Lauantai 26.5.2012

Wallin: ”Lakkautettavat varuskunnat kohta tiedossa – irtisanomisiin varauduttava”

Luotu: 
29.10.2011 12:05
  • Kuva: Puolustusvoimat
    Puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) mukaan yleinen asevelvollisuus säilyy Suomen puolustuksen kulmakivenä. Sotilaille on taattava uskottavuuden kannalta riittävän hyvä materiaalitaso.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) sanoo, että puolustusvoimissa on varauduttava irtisanomisiin. Ensi vuoden alussa tiedetään myös, mitkä varuskunnat tullaan lakkauttamaan.

Ylen Ykkösaamussa vieraillut Wallin uskoo, että että suurista leikkauksista huolimatta Suomen puolustus säilyy uskottavana.

Puolustusministeri korosti, että puolustusvoimien rakennemuutos on jatkunut jo kymmenen vuotta ja tuona aikana on lakkautettu jo noin 60 eri varikkoa, varastoa, linnaketta ja varuskuntaa. Irtisanomisilta ei välttämättä vältytä.

– Täytyy varautua tällaiseen hyvinkin ikävään tilanteeseen. Se johtuu puhtaasti siitä, että näitä hallitusohjelman mukaisia vaadittuja pysyviä säästöjä on hyvinkin vaikea aikaansaada ilman, että luovutaan kiinteistöistä ja myös pienennetään organisaatiota muutenkin.

– Tämä on aina se viimeinen keino. Ensin katsotaan, voidaanko henkilöitä sijoittaa uudelleen organisaatiossa, mutta pitää myöskin varautua siihen todella valitettavaan tilanteeseen, että valtio joutuu irtisanomaan ihmisiä.

Suurten säästöjenkin jälkeen armeijan ykköstehtävä on Wallinin mukaan koko Suomen puolustus. Puolustusministerin mukaan tämä voidaan taata ainoastaan yhdellä keinolla, yleisellä asevelvollisuudella.

”Lopputuloksena täytyy olla sellainen univormu, joka on pienempi, mutta jossa lihakset näkyvät paremmin”

– Se on ja pysyy Suomen ratkaisuna. Se on kustannustehokas ja sillä pystytään huolehtimaan siitä, että meillä on riittävän suuri reservi, joka pystyy puolustamaan koko maata, Wallin sanoo.

Pelkät varusmiehet eivät uskottavuutta tuo, vaan Wallinin mukaan Suomen on taattava sotilailleen ”riittävän hyvä materiaalitaso”. Uudet univormut ovat astuneet palveluskäyttöön, mutta kovempaa kalustoa on lähitulevaisuudessa uusittava.

– Materiaalihankintojen puolella meidän on entistä tarkemmin mietittävä, miten saamme maksimaalista lisäarvoa jokaisesta käyteystä eurosta. Tämä tarkoittaa sitä, että hankintoja katsotaan hyvinkin tarkalla silmällä.

– Lopputuloksena täytyy olla sellainen univormu, joka on tietysti nykyistä pienempi, mutta jossa lihakset näkyvät paremmin, Wallin linjaa.

Puolustusvoimien säästöhankkeen mielekkyyttä on kyseenalaistettu, sillä Venäjän on kerrottu panostavan asevoimiinsa peräti 550 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä.

– Tosin me emme tiedä, perustuvatko nämä luvut sitoumuksiin vai ovatko ne tavoitteita. Siinä on vissi ero, Wallin huomauttaa.

– Toisaalta täytyy muistaa, että Venäjän armeijan tila sekä laadullisesti että määrälliseti on aivan toisenlaisessa asennossa tällä hetkellä kuin mitä se oli vielä 20 vuotta sitten Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Lähtötaso on tällä hetkellä huomattavasti alhaisempi vuoteen 1991 verrattuna.

