Siuntion kunnanvaltuuston eilisiltainen päätös kunnan liittämisestä Lohjaan on aiheuttanut turhautumista toisella linjalla olleiden siuntiolaisten piirissä.
- Helt skit (Täyttä paskaa), kommentoi siuntiolainen Sebastian Sohlberg tulosta Hufvudstadsbladetille.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue RKP oli vahvasti Lohja-liitosta vastaan. Puolueen kaikki kahdeksan valtuutettua äänesti ei liitokselle, joka tapahtuu näillä näkymin vuoden 2013 alussa. Siellä on oltu suopeampia Kirkkonummen suuntaan.
Lohja-yhteistyön takana olivat vahvimmin kokoomuslaiset ja sosialidemokraattiset siuntiolaisvaltuutetut. Lähinnä heidän voimin lopputulokseksi tuli 14 - 13. Yksi vastustaja vihreistä oli Helsingin Sanomien mukaan Lanzarotella ja hänen varaehdokkaansa äänesti puolesta.
Tunteet äänestyksen ympärillä olivat kauttaaltaan lämpimät. Äänestyspaikkaan oli varattu lehtitietojen mukaan erikseen muun muassa järjestyshenkilöt katsomaan, että valtuuston annetaan tehdä työnsä rauhassa.
Myös Nummi-Pusulassa ja Lohjalla äänestettiin eilen uuden suurkunnan puolesta. Lohjasta on tulossa liitosten myötä yli 50 000 asukkaan kaupunki.
Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä siuntiolaiset äänestivät selvästi Lohja-liitosta vastaan. Nummipusulalaiset kuntalaiset olivat puolesta.

Kommentit
harvinainen poikkeustapaus
Normaalisti ruotsinkielisten ylin päättävä elin, Kansankäräjät, päättää kaikki tällaiset asiat. Ellei muuten, niin Kokoomus tulee hätiin.
No, ehkä Kansankäräjät ja Kokoomus järjestää poikkeuslain jonka nojalla uusi Siuntion sisältämä alue julistetaan kaksikieliseksi.
Kuntaliitoksista
Minusta kuntaliitos pitäisi hyväksyä vasta, kun kaksi perättäistä kunnallisvaltuustoa on sen hyväksynyt. Näin äänestäjätkin pääsisivät sanomaan sanansa asiassa.
Kuntaliitoksissahan kunnan koko kasvaa, mikä merkitsee veronkorotuksia. Turkimusten mukaan kun asukasta kohden mitattuna pienet kunnat ovat kaikkein tehokkaimpia ja suurissa kunnissa, kuten Turku, Tampere ja Helsinki, hallintokulut ovat noin kaksinkertaisia pienkuntiin verrattuna.
Jos itse maksaa, niin mikäs siinä
Silti kaikki rahaa kinuavat kunnat ovat pieniä. Omasta puolestani kunta saa olla vaikka minkä kokoinen kunhan ei tarvitse tulla toisten kuntien (ja niiden asukkaiden) rahapussille.
Ei ole pieniä
Helsinkikin kinuaa rahaa naapureiltaan. Kuntaliitos pitäisi saada aikaiseksi, jotta voidaan vähentää palveluja naapurikunnissa, nostaa näiden veroja ja lisätä palveluja omassa kunnassa.
Summat ovat isompia kuin monen pienen eläkeläisvarastokunnan koko kunnan budjetti.
Omasta puolestani kunta saa olla minkä kokoinen tahansa, kunhan se tulee toimeen omillaan.
Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että rakennemuutoksien seurauksena syntyneet terveyden- ja vanhustenhuollon ylirasitukset siirretään valtion budjettiin. Pienessä kunnassa ongelma ei ole se, että raha menisi kunnanjohdolle, ongelma on se, että laitosasukkaita on liian paljon suhteessa veronmaksajiin. Tilannetta ei voi hoitaa siirtämällä laitosasukkaat naapurikunnan huoleksi kuntaliitoksella. Muuttoliikehän tapahtuu paljon suuremmassa mittakaavassa. Hyötyjä on muuttoliikkeessä Espoo, kärsijöitä ovat ne kunnat jotka ovat kasvattaneet ja peruskouluttaneet uudet espoolaiset.
Oikeudenmukaista ei ole, jos Espoo saa hyvät veronmaksajat maaseudulta ja huonot jäävät naapurikunnan ryöstön kohteeksi.
P***aa Siuntion suunnalta
Järkyttävää, että Siuntiolainen ruotsinkielinen henkilö joutuu käyttämään näinkin sivistymättömän ilmaisun kuntaliitoksesta! Tämä johtuu siitä etteivät RKP henkilöt halua kunnioittaa demokraattista päätöstä siinä tapauksessa kun se ei suosi heidän kielipolitiikkaansa, jonka mukaan 97 % suomenkielisestä väestöstä on pakkoruotsin ikeen alla!
Kokoomus ja Stub Paavo Lipposen avustamana ovat tämän pakkoruotsin vankkumattomia kannattajia! Muistetaan tulevissa vaaleissa tämäkin!
