Lauantai 26.5.2012

28 mrd. €:n hämmennys: ”Järkyttävää”

Luotu: 
19.10.2011 11:06
  • Kuva: Compic
    Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen (kesk.) ihmettelee, miksi eduskunnassa on puhuttu vain 14 miljardin euron takausosuudesta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen vaatii valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (sd.) ja pääministeri Jyrki Kataista (kok.) selvittämään, mikä Suomen takausvastuu Euroopan väliaikaisessa vakausrahastossa todellisuudessa on.

- Kysymys on, ovatko Urpilainen ja Katainen tienneet mitä ovat menneet sopimaan. Kyllähän meidän pitäisi pystyä eduskunnassa ministerien sanomisiin luottamaan, Tiilikainen sanoo Uudelle Suomelle.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Suomen takausosuus saattaa jopa tuplaantua julkisuudessa esitetystä 14 miljardista. Kaksinkertaistuminen selittyy sillä, että julkisuudessa esillä ollut 14 miljardia euroa on vakausrahasto ERVV:n ottaman velan nimellisarvo. Tämän päälle tulevat vielä korot.

Tiilikainen kuvaili Helsingin Sanomien julkaisemaa tietoa "järkyttäväksi" Ylen Ykkösaamun haastattelussa keskiviikkoaamuna. Hän myös sanoi, että asia esitettiin eduskunnalle "sekavasti".

Tiilikaisen mukaan eduskunnassa ei ole puhuttu takausvastuun suhteen muista summista kuin maksimissaan 14 miljardista. Hänen mielestään Urpilaisen ja Kataisen pitäisi selvittää, onko heillä ollut tieto, että Suomen takausosuuteen voi tulla mukaan myös korkovastuut.

- Onko tässä nyt tietoisesti haluttu harhauttaa eduskuntaa, vai eivätkö he [Urpilainen ja Katainen] ole tienneet?

Tiilikaisen mukaan asia tullaan varmasti nostamaan esille eduskunnassa.

- Tämä on sen luokan kysymys, että nimenomaan EU-politiikkaa johtavan pääministeri Kataisen täytyisi selvittää, mistä on kysymys.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala pohtii Puheenvuoro-blogissaan, onko ERVV:n suhteen rikottu lakia uusien tietojen valossa.

- Herää kysymys, onko nyt rikottu perustuslakiamme, kun ERVV:n kokoluokka ei ole ollut päätöstä tehtäessä eikä ole edelleenkään tiedossa, mutta laki ERVV:stä on hyväksytty tavallisena lakina? 30 miljardin vastuut vaarantaisivat realisoituessaan muun muassa peruspalveluiden järjestämisen, Saarakkala kirjoittaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

mkt

Nyt olisi syytä käynnistää valtakunnanoikeuden käsittely Jyrki/Jutta akselilla, tämä on pöyristyttävää sekoilua.

joonathan

Miten ihmeessä edellinen hallitus pystyi saamaan suomen talouden niin kuralle kuin se nyt on. Euroopan pelastminen on pientä siihen nähden. Mitä tämä nykyinen valtionvelka merkitsee tulevaisuuteen siitä kannatais keskustella. Siihen kun lyödään tämä euroopan nykyinen tilanne päälle niin jopas ollaan loukussa.

HeikkiTala

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kertoi äänin väristen eduskunnan televisioidussa keskustelussa, että 880 miljoonaa euroa on "paljon rahaa". Ja että se 30 vuodessa kasvaa 2.000 miljoonaan euroon.
Ja nyt alkaa paljastua, että Suomen valtio joutuukin maksamaan 24.000 miljoonaa euroa - eikä loppua näytä olevan näköpiirissä. Viikossa summa kasvaa kymmenillä tuhansilla miljoonilla euroilla - siis maljardeilla. Tämän vuoden valtion koko budjetista tuo 24 miljaria on jo melkein puolet.