Samalla Wallin totesi, että myös Venäjän turvallisuusympäristö on muuttunut. Hän nosti esille epävakaan Kaukasian tilanteen sekä mahdollisen terroriuhan. Puolustusministerin mukaan Venäjä satsaa ennen kaikkea asevoimiensa liikkumiskykyyn, jotta niitä voidaan helpommin liikuttaa maan rajojen sisällä.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Smerd

ruotsinkielisten dragsvik on ainoa jota ei ainakaan lopeteta. Muut sen sijaan ovat liipaisimella. Näin Wallin tulkitsee hallitusohjelman määrittävän.

Tällaisesta Suomesta ja hallituksesta saamme kiittää kaikkia muita paitsi perussuomalaisia. Se puolue on ainoa joka ei kannata RKP:n ikuisjäsenyyttä valtioneuvostossa.

kpyora

Säästämme samaan aikaan, kun Venäjä lisää potentiaaliaan (=uhka) rajusti. En oikein ymmärrä logiikkaa.

Kermit

Olisikohan parempi siirtää ruuotsalainen kielivähemmistö normaalehin joukko-osastoihin, kuin perustaa kaikille vähemmistöille Dragsvärdin kaltainen leikkisotakoulu.

Dragsvärdin varuskunnan sotilaallinen merkitys kun hävisi jo vuonna 1956, kun Porkkala palautettiin.
Joukko-osaston suurin saavutus oli kun se valtasi Hanko nimen venäläisiltä jatkosodassa, tosin sieltä olii viimeinenkin venäläinen lähtenyt jo pois jo päiväkausia aikaisemmin, ja nämä ruotsin kieliset urhot eivät edes huomanneet mitään.
Sen jälkeen porukka oli Helsingissä paraatipuuhissa. Samaan aikaan kun Suomen hyökkäyssodassa Karjalassa kaatui väkeä kuin pipoa.
Åken Tali-Ihantala elokuvissa rummutettiin kovasti ruotsinkielisten osuutta, mutta monelle ruotsinkieliselle Tali-Ihantaja oli koko sodan ensimmäinen taistelu, silloin oli niin kovat paikat, että takarivin joukko-osastot joutuivat töihin.
Talvisodassa ruotsinkieliset mokasivat pahasti Karjalan-kannaksella ja ampuivat peloissaan lähinnä omiaan eli suomenkielisiä.

Raja voisi nytkin olla paljon idempänä jos alusta alkaen ruotsinkieliset olisi sijoitettu suomenkielisiin yksikköihin ja upseeristo Mannerheim mukaan luettuna olisi osannut Suomea.

Ruotsinkieliset rannikkkopatteristot olisivat olleet hyväkin pointti puolustukselle, mutta Talvisodassa eivät ampuneet laukaustakaan vihollista kohti.

Teemu Oskari

1. Vain ulkomailla tehdyt laskelmat ratkaisevat, säilyykö Suomen puolustus uskottavana suurista leikkauksista huolimatta.
2. Onko Venäjän asevoimien vähättelyssä unohdettu J.K.Paasikiven muistutus, että oli Venäjä heikko tai vahva se on aina tarpeeksi vahva meille.
3. Venäjäkö satsaa satoja miljardeja asevoimiensa parempaan liikkuvuuteen ja siis voiman käytön mahdollisuuteen omien rajojensa sisällä?

Jouko Heyno

Vaihtoehtoja on aina: Naisten asevelvollisuus ja koko puolustusstrategian muuttaminen (oikeastaan palauttaminen) maanpuolustukseen ja yhteiskuntajärjestelmän takaamiseen, niin kuin sen itsenäisyyden ajan perustuslaki määritteli.

aivan turha puhua, että sotia ei voi käydä "perinteisin menetelmin". USA on nyt yrittänyt valloittaa Afghanistania modernein, "kirurgisen tarkoin", iskuin, ja sota jatkuu yhä.

Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa. Sen osoitti jo Talvisota, ja sitä vastaan meillä kamppailevat vain pakkorutosihuutajat ja uusliberaalit. Vakka on kantensa löytänyt.

