Suomalaisia naisia pahoinpidellään parisuhteessa yhä raaemmin. Väkivalta on huolestuttavan yleistä myös nuorten parisuhteissa, selvisi Helsingin kirjamessuilla käydyssä keskustelussa.
Ensi- ja turvakotien liiton toiminnanjohtaja Ritva Karinsalo on huolissaan erityisesti nuorista naisista. Hänen mukaansa nuorten seurustelusuhteissa ei pidetä juuri minään nimittelyä, tuuppimista tai erilaista uhkailua esimerkiksi menojen rajoittamisella.
– Turvakotiin tullaan kysymään, onko esimerkiksi uhkailu normaalia suhteessa, Karinsalo ihmetteli.
Viime vuonna turvakodeissa havaittiin ikävä ilmiö: apua haki ennätysmäärä pienten vauvojen äitejä. Nuoria naisia on muutenkin turvakodeissa paljon. Yhteensä turvakodeissa oli viime vuonna noin tuhat asiakasta, joista vähän yli sata oli miehiä.
Ylikomisario Heidin Niemen mukaan on selkeästi nähtävissä, että parisuhdeväkivalta raaistuu.
– Lyödään aina vaan kovempaa, Niemi kuvasi.
Niemi muistuttaa, että poliisi tutkii myös henkistä perheväkivaltaa. Hänen mukaansa tutkittavan on paljon tapauksia, joissa henkilö on pitänyt normaalina, että ”suhteessa aina välillä vähän lyödään avokämmenellä tai käydään kiinni”.
Kirjailija Sofi Oksasen mielestä olisi tärkeää, että jo koulussa ja tarhassa opetettaisiin, ettei väkivallan uhriksi joutuminen ole häpeä.
– Uhrin syyllisyys on vielä tiukasti kiinni tässä yhteiskunnassa, Oksanen totesi.

Kommentit
Mistä moinen kulttuurinmuutos väärään suuntaan?
Mistä moinen kulttuurinmuutos väärään suuntaan? Luulisi että maassamme olisi pikemminkin viime vuosina sivistytty pois impivaaralaisesta häpeä- ja vaikenemiskulttuurista, joka hiljaisessti salli naisen alistamisen patriarkaalisen kansanperinteemme ja uskonnon traditioiden mukaisesti.
Mistä esim. tämä valitettava nuorten kanssakäymishäiriö kertoo:
http://yle.fi/alueet/oulu/2011/10/alaikainen_raiskasi_nuoren_tyton_29783...
Onko asialla yhteyttä näihin:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnon+toimintamallit+puuttuvat+maaha...
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunniaan+liittyv%C3%A4+v%C3%A4kivalta...
Lisää aiheesta:
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/116495-jari-tervon-tulinen-vastaus-%E2...
Syy: miesten testosteronitasot laskevat
Muistaakseni makean mussutus, sopivan liikunnan puute, ehkä ympäristön kemikaalit ja ruoan lisäaineet (?) laskevat miesten testosteronitasoa. Tästä seuraa impulsiivisempaa käytöstä.
E-pillereitä käyttävät naiset valitsee naismaisen miehen
Miehet naismaistuu lisäaineiden takia ja naiset valitsee naismaisia meihiä e-pillereidän takia....huh huh.
Miehet on katoavaa luonnonvaraa, naisille kursseja kuinka valita mies eikä puolihomoa.
Tosimies suojelee. jos akka on hullu, siinä ei hyväkään mies pysty täyttämään paikkaansa.
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/980336
"E-pillereiden käyttö muuttaa kuitenkin naisen mieltymystä miehiä kohtaan. E-pilleriä käyttävät naiset hakevatkin ovulaation aikana seurakseen naisellisia piirteitä omaavaa miestä. Tällainen mies ei ole lisääntymisen kannalta paras mahdollinen vaihtoehto. Alexandra Alvergnen ja Virpi Lummaan mukaan riskinä on myös se, että vääristynyt parivalinta voi johtaa pitkällä tähtäyksellä tyytymättömyyteen parisuhteessa sekä jopa avioeroon."
