EU:n kalastusneuvosto päättää tänään Itämeren kalastuskiintiöistä vuodelle 2012. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.).
Käsiteltävänä on Itämeren silakan, kilohailin, turskan ja lohen kalastusmäärät.
Suomen hallitus on ajanut lohikiintiön maltillista laskemista noin 180 000 yksilöön. Komission ehdotus neuvostolle olisi 63 000 kappaletta lohta vuonna 2012. Tänä vuonna lohta kalastettiin noin 250 000 kappaletta.
Tutkijoiden mukaan viime vuodelle olisi riittänyt noin 125 000 kappaleen saalis.
Kalatutkijoiden mukaan Itämeren lohikanta on heikko ja kestää hyvin pienet kalastusmäärät. Uuden Suomen haastattelema kalatutkija on jopa ehdottanut lohen pyynnin kieltämistä vuodeksi pariksi.
Ministeriön lohikanta on ollut viime viikkoina rajun kritiikin kohteena. Jyrki Kataisen (kok.) ensimmäisen hallituksen ohjelmassa Suomi lupaa suojella lohta. Silti hallituksen EU-ministerivaliokunta päätyi kannattamaan suositusten mukaisen kiintiön kolminkertaistamista.

Kommentit
itämeren murhaajia
tuleeko kokoomusministeriketjusta katainen-koskinen itämeren murhaajia
http://jussivaarala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86242-tuleeko-kokoomusminis...
Mitä varten
niin monia parkkipaikkoja täytyy käryttää loimulohi nuotion savulla? Aivan kuin siellä ei olisi tarpeeksi autojen käryä. Kuinka monien mielestä tuo lohen kärytys on oikeasti hyvä idea?
Matematiikkaa
Puoluepomot voisivat laskea, montako ammattikalastajaa äänestäjissä on, ja montako harrastajakalastajaa. Sitten vaan päättämään enemmistön mieleistä tulosta ...
Näinhän se asia on
Suomi voi hyvällä omalla tunnolla kalastaa kaikki ne lohet mitkä se on istuttanutkin. WWF voi maksaa omasta pussistaan Suomen valtiolle hylkeiden syömät lohet.
Maailman myrkyllisin meri
Milloinkahan tämä Itämeren totuus otetaan suunnitelmiin?
Maakaasuputken mylläykset nostavat pohjan myrkyt esiin. Lisäksi siellä on upotettuja myrkkyjä, sotien saasteita ja Pietarin ongelmajätteitä. Merenpohja on pitkälti kuollut.
Suurimpia myrkkyjen jakelutapahtumia ovat mm. Helsingin silakkamarkkinat.
Lohikanta on pieni eikä se enää nouse jokiin lisääntymään ja vapaita jokiakaan ei juuri ole.
Nyt on korkea aika valistaa kansaa Itämeren saasteista ja terveysvaaroista. Venäjältä pitää saada korvauksia meren saastuttamisesta Suomen talousalueella.
Myrkkylohta
Eiköhän Itameren lohi pitäisi rauhoittaa siihen asti kunnes vedet saadaan putsattua mykyistä. Norjasta saadaan puhtaampaa ja hyvälaatuista lohta halvemmallakin siihen asti kunnes Itämeri puhdistuu. Lohikantakin vahvistuisi. Terve järki käteen.