Smerd

Jouko kuitenkin unohtaa, että talvisodan aikaan tavallisen suomalaisen lapsen ei ollut pakko opetella ruotsia, vaikka tuolloin ruotsi oli n. 10 kertaa suhteessa tärkeämpi kieli kuin nyt.

Mitä vähemmän tärkeämmäksi ruotsin kieli suomalaisten kannalta muuttuu, sen tiukemmaksi kokoomus ja RKP pakottamisen vetävät. Nyt se pakotus ulottuu jo varuskuntien lakkauttamiseen.

Jouko Heyno

Oli paljon muutakin mitä ei ollut "pakko opetella" 30-luvulla, mutta nyt on.

Varuskuntien lakkauttamista koskeva argumentti osoittaa, kuinka lapsellisella tasolla pakkoruotsihuutajien argumentointi on: Ruotsinkielisiä varuskuntia on tasan yksi. Sen lopettaminen tarkoittaisi KAIKKIEN rutosinkielisten varuskuntien lopettamista. Tasapuolinen vaihtoehto olisi lakkauttaa KAIKKI suomenkieliset varuskunnat.

Jokainen voi laskea, kumpi olisi suurempi säästö.

niseko123

Taitaa pakkoruotsituksen vastutustulitus olla loppunut kun Heyno tulee ulos poterosta.

Ei pakkoruotsin vastustajat yhtenäistä kansaa jaa, vaan vanhat ja katkerat miehet, jotka morkkaavat kaikkia niitä, jotka ovat eri meiltä.

Ray

Dragsvikilla ei ole mitään tekemistä "pakkoruotsituksen" kanssa vai pakotetaanko suomenkieliset suorittamaan asepalveluksensa Dragsvikissa.

Persut lietsovat nationalistisena puolueena selvää vihaa ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan. Se on kuin nationalismin oppikirjasta. Viholliskuvaa naamioidaan kysymykseksi kielen opetuksesta, mutta käytännössä käydään kaikin mahdollisin keinoin yhden kansanosan kimppuun.

Lapset eivät enää uskalla käyttää äidinkieltään ulkona liikkuessaan aikuisten ja muiden lasten takia. Persuasenteet on nimittäin siirretty tehokkaasti jälkipolville. Porukka vetää joka asian yhteydessä joukkohurmiossa kielivähemmistövihansa esiin.

rcislandlake

Miksei ruotsinkieli voi olla vapaaehtoinen, jos se ei ole äidinkieli ? Miksei suomenkieli voi olla vapaaehtoinen, jos se ei ole äidinkieli ? Tulkkeja löytyy ja virkoja varten opiskellaan kuitenkin ainakin 15 vuotta koulunpenkillä, jotta kyllä siellä osaa valita ruotsin- tai suomenkielen, jos sattuu sitä tulevassa ammatissaan tarvitsemaan. Jos sattuu olemaan kaksikielinen, niin molemmat pakollisiksi. Onko simppelimpää ja kansa on tyytyväinen. Loppuu ikuinen väittely pakoista. Pakottamalla ei paskakaan putoa.. Se putoaa, kun on tarve. Vain rannikkoalueilla ja ahvenensaarella tarvitsee ruotsinkieltä, jos sittenkään. Miksi Ilomantsissa pitää opiskella Ruotsi ? Kyllä sielläkin kerran vuodessa ruotsinkieltä puhuva ihminen saattaa käydä, mutta siinä ajassa siellä on joka päivä käynyt vähintään kymmenen venäjänkielistä ja kaksi saksankielistä.

