Homovastaisiksi katsotuilta uskonnollisilta järjestöiltä poistetaan seurakuntien lähetysmäärärahat Helsingissä. Asiasta päätti Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto eilen.
Kaikki kolme järjestöä, joilta tuki viedään, ovat kohutun homovastaisen Älä alistu -kampanjan taustayhteisöjä, kertoo valtuuston jäsen, historian opettaja Vesa Virri (vihr.) Puheenvuoro-blogissaan.
Yksi järjestöistä, Kansanlähetys, ilmoitti äskettäin, ettei se palkkaa rekisteröidyssä parisuhteessa olevia työntekijöitä. Järjestö on joutunut syrjintälain rikkomisen vuoksi työsuojelutarkastukseen.
Virri kertoo itse todenneensa kokouksessa suhtautuvansa ”äärimmäisen kriittisesti siihen, että meidän yhteisiä verovarojamme käytettäisiin tällaisen, meidän arvojemme vastaisen toiminnan tukemiseen”.
Virrin mukaan pohjaesitykseen ehdotettiin sekä tiukennuksia että lievennyksiä. Läpi meni ehdotuksista tiukin, mistä Virri on erityisen iloinen.
–Ensin päätettiin, että naispappeutta vastustaville järjestöille ei anneta penniäkään. Sen jälkeen sitten päätettiin, että seksuaalisiin vähemmistöihin varauksella suhtautuvien järjestöjen rahoitus ajetaan asteittain alas seuraavan kolmen vuoden kuluessa, kertoo Virri.
Kokouksessa käytettiin kymmeniä puheenvuoroja. Äänestyksessä lopullinen, tiukka ehdotus meni läpi äänin 51–26.
–Mielestäni tämä oli erittäin merkittävä päätös ja oman valtuustourani tärkein, minkä lisäksi Vantaalla oli eilen tehty vähän samansuuntainen päätös. Nyt täytyy vain toivoa, että muu Suomi mahdollisimman pian seuraa meidän perässämme, kirjoittaa Virri.
Helsingin Sanomien mukaan tuet lakkautetaan Kansanlähetyksen lisäksi Kylväjältä ja Sanansaattajilta. Myös Vantaalla leikataan viiden lähetysjärjestön seurakunnilta saamaa tukea.

Kommentit
Vihreille
onkin viime vuosina noussut valkoselkätikkojen ja liito-oravien ohi tärkeimmäksi asiaksi sukupuolisten vähemmistöjen pöksyissä pyöriminen.
Opettaja opettaa suvaitsemattomuuteen omasta mielestään vääriä vakaumuksia kohtaan.
Opettajista vain tuli mieleen
50 v. sitten kansakoulun opettajat olivat enimmäkseen mielisairaita aikansa oppien mukaisesti. Meille opetettiin variksien ja käkien olevan luonnon rikollisia, joita pitää vihata. Laulettiin sinivalkoisia lauluja vihreän kullan maassa.
Voidaan havaita
että vihreiltä onnistuu kirkon päättävien elimien soluttaminen Seta ry:n poliittisena siipenä Vasemmistoliittoakin paremmin, heidän rasitteenaan kun on julkiateismi.
Ensin ympäristöministeriö yksipuolisen vihreäksi, ja sitten kirkko tasapuolisen seksuaaliseksi.
Mitenkäs ortodoksinen valtionkirkko?
Odotamme innolla kun Virri käy tuon keskiaikaisen naisvihamielisen instituution kimppuun.
Ammattiloukkaantujat asialla
Helsingin kirkkovaltuustolle oli täysin sietämätöntä, että Älä alistu -kampanjavideolla nuori nainen kertoi muuttuneensa biseksuaalisesta heteroksi Jumalan avulla. Jumalaan vetoaminen nyt vain kertakaikkiaan loukkaa kirkkovaltuutettujen herkkää mieltä. Mitään seksuaalivähemmistöjä halventavaa videolla ei ollut.
Tieto?