No isoilla panoksilla Jyrki-boy ja Jutta sentään pelaavat - ei olla mitään tyhjätaskuja?

demarien vihollinen no1

..ja meni allekirjoittamaan asioita ,joita ei ollut tarkoitustakaan pitää. Saksan ja Rydin sopimuksen avulla stalinin suurhyökkäys suomeen pysäyettiin ja sosialismin örkit jäivät pahansilmän otteeseen, ilman suomea.

Eli suomella oli silloin tarkoituksensa ,mutta nyt!

Mitä ihmettä urpilainen häärää, vastuu on nyt hänellä ja Katainenkin alkaa vastata vastuuttoman urpilaisen teoista.

Olisiko Urpilaisen erottava, ja sanottava, että mielenhöiriössä allekirjoitti sopimuksen, mistä ei ymmärtänyt yhtään mitään! Näin suomelta säästyy 50 miljardia euroa, joka muuten menisi kreikkujen ja muiden huijari- politiikkojen tarkoituksellisiin huijauksiin!

Suomen on heti irtisanouduttava tästä euro pelleilystä. Ministeri Räsäsen kaltaisten otteiden on nyt astuttava esiin.Suomi viitoittamaan tietä euroopassa vastuullisuuden ja demokratian tiellä. Ranska ja saksa pyrkivät vain epätoivoisesti etsimään maksumiehiä omille pankeilleen ja heidän omistajilleen, jotka ovat ylilainoittaneet tätä ongelmaa...

LT

Tätä taustaa vasten ainoat mahdolliset presidentit Suomelle olisivat Timo Soini tai Paavo Väyrynen. Molemmat ovat olleet johdonmukaisesti EU-vastaisia. Näistä kahdesta mielestäni Väyrynen on riittävän kokenut kehäkettu ajamaan suomalaisten parasta. Lisäksi Soini ja Väyrynen ovat Nato-vastaisia. Niinistö ja Lipponen edustavat molemmat EU/euro-myönteistä politiikkaa ja ovat olleet tekemässä päätöksiä, jotka saattavat viedä Suomen taloudelliseen kriisiin. Vihreät ja siis myös Haavisto kannattavat liittovaltiota samoin kuin RKP ja Biaudet.

JJ75

Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Urpilainen ja Katainen maksakoot loppulaskun yhdessä hallituspuolueiden kanssa. Jaetaan Suomi kahtia! Muissa valtioissa tästä olisi tullut jo sisällissota ajat sitten.

Kiitos äänestäjille.

puutarhamies

Jos ministeri valehtelee eduskunnalle, se on lopputilin paikka.

Jos ministeri ei tiedä luvanneensa esim. 28 Mrd 14:n sijaan, sekin on lopputilin paikka heti välittömästi.

Tämä on vaatimus! Hyvä Tiilikainen! Nyt asiaa ei voi ohittaa jos siitä nostetaan kunnon metakka.

amppeeri antti

En ole huomannut, että mikään tiedoitusväline olisi kommentoinut eduskunnan tänäpäivänä klo. 14.00 tapahtuvasta perustuslain muuttamis-äänestyksestä.
Onko ylhäältä käynyt käsky olla hiljaa?
On kuitenkin kysymys Suomalaisten itsemääräämisoikeuden menettämisestä.
Keskustapuolueella on nyt näytön paikka äänestää Perus-Suomalaisten kanssa laki kumoon. Keskusta kohentaisi kannatustaan heti 10%:lla , jotka olisivat KOK ja SDP:lta pois.

Smerd

kaikki muut puolueet paitsi persut ovat vastuussa tästä. Kukaan ei ole tietävinään mihin silmukkaan ollaan pää pantu, mitä ollaan kansan selän takana luvattu. Hesari yhtenä pääjehuna ollut kiimaisena vaatimassa "vastuullisuutta".

Vähin mitä reilu ja älyllinen media voisi tehdä on aloittaa painostus hallituspuolueiden johtoa kohtaan uusista eduskuntavaaleista. Mutta ei toivoakaan, koska mediapäättäjät ovat samassa juonessa.