Järkevämpää olisi toisen pikkuvaltion kielen sijasta opetella jokin maailmankielistä englantin, saksa, ranska, espanja, portugali, hindi, mandariinikiina tai arabi. Jopa latina olisi kannattavampi akateemisen uran kannalta.
En väheksy ruotsinkieltä tai muitakaan skandinaavisia kieliä. Koskaan ei pitäisi väheksyä kenenkään äidinkieltä. Mutta minusta sellaisen ihmisen ei tarvitse sitä ruotsia opiskella, joka ei sitä käytä äidinkielenään tai muutenkaan päivittäin, viikoittain tai edes kuukausittain. Itse opiskelin ruotsia amk-tutkintoa myöten noin yhteensä 14 vuotta alkaen ala-asteen 3. luokalta. Ja olen totaalisesti unohtanut kaiken, sillä olen sitä tarvinnut vain koulussa viimeksi 13 vuotta sitten. Olisin tarvinnut venäjänkieltä, kun olen Venäjällä matkustellut. Tulen siellä kuitenkin toimeen englannillani.

Smerd

Kun pakotetaan lukemaan vierasta kieltä X, niin se on fasismia. Pakon vastustamisen on suvaitsevaisuutta.

Ray taitaa olla neuvostokommunismin ja fasismin ystävä.

Jos Ruotsiin pakolla perustetaan suomenkielinen varuskunta (tai Venäjälle), niin ei sellaisen vastustaminen ole nationalismia vaan tervejärkisyyttä.

semi

Lukemaan jotakin vierasta kieltä joka tapauksessa ja jos se on Englanti niin ei sitä nyt fasismiksi oikein voi luokitella kuten ei Ruotsinkaan. Onko matematiikan pakko opiskelu fasismia, maantiedon tai köksä tunnit, koko koulun käynti on periaateessa silloin fasismia jota pitäisi vastustaa.

Minä olin niin huono oppilas että ei mitään rajaa ja jos olisin keksinyt tämän fasismin vastustamisidean olisin varmasti käyttänyt sen kortin koulussa. Mutta onneksi elämä on vaihteleva tapahtuma jolloin koulu huonous voi kääntyä voitoksi ja ne huonot asiatkin voivat viedä huimasti eteenpäin ja kääntyä voitoksi.

Ihan -4 oppilaana ruotsin kielestä ja lukuisten jälkiistuntojen jälkeen kuitenkin on mahtavaa olla oppinut skandinaavisen kielen kommunikoiden salat. Mutta jos ihmiset suomessa haluavat luopua pakkoruotsista koulussa sopii minulle sekin.

Jouko Heyno

Suomi on Suomessa kotimainen kieli
Ruotsi on Suomessa kotimainen kieli
Suomi on Ruotsissa vieras kieli
Suomi on Venäjällä vieras kieli
Venäjä on Suomessa vieras kieli

Se, että pakkoruotsihuutajat ovat liian tyhmiä oppimaan toista kotimaista kietlämme, on valitettavaa, mutta ilmeisen totta.

Jatketaa tästä.

Jouko Heyno

"Persut lietsovat nationalistisena puolueena selvää vihaa ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan."

Ei, ei se voi.

Persujen tekemiset ovat nimen omaan persujen syytä.

Ja tiedät se itsekin.

JATK

Lakkautettavat varuskunnat voisi myydä venäläisille. He ovat jo ostoillaan ilmaisseet kiinnostuksensa Suomen varuskuntien lähitontteihin.

rcislandlake

Suomen valtion Puolustusvoimat ovat ruotsalaisen käsissä.
Suomen valtion Puolustusvoimien ylipäällikkö on heikko nainen. Venäjä varustautuu suuremmin kuin koskaan. Tämähän on kuin 1920-luvulta 1940-luvulle. Vaaraa ei ole eikä tarvitse varautua sotaan. Aliarvioidaan puolustustahto, joka on samalla yhtäkuin puolustus. Suomella ei tietenkään ole samanlaista kalustoa kuin itänaapurilla tai muillakaan supervaltioilla, mutta kekseliäisyyttä, sisua ja tahtoa sitäkin enemmän. Sissisota onkin ainoa mahdollisuutemme.
Sota tulee sieltä ennemmin tai myöhemmin... On vain kyse siitä tuleeko se Suomen sisältä käsin (Suomi on myytynä venäläisille) vai rajaa puolustaessa. NATO ei auta meitä sen enempää kuin Eurooppakaan. Emme ole Indoeurooppalaisia, emme siksi tule ja sen tietävät NATO-maatkin. Me olemme valuuttaa, kun Venäjä uhkaa lopettaa öljy- ja kaasukuljetukset.