Mihin seksuaalivähemmistöön sinä kuulut, kun tiedät noin hyvin, ettei siinä ollut mitään teitä halventavaa?
Ei aatteista ollut kysymys
Minun puolestani saa närkästyä jos tuntee tunteitaan looukatuks. Mutta yhteiskunnan varoja ei siihen sovi tuhlata. Siitähän tässä oli kysymys. Monista mnuistakin aatteelisista yrityksistä voitaisiin yhteiskunnan tukien suuruutta harkita. Rn tarkoita, että kaikilta ne poistettaisiin vaan niitä myönnettäisiin vain niiden yhteiskuntahyödyllisyyden vuoksi.
Afiaa
Kaikki apurahat pois hihhuleilta!
Eikös homoilu ole Raamatussa tuomittua toimintaa!
mitä seurakuntalaisen pitää pitää ensi sijaisesti ohjenuoranaan? Raamatun vai kirkon opetuksia!?
Epänormaalista tulee normaalia?
"Eikös homoilu ole Raamatussa tuomittua toimintaa!"
Näin siellä sanotaan joo,mutta varmaan siitä "kirjasta"
leivotaan vielä uudistettu "laitos" jossa Homo onkin hyvä juttu...:)
95% kansakunnasta EI ole homoja - olisi välillä hyvä muistaa
kaiken vaahtoamisen keskellä.
Tarkoitat, että ei-homot kirjoittivat Raamatun, ja siksi ovat
olleet (?) puolueellisia. Jos toimituskuntaan olisi saatu aikanaan yksikin homo, olisi homovastaiset väittämät poistettu kirjasta editoiden?
Joku kysyi jossakin, että kumpikos se Jumala itse on?
Ei ollut kuullut koskaan Jumalan vaimosta, joten epäilys kuulemma heräsi...
Vihreät kirkon linjaa asettelemassa
Mahtaako tämä opettaja tietää ollenkaan, mitä lähetystyössä tehdään. Ilmeisesti hän arvelee, että kentällä toimivat eivät muuta tee kuin väittelevät paikallisten kanssa jostain naispappeudesta.
Eiköhän painopiste ole kuitenkin paikallisten auttamisessa eri tavoin käytännön tasolla. Tässä taas esimerkki nykyajan narsismista, joka asettaa omat pyhät mielipiteensä etusijalle. Siinä ei paljon paina se, menettävätkö jossain kehitysmaassa olevat ihmiset joitain lähetystyön tarjoamia palveluja.
Kateeksi käy!
Minun aikanani homoseksuaalit opettajat olivat visusti kaapeissa.
Virrillä on aika hyvä elokuvamaku. Mitäs Harriet tykkää katsoa - snuffpornoa?
Ja mikä Harriet
olikaan tämän(kin) typerän postauksesi pointti?
-
-
(Jollakin oli luetun ymmärtämisen vaikeuksia...)
Hengelliset tahot
käyttävät perin maallisia keinoja homomyönteisen päämääränsä saavuttamiseksi. Rahahanat kiinni.
Lähetystyössään kehitysmaissa kirkko voisi säätää sanomaansa selkeästi homomyönteiseen suuntaan, jolla voisi olla myönteiset vaikutukset räjähdysmäisen väestönkasvun hallinnassa.
Totuus löytyy takuuvarmasti Raamatusta
KR. 33/38 Room.1:26-27
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin HIMOIHIN sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat KIIMOISSAAN syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, RIETTAUTTA ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
"Häpeästä on tehty nykyään kunnia" sanotaan Fil.3:9
Kertokaa se heille...
Suomessa laadittu tasa-arvolaki ei koske hengéllisiä yhteisöjä.Kirkkovaltuuston sekoilu on siis tasa-arvolain vastainen.Kyseiseisten määrärahojen lopettaminen lopettaa avun monelta afrikkalaiselta lapselta ja perheeltä.
Kertokaa se heille...
Suomessa laadittu tasa-arvolaki ei koske hengéllisiä yhteisöjä.Kirkkovaltuuston sekoilu on siis tasa-arvolain vastainen.Kyseiseisten määrärahojen lopettaminen lopettaa avun monelta afrikkalaiselta lapselta ja perheeltä.
