Lauantai 26.5.2012

Uhkakuva: ”Suomen tappio 14 miljardia”

Luotu: 
27.10.2011 09:27
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Suomen suorat takausvastuut eivät kasva, mutta olemassa olevien takausten menettäminen on nyt todennäköisempää.

Faktakulma

Euroopan väliaikainen vakausrahasto ERVV

-Nimellinen koko on nyt 440 miljardia euroa ja lainanantokyky noin 250 miljardia euroa.

-Viime yönä päätettiin, että nimellistä kokoa ei kasvateta, mutta lainanantokyky kasvaa noin tuhanteen miljardiin euroon.

Suomen 14 miljardin euron ERVV-takausvastuut ovat euroryhmän viime yön päätösten myötä entistä suuremmassa vaarassa realisoitua. Toisin sanoen riski, että Suomi menettää nämä rahat, on nyt selvästi suurempi, sanoo Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm Uudelle Suomelle.

Tämä johtuu ERVV:n eli Euroopan väliaikaisen vakausrahaston lainanantokyvyn ”vivuttamisesta” suuremmaksi.

Vivuttaminen tarkoittaa sitä, että euromaat eivät syötä mekanismiin lisää rahaa, vaan sen kapasiteettia kasvatetaan ulkopuolisten sijoittajien rahalla. Käyttöön otetaan niin sanottu vakuutusmalli: jotta sijoittajat saataisiin ostamaan euromaiden joukkovelkakirjoja, ERVV takaa heidän saatavistaan esimerkiksi 20 prosenttia siltä varalta, että lainaa ottanut maa ei maksaisi velkaa takaisin sijoittajalle.

–Se tarkoittaa sitä, että tämä jo sovittu 440 miljardia [nykyinen ERVV]  ottaa kaiken tappioriskin, sanoo Pasi Holm.

–Se on ikään kuin omaa pääomaa ja kantaa muiden sijoittajien riskin.

Näin ollen myös Suomelle kertyy nyt herkemmin todellisia tappioita takausvastuistaan, jotka ovat noin 14 miljardia euroa.

–Todennäköisyys, että se menetetään, kasvaa, sanoo Holm.

”Saksa otti kuskin paikan, mikä sopii Suomelle”

Samaan asiaan kiinnitti Ylen aamu-tv:ssä huomiota kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.), jonka mukaan takausvastuiden menettämisen riski ”kiistatta kasvaa”. Pekkarinen kiitteli kuitenkin sitä, että suorat takaukset eivät nyt lisäänny.

Myös Pasi Holm pitää yön lopputulemaa Euroopan ja Suomen kannalta hyvänä, ”vaikka siitä jouduttiinkin vähän maksamaan”. Riski olisi kenties suurempi, jos ERVV olisi jäänyt ennalleen. Nyt tehdyt päätökset antavat toivoa sille, ettei Italiaa uhkaava velkakriisi käynnistä koko Euroopan laajuista talouskaaosta.

–Lisäksi Saksa otti nyt kuskin paikan, mikä sopii Suomelle, Holm pohtii.

Holm oli positiivisesti yllättynyt, että pankit ja muut yksityiset sijoittajat saatiin suostumaan Kreikka-saataviensa leikkaamiseen 50 prosentilla. Kyseessä on hänen mukaansa merkittävä askel kohti oikeudenmukaista sijoittajien vastuuta velkakriisistä.

Oikeastaan tämän enempää Kreikan velkoja ei Holmin mielestä pitäisikään antaa anteeksi.

–Suomi maksoi velkansa ja kärvisteli lamassa kolme vuotta. Nämä ovat kärvistelleet vuoden. Eihän nyt kaikkia velkoja voi antaa anteeksi. 50 prosenttia on hyvä luku, hän perustelee.