Satunnainen suomalainen

arvostaa tuollaista ensi käden tietoa, missä itse muuten palvelit "viime sodan" aikaan? Vai rajoittuko kokemus vain toisten teoilla ratsastamiseen?

Tuomo Salovaara

Vaikka Suomi on de jure, ei de facto kaksikielinen, on Suomen armeija suomenkielinen. Jos käsky käy niihin tehtäviin, joihin varusmiespalveluksessa harjoitellaan, niin silloin puhutaan suomea ja sitä on silloin myös osattava. Huonosti suomentaitoiset ovat turvallisuusriski.

Suomenkielisessä varusmiespalveluksessa ehtii huonosti suomea osaava parantaa Suomen armeijan komentokielen taitoaan. Suomentaidottomille tuskin voi määrittää edes sota-ajan tehtäviä. Ei kai se voi olla tarkoitus?

Dragsvikin varuskunta on lakkautettava, koska siellä puhutaan väärää kieltä.

Tuomo Salovaara

"Kuten ministeri myös D:ssä palvelevatkin puhuvat pääosin varsin hyvin suomenkieltä tarvittaessa."

Niin puhuvatkin. Mihin silloin tarvitaan ruotsinkielistä varuskuntaa?

Todellisuudessahan nykyinen käytäntö on kielipolitiikkaa ja tietysti myös aluepolitiikkaa.

Jukka Mikkola

Vanha totuus on se, että on parempi tulla toimeen omillaan kuin luottaa vieraan apuun. On kerta kaikkiaan käsittämätöntä toimintaa, että rahaa ”lapioidaan” suruttomasti maasta ulos ja samalla ollaan heikentämässä merkittävästi maamme puolustuskykyä.

Määrärahojen leikkauksia kannattavien ja niitä tekevien poliitikkojen on tässä ”hyväuskoisten hölmöjen” EU-huumassa hyvä muistaa se tosiasia, että armeija puolustaa Suomea myös rauhan aikana - jo pelkällä Olemassaolollaan.
Suosittelen vilpittömästi käyntiä Sankarihaudoille. Siellä on hyvä miettiä, mitä uhrauksia on jouduttu tekemään sotien aikana Isänmaan hyväksi.

Phil Decker

Jokainen varmasti tietää, millaisia uhrauksia itsenäisyyden eteen on tehty. Vähempikin paatos riittää.

Rauhan kannalta Kreikan tukeminen on maanpuolustustyötä ja nimenomaan panostusta rauhaan. Etelä-Euroopan vapaa pudotus järkyttäisi yhteiskuntarauhaa ympäri Eurooppaa. Tämä on nähty jo Kreikassa ja sitä mukaa kun tilanne heikkenee, myös muualla. Nämä sisäiset ongelmat ovatkin niitä uhkia, joihin tulisi varautua, sen sijaan, että maataan poteroissa itärajalla.

Ensio

Siis suomalaisten pitää lähettää Kreikkaan miljardeja siksi että ei syntyisi siellä levottomuuksia?
Peruste ontuu.
Eiköhän kuitenkin ole parempi poistaa Kreikassa taudin syy kuin laastaroida seteleillä?
Kansa kurjistuu Kreikassa ja Etelä-Eurooppalaisella termostaatilla varustetut kapinoivat, se on varma.
Suomi on kuitenkin jo niin syvällä suossa, että on parempi keskittyä siihen kuinka tästä liemestä päästään pois ennennkuin olemme Kreikan tilanteessa.