Millä perusteella naisellinen mies huonompi
Miten se lisääntymisen kannnalta huonompi voi olla. Eikö maskuliininen mies ole automaattisesti tyhmempi, testosteroni tyhmentää
Minkäs perusteella luulet, että testosteroni tyhmentää
tyhjät tynnyrit on aina pitäneet eniten ääntä. Lisäksi luulo, että tosimies on nimenomaan macho uhoaja, sekin on väärä luulo. Tosimies nimenomaan tajuaa olla noiden kliseiden ulkopuolella.
Testorteroni lisää reilua peliä, sehän on todistettu tieteellisesti:
http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/testosteroni-lis...
tekee oikeasti miehen empaattiseksi ja sitoutuneeksi.
Mutta jos pitää, niin karhu astuu esiin.
Naiskonstaapeli: "Naiset provosoivat tahallaan"
Erään helsinkiläisen NAISkonstaapelin mukaan yli puolessa tapauksissa näistä pahoinpitelyistä nainen on harjoittanut henkistä väkivaltaa miestä kohtaan todella pitkään ja mies on varoittanut naista useita kertoja kilahtamisestaan, jos nainen jatkaa henkistä väkivaltaa.
Olin epäreilu
kun rienasin tuolla "puolihomolla" joitakin miehiä, myönnetään. Eiköhän täällä ole tilaa meille kaikille.
väkivalta asuu meissä
Onko se todellakin noin vaikeaa katsoa peiliin?
Olin nuorena väkivaltainen. Löin naistakin. Huono itsetunto ja alkoholi olivat huono yhdistelmä. Jossain vaiheessa elämääni opin tuntemaan itseäni paremmin, väkivalta vain katosi. Tunnistan itsessäni vielä aggressiivisuuden, mutta en lyö, koska en siedä sitä itsessäni. Onneksi elän tasapainoista ja onnellista elämää. En ymmärrä, miksi sinä syytät ulkomaalaisia. Eiramaa, väkivalta asuu meissä.
Kun valta vietiin perheeltä...
Pieni mustelma vaimon ranteessa johtaa "ensikertalaiselle" juridisesti "suunnilleen saman sopan" nyrkillä lyömiseen nähden katsottaessa esim. Lasten huoltajuutta ja tapaamisoikeuksia ym. On myös merkillepantavaa, että "naisten suorittama väkivalta on hauskaa ja miesten hirviömäistä". Tilanteessa, jossa hysteeristä kumppania ei voi laillisesti sanktioitta rauhoittaa, on ns. Varoittavan esimerkin tekeminen valitettavan inhimillinen piirre, joka nayttää korostuneen. Tuomio kun tulee joka tapauksessa, ei ole "äijää" jäädä toiseksi.
Entäs toisin päin?
Muistan lukeneeni uutisia myös siitä, että nuoret naiset käyttäytyvät yhä enemmän väkivaltaisesti poikaystäviään kohtaan. Muistanko oikein?
Nyt ollaan muistetaan naisia kohdassa vuotta..
Ensin pommitetaan kaiken maailman uroteoilla joita naiset ovat tehneet, sitten puhutaan miten hyviä äitejä he ovat, tämän jälkeen aloitetaan kertomaan että naiset tienaavat vähemmän kuin miehet, heillehän ei makseta enää palkaa tässä vaiheessa vuotta eikö?
Sen jälkeen tuodaan eteen vielä suomalainen mies vaimon hakkaajana, Suomessa ei edes tiedetä, että ulkomailla se naisen läpsiminen on oikeasti ihan normi juttu.
En nähnyt artikkelissa muuta kuin mutu tuntuma valitusta. Tilastojen mukaan naisten väkivalta on lisääntynyt (ja raaistunut) paljon enemmän kuin esimerkiksi miesten.
Pitäisikö Suomessa oikeasti aloittaa pakolliset perhesuunnittelu kun "kypsät" teinit alkavat leikkiä kotia ja elämä vauvan kanssa ei olekaan niin herkkua ja sitten on taas lisää nuoria yh-äitejä yhteiskunnan huolehdittavana, kun nuori iskä ei kestänyt paineita.