Myös Kreikan toinen tukipaketti, noin 100 miljardia euroa, sai sinettinsä yöllä. Euromaiden lisäksi ainakin IMF osallistuu pakettiin, eikä sen osuuden kokoa tiedetä vielä. Näin ollen Suomen osuuden arviointi on hankalaa, mutta Holm antaa valistuneen arvion aikaisempien lainapakettien perusteella: noin 1,5 miljardin euron suuruusluokkaa.

Sekin on hieman epäselvää, otetaanko toinen tukipaketti ERVV:lle jo annetuista rahoista vai haetaanko siihen uusi lupa eduskunnalta. Holm uskoo jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Holm uskoo onnistuneen huippukokouksen rauhoittavan markkinoiden huolta Euroopasta ainakin hetkeksi. Se, kuinka pitkään rauha pysyy yllä, riippuu euroalueen talouskasvusta. Kreikan julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta lasketaan nyt velkajärjestelyllä 120 prosenttiin (vuoteen 2020 mennessä), mutta jos talouskasvu takkuaa ja bkt laskee, on velkaosuus jälleen suurempi.

Virallisen listan EU:n huippukokouksen päätöksistä näet unionin Europa-sivustolta.

Faktakulma

Euroopan väliaikainen vakausrahasto ERVV

-Nimellinen koko on nyt 440 miljardia euroa ja lainanantokyky noin 250 miljardia euroa.

-Viime yönä päätettiin, että nimellistä kokoa ei kasvateta, mutta lainanantokyky kasvaa noin tuhanteen miljardiin euroon.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Salon Petri

Tuota talouden Nobelia Suomeen odotellessa odotamme, kun vaaleilla valitut päättäjämmekin tajuavat tai saavat luvan tajuta sen miten rahaa todellisuudessa tänä päivänä luodaan.

Avoimen internetnatsionaalin hakukoneelle hakusanajonoksi:
miten raha luodaan

Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista kuulla täällä Uudessa Suomessa pikaisesti luodaan. Velkarahahan ei tule koskaan nykymallissa maailmalta loppumaan.

Itse ihmettelin vuosien ajan sitä, kun esimerkiksi asuntolainamarkkinoille velkarahaa riittää loputtomasti. Samoin kuin kulutusluottoihin. Kuten pikavippeihin.

Sitten kun perusjutun tajuaa, niin kyllä rupeaa naurattamaan, miten hyvin sekä pitkäkestoisesti pankkiirit ja heidän ostamansa politiikot ovat meitä onnistuneet naruttamaan.

muuan

Eiköhän ilmainen raha aina kelpaa.

Lupausten vastapainoksi olisi unionin kiristettävä Kreikan talouskuria. On nimittäin pelättävissä, että EU:n ja oman kansan välisessä tasapainotaiteilussaan Kreikan vallanpitäjät pyrkivät nyt lähentymään sitä puolta, joka on heidän pyrkimyksilleen tärkeämpi mm. vaalien kautta. Tämähän merkitsisi talouskiristyksen löystymisen tai ainakin tarpeellisten lisäkiristysten poisjäännin vaaraa.

Vieras mies

Yllä kirjoittaneet eivät ota huomioon vaihtoehtoa, jossa Suomi jäisi sooloilemalla yksin taloushuolineen ja ilman tärkeimpien kauppakumppaniensa tukea. Monien muiden maiden vastuut ovat paljon Suomea suuremmat, joten eiköhän myös sieltä käsin etsitä toimivaa ratkaisua.

muuan

Kauppa kävisi joka tapauksessa.

“Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraaseen apuun”
Hyvä periaate, kunhan pysytään kohtuudessa.

A_L

"... Monien muiden maiden vastuut ovat paljon Suomea suuremmat, joten eiköhän myös sieltä käsin etsitä toimivaa ratkaisua. ..."
Saksa ja Ranska ovat turvaamassa omia maakauppojaan sekä loma-asunto sijoituksiaan Etelä-Euroopan kultahammasrannikoilla. Romahdus romahduttaisi heidän omistamiensa kiinteistöjen sekä sijoitustensa arvon.
Katso FST:n Dokumentti Golfsota:
http://areena.yle.fi/video/1319567344807

Siinä paikalliset vanhemmat ukot lopussa naureskelevat, että pitäisikö opetella piikittämään, kun koko maa on rakennettu Euroopan Geriatriapuistoksi rikkaille eläkeläisille.

