Lauantai 26.5.2012

Syrjitäänkö suomenkielisiä opiskelijoita? – Ministeri vastasi

Luotu: 
1.11.2011 13:20
  • Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
    Jukka Gustafsson.

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) on vastannut kansanedustaja Jussi Niinistön (ps.) kirjalliseen kysymykseen koskien yliopistojen opiskelijavalintoja. Niinistö kertoo ministerin vastauksesta Puheenvuoro-blogissaan.

Niinistö oli kysynyt opetusministeriltä, mitä hallitus aikoo tehdä opiskelijavalinnan epätasa-arvolle. Ruotsinkielisillä opiskelijoilla on kiintiöt, mikä Niinistön mielestä sorsii suomalaisia.

- On selvää, että kaikilla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä yliopistoon, eikä eri ryhmillä voi olla etuoikeuksia. Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä. Yliopistojen koulutuspaikat ovat koko väestön käytettävissä. Mahdolliset kiintiöt koskevat ainoastaan opinnoissa käytettävää kieltä, eivät opiskelijan äidinkieltä. Se ei ole suomenkielisten syrjintää, eikä asiaan ole tarvetta puuttua, Gustafsson sanoo vastauksessaan.

- Olen eri mieltä kiintiöistä. En tyydy ministerin vastaukseen. Ruotsinkieliseen yliopisto-opiskeluun varatut kiintiöt ovat ylimitoitetut ja ne sorsivat suomenkielisiä ylioppilaita, Niinistö kirjoittaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hannu Mikael

Mitä muuta se on kuin suomenkielisten syrjintää, kun esimerkiksi opiskelupaikka lääketieteelliseen tiedekuntaan aukeaa ruotsinkieliselle 8 pistettä alhaisemmalla hakukokeiden tuloksella, kun pelkästä äidinkielestä ropisee lisäpisteitä?
Vähemmän lahjakkaatkin ruotsinkieliset pääsevät opiskelemaan pelkän kielen perusteella ohi paremmin menestyneiden suomenkielisten.

Gustafsson lienee saanut ohjeet vastaukseensa suoraan palkitulta pakkoruotsittaja svenska.nu-Lipposelta?

Tom B

Sinun olisi pitänyt myös mainita, että puhut Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, siis ainoasta lääketieteellisestä tiedekunnasta Suomessa jossa opetusta annetaan ruotsinkielellä! Muiden yliopistojen lääketieteellisissä tiedukunnissa ei ole opetusta ruotsinkielellä.

ksr

"Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä."

Miksi ylimitoitetut kielikiintiöt ovat räikeimmillään parhaat taloudelliset näkymät tarjoavilla aloilla. Miksi yhden ryhmän osaamattomuutta ja/tai laiskuutta pitää kompensoida kiintiöillä, joiden avulla he kiilaavat ahkerampien ja osaavampien edelle. Jos kiintiöillä turvataan ns. ruotsinkielisten palveluita, miksi niitä pitää vielä turvata pakottamalla suomenkielisetkin mukaan ruotsalaispalveluiden tuottajiksi.

Ja vielä: Kuluttajansuojan nimissä olisi välttämätöntä saada tietää, milloin vaikkapa lääkäri/juristi on kielikiintiössä kannuksensa hankkinut. Tällöin asiakas osaa arvioida palvelun laatua myös tuolta osin.

Kommentteja

Gustafsson:

"Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä. Yliopistojen koulutuspaikat ovat koko väestön käytettävissä. Mahdolliset kiintiöt koskevat ainoastaan opinnoissa käytettävää kieltä, eivät opiskelijan äidinkieltä."

Kiintiöt koskevat opiskelussa käytettävää kieltä, mutta eivät sitä, mihin kukakin lopulta päätyy töihin. Olisi mielenkiintoista tietää vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Kuinka moni / suuri osa ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöllä yliopiston Suomessa suorittaneista päätyy sellaiseen työtehtävään, jossa turvataan ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä?

2. Kuinka moni / suuri osa muuta kautta yliopistoon päätyneistä päätyy sellaiseen työtehtävään, jossa turvataan ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä?