Teemu Oskari

"Rauhan kannalta Kreikan tukeminen on maanpuolustustyötä ja nimenomaan panostusta rauhaan". Juuri sitä se on. Kreikka itse panostaa rauhaan ostamalla enemmän aseita kun mikään muu EU-maa. Maksaessaan laskujaan Suomenkin tukimiljardit ovat tarpeen. Näin siis Suomi tukee Kreikan maanpuolustusta.

Mila F

Täytyy myös muistaa, että ne uhraukset olivat lopullisia. Menetetyt raajat, aistit ja henget olivat lopullisia menetyksiä. Suurella osalla hengissä säilyneistä tunne-elämä ei koskaan palautunut. Sodista tuli puolisoita, isiä ja isoisiä, jotka eivät enää kyenneet tuntemaan tai puhumaan tunteista.

Sitten olivat sotien jälkeen vielä taakkana epäsiistit karvaturpademarit, jotka julkisesti kehtasivat kysellä 'Mitäs menitte sinne?'. Sitten meillä on presidentti, joka kaikin keinoin ajaa puolustustamme alas, vaikka Stalinin vainoissa juuri hänenlaisensa olisi ensimmäiseksi kuskattu Siperiaan. Hänkin saa kiittää sotiemme veteraaneja siitä, että saa vapaasti änkyröidä Suomessa.

Ensio

Kiitos myös minun puolestani.
Olemme todella pimeiden voimien kanssa tekemisissä tällä hetkellä.
Kansa reagoi osaksi vaistonvaraisesti ja äänestää "väärin".

Presidenttimme on aivan pihalla.

semi

Että euroopan sisäinen turvallisuus on tärkeä asia johon pitää satsata, itä-rajalla on turha istua poteroissa silloin kun ei tarvitse. Mutta varuskuntien lakkauttaminen voidaan nähdä myös ihan eurooppalaisesta näkökulmasta ja niiden ylläpitäminen ja uskottavan puolustuksen. Se että me yhä kompaamme toisiamme toisesta maailmansodasta ei pitäisi olla yllätävää ja veteraaneista ja heidän kunnioitammisesta.

Se että joku saattoi kuolla vaikkapa 400v sitten hyvän asian puolesta on yhä kunnioitettavaa ja muistamisen arvoista, kuten me muistelemme museoissa suomalaisten rautakauden ihmisiä ja heidän elintapojaan ja esineitään. Kunnioitan sitäkin suuresti ja ihmisiä vaikka heitä en koskaan ehtinyt tavata johtuen tämän maailman syklistä.

osmo-virta

Olen asunut Joensuussa aikaisemmin lähes pari vuosikymmentä ja tunnen pohjois-karjalaista maanpuolustushenkeä.
Varuskunnan lakkauttaminen siellä olisi typerä poliittinen teko alueelle puhumattakaan Suomen puolustuspolitiikasta. Venäjä varustaa - kuten tiedetään - Karjalan sotilaallista voimaa jostain syystä, jota Valliini pyrki tulkitsemaan "rauhanomaisesti" eli vain entiselle tasolle.

Kontiorantaa tulee päinvastoin kehittää ja lisätä sen sotilaallista voimaa näytiksi, että tänne ei ole tulemista.

Asioitaseuraava

Se on ainakin todettu Wallinin suulla, että Venäjä on meidän varsinainen vihollinen. Se pyrkii tunkemaan sisään kaikilla aloilla. Tärkeätä on jatkaa Venäjän avustamista rakentamalla Pietarin jätepuhdistusta ja kerätä avustuksia talvea varten mummoille. Venäjällä on ollut melkoisia takapakkeja, kun se on kokeillut uusia ohjuksia. Osa on ollut kalliita huteja.

Berceuse

Mihinkäs somalit pannaan ampumaan? Ahvenanmaalleko, jossa Hakkarainen on komendanttina!

M_von_Karne

Mitä kaikea tapahtuu tällä hetkellä:

1) Puolustusvoimat ajetaan alas
2) Brysselin valta kirjataan perustuslakiin
3) Kansallinen identiteetti romutetaan väestönsiirroilla (naamioitu humanitaariseksi maahanmuutoksi)
3.1) Edellisen kritisointi on käytännössä kriminalisoitu

Eli mitä mitä... kuka hyötyy?

