Lauantai 26.5.2012

Riita syttyi superfood-sanasta – ”Kieltolaki Suomeen”

Luotu: 
14.11.2011 15:48

Suomen Luontaisterveyden Liitto on suivaantunut Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle.

- Evira ajaa omilla EU-tulkinnoillaan Suomeen terveysviestinnän kieltolakia, jonka mukaan ravinnon ja ravintolisien  terveysvaikutuksista ei enää voi puhua julkisesti, lausuu mielenilmausta eduskuntatalolle puuhaava liitto tiedotteessaan.

Kyse on elintarvikkeiden ja ravintolisien yhteydessä käytetävistä mainoslauseista ja terveysväittämistä. Liitto väittää, että Evira aikoisi kieltää superfood-sanan käytön marjatuotteiden yhteydessä. Tämä olisi ristiriidassa elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) käynnistämän hankkeen kanssa. Sapuska-hankkeessa pyritään muun muassa saavuttamaan superfood-status suomalaisille marjoille.

Ylitarkastaja Kaisa Kukkonen tyrmää liiton superfood-väitteen.

- Evira ei ole kieltänyt eikä ole aikeissa kieltää superfood-sanan käyttöä. Joku sekaannus siinä on täytynyt sattua, Kukkonen sanoo Uudelle Suomelle.

Kukkosen mukaan superfood-termin käyttöön liittyy se ehto, että sen yhteydessä on oltava täsmentävä terveysväite.

- Eli jos termiä käytetään, tulee kertoa, millä tavalla tuote on superfood, Kukkonen sanoo.

Väitteeseen siitä, ettei elintarvikkeiden terveysvaikutuksista voisi Suomessa enää puhua julkisesti, Kukkonen toteaa:

- Kyllä terveysväitteitä voi esittää, jos niille on näyttöä.
 
Suomen Luontaisterveyden Liitto väittää, että ”monet yritykset ovat joutuneet Eviran toimesta sulkemaan nettisivunsa ja poistamaan terveystiedon sivuiltaan”. 

Kukkonen muistuttaa, että Evira toimii lain puitteissa eikä ole kieltänyt tuotteiden myyntiä, vaan ainoastaan tietynlaisen mainonnan. Kukkonen toteaa, että Evira on lähettänyt huomautuskirjeitä viime aikoina lääkkeellisen markkinoinnin takia.

- Elintarvikkeista on väitetty, että ne ennaltaehkäisisvät, hoitaisivat tai parantaisivat sairautta. Tällaista väitettä saa käyttää ainoastaan lääkkeistä. Kyse on ollut ravintolisistä, mutta myös muunlaisista elintarvikkeista. Kirjeitä on lähtenyt noin 30 kesän ja syksyn aikana, Kukkonen kertoo.

Suomen Luontaisterveyden Liitto aikoo luovuttaa keskiviikkona kansanedustajille selvityspyynnön Eviran toimista terveysviestinnässä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

homotintti

Eli siis haluaisit muuttaa Suomen lakia aikaisemmasta sallimalla valehtelemalla myymisen. Eli sen että kauppias saa valehdella tuotteistaan ihan vapaasti ja kusettaa ihmisiä.

Siinä vasta hieno neronlaimaus.

Mutta kun KOMMUNISMI!!11!111

Animal

Kemikaali-Keijot on syystäkin huolissaan. Kyllä ruoalla, kasveilla ja yrteillä enemmän terveysvaikutteita on, kuin niillä VIRALLISILLA lääkkeillä.

Ennemminkin lääkemainoksiin pitäisi laittaa lista sivuoireista ja muista haittavaikutuksista.

Kyllä luonto tietää!

Topias_Salonen

Sinulta taisi mennä uutisen pointti ohi. Kyse oli siitä, että jos ruuan väitetään tuottavan terveysvaikutuksia, pitää sen tukena olla näyttöä.

Eli jotain mustikoita ei saa myydä "verenpainetta alentavana", ellei sellaisesta ole näyttöä. Muuttenhan kuka tahansa voi myydä mitä tahansa kuraa ja männynkäpyjä väittäen, että "parantaa impotenssin, masennuksen, ehkäisee sydänsairauksilta ja syövältä" ilman, että mitään todellisia terveysvaikutuksia olisi.

Juurihan HK:kin joutui luopumaan rypisiporsaan myynnistä "sydämelle parempana" vaihtoehtona, koska mitään näyttöä terveysvaikutuksista ei ollut.

Animal

No, hieman tunteilin tässä.

Kommenttini koski enemmänkin Kukkosen suoraviivaista kommenttia "Tällaista väitettä saa käyttää ainoastaan lääkkeistä.".

Ihan samaa mieltä olen kanssasi, että ei saa juksata. Vielä kun sama pätisi rahan painottamiin lääketutkimuksiin.

Männynkävyt tutkitusti parantaa vastustuskykyä monen moisia bakteereja vastaan ja tutkimuksissa on saatu myös viitteitä, että olisi myös apua taistelussa HIV:iä vastaan.

Kurasta taas en tiedä, mutta muta voi auttaa esim. lihaskipuihin, akneen, ruusufinniin ja psoriasikseen.

VV-Velkavipu

Toisaalta luonnon yrteistä monissa, kuten puolukassa, karpalossa ja vaikka kamomillateessä, on aitoja terveysvaikutuksia, mutta sitten taas erinäisten vitaminoitujen tuotteiden mainonnalle terveysvaikutteisina ei löydy pohjaa tieteessä.

D-vitamiinin on ainoa vitamiini jolle on vankka pohja.

Se ei tarkoita etteikö useampi vitamiini kuitenkin olisi