Uusi Insinööriliitto UIL ry ja Tietoalan toimihenkilöt ry julistavat tietotekniikan palvelualalle ylityökiellon sekä vapaa-aikana tapahtuvan työasioissa matkustamisen kiellon. Kieltojen tarkoituksena on vauhdittaa tietotekniikan palvelualan työehtosopimusneuvotteluja. Kiellot astuvat voimaan heti.
Neuvottelut työehtosopimuksesta keskeytettiin maanantaina iltapäivällä. Liittojen mukaan neuvotteluita koetettiin jatkaa raamisopimuksen pohjalta, mutta näkemykset palkankorotusten toteutustavasta olivat liian kaukana toisistaan.
Raamisopimuksen ulkopuolelta Teknologiateollisuus ry on tuonut pöytään myös esityksen työehtosopimuksen heikennyksestä.
Tietoalan toimihenkilöiden hallitus kokoontuu torstaina kello 13 pohtimaan mahdollisia jatkotoimia.
Uusi Insinööriliitto UIL ry edustaa 70 000 insinööriä ja muuta tekniikan alan ammattilaista, jotka työskentelevät yksityisellä sektorilla sekä valtiolla ja kunnissa. UIL on Akavan kolmanneksi suurin jäsenjärjestö.
Tietoalan toimihenkilöt ry on UIL:n jäsenjärjestö ja suurin työntekijöitä edustava ammattijärjestö Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusneuvotteluissa. Tietotekniikan palvelualan yleissitovan työehtosopimuksen piirissä työskentelee yli 42 000 työntekijää.

Kommentit
Alkaa bitit olla poikittain,ei kulje tieto silloin
Huomaamatta on jäänyt,ettei maksuvaraa ole julkishallinnolla ja yksityisellä puolen.Suomen varallisuus menee Euroopan rahapeleihin.