Katainen, Urpilainen heti valtakunnanoikeuteen tutkittaviksi. Halonen myös koska ei ole hoitanut tehtäviään vaan yllyttänyt vierestä käsin. Ai niin eipä onnistu koska nämä suurrikolliset ovat omien puolueidensa suojeluksessa.

Mitään silti ei voida tehdä koska Suomi elää "demokratiassa".

Toisaalta Kokoomus ei ole moraalisesti yhtä syyllinen kuin demarit ja vasurit, jotka lupasivat ennen vaaleja lopettaa tämän Suomen lyhyeksimyynnin EU:lle. Kokoomus lupasi vain puoliksi, joten se on rikosoikeudellisesti vastuussa vain puoliksi.

ilkkapellervo

Katainen: Suomen takausvastuut rajoittuvat 1,9 miljardiin euroon.(11.05.2011)

”On oikeastaan turha puhua isommista teoreettisista miljardimääristä, koska täysimittaiset vakuudet rajaavat vastuumme tuonne alle kahden miljardin. Se kaksi miljardia on oikeastaan ainoa luku, joka tavallisen suomalaisen kannattaa muistaa”, selvitti Katainen. Myöskään ko. kahta miljardia ei voi mitenkään laskea menetetyksi, sillä etenkin sen muuttuminen kokonaan tappioksi edellyttäisi lainojen arvon putoamista nollaan, mikä on äärettömän epätodennäköistä.

sakarivillanen

J*umalauta se on jokaisen kansanedustajan tehtävä selvittää mitkä ne vastuut on, niin me kansalaisetkin on tehty jo pitkään... turha siellä on jälkeenpäin itkeä että "meille ei kerrottu"... lapsikin jo ymmärtäää että se laitos on pelkkiä vallanhimoisia paskanjauhajia täynnä, joten tuu Kimmo pois sieltä, siellä on isojen peli meneillään...

kiuru

Eikös Tiilikaisen olisi pitänyt järkyttyä jo silloin, kun ensimmäiset takausvastuut, muistaakseni 8mrd+korot, päätettiin Kiviniemen hallituksen toimesta. Vaalien alla Kiviniemi kierteli ja kaarteli, oliko hän sopinut jo Suomen puolesta nykyisiin vastuisiin. Miksei Kiviniemi/Katainen tiedottaneet asiasta Tiilikaiselle?

Tietysti summa on muutoinkin pahin skenaario, mutta alunperinkin homma riistäytyi Kiviniemen/Kataisen käsistä. Viimeiset päätökset ovat ensimmäisten virheiden paikkausta.

Julistaja

Miksi VVM:n virkamiehet laativat sekavan esityksen
eduskunnalle. Urpilaiselta tuskin olisi voitukaan
edellyttää näiden asioiden ymmärtämistä.

Oliko herrahissi pysähtynyt taas SDP:n kohdalle ja
virkamiehillä oli kova halu ja kiire päästä mukaan
demarien karnevaaliin.

joonathan

Kun edustajilta kysyttiin suomen valtion budjettia niin varsin harva tiesi edes loppusummat. Puhumattakaan, että olisi tiennyt oman alueensa rahojen käytöstä mitään. Jos tietämättömyys on tuon tasoista niin turha sellaisille on yrittää mitään selittää. Eiväthän he semmoisista mitään piittaa eivät edes kysy mistä nyt pitäisi päättää. Toivottavasti edes hallituksella on luvut hallussa.

puutarhamies

Ei ole. Se on käynyt selvästi ilmi.

Pässinä narussa viedään Kataista. Perässä kulkee Urpilainen johtavaa paria ja talousasiantuntijaa epäuskottavasti näytellen.

Muu lauma Tilkkutäkkihallituksesta kulkee synkkänä heitä seuraten tässä historian suurimmassa rahapetoksessa.

Tavoitteena on vain vältellä hallituksen hajoamista ja omien sekä puolueiden kasvojen menettämistä.

Kansa maksaa.