Etelä-Euroopan hullut vuodet ovat olleet Keski-Euroopan keskiluokalle ikuisen kasvun bisnestä, kunnes paikallisilla ei ole enää varaa paikalliseen kustannustasoon.
Lisäksi rakentajina toimivat Venäläiset, Puolalaiset ja Englantilaiset, joten sekin "hyvinvointi" jäi paikallisilta kokematta.

Kyllä tämä sekoilu ja sikailu on ollut sitä Euron kulta aikaa ja varsinaista nykypäivän siirtomaapolitiikkaa kouhän Etelän kustannuksella.

Suomi on maksumiehenä tyhmyyttään, sillä meille ei (reuna-alueena) myöskään hedelmiä satele, mutta muiden laskun maksajiksi kyllä aina kelpaamme.

Jouni Suonsivu

Kiitos, Kataisen Jyrki, menit sitten viime talvena lupaamaan Kiviniemen Marin kanssa 8 (nyt ne ovat paisuneet jo 14:een) miljardia meidän, Suomen, verovaroja valtakunnasta ulos ERVV:lle. Toimit salaa ja omin luvin etkä viitsinyt pyytää eduskunnalta valtuutusta toimellesi. Ministerivastuulaki muuten ei hyväksy tällaista toimintaasi ja sen koetuspaikka on valtakunnanoikeus.

http://www.adressit.com/katainen_ja_kiviniemi_toimien_luvallisuus_ja_min...

Allekirjoituksia tarvitaan paljon, että voin toimittaa vetoomuksen eduskunnan oikeuskanslerille. Sinä, joka allekirjoitat, laitathan viestikapulan myös eteenpäin, että homma etenee.

YuriT

Eikö tämän pitänyt olla hyvä bisnes?

Nyky-Kreikka on ollut yli puolet olemassaoloajastaan konkurssissa tai velkajärjestelyssä. Kannattaakin tukea tuollaista valtiota.

Rahalle olisi paljon parempaakin käyttöä. Mutta ei. Ei löydy rahaa köyhimpien vanhusten lääkkeisiin, reumasairaalaan... Miten voi olla mahdollista, että Suomen johto, jonka pitäisi valvoa suomalaisten etua, pitää hyvänä ajatuksena riistää lisäveroin ja maksuin kansalaisilta rahaa ja lähettää ulkomaille miljardeja.

P.s. Minä ainakin aion ilmoittaa verottajalle lisätienesteistäni. Palautinhan eilen yhden tieltä löytämäni lasipullon kauppaan! Pitäähän sitä ympäristöteosta ja liikenneturvallisuuden parantamisesta nyt maksaa.

joonathan

Tällä samalla foorumilla olen kirjoitellut jo hyvin kauan siitä, että suurin vaara on rahamarkkinoiden säätelettömyys. Nyt sitäkin jo varovaisesti muutama alkaa kannattamaan. Eikä haukuta sen olevän tien kommunismiin. Samoin kuin sen jota ehdotin eli rahoitusmarkkinoiden valvonta no sehän oli jo USA:ssa peräti laitonta. Ja sellaista ehdottanut oli suorastaan kommunisti. Juuri näiden syiden takia ollaan nyt liemessä. Se markkinatalous vie nyt lääkkeet ja sairaalapaikat vanhuksilta ja lapsilta. Tämä on koko läntisen maailman vitsaus. Edes 30- luvun lamasta saadut opit unohdettiin kaikki.

space

Pahalta näyttää mutta nyt pitää vaan ankarasti lobata että Suomi saa vastineeksi laivatilauksia telakoille, sukellusveneiden komponenttien valmistusta ja ties mitä tempputyöllistämistä. Silloin 14 miljardista (+ ?0 lisää) voidaan saadaan jotain oikeaa takaisin.

olavinieminen

Nyt olisi jo korkea aika verrata euroissa Ruotsin ja Suomen mallien erot.
Samalla olisi kerrottava tulevaisuuden ennusteet.
Kumpi malli on edullisempi jälkioplvillemme?