Väkivalta ei tässä maassa ole mikään naisten ongelma se on kaikkien ongelma, sitä tapahtuu ja paljon. En tiedä johtuuko se kunniamurhista vai muista mutta aina välillä media muistuttaa miten väkivaltainen olento suomalainen mies on, ehkä sitä olemme mutta mitenkäs suomalainen nainen verrattuna muihin maihin? Ei taida missään olla niin väkivaltaisia kauniimman sukupuolen edustajia? Ehkä me miehet emme olekaan suhteessa niin sekaisin kuin naisemme?
Tietysti jos nainen on väkivaltainen sitä kutsutaan tasa-arvoksi??
SOVINISTISIAT
Tilastojen mukaan myös naisten tekemä väkivalta on raaempaa, ja yleisempää kuin miesten tekemä törkeä väkivalta.
Haiskahtaa nykymeno aika vahvasti sovinismilta miehiä kohtaan.
Syynä turvansoitto
Ainakin tääläpäin en voinut olla kuulematta alituista piruilua naisen suusta pihalla olevalle miehelle. Mies hermostui ja nainen ei älynnyt lopettaa taaskaan kerran ajoissa. Seurauksena pari kovaa sananvaihtoa, naisen suusta poliisilla uhkailua, niimpä mies läimäytti naista naamalle niin, että toiselta meni kerralla jalat alta. Ihan pakko kyllä sanoa, että naiset härnää miehiä ihan tahallaan siihen pisteeseen, että jotain tapahtuu.
Joskus ravintolassa kun miestä ei ole muuten saanut ärsytettyä, niin on käynyt toista miestä iskemään. Tietäähän sen mitä siitä seuraa. Ei ole rikos, mutta kyllä se ottaa päähän. Usein väkivaltaisen paljon.
Pitäisi saada miehillekin oikeutta. Rikokseen yllyttämistähän tuo kaikki kuitenkin on. Ehkä naiset alkaisi tajuamaan ettei kaikkea käytöstä heitä tarvitse sietää kenenkään. Se vois jopa rauhottaa niin naisia, jotka on aina mukana tilanteissa, missä naisia ei saa lyödä.
onnea vaan
aseteesi kanssa! Eiköhän siinä kannata lähteä kytkemään parisuhteesta eikä käydä toiseen käsiksi, jos tuollaisato on meininki. Luulin tällaisten juttujen olevan tv-sarjoista, mutta ilmeisesti jtokut ovat otodella niin tyhmiä, että alkavat pieksemään toisiaan.
miten reagoit asioihin...
Olet alle 30-kymppinen. Löydät rauhan todennäköisesti jossain tulevassa parisuhteessa. Niin minä tein. Totta, kyllä ne naiset osaavat olla ääärrsyttäviä, herranjumala ne osaa olla sitä. Lääke tuohon: vaihda naista! Minä en sitä nuorempana "tajunut" ja se johtui vain ja ainoastaan siitä, etten tuntenut enkä arvostanut itseäni. Ja eihän nainen arvosta miestä, joka ei osaa arvostaa itseään. Noidankehä on valmis, joka purkautuu usein väkivaltana. Ei kannata lähteä naisia siitä syyttelemään, tai ketään muutakaan, kehitä itseäsi. Sillä on merkitystä, miten reagoit asioihin - kaikkea kun ei voi hallita :)
Minne unohtuivat turvakohtien asukkaista miehet...
...niitä kun on asiantuntijoiden mukaan asikkaista jopa yli 40%?
Olikohan tämänkin uutisen sinänsä tahaton tarkoitus olla jälleen edesauttamassa sitä että lasten hoitajuuskiistoissa lapset jäävät edelleenkin yli 90%:sti naisille?
Turvakotien miehet
Juttuun on lisätty, että viime vuonna turvakotien noin 1 000 asiakkaasta hieman yli 100 oli miehiä. Tieto perustuu Karinsalon kertomiin lukuihin.