3. Kuinka moni ruotsinkielisen tutkinnon suorittaneista lähtee töihin Ruotsiin ja vastaavasti kuinka paljon Ruotsissa tutkinnon suorittaneita työskentelee ruotsinkielisten palveluiden parissa suomessa?

4. Saako opetukseltaan suomenkielisissä yliopisto-ohjelmissa Suomessa suorittaa tentit ruotsiksi? Saako opetukseltaan ruotsinkielisissä yliopisto-ohjelmissa Suomessa suorittaa tentit suomeksi? Jos vastauksissa on eroa, miksi näin on, ja onko kyse jonkun kieliryhmän syrjinnästä?

Granu

Niinistö ei tainnut ymmärtää ministerin vastausta mikä sinänsä ei ollut yllätys.Åbo akademissa opiskelee paljon kotikielenään suomea puhuvia opiskelijoita,esim.serkkuni tytär,molemmat vanhemmat täysin suomenkielisiä.Tunnen vanhempia jotka eivät puhu äidinkielenään muuta kuin suomea,lapset kuitenkin Ruotsin tai Englanninkielisessä päiväkodissa.Vanhin lapseni kävi venäjänkielisessä leikkikoulussa.

Hauki

Ihan samalla tavoin voisivat ruotsinkieliset mennä opiskelemaan suomenkielisiin oppilaitoksiin.

Nyt on kuitenkin kyse ihan muusta - nimittäin opetuskielen pohjalta kiintiöitetyistä oppilasvalinnoista. Jotka eivät siis Suomessa vastaa maan kansalliskielten puhujien määriä.

space

Monet tämän asian vouhottajista ei varmaan ole käynyt ihan viime aikoina missään yliopistolla tai korkeakoulussa aistimassa tunnelmaa. Tiedättekö että siellä on ihan hirveästi porukkaa, jotka ei osaa mitään kotimaista kieltä! Aatelkaas että sen ihanan marginaalisen suomenkielen suurin vihollinen ei ole ruotsi vaan jokin ihan muu. Periaatteessa kaikki suomen ja ruotsinkielinen opetus voitaisiin lopettaa ja korvata broken englishillä. Sitä ei vaan kukaan vielä uskalla sanoa ääneen.

Tumpelo

Eri kielistä ei kyllä ole muutenkaan mitään muuta hyötyä kuin se että saadaan kielimuureja estämään sujuva kommunikointi. Eroon näistä pitäisi päästä sen sijaan että niitä suojellaan jonain kulttuuri humpuukina.

Lintuja on maailmassa tarpeeksi.

TSV

Kuin joku olisi kirjoittanut sen jo valmiiksi. Varmaankin inhouse juristi.

Huomioikaan tämä:

"Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä."

Miksi sitten meillä on pakkoruotsi? Nämä asiat ovat ristiriidassa. Totuushan on se että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä tasa-arvoisuuden tai ruotsinkielisillä palveluilla. Ruotsinkieli on rikkaus ja kaksikieliset ovat mahdottoman onnekkaita eikä heitä aidosta paljon kosketa onko heillä omat yliopistot vai ei, suurin osa joutuisi vaan tekemään vähän enemmän töitä sen eteen.

Kysymys ei ole 5% kysymys on maksimissaan 0,5% ihmisiä ja saavutetuista eduista joista ei luovuta ja yksikään puolue (no okei yksi, mutta yksin ei tehdä maassa mitään) ei ole tähän valmis, minä en vaan ymmärrä kuinka kauan tässä maassa aijotaan elää menneisyydessä ja jäädään kieltenkin opiskelussa kohta jälkeen.

Kannatan sitä että siirrytään yliopistoissa pelkästään englantiin, muuten ei tästä asiasta päästä eroon.

Aku

"Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä"

Eikös se ollutkaan joka paikkaan yltävä pakkoruåtsituksen vaatimus joilla noita turvattiin?

DuPont

Syrjintä on aina väärin, paitsi silloin kun tarkoitus on hyvä. Pahaa syrjintää Suomessa ei harjoiteta.