Sitten on tehtävä päätös Suomen tulevasta mallista.

olavinieminen

Osallistuuko Suomi ja EU nyt Kreikan armeijan varusteluun vai onko sotalaivat, tankit ja muu varustelu jäädytetty?

Jos ei, niin Suomen ei pidä osallistua niiden hankintaan vaan antaa ne rahat oman armeijan varusteluun !!!!

Matti Hytölä

Antakaa sen talouskuplan romahtaa. Ennemmin tai myöhemmin se on kuitenkin edessä. Ja mitä myöhemmin niin sitä enemmän se sattuu suomalaiseen veronmaksajaan. Eiköhän kaikki suurimmat herrat ole saaneet jo eläkerahat sirrettyä Sveitsiin turvaan.

joonathan

Olen eläkkeellä ja kaikki rahani menevät elämiseen. Jos elämisen hinta nousee alkaa puutteen aika. Hidas nälkäkuoleman odottaminen. En edes pysty kävelemään kuin kyynärsauvoilla. Joten ruokajonot ovat saavuttamattomissa. Näin rauhallisesti edeten luultavasti on, etteme huomaa koko juttua EU:ssa ollenkaan. Mikä tietenkin on vahinko kannaltasi joka toivot itkua ja hammasten kiristystä. Mutta malta mielesi ja odota loppua levollisin mielin. On meilläkin muutamia tutkijoita joiden ajatuksiin voi luottaa. Jotka ovat samaa mieltä suunnasta. Mutta älkää Raimo Sailasta päästäkö ääneen hän esittää kaikki ikävät asiat vaikka nekin kyllä totta ovat.

Mark I

Suurin vapaa-matkustaja tällä hetkellä on UK, tosin tuo rahoittajien 50% tukanleikkuu hieman korjaa asiaa - ei tosin mielestäni tarpeeksi. Sama juttu Sveitsin kanssa. Tässä lista maista, joiden mielestäni olisi osallistuttava talkoisiin enemmän kuin mitä IMFn kautta:

1 UK
2 Sveitsi
3 Ruotsi
4 Tanska
5 Norja
6 Kiina
7 Venäjä
8 Brasilia

Noilta pitäisi kerätä tuommoset 500 miljardia velkaantuneiden euromaiden pelastamiseen.

USAlla on oman velkasuonsa hoitamisessa tarpeeksi, ja Kiinan on osallistuttava myös niihin talkoisiin.

Lista maista jotka maksavat yli sen osuuden, mikä olisi kohtuullista:

1 Suomi
2 Eesti
....
Tietyllä tapaa myös Kreikka, Portugali ja Irlanti, mutta kun ne ovat nimenomaan saamapuolella, ei niitä tässä tietenkään lasketa.

Koko pelastettava euromaiden joukko on Saksan vientiteollisuudelle elintärkeää aluetta, joten Saksan viulujen maksaminen on perusteltua. Sama pätee markkinoiden osalta Hollantiin ja Itävaltaankin (ja Luxenburgiin).

Suomi taas on saari kaukana koillisessa eurolandiassa, ei oikein edes kartalla. Toki euromaat ovat Suomellekkin tärkein vientialue, mutta kaikenlaiset talouden siteet eivät ole niin vahvat kuin em. mailla, ja lisäksi Suomelle tärkeitä vientimaita ovat Ruotsi, Venäjä ja Iso-Britannia.