Vanha kerran viikossa pesulla käyneiden ukkojen rakentama poliittinen päätöksentekokulttuuri ei enää toimi, vaan tulee kohtalokkaan kalliiksi.

puutarhamies

Sen mahdollisen tupaantumisen (korkoina) lisäksi takauksemme antaa rahastolle luvan nostaa takaussummaamme max. 65 % Suomelta kysymättä.

Pässinä narussa, sanoi pettäjähallitus.

demarien vihollinen no1

..Väyrysen eu vastaisuus olisi ollut suomelle tuhoisaa. Ennen eu:ta margariinin hinta oli sidottu voin hintaan, suomalaiset kuolivat ja sairastuivat maatalouden tukipolitiikan vuoksi. Suomi olisi jäänyt euroopan ulkopuolelle jne.. Eu on hyvä asia.
On kuitenkin tullut selvästi ilmi, että eu:ssa on maita, joilla ei ole tarkoitustakaan hoitaa asioitaan vastuullisesti. Tähän on reagoitava asianmukaisesti.Ei syytämällä rahaa mustaan aukkoon, joka ei parannu rahalla vaan on kysymys moraalista ja suhtautumisesta asioiden hoitoon, eli on poliittinen kysymys, kuinka mennään eteenpäin. ei tuhota eu:ta vaan muutetaan sitä....

ksr

On hullunkurista puhua laillisuudesta tässä yhteydessä. Laillisuus on maassamme tällä tasolla pelkkä huono vitsi, jolle kukaan ei naura ja josta kukaan ei välitä. Euron pelastamiseksi kutsuttu rahanpoltto on silkkaa anarkiaa.

space

Eikös se ollut jo selvää että osuuksia nostetaan jonnekin 36 miljardiin tai yli saman tien? No, samapahan tuo, kun ne alunperin laittomat tuet nyt lipsui hieman yli sen luvatun 2 miljardin, niin annetaan mennä loppuun vaan.

Nyt voi hyvillä mielin mennä lähikauppaan. Ei tarvitse enää pölhöpopulistien saivarrella maataloustuista, kun suomalainen ruoka on käytännössä lähes ilmaista verrattuna oliiviöljyhyllyn ja fetajuustolaarin sisältöön. Näiden tuotteiden tukiaiset eivät olleet vain kalliita, vaan veivät koko valtion velkavankeuteen.

Agnus af Gugelberg

Taloussanomat otsikoi ERVV päätöksen jälkeen:

”Onnittelut Jutta Urpilaiselle! Suomi saa vakuuksilla oikeaa turvaa saatavilleen kohtuullisen halvalla”, sanoo Sixten Korkman.

YLE kirjoitti Korkmanin riemusta:

"Korkman kertoo perehtyneensä laskelmiin tarkemmin ja olevansa yllättynyt lopputuloksesta. Hän arvioi, että jotkut kommentaattorit ovat hätäilleet lausunnoissaan."

kai45

Perustuslakituomioistuimelle töitä, kenties? Tiesikö eduskunta mistä se päätti, vai johdettiinko sitä tietoisesti harhaan? Jos ei tietänyt on selvää, että syylliset on saatava tuomiolle.
Ketkä tässä mahdollisesti osoittautuisivat syyllisiksi. Laajimmillaan voidaan osoittaa valtiovarainministeriöön ja kaikkin niihin henkilöihin, jotka ovat valmisteluissa mukana, lisäksi kyseeseen tulisi koko hallitus, joista suurinta vastuuta kantaisivat valtiovarainministeri ja pääministeri ja heidän mahdollisesti käyttämänsä ulkopuoliset asiantuntijat. Heidän kuten virkamiesten olisi pitänyt jo työnsä puolesta tuntea tosiasiat.
Jos eduskunta tietoisesti on laiminlyönyt taustatyön päätettäväksi esitetyistä asioista on se todellisen demokratian halveksuntaa ja säälittävää sille kansanosalle, joka vielä on demokratiaan ja läpinäkyvyyteen uskonut.
Demokratian on pestävä kasvonsa ja se ei voi tapahtua, jos asianosaisten vastuu lakaistaan maton alle!