OMG
Jos tuo laki ei koske hengellisiä yhteisöjä, niin miten pirussa hengellinen yhteisö (kirkkovaltuuston muodossa) nyt mielestäsi onnistui rikkomaan lakia, joka ei koske hengellisiä yhteisöjä?
Elemetary dear Watson.
Soveltamalla päätöksessään lakia,joka ei koske ko tapausta.
Elemetary dear Watson.
Soveltamalla päätöksessään lakia,joka ei koske ko tapausta.
What about Scherlock?
Kirkkovaltuuston päättämä seurakunnan taloudellinen tuki lähetystyölle ei ole lakisääteistä. Kirkkovaltuusto voisi lopettaa tuen maksamisen kaikilta yhteisöiltä tai miltä tahansa yhteisöltä soveltamatta päätöksessään mitään muuta kuin yksinkertaista ääntenenemmistöä. Vaikka tasa-arvolaki ei koskisikaan uskonnollisia yhteisöjä, se ei tarkoita kääntäen sitä, että kirkkovaltuuston olisi pakko jatkaa epätasa-arvoisten yhteisöjen tukemista.
Se on vähän niinkuin tupakkalaki - vaikka tupakointikielto ei koske omassa kodissa tupakointia, niin ei se tarkoita sitä, että omassa kodissa on pakko tupakoida. Tupakoinnin ja epätasa-arvon saa jokainen lopettaa koska vaan, ihan oman harkinnan mukaan.
Watsonin logiikalla
se on tietysti niin, että tupakoinnin lopettaminen kotona on vastoin tupakkalakia, koska laki ei koske kotona tupakointia.
oleellisinta lienee että kirkko lähemmäksi hajoamista
Ihmettelen ettei sisäinen hajoaminen ja epämuodollinen organisointi ole alkanut nopeammin. Mikä raamattuun nojaavia kirkon ihmisiä vaivaa kun eivät muodosta kirkon sisälle omia elimiä.
Voisi ottaa oppia entisistä taistolaisista jotka miltei onnistuivat vyöryttämään silloisen kommunistipuolueen.
Luulisin että raamattuun nojaavia voisi hyvinkin olla enemmistö. Lesbopiispat ja kansan päälle kakkaavat voivat hyvinkin olla vähemmistö.
Tota noin...
... tuo virri tuolla blogissaan kirjoitti seuraavaa:
"Vastaavaa suhtautumista näyttäisi olevan myös näillä tietyillä lähetysjärjestöillä seksuaalivähemmistöihin eli että esim. homoseksuaalit pääsevät kyllä meille töihin, kunhan vain pysyvät tiukasti siellä kaapissaan, eivätkä edes vahingossa kurkista sieltä ulos."
Mitenköhän käy nykyään lähes millä tahansa työpaikalla, jos valkoinen heteromies alkaa julistaa seksuaalisuuttaan? Rapsahtaa heti syrjintä-, ahdistelu ja raiskaussyytteet. Ilman valitusoikeutta saatika vastapuolen näyttövelvollisuutta. Ihme erioikeuksien vaatimista, työpaikka - varsinkaan kirkko tai muu vakaumuksellista pohjalta toimiva organisaatio - ei liene oikea paikka liehuttaa seksuaalista suuntautumistaan. Ainakaan tällaiseen hieman vanhanaikaisempaan ja sovinnaisempaan tapakulttuuriin tottuneelle tuo vaikuttaa varsin oudolta. Mutta toisaalta: onhan tuon vihervasemmiston tarkoituksena suvaitsevaisuuden oikeuttamana ajaa alas kaikki perinteiset (suomalaiset) arvot ja korvata ne paljon "kivemmilla ulkkari-jutskilla tai non-hetsku-kamalla"...
