Lauantai 26.5.2012

Räsänen tunnusti raiskausongelman: ”Ilmoitetaan herkemmin”

Luotu: 
2.11.2011 19:09

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) tunnustaa, ettei ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten yliedustusta suomalaisissa raiskaustilastoissa ole tutkittu kovin tarkkaan.

Räsänen toimitti vastauksen perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immoselle tiistaina. Immonen kysyi, miten hallitus aikoo reagoida asiaan.

- Poliisi on havainnut ulkomaalaisten suhteellisen korkean osuuden esimerkiksi raiskausrikosten mahdollisina tekijöinä. Tutkimuksia tämän ilmiön syistä ei ole tehty, Räsänen aloittaa.

Sisäministeri huomauttaa, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten osuus Suomessa asuvista 15-45-vuotiaista miehistä on suurempi kuin muissa väestöryhmissä.

- Kuitenkin myös tässä ikäryhmässä ulkomaalaisten osuus raiskausrikoksista on huomattavan korkea, Räsänen toteaa vastauksessaan.

Hän uskoo, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset tulevat helpommin poliisin tietoon.

Ratkaisuksi ongelmaan Päivi Räsänen kertoo kotouttamiseen liittyvän koulutuksen, jossa painotetaan ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

- Jotta raiskausrikoksia voitaisiin ennaltaehkäistä, olisi tiedettävä mikä tai mitkä syyt ovat vaikuttaneet teon tekemiseen, Räsänen vastaa Immoselle.

Ministeri vetoaa hallitusohjelman kohtiin, joilla raiskausrikoksia pyritään estämään ennalta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

ristoi

Onkos maahanmuuttajanaiset raiskausuhreina tilastollisesti poikkeavia keskimääräiseen nähden? Missään ei ole näkynyt tietoja.

Jos maahanmuuttajamiesten osuus raiskaajina on selkeästi suurempi kuin samojen etnisten ryhmien naisten osuus uhreina, olemme ehkä havaitsemassa rasismia? Rasismia, jonka kohteina on muut etniset ryhmät, ehkä suomalaiset.

ErkkiS

"Ratkaisuksi ongelmaan Päivi Räsänen kertoo kotouttamiseen liittyvän koulutuksen, jossa painotetaan ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta."

Ei ristus sentään!!! Suomessa opetetaan kouluissa kasvavalle nuorisolle että rikoksia ei saa tehdä. No onko auttanut? Rikoksia tehdään siitä huolimatta, varsinkin kun rikoksista ei nykypäivänä edes saa kunnon rangaistuksia.

No, auttaakohan Räsäsen kotouttamiskurssi(kesto 15min.)? Tuskin! Se nyt vaan taitaa olla niin että jatkossa yhä useamman naisen on vain uhrauduttava uudenlaisen, hienomman ja monikulttuurisemman Suomen vuoksi. Sääliksi käy tämän maan naisia. Pysykää vahvoina!

Tuttu

Eihän tässä tutkimusten ja tilastojen mukaan mitään ongelmaa ole, paitsi se, että naiset ilmoittavat poliisille herkemmin sellaiset raiskaukset, joissa tekijänä on ulkomaalainen.

Aku

Kun uhkana on rasistiksi leimaaminen, ei kukaan järkevä tee rikosilmoitusta "varsinaisesta" maahanmuuttajasta ellei näyttö ole >= 100% - eikä aina silloinkaan.

Tuttu

Kuitenkin ministeri väittää, että ulkomaalaisten yliedustus raiskaustilastoissa johtuu siitä, että naiset ilmoittavat tällaiset raiskaukset poliisille herkemmin kuin kantaväestön tekemät.