Viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan eduskunnalle sattui ikävä virhe viime kaudella pakkokeino- ja esitutkintalakia säädettäessä.
Kiuru kertoi Ylen aamu-tv:ssä, että eduskunta saattoi vahingossa rajoittaa merkittävästi poliisin toimintavaltuuksia tietosuojarikosten tutkinnassa. Asia on saatettu ministerin tietoon viimeaikaisten tietomurtojen yhteydessä.
–Kun eduskunta viime kaudella sääti tätä pakkokeino- ja esitutkintalakia, sinne jäi valuvika. Nyt on iso tulkinnallinen ongelma, onko poliisilla lain astuessa voimaan vuonna 2014 enää toimivaltaa siinä mittakaavassa kuin nyt, kertoi Kiuru.
Ministerin mukaan uudistettu lainsäädäntö määräisi toteutuessaan, että tietosuojarikoksen tutkimiseen tarvitaan suostumus kaikilta ketjussa olevilta – esimerkiksi kaikilta palvelimilta, joiden tuella toimivilla verkkosivuilla rikos on tehty.
–Mä en näe kyllä tänä päivänä enää mahdolliseksi, että me saataisiin kaikilta maailman palvelimilta ja niiden omistajilta suostumus tällaisen rikoksen tutkimiseen, sanoi Kiuru.
–Rikoksen uhrin ja tekijän välissä on niin paljon toimijoita.
Kiurun mukaan virheen korjaamista joudutaan pohtimaan poliittisesti.

Kommentit
Muistanko oikein, oikeuskansleri valvoo, että lait ovat
asiallisia (laillinen asiantuntija)! Siis EK:n virhe on loppupelisssä heidän valvojansa virhe! Liian vähän ilmeisesti tekemistä, niin torkkuu silloinkin, kun pitäisi olla valveilla!
Poliisi jättäköön netin rauhaan, ajateltiin...
Kyllä tuo pykälä on laillinen, eli oikeuskansleri ei ole torkkunut. Se on poliittinen ja asiallinen nukahdus, tai miksei poliittinen tahdonilmaus Internetin vapauden puolesta.
Silloin ei varmaankaan vielä yleisesti käsitetty tietomurtojen haitallisuutta yhteiskunnalle ja yksilöille. Ainahan tarvitaan tällaisia herättäviä tapahtumia - jotka sitten pian unohtuvat.
aha, tietomurtoako ei ole ymmärretty EK:ssa rikokseksi!?
ihan sama murtaakaa kirjotuspöydän laatikon tai toisen tietokoneen, mun mielestäni.
Pitää katsoa mitä vahinkoa on aiheutettu, eikä sitä miten se on tehty. Sellainen on selvän asian sievistelyä.
Rikos on rikos...
...mutta niitäkin on hyvin erilaisia. Seuraukset ovat vielä eri asia. Ehkä niitä ei osattu vielä pelätä tarpeeksi. Tai sitten kukaan ei tullut huomanneeksi, mitä moisesta rajoituksesta seuraa selvittelytyölle.
Virheitä on todella paljon!
Eduskunnan tekemien virheiden kirjo on valtava, muutama esimerkki, paskalaki oli täysin susi, tukipaketit kaikkinensa totaalikatastrofeja, aluepysäköintivalvonta laitonta, katsastuksen yksityistäminen huuhaata, tupakkalait ajoivat ravintoloita konkurssiin, ilmastonmuutoshörhöily nostanut sähkön ja polttoaineiden hintaa, natura-luonnonsuojeluprojekti meni täysin metsään, Finnairin töiden ulkoistaminen on aihettanut lukemattomia laukkufiaskoja, valtionyhtiöt myyty alihintaan, presidentin valtaoikeuksia kavennettu (ei enää esim pysty hajottamaan hallitusta, eikä määräämään uusia vaaleja), lista on loputon!
parasta aikaa
suomessa on silloin ku eduskunta on lomalla. Ei sada paskaa niskaan joka päivä ja virheitäkään ei tapahdu.
Sama laulu on muuallakin euroopassa. Miten "#€%&//( kaikkien maiden asiat voi olla näin päin persettä. Olski Rehn mesoo ja kovistelee nyt. Äijät jotka on "vastuussa" (tyhjää tarkoittava muotisana) ei ole tehneet mitään asioitten eteen. Jos EU pomot on tienneet että kreikka otettiin täysin väärin perustein mukaan Euroon ja muut maat velkaantuneet liiaksi niin miksi ei ole nostettu meteliä?
Miksi ei ole kuulusteluja TV:ssä? Kuinka sinä ja sinä päästit asian näin? Samallalailla kongressin eteen kuultavaksi kuin USAssa.
jos oikeusministerinä on Tuija Brax -
niin totta kai silloin tehdään mielipuolisia virheitä kun laaditaan lainkäyttöön ja oikeusjärjestelmään tehtäviä lakimuutoksia.
Hän on omistautunut Suomen ja suomalaisuuden tuhoamiseen.
Hän oli kaudellaan ns. paska-Midas. Kaikki mihin hän ylettyi koskemaan muuttui paskaksi. Ja hän ylettyi korkealle.
Kommenttisi jatkoksi
sopii hyvin oma ajatukseni US:n uutisotsikon pohjalta se, etteipä ole ainoa virheellinen päätös joka on tehty. Viimeinen sellainen on ERVV:n korotus päätös hallituspuolueiden päätöksenä, jossa lain perustelut virheelliset. Joutunee uuteen käsittelyyn?