MURSU

Ei niistä nyt puhuta mitään, MILJARDIT PIMEILTÄ TILEILTÄ KEHIIN! Vastuu vastiketta vaaditaan jo meillä nuorilta työttömiltä, MIKSI EI KREIKKALAISILTA YHTÄ KOVILLA!?? Nyt puheet pyörii vain "pelastamisesta" muiden toimena, KREIKKA TÄYTEEN SELVITYSTTILAAN MYÖS FILUNKIPELI JUTTUJEN TUOMISEKSI PÄIVÄNVALOON JA RAHAT PÖÖYDÄLLE LASKETTAVAKSI!

Hesekiel

että kreikkalaisia on EU:n tarkkailijatroikan käyntien jäljiltä laitettu sellaiseen matokuuriin, että siinä on helleenit ihmeissään kun julkisen sektorin palkkoja ja eläkeläisten eläkkeitä on alennettu, veroja alettu periä, valtion omaisuutta laitetaan myyntiin ym. ym.

MURSU

maailman uutiset noteeraa että maksajiksi kuristetaan Kreikassa nimenomaan Kreikan köyhempi osio yhteiskunnasta, juklkisia menoja leikaten juuri näiltä osin.

JA TÄHÄN SIIS OSALLISTUU MYÖS SUOMI! Miksi ei kuristeta irti siltä taholta kreikkalaisia, jot ovat repineet kaiken mannan ja hyödyn ....siltä osiolta joka piilottelee pimeillä tileillä miljoonia...miettikää huviksenne miksi EU- ei järähdä näistä asioista yhtäpaljon kuin jostain julkisista menoista jotka koskevat lähinnä vähempiosaista kansanosaa....

Miksi ei ei sanallakaan arvostella miljardi aseostoja vaikka maa käytännössä konkurssissa...miksiköhön ei näistä puhetta...onko vaikea arvata!

joonathan

Kreikkalaisethan siin nämä nykyisin elävät ovat kuolemaansa asti velkavankeudessa ja saattaa vielä tulevatkin olla. Eihän tämä asia ole muuttunut seuraappa hieman tilannetta.

Ensio

Kreikkaa rahoittaneet suurpankit laskivat jo 1990-luvin lopulla, ettei Kreikka kykene hoitamaan velkojaan heille.
Silloin tehtiin yhdessä Kreikan virkamiesten kanssa suunnitelma EMU:un hakeutumisesta ja väärennettiin kirjanpito.
Hölmöt Brysselissä menivät retkuun ja pankit olivat mielissään, saatiinhan veronmaksajat tätä kautta takuumiehiksi.
Tosin nyt kävi niin, että pankkien saatavista leikattiin se 50%.
Onhan pankit saaneet vuosikaudet Kreikalta hyvää korkoa.
Paavo Lipponen junttasi sitten Suomen ainoana pohjoismaana EMU:un maksamaan huijareiden miljardit.

Från Öresund

Olen jo pidempään ihmetellyt US:n politiikkaa EU:n talouskriisin uutisoinnissa. Tänäänkin otsikkoon nousi "uhkakuva" ja mahdollisesti 14 miljadriin euroon nousevat takausvastuut. Samaan aikaan Suomessa sellaiset muut mediat kuten HS, Kauppalehti ja jopa iltapäivälehdet muistuttavat Saksan mallin voittamisen ja sijoittajavastuun nostamisen 50 %:iin (!) olleen selkeä voitto Suomelle (koska suomalaissijoittajia ei juuri Kreikan markkinoilla ole näkynyt). Ruotsissa uutisoidaan pörssikurssien huimasta 5 %:n noususta heti aamulla. Saksassa iloitaan tilanteen rauhoittumisesta joka tapauksessa muutamaksi kuukaudeksi.

Mutta US jaksaa pyörittää vanhaa levyä eurooppalaisesta katastrofista ja siitä kuinka kalliiksi tulee köyhälle autta toista köyhää. Kirjoittakaa välillä vaikka siitä, että mistähän syystä Suomi, Ruotsi, Viro, Saksa ja Hollanti painivat omassa sarjassaan. Mahtoikohan se olla edellisten hallitusten viisas politiikka kansantalouden hoidossa. Ei Suomi tai mikään muu taloudeltaan vahva valtio tästä paljoa hetkahda.