Törkeetä
Törkeetä
Henkinen väkivalta
Muistakaa naiset, että nalkutus on henkistä väkivaltaa.
entä sitten?
ja nalkutus on hyväksyttävä syy tehdä mitä? Miten ajatuksenjuoksusi jatkuu? Joo, naiseni joskus nalkuttaa, mitä sitten? Osaan minäkin hapannaama olla. Väkivaltaa tai aggressiivisuutta en voi sietää itsessäni. Olin joskus nuorempana väkivaltainen. Kasvoin siitä ulos. Tiedän ja tunnen itseni, etten voisi lyödä enään ketään. Tämä tunne on hyvin hyvin helpottava! Suosittelen.
Höh
Kuka tässä lyömisestä on puhunut? Henkinen väkivalta on pahempaa kuin lyöminen. Näin ainakin naiset väittävät.
Fysiologiaa
Nalkutus aiheuttaa miehen elimistössä stressireaktion, joka kuluttaa elimistöä tavalla, joka lyhentää miehen elinikäennustetta tupakointiin rinnastettavasti. Onkin törkeää, että hengenvaaralliset verbaaliärsykkeet jätetään huomioimatta, kun mies itseään puolustaakseen piiskaa elämänkumppaninsa vitsaksilla. Mies demonisoidaan vain hänen toteuttaessaan kaikille orgaanisille elämänmuodoille ominaista elossapysymisviettiä.
Koska valtaosa planeettamme vanhimmasta 1% väestöstä on muodossa tai toisessa tutustunut koivuniemenherraan, ei "kevyttä kenttäpiiskausta" tulisi rinnastaa nalkuttamisen kaltaiseen julmaan ja murhanhimoiseen hyökkäykseen.
Piti vastata hypex76 ketjuun
Tosimies suojelee. jos akka on hullu, siinä ei hyväkään mies pysty täyttämään paikkaansa.
Allaolea korreloi siihen, että e-pillereitä käyttävä nainen tietämättään vaitsee enemmän naismaisia miehiä.
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/980336
"E-pillereiden käyttö muuttaa kuitenkin naisen mieltymystä miehiä kohtaan. E-pilleriä käyttävät naiset hakevatkin ovulaation aikana seurakseen naisellisia piirteitä omaavaa miestä. Tällainen mies ei ole lisääntymisen kannalta paras mahdollinen vaihtoehto. Alexandra Alvergnen ja Virpi Lummaan mukaan riskinä on myös se, että vääristynyt parivalinta voi johtaa pitkällä tähtäyksellä tyytymättömyyteen parisuhteessa sekä jopa avioeroon."
Häh?
"Kirjailija Sofi Oksasen mielestä olisi tärkeää, että jo koulussa ja tarhassa opetettaisiin, ettei väkivallan uhriksi joutuminen ole häpeä."
Sain turpaani ja olen siitä ylpeä?
Ei kumpaakaan
Kolmas vaihtoehto on luonnollisesti se, ettei sen enempää häpeile kuin ylpeilekään.
Väkivaltainen yhteiskunta?
"Uhrin syyllisyys on vielä tiukasti kiinni tässä yhteiskunnassa".
Sofi Oksanen siis jatkaa suomalaisen yhteiskunnan mustamaalaamista, kenties tahtomattaan. Hänen olisi tullut sanoa "tässäkin" tai puhua maailmasta, sillä tuskinpa hän tarkasti tietää, miten on kyseisen asenteen laita muissa yhteiskunnissa.
Samaa koskee yleensäkin tätä ongelmaa, väkivaltaa naisia kohtaan. Usarikaan ei selvitä maailman muiden parinsadan maan tilannetta meille, tuskin edes naapurimaiden. Mutta siitä huolimatta emme saa jäädä siihen uskoon, että Suomi on se maailman mätäpaise tässä suhteessa.
Monessa muussa maassa luultaneen samoin omasta maasta, siellä missä omista ikävistä asioista kehdataan puhua.
Nyt
Nyt pitäisi toiminnanjohtajalla olla hieman näyttöä väitteidensä tueksi.
Optulan mukaan asia on pänvastoin. Naiset pahoinpitelevät miehiä enemmän kuin miehet naisia.