Heja Lojo!
Heja heja.
Kieliolot eivät muutu
Siuntio on kaksikielinen kunta, suomen kieli ykkösasemassa.
Suur-Lohja tulee olemaan siinä suhteessa samanlainen, vaikka ruotsinkielisten osuus on vain 6-7 %.
Muutokset kunnallisissa kielioloissa on tehty lähes mahdottomiksi, ja ehkä niitä vielä vaikeutetaan kuntauudistuksen edetessä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_ruotsin-_ja_kaksikielisist%...
Jos Suur-Lohja tulee olemaan kaksikielinen -
niin miksi bättre folk vastusti kuntaliitosta?
Prosentuaalinen osuus
Ilmeisesti kuitenkin prosentuaalinen osuus heidän osaltaan laskee. Toinen iso jarru on aina nykyinen pienemmän kunnan johtoporras.
Se tietää että liitoksella haetaan tehostamista hallinnossa ja siten oma rakas työpaikka on vaarassa, vaikka aina sovitaankin naurettavan pitkä jopa viiden vuoden siirtymäaika.
Myös isot maanomistajat ovat usein vastaan koska uusi kunnanjohto pitää "lämmitellä" alusta alkaen uudestaan, jotta kaavoitus sujuu mukavasti.
Kieli- ja puoluekysymyksen lisäksi...
Miksi kunnissa yleensäkin vastustetaan liittymistä toiseen kuntaan? Suurempien armoille joutumisen pelko, syrjäseuduksi muuttuminen, palvelujen etääntyminen, totutun identiteetin menettäminen...
Ja ennen kaikkea
Se, että verorahat menevät naapurikunnalle ja niistä saadut vastineet pienenevät. Kuntaliitos ei ole liitos, vaan pienempi kunta lakkautetaan ja suurempi alkaa päättämään sen verorahojen käytöstä.
"Äänin kaksi - yksi Jaskan pullo juotiin ensin."
Kuntien yhteensaattamisesta
Kun sosiaali,- ja terveydenhoidon järjestäminen annetaan maakuntaliitoille tai sairaanhoitopiireille, alkaa kuntia kiinnostaa liitokset. Nytkin tosin jarruna tuntuu olevan kuntien ylin virkamiesjohto, joka ihan syystä pelkää suojatyöpaikkojensa katoavan tulevaisuudessa.
Pikkukunnat heittopusseina
Moni pikkukunta on kuntaliitoksen jälkeen huomannut palveluiden kadonneen paikkakunnalta. Entiset kuntakeskukset ovat täynnä tyhjyyttään kumisevia kunnanvirastoja, kouluja, kauppoja jne.
Esimerkkinä vaikka entinen Kiskon kunta, joka nykyään on osa Salon kaupunkia. Salossa on virallisesti päätetty, että Kisko ei kuulu niihin kaupunginosiin, joita jatkossa kehitetään. Kisko siis vähitellen näivettyy ja häviää kartalta.
Minusta olis reilua, että kuntaliitosten maksumiehiksi joutuvat veronmaksajat saisivat hyvitystä kärsimistään tappioista. Esim. jos matka kunnanlääkärille kestää tunnin ja matkaa on yhteensä 100km, niin siltä ajalta saisi verottoman päivärahan tai ateriakorvauksen ja kilometrirahat päälle. Silloin paljastuisivat kuntallitosten TODELLISET kustannukset. Nythän koko palveluiden keskittämisen maksaa syrjäseutujen veronmaksajat omasta pussistaan.
Palvelujen tuottaminen syrjäseudulle maksaa
Mutta jos on valinnut asuvansa syrjäseudulla, niin ei kait ole kaupunkilaisten asia maksaa tätä elintapaa?
Maksan mielelläni
Mutta en maksa kovin mielelläni palveluita naapurikunnan keskuksessa, jos voin maksaa niistä lähempänä.
RKP saa mitä tilaa
Virkkunen järjestää uusia liitoksia, joita RKP:n hallituksen juoksupoikana on noudatettava.
Mutta on se tuhmaa käyttää tommoista sivistymätöntä kiroilua laillisesta päätöksestä, kun ei se siitä miksikään muutu.
Sohlbergin Seballe pitää järkätä Kanarian liput kanssa
kyllä se siitä leppyy
Oikea mitali oikeaan rintaan
Lisäksi hänet olisi syytä palkita tavalla joka olisi yhtä arvokas kuin hänen lausuntonsa - Freudenthal-mitalilla.
Asia ei minulle kuulu
Ihmettelen, miksei Siuntio olisi voinut liittyä Kirkkonummeen. Ei olisi tullut mitään kieliriitoja Nummi-Pusulankaan kanssa. Lojo on kuitenkin käsittääkseni jotenkin kaksikielinen kaupunki.
Nimimerkki 5. polven helsinkiläinen.
Ehdotetaanko Hakkaraislaisesti...
RKP:läiset Ahvenanmaalle?