Ajatusten Vantaanjoki

Mahtavaa, että tämä ratkaisu viimein saatiin tehtyä. Markkinat ovat jo tänä aamuna kertoneet, että oikein meni, olkoonkin että luvut ehkä olisivat saaneet olla isompia. Silloin olisi Italian ja Espanjan spekulaatiotkin loppuneet ja pankkien välinen luottamus pätkittäin palautunut.

Niin, miksi tämä on mahtavaa Suomelle? Siksi, että markkinoiden luottamuksen palautuessa alkavat taas Suomenkin firmat saada rahoitusta, vienti vetää ja työpaikkoja syntyy. Ei todellakaan ole mitään väliä kenen syy, kun tilanne on päällä. Näin sitä pitää! Hyvä Suomi!!

Brutus

"Suomen 14 miljardin euron ERVV-takausvastuut ovat euroryhmän viime yön päätösten myötä entistä suuremmassa vaarassa realisoitua."

Tämä on hinta siitä, että Suomen vallanhimoiset poliitikot haluavat toimia "päätöksenteon ytimessä". On se vaan niin kivaa.

Marko Haavisto

Realisoituuhan se kaikilla muillakin... Mikä tarkoittaa sitä että eurooppa ja maailma on pahemmassa jaassa kuin mitä se olisi ollut jos ei oltaisi tehty mitään. Tuollainen 14mrd alaskirjaus suomelle tarkoittaa bye, bye AAA luokitus ja samaa se tarkoittaa myös saksalle joka joutuisi kirjaamaan alas pelkästään yksin yli 200mrd. Raskasta ei kannata edes puhua mitä sen luotto luokitukselle tapahtuisi. Huvittavaa asiassa on juurikin se että evvr:ää vivutettiin ylös päin pelkällä ilmalla. EI yhdelläkään euromaalla ole takauksen vaatimia varoja olemassa.

Saarakkala

Kommentoin toimittajan juttua vielä erikseen siltä osin, ettei tule väärinymmärrystä siitä, mitä olen mieltä huippukokouksen päätöksestä, että ERVV:tä voidaan käyttää pankkien pääomittamisen rahoittamiseen:

Se, että ERVV:tä voidaan käyttää pankkien pääomittamisen rahoittamiseen, on jo sinänsä huono asia, mutta kaikkein pahinta on, että Suomi on mennyt nyt huippukokouksessa hyväksymään lausuman asiasta. Tällä on seurauksia ERVV:n toimintaan siten, että yksimielisyysvaatimus ERVV:n käyttämisessä käytännössä heikkenee, mitä tulee pankkien pääomittamisen rahoittamiseen.

Euroopan unionin tuomioistuimella on nimittäin ristiriitatilanteessa merkittävä rooli ERVV:n päätöksenteon ja EU:n päätöksenteon keskinäisvaikutuksia tulkittaessa ja silloin, kun huippukokoustasolla päätetään jotakin, se heijastuu siis ERVV:n toimintaan tai ohjaa sitä. Tätä ei kansalle kerrota. Mutta miksi ihmeessä muuten kirjattaisiin tällainen asia (ERVV:n käyttäminen pankkien pääomittamisen rahoittamiseen) päätökseksi, jos ei sillä haluttaisi käytännössä viedä politiikkaa tähän suuntaan ja siis sitoa ERVV:n jäseniä?

Miksi asia on niin, kuten edellä kerron. Huippukokouskirjauksella perusteltiin itse asiassa aikoinaan sitä, että Suomella on mahdollisuudet vaatia ja saada vakuudet. Eli kun vakuudet tippuivat pois ERVV-sopimuksesta, todettiin, että juuri huippukokouksen päätökset takaavat sen, että vakuudet on mahdollista saada ja niihän "vakuudet" sitten saatiinkin. Nyt tässä on ERVV:n käyttämisen kohdalla sama tilanne.