Ja taas kerran
Mutu-menetelmällä pilkataan ja häväistään Suomea ja sen kansalaisia. Ei tässä artikkelissa ollut kuin muutaman henkilön mutu-tuntemuksia. Pääasiana taisi (taas) olla kantasuomalaisen miehen mollaaminen.
Kulttuuri on rikastunut
Suomessakin on otettu oppia Rauhan ja Suvaitsevaisuuden Uskonnosta jossa naisten asema ja miesten oikeudet on tarkkaan määrätty. Joten tästä pitäisi iloita kun maahan on saatu uusia vaikutteita ja kun ne ovat levinneet myös alkuperäisväestön keskuuteen!
....
Tom B oletko tosissasi? Minusta tuntuu, että sinä istut kotona yksinäsi.
Oksasen kritiikki on järjestelmällistä ja toistuvaa
Minua ihmetyttää keskustelu naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta, koska en ole itse joutunut kohteeksi tai harjoittanut sitä itse. Tuttava ja ystäväpiirissä en ole moisesta kuullut tai sitä kohdannut.
Mikäli Oksasen väitteet pitävät paikkaansa on asia hälyttävä, ja sille pitäisi tehdä jotakin asiantilan korjaamiseksi.
Ongelman ymmärtämäiseksi tarvitaan tietoa missä tällaista väkivaltaa esiintyy,mistä se johtuu ja kuinka laajasta ilmiöstä on kyse, jotta asialle voidaan tehdä ylipäänsä mitään. Onko kyseessä yleinen "naapurin" ongelma? Ainakaan en itse voi tällaista allekirjoittaa, koska minulla ei tällaista kokemustaustaa ole.
Käytävän keskustelun ärsyttävin piirre on vihjaileva syyllistäminen, jota en tunnista.
Sofi on taitava kirjailija ja tässä on hänelle aihe kun annettuna, markkinointi on jo hänen toimestaan suoritettu, joten tili on tiedossa kunhan Sofi saa tarinan paperille ja löytää sopivan kustantajan.
Ostan mikäli tällainen teos ilmestyy.
Käsittämätöntä
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Joistain kommenteista kuulsi läpi ajatus, että on ihan oikein vähän hakata naista, jos se ei pidä päätänsä kiinni. Väärin! Väkivalta on aina tuomittavaa, etenkin heikompaan kohdistuva.
Vähän sama kuin väittäisi, että minihameessa kulkeva nainen on itse syypää raiskaukseensa.
Olen itse kokenut parisuhdeväkivaltaa ja tunnen monta naista jotka olleet samassa asemassa. Parisuhdeväkivaltaa on kaikissa yhteiskuntaluokissa, se ei ole koulutuksesta eikä tulotasosta kiinni. Se on äärettömän nöyryyttävää, lamaannuttavaa ja tuhoisaa. Ellei asiaan puututa, se vain raa'istuu.
Parisuhdeväkivalta ei ole perheen sisäinen asia, se on rikos.
Tosiasiat kuuluu huomioida
Jos tietää, että nalkutus ja minihame lisäävät riskiä joutua väkivallan kohteeksi, niin se on toki syytä ottaa huomioon. Pienenkin riskin ollessa ei voi luottaa sokeasti siihen, että kaikki aina kunnioittaisivat toisen koskemattomuutta. Varomattomuudesta ja turhien riskien ottamisesta ihmisiä siis voi useinkin moittia.
Lisänä ja vinkkinä
Lisänä ja vinkkinä naisille, että miehen valinnassa kannattaa käyttää muitakin kriteereitä kuin kenellä on hienoin mopo ja isoin ego! Ei taida olla harvinaista, että se kiltti hissukka jää yksin ja uhoaja kovis saa naisten huomion.
Kaikki väkivalta on tuomittavaa!
Kumpi pahempi;
päätään ikänsä aukova ihmisvihaaja pirttihirmu vai jäpätyksen nyrkillä hiljentävä sovinistinen juopposika?