Jumalan nimissä
Näin luki yhden Aatun joukkojen vyön soljissa 1940-luvulla. Minkä Jumalan nimissä käy taistoon tämä Irja Askola ja hänen kanssaan samaa mieltä homoasiassa olevat piispat ym koulujen opettajat, poliitikot jne "sivistyneistö"? Kuinkahan meidän heteroiden mahtaa käydä?
Entä niiden lähetysjärjestöiden jotka saavat tukea valtion kehitysapumäärärahoista ja eivät hyväksy homoja työntekijöikseen? (Esim Fida ym vapaitten kristillisten suuntien lähetystyöorganisaatiot)
Käännytystyö pitäisi lopettaa kokonaan
Lähetystyön historia on synkkää luettavaa. Erityisen vaarallista on fundakristittyjen pelastustyö ulkomailla.
muhammed attan lähetystyö oli rakentavampaa
Atta ajoi päin seinään New Yorkissa ja levitti islamia. Hänelle oli kerrottu että heti hengen poistumisen jälkeen pääsee astumaan 72 neitsyttä. Ray varmaankin sytyttää kynttilän Mohammedille...
Suvaitsevaisuutta
Onhan tuo opettaja Virriltä aika tyypillistä vihreyttä, kaikki muu, paitsi huonot mielipiteet ja väärät asenteet ovat hyväksyttäviä. Mutta muuten ovat suvaitsevaisia.
Asennemuutosta, ei suvaita vääriä asioita.
KR 1933 / 38
3.MOOS.9,12 JA 24
9. Älä paljasta sisaresi häpyä, olipa hän isäsi tytär tai äitisi tytär, kotona tai ulkona syntynyt; älä paljasta heidän häpyänsä
22. Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on KAUHISTUS.
24. Älkää saastuttako itseänne millään näistä, sillä näillä kaikilla ovat itsensä saastuttaneet ne kansat, jotka minä karkoitan teidän tieltänne. (kanaanilaiset)
Sexsualismi
Suurella surulla olen seurannut maamme ns. vähemmistöjen etujen kannatusta ja kannatuksen kasvua.
Homoseksit ja lespoilu on nostettu kunniaa ja niitä pokataan ja kuunnellaan. Niiden ryhmien edessä polvistuu päättäjien ja pappien ja piispojenkin polvet
Historia tietää kertoa siitä samanlaisesta turmiollisuudesta ja syntimenosta, mikä siitä on seurauksena.
Sen turmeltuneisuuden seurauksena on kaatunut useat suurvallat ja impperiumit. Näin näyttää käyvän länsimaiselle kulttuurillekin, tuon kaltaisen synnin luvallisuuden tähden.
Vahvemman moraalin omaava kansa, tulee ja ottaa haltuun sen moraalisen tyhjiön, jossa alamme olla.
Pelastakaa edes rippeet kunnioitettavasta siveydestä.
Siunausta
Siunausta sinulle dirty_harriet. Hyvä, että löytyy vielä niitä jotka tuovat Raamatun totuudet esiin. Tämä liberaalipappien ja piispojen pelkkä rakkaus, rakkaus ja rakkaus ei ole Raamatun totuus. Kuri on osa rakkautta. Ehkä nämä perheelliset rakkaus rakkaus ja rakkaus julistajat antavat lapsensakin kasvaa täysin ilman minkäänlaista kuria. (Kuri ei ole väkivaltaa. Ei henkistä eikä ruumiillista kun sitä (kuria)oikein käytetään). Rakkautta on sekin, että sanotaan synti synniksi pappien taholta.
Kaikenkattava "lällärirakkaus" ei johda mihinkään
Näin on "näreet", dirty_harriet ja kulkuripoika.
Jumalan Sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. ( Hebr. 4:12 )
Kuuntelin vaimoa odotellessani Ylen ykköstä tänään autossa
"Aristoteleen kantapäätä" - haastatteli skitsofreenien kielen tutkijaa..
"Skitso" kuulee jumalan puhuvan päässään! Tiesittekö sitä?
Kiliseekö kello kenekään terveen päässä? häh!
Kanavan vaihto auttaisi
Vaihda kavavalle Radio-Dei