SIMO PERTTULA

Ovat nyt maagiset luvut. Näistä kahdesta ensimmäisestä luvusta on puhuttu paljon? Tiilikainen tuo luvun 18.
Kyseiset luvut ovat miljardeja euroja. Meidän kaikkien kyllä pitäisi tietää, milloin huudetaan bingo!
Sekin luku tultaneen vielä kuulemaan?

Hesekiel

että Suomen ERVV:n vastuut saattavat tuplaantua 14 miljardista osoittaa kansanedustajien talousosaamisen tason. Eduskunta hyväksyi vastuut ja jälkikäteen sitten itketään kuten haastateltu keskustan ryhmyri Tiilikainen, että asian käsittely olikin ollut sekava. Näin jälkikäteen hänkin on havahtunut siihen, mistä oikein oli aikoinaan kysymys kun äänestettiin ERVV:n takuusta. Silloin äänestettäessä ei äly leikannut, että olisi kysynyt tarkennuksia sekavaan esitykseen. Se, että Urpilaisen asian esittely on sekavaa, ei ole edes uutinen. Se on jokapäiväistä realismia. Torkkupeitot on kerättävä kansanedustajilta pois, että ei tule vastaavia töppäyksiä enempää.

Hilda K.

...maksaa.The Real News'in uudella videolla Michael Hudson kertoo kansainvälisestä rahoitusalan 400 vuotta vanhasta käytännöstä. Sen mukaan Suomen, Kreikan kuten minkään muunkaan valtion ei tarvitse maksaa hallituksen ottamaa valtiovelkaa jollei asiasta ole tehty kansanäänestystä ja saatu kansalaisten suostumus.
Islannin presidentti äänestytti kansalaisillaan valtionvelan hylkyyn ja teki oikein.
http://hildakoo.blogspot.com/2011/10/michael-hudson-kreikkalaiset-voivat...

Piiska

näilläkin kommentti palstoilla kirjoittanut , että hallitus toimii niinkuin mafia..
Juoksupoikina eduskunta...
Orjina kansalaiset...
Merkelin ja kumppanien vehkeitä nuollaan, että olevinaan oltaisiin eurooppalaisia...
Pikemminkin itäeurooppalaisia.
Suomella on pitkä tie tulla todella eurooppalaiseksi kansaksi..
Sen takia maassa jauhetaan demokratiasta koska sitä ei ole...!
Ollaan NIIN demokraattinen kansa...
No joo...eiköhän viimeistään illalla ala YLE'n , mafia propaganda syöttämään taas p***aa..

Aicos99

"Ylimielisyydestä on kysýmys ja kumpikin Suomen pääministeri ja valtiovarainministeri paistattelevat
parrasdvaloissa mutta epäselvyyksiä on nyt jo niin paljon että hallitus on kaadettava ja molemmat ministerit vaihdettava ehdottomasti"!

Nämä töppäilyt heijastuvat yrityselämään ensimmäisenä ja
vaikeudet lisääntyvät-kukaan ei isommista yrityksistäkään ole "vastuullinen"-vaan irtisanomiset ovat "ranneliike"?

Mihin pääministerin "vastuunkanto" hävisi?

Kruunu-tai markka ja pois Euroopan Unionista ja rahojen
heittelyistä kenelle sattuu....!!!

olavinieminen

Nyt Suomen ei pidä maksaa mitään koska Kreikka on käytännössä konkurssissa. Lisäksi se ostaa sotalaivoja, tankkeja ym. ja Suomen armeija alasajetaan edesvastuuttomasti !!!

Suomen on äkkiä otettava Ruotsista mallia ja lopetettava hölmöily.

Nyt valehdellaan ja myös pelataan taustalla hyvin räikeätä peliä esim. Ranskan ja Saksan toimesta, että on syytä vetää tiukat johtopäätökset ja sanouduttava siitä irti.

Jos sopimusrikkojat eivät eroa niin Suomen on erottava eurosta, eikä ajettava omaa maata konkurssiin.