Ensio

Suomi oli 80-luvun lopulla valtiona yksi Euroopan rikkaimpia.
Käytännössä velaton, varuskuntia pystyttiin pitämään pystyssä, työpaikkoja oli kaikille töitä haluaville, koulutuspaikkoja samoin. Ei ollut terveyskeskusmaksuja, eikä valtion virastoissa palvelumaksuja.
Postilaitos toimi, junat kulkivat ajallaan. Valtio ei potkinut kuntia päähän joka käänteessä.
Kaivostoiminta oli valtion suojeluksessa ja suomalaisten omistuksessa. ( Vrt. tilanne nyt kun ulkolaiset omistavat käytännössä lähes kaikki)
Toki maailmakin ulkopuolella on muuttunut, mutta ei se muutos olisi edellyttänyt kansallisvarallisuuden ja infran hävittämistä.
Tällä hetkellä velkaannutaan huippuvauhtia entisten jättivelkojen päälle, loppua kehitykselle ei ole näkyvissä.
Hyötyjiä ovat kansainväliset suuryritykset, suurpankit ja niitä lipovat suomalaiset EU:sta kultaisen oksan saaneet suomalaispoliitikot.

richardjarnefelt

On täysin älyröntä pitää yllä apartheid-järjestelmää. Sitähän se on, kun ruotsin- ja suomenkielisille pitää muka olla erilliset päiväkodit, koulut, korkeakoulut, varuskunnst, vanhainkodit jne. Miksi?

Suomenkieliset eivät tällaista sairasta paskaa halua, mutta paremmin voiva erillisyys on yksi RKP-niljakkeiden luomuksista.

semi

Suoraan sinne pimeään paikkaan joka löytyy farkkujen takaosasta, minä olen suomenkielinen ja ihan sama jos meillä on ruotsinkielinen varuskunta ja parempi olisi että meiltä ei lopettetaisi yhtäkään varuskuntaa edes kielikysymykseen vedoten vain sen takia että se on sinusta paskaa ja rotusortoa.

Se että sinä et pidä pakkoruotsista kuten en minäkään ei tee kuitenkaan varuskunnasta rotuerottelua ja paskaa vaikka nykyinen ministeri sitä meistä olisi. :)

En tiedä missä sinä palvelit, mutta siellä missä minä tiesin että oli mikä tahansa toinen varuskunta on yhtä tärkeä kuin toinen ja meidän pitää tukea toisiamme. Helkkariin koko kielipolitiikka kun kyse on maanpuolustuksesta. Enkä ollut Dragsvikissä.

Vieras mies

Alle kymmenesosassa Suomen kunnista on oma varuskunta. Näiden kuntien asukkaita kohtaan on loukkaus väittää, että ainoastaan oma varuskunta takaa maanpuolustushengen.

Suomi tarvitsee pari rannikkovaruskuntaa saaristomme keskellä. Jos Dragsvik säilyy, se säilyy maanpuolustuksemme tarpeista johtuen, ei kielipolitiikan ansiosta.

Solvauksiin syyllistyvien soisi kirjoittavan tänne selvin päin!

Tuomo Salovaara

Wallin lausuu Suomen Kuvalehden haastattelussa 7.10.2011 seuraavasti:"Hallitusohjelma linjaa, että ruotsinkielisistä varuskunnista huolehditaan lain edellyttämällä tavalla. Tämä viittaa kielilakiin, jonka mukaan taas vähintään yksi varuskunta on ruotsinkielinen".

Odotettavissa on siis Wallinilta "yllättävä" lakkautuslista. Kaikki lakkautettavat ovat suomenkielisiä ja Dragsvik säilyy. Kuten lehtilausunnosta selviää, perustelut ovat kielipoliittiset, eivät maanpuolustukselliset.