Ääripäiden väliin mahtuu kaikki variaatiot. Miksi siis keskustelu kääntyy ja huomio kiinnittyy poikeuksetta sovinistisen juopposian syyllistämiseen.
Aiheellinen kysymys on; miksi Jeppe juo?
Toinen relevantti pointti on faktojen vähäisyys puitavassa aiheessa. Monenlaista "mutuilijaa" on antamassa arvioitaan asiassa varsin vähäisin tiedoin, itseni lisäksi.
Hedelmällisen keskustelun perustana kaivataan selkeitä faktoja,...arvailun, vihjailun ja mutuilun lisäksi.
Hipit ! Tulkaa takaisin !
Hipit ! Tulkaa takaisin !
Nykyaika on mennyt törkeämpään suuntaan. Ennen oli hipit rautaa ja rakkaus jylläsi!
Make love not war.
Nykyihmiset eivät enää ole oikeita ihmisiä vaan kuluttajia, koneiston osasia.
Voi pojat
Taas uusi uutisaihe jossa annetaan se kuva että naiset ovat aina syyttömiä, viattomia ja hentoja ihmisiä, siinä missä miehet ovat sikoja ja kaiken pahan alkuja ja juuria.
Omakokemuksesta voin sanoa että ei ole aina helppoa pitää päätä kylmänä. Yhden exäni muistan kun alkoi eräänä iltana kännissä nimittelemään, hakkaamaan ja raapimaan. No, siinähän paloi minulla pinna ja tuli kumautettua oikein kunnolla itsepuolustukseksi.
Rikossyytehän siitä lopsahti omalle tilille, vaikkakin myöhemmin todettiin syyttömäksi. Vielä oli naisella pokkaa levitellä tarinaa kaikille tutuille siitä kuinka olen "hullu naistenhakkaaja"
T: Kahdessa väkivaltaisessa suhteessa ollut mies.
Outoa! Minä taas olen
Outoa! Minä taas olen havainnut että omassa lapsuudessa miehet olivat aina töissä ja baareissakin ravasivat yhtenään. Nykyään yhä useammin on koti-isejä minä ja pari kaveria mukaan lukien ja naapuristossakin on paljon pikkuisten kanssa päivisin ulkoilevia isejä. Mammat ovat töissä tai muilla asioilla!
Veikkaisin että taantuma ja epävarmuus heijastuu pahoinvoivimmista ihmisistä ja ihmiset nykyään pitävät kovemmin puoliaan kuin ennen. Lisäksi hormonaaliset sekoitukset eli naiset ovat äijämäisempiä ja agressiivisempia ja miehillä on naismaisuutta enemmän+ pinnallisuus yleensäkin elämää kohtaan ja muuta ei tarvita.
Naiset kyllä menevät poliisille jos vähänkään näkevät syytä. Erään vanhan mummon sanoin "Ei se haittaa jos mies joskus lyö kunhan käy töissä ja tuo rahaa taloon." Nykyään on hieman toinen meininki. Olen nähnyt naisten fyysisesti käyvän myös miesten päälle, mutta harvemmin toisin päin. Ei tosimies alennu lyömään naisia erityisesti omiaan, sillä sehän on hävettävää!
sori vaan
Niin pahalta kuin se kuullostaa, psykologi 'voitti'. Hävisit kun löit. Olit epätasapainoisessa suhteessa, olisit vain lähtenyt. Se vasta olisi ollut suloista.
"Tuli vaan jatkettua"
Ymmärrän kärsimyksesi eli itsetunnon rapautumisen, mutta miksi siedit sitä kaksi vuotta? Siihen täytyy olla pätevä syy. "Ei vaan tullut erottua" ei ole sellainen.
Varmasti osasit pelätä räjähdystäkin.
nämäkin jutut ovat punavihreiden haaveita
jos on yli 40- saati yli 50-vuotias, niin tietää hyvin, että miehet ovat nykyisin rauhallisempia ja naiset aggressivisempia kuin ennen.
Mutta homo- ja nais- ja niinku -journalismiin kuuluu tällainen jankutus heteromiesten absoluuttisesta pahuudesta.