytyy mutta omille kansalaisille ei löydy kattoa pään päälle, hävetkää ulkomaalaishyysärit jos osaatte.
Äärimmäisen tekopyhää Arhinmäeltä
Kyllä erilaisille tänne sosiaalituvan perässä tulijoille ja muille hyväksikäyttäjille löytyy Suomesta asunto aina alta aikayksikön veronmaksajien kustannuksella.
Kotimaiset asunnottamat ilmeisesti ovatkin poliitikkojen (mukaanlukien vasemmistoliitto ja erityisesti vihreät) silmissä toisen tai kolmannen luokan ihmisiä.
Herra Ministeri Arhimäki osaa etsiä pilkkuja
mutta muuta..häpeilyllä se asia korjaantuukin.??.eihän Vasuri osaa edes nykyään enää punastua...ai niin, täytyy odottaa Jyrkin toiminta esitystä ja scriptiä,.... tai tässä asiassa ehkä Vihreiden puoleen kääntyen, kun pitäs kysästä että mites ne mamujen asuntoasiat...pitäiskös vaatia ensin niille lisää.
Asunnottomat vs. "asunnottomat"
Tuossa kymmenen minuutin kohdalla
( http://areena.yle.fi/video/1318875415930 )
aito asunnoton sanoo toimittajalle "mä voisin kertoa pari asiaa...", mutta hänet ohjataan pois haastattelua haittaamasta.
Haastateltavana on "kansanliikkeen" nuori naisedustaja paidassaan teksti "Migrants welcome" ja kaipaa halpoja asuntoja opiskelijoille...
Tärkeämpää on hippityyliä matkiva trendikäs "anarkistinen" kulttuuritapahtuma, kuin todellisten yhteiskunnallisten ongelmien esillenostaminen.
Olisivat vain antaneet sen "häirikön" kertoa, niin olisi katsojillekin jäänyt itse asia paremmin mieleen...
Huomio!
Arhinmäki on kova pakkoruotsittaja, vaikka puolueen äänestäjät ovat laajasti sitä vastaan. Paavo kävi aikanaan ruotsinkielisen ammattikoulun.
Se kuului osana nuorten lupaavien poliitikon alkujen kasvatusohjelmaan, jota ruotsinkieliset valtapiirit ylläpitävät.
Arhinmäki ja Annika Lapintie pitävät Vasemmistoliittoa kaksistaan pakkoruotsituksen kannalla. Aika ihmeellistä, että vasemmistolaisin puolue tukee elitististä keinotekoista kaksikielisyyttä.
Suomessa on
Suomessa on kymmeniätuhansia tyhjiä asuntoja maaseudulla, jostain syystä asunnottomat viihtyvät silti paremmin pääkaupunkiseudulla roskiksissa.
Niin, mutta ei niihi maaataloihinkaan ilman pääse
ja pitkät matkat kerjuulle tai kauppaankin vaikeeta, eikä maalla ole leipäjonoja ...korkeintaa työtä...et on se vaikeeta.
MUTTA Ed Göran, hyvään asiaan isket kuitenkin, eikö sinne vois formata sellasia pienyhteisöjä /kommuuneita joissa kaikki hyödyntää yhteiseen hyvään jotain osaamistaan ja taitoa, hyödyntävät metsän ilmaista ruoka-antia, elävöittävät maaseutua...tarjoten apua esim maaseudun vanhuksillekin jne. Yhteys autoksi hankintamatkoillen joko yks oma tai kunnan auto käytöön tarpeessa. Voisivat perustaa käsityöpajoja joiden tuotteita myyntiin jne.
Mamuille noita tyhjiä taloja ei voi tarjota, kun omakotitaloissa ei oo hissiä....!
Joillain alueilla puretaan
Joillain alueilla puretaan kokonaisia kohtuukuntoisia ( ainakin roskisasumiseen verrattuna ) kerrostaloja asukkaiden puutteessa, eivätkö he voisi muuttaa asumistuella niihin ?
Mitään työpaikkaahan eivät useimmat asunnottomat ensihätään edes tarvitse, vaan suojaa ja kuntoutusta.
Maaseudulle voitaisiin tehdä lisäelinkeino tieltä suistuneiden kaupunkilaisten hoitamisesta.
Kun ongelmaiset raittiissa ilmassa ja terveellisessä asumisympäristössä vahvistuisivat ja saisivat itseluottamuksensa ja muutkin asiansa kuntoon, he voisivat taas lähteä suurkaupungin sykkeeseen.
herra ministeri, pieni vinkki
maaseudulla joka toinen mökki tyhja. Ainakin ne jotka eivat koskaan tyollisty voidaan sijoittaa maaseudun sauhaan asumaan.
Eikös juuri...
nämä pääkaupunkiseudun ostoskeskuksissa ja kaduilla maleksivat joutilaat maahanmuuttajatkin saman tien voisi kotouttaa tuonne maaseudun tyhjiin mökkeinin.
Pääkaupunkiseudun asuntopulan johdosta tänne majoittaminen nostaa jo ennestää kalliiden asuntojen hintoja, ja vievät ne nuorten työssäkävijöiden ulottumattomiin.
Eli?
Poissa silmistä, poissa mielestä?
Maaseudulla on toki rauhallista, kaupat lopetettu ja palvelut kaikonneet, tarvitaan vähintään auto siellä pärjätäkseen ja tietysti rahaa sen auton pitoon ja käyttöön...ajokorttikin pitäisi näillä kaupungeista häädettävillä olla.
Oikein
Suomalaiset politikot haluavat yleensä turhamaisuuttaan esiintyä hyvinvointivaltion edustajina. Tämän vuoksi kotimaan ongelmista puhuminen tabu. Arhinmäki tekee nyt poikkeuksen.
Asiahan kuuluu oikeasti solisaliratti untuvikko ministeri Krista Kiurulle. Hänen pitäisi laittaa tämä asia oikeasti kuntoon. Se ei tarkoita sitä, että puhutaan THL:än neukkareissa voimaantumisesta, vaan siitä, että rakennetaan niitä asuntoja.
Kunnat eivät kuitenkaan halua rakentaa asuntoja, sillä ne täyttyisivät sosialipalveluita kuormittavilla maahanmuuttajilla, ja asunnottomien ongelma jäisi entiselleen. Tämän vuoksi maahanmuutto- ja asuntojono asioita pitäisi tarkastella samassa yhteydessä.
Arhinmäki on tapahtumaministeri!
Elämäntapaliitto on Asunnottomien Yön pääjärjestäjä. Sen "suojelija" on ollut aikaisemmin mm.Suvi-Anne Siimes. Myös Tarja Halonen on osoittanut myötätuntoa tapahtumaa kohtaan.
Tässä on kysymyksessä kiinnittää huomiota ihmispoloisiin, joilla peitteenä yölläkin on pelkkä tähtitivas. Asuntona roska-astiat jne.Saattaa olla, että Arhinmäkikin yöpyi jossakin kerrostalon portaikossa?
hah hah
Kokoomunisti takinkääntäjä-suomen selkärangattomin wannabe kommunisti arhinmäki taitaa olla se varsinainen häpeäpilkku.
Ministeri: ”Tässä on Suomen häpeäpilkku”
Sen on näköinenkin.