Vesa-Matti Saarakkala

Rohmar

Nyt lääkitään ruumista, eli Kreikkaa, vaikka Italialla on syfilis terminaalivaiheessa.

Tämän vuoksi olisi tärkeämpää toimia oikeudenmukaisesti, kuin kyhäillä väärien velvoitteiden sotkua, sillä se tuhoaa koko EU:n myös poliittisesti.

EURO:n kriisi sai vauhtinsa 2008 kriisistä, jota hoidettiin väärin. Silloin euroopassa olivat sekä pankit, että valtiot helisemässä. EKP päättikin huitaista kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Se antoi pankeille lähes korottoman ja rajattoman luottopiikin. Pankit ottivat lainaa, ja lainoittivat puolestaan valtioita. Näin pankit saivat tuloja, ja valtiot lainaa, ja kaikki oli olevinaan hienosti. Mutta mikä tässä meni väärin? Se, että valtioiden tulot setelien liikkeelle laskemisen muodossa muuttuivat veloiksi, ja ne eivät kestäneet sitä. 2010 peli olisi viimeistään pitänyt viheltää poikki, mutta tällöin pankit eivät halunneet enää luopua uudesta rahasammostaan, ja EKP oli liian saamaton ottaakseen heiltä tämän liiketoimen pois.

Nyt ainoa oikea ratkaisu olisi keriä tämä virhe takaisin tekemällä toisinpäin: EKP laskee liikkeelle suuren rahamäärän jokaiselle valtiolle oman osuutensa mukaan. -> Valtiot maksavat näillä varoille velkojaan pankeille. -> Pankit maksavat näillä varoille velkojaan EKP:lle. Kun setelinippu olisi tehnyt täyden kierroksen, setelimäärä ei olisi lisääntynyt, mutta rahoitusongelma olisi osittain ratkaistu.

Tämän jälkeen jäisi kestävyysvajeet. Niihin neulottaisiin pakkopaita ja takaovi. Kukin valtio saisi päättää mitä tekee, ja se ei kuuluisi muille. Jos ei rahkeet kestä, niin sitten kokonaan tai osittain ulos eurosta.

TSV

Kreikan olisi pitänyt antaa mennä nurin ja näillä rahoilla pääomittaa pankit. Kansalliset eläkeyhtiöt ja pankit ovat suurimmat valtioiden rahoittajat kumminkin.

Ymmärtäkää ihmiset kun puhutaan "tappioista", että se pamahtavat meidän velkojen päälle korkoineen eikä ole missään semmoista budjettia joka olisi varautunut edes miljardin tappioon.

"Kreikan julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta lasketaan nyt velkajärjestelyllä 120 prosenttiin (vuoteen 2020 mennessä), mutta jos talouskasvu takkuaa ja bkt laskee, on velkaosuus jälleen suurempi."

HAHHAHAAHAHH. EMU-sääntöjen mukaan piti olla 60%, nyt uhrataan hirveä määrä rahaa, leikataan puolet veloista ja saadaan velka Italian tasolle :D

Milläköhän kilpailukyvyllä Kreikka meinaa saada talouskasvua? Maan tuottavuus on Afrikka tasoa, myös sen verran kallis ettei kukaan halua sinne mennä lomailemaan.

Minä veikkaan, että Ranskan vaalien jälkeen Kreikka potkitaan "väliaikaisesti" ulos kuhan saavat jostain varavaluuttansa tai jonkun muun.

joonathan

Kyllä siitä asti kun on tiedetty kreikan tilanne ovat laskukoneet pyörineet eri euroopan maissa ylikapasiteetilla laskien eri mahdollisuuksia miten selvitään.ja kreikan selviämistä ei kukaan ole ottanut huomioon muuta kuin korkeintaan puheissa. Ja ainakin vielä tämä tulee euroopalle hyvin paljon halvemmaksi kuin antaminen kreikan mennä vararikkoon. Tosin epäilen, ettei näillä eväillä vielä selvitä koska muitakin on "kintaalla" kuin kreikka. Toki kreikkaa on vielä valvottava pitkään myös.

TSV

Ongelma on siinä katsos, että EURO ja EU ovat enemmän poliittisia kuin taloudellisia, aivan kuten päätös heittää rahaa Kreikan pohjattomaan kaivoon.

Pelkästään sinne jo heitetyillä rahoilla olisi helposti pääomitettu pankit, painettu vielä euro alas, mikä olisi auttanut näitä surkean tuottavuuden maita ja parantanut vientiä, vaarana olisi ollut Saksan ylikuumentuminen ja EKP olisi taas joutunut tekemään surkeita ratkaisuja.

Ymmärrätkö sitä että Kreikka ei pysty lisäämään talouskasvua. Se tarvitsisi sisäisen devalvaation eli palkkojen pitäisi tippua roimasta (kaikkien palkkojen), mutta kun harva maksaa edes veroja ja tuottavuuden on noustava. Eli kansalta joka mellakoi pienestäkin asiasta pyydetään ottamaan 10-20% vähemmän liksaa ja tekemän 2-3h enemmän töitä.

Nämä asiat ovat AINA poliittisia eivät taloudellisia, Kreikan "tuhoutuminen" olisi tappanut integraatio haaveet nyt se käännettiin ovelasti ympäri ja matkalla kohta jotain ihme yhteisutopiaa.

Meille on luotu vakausmekanismi joka on noin biljoona (triljoona jenkkiläisittäin) euroa joka vivutetaan ja jolla taataan pankkiirien lainoja?? Tämä kuulostaa niin loistavalta. Kreikan budjetin menot ovat noin 150miljardia.

Ps. Se on sitten eri juttu mitä Kreikalle olisi tapahtunut siis humaanisesta näkökulmasta, mutta itseppähän tunkivat euroon.

vinbju

nottei Juttaa päästetä sinne EU:hun herrojen kanssa marjaan. Kohta näkyy, kun alkaa tanttu mahan kohdalta kiristää

Jukka Mikkola

”Suomen 14 miljardin euron ERVV-takausvastuut ovat euroryhmän viime yön päätösten myötä entistä suuremmassa vaarassa realisoitua”. Tähän voin tarkentaa, että kysymys on paljon suuremmasta summasta. 13,947 miljardin nimellisarvosta puuttuvat sille nyt entistä realistisemmin tulevaisuudessa lankeavat korot. HS:n mukaan loppusumma voi nousta jopa kaksinkertaiseksi. On siinä pienellä Suomen kansalla maksamista! Kyllä näillä luvuilla Suomen luottoluokitus joutuu ilman muuta liukumäkeen. Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalaa lainaten: ”Tämä on täyttä hulluutta”.

Brandheim

Olikohan kysymyksessä että Jutta ja Käteinen sekoitti miljoonan ja miljardin hyvässä bisneksessä.

Olen kuullut, että jos pitäisi laskea miljardiin asti ,se kestäisi yhdeltä ihmiseltä 30 vuotta.

Romutetaan matikka ja laskukoneet, niin alkaa töitä löytymään EU:ssa.Aletaan laskemaan velkoja.

Putki Paavo Lipponen sekoitti taas Itsenäisyyden ja siinä avusti Niinistö.Nyt Paavo haluaa hävittää Suomen kielen ja väittää Suomalaisten todellisuudessa olevan ruotsalaisia.
Voihan ruotsinkielellä tulla Paavon mukaan toimeen ,Suomessa;Ruotsissa;Norjassa:Tanskassa;Islannissa ja jossain Ahvenanmaan saarella.Suomenkielellä ei tule Suomessa toimeen jos hakee virkaa vaikka saaristokunnista.
Siellä pitää osata virkamiesruotsia.

Pitäisikö Suomenkieli suojella tai edes tehdä se pakollisesksi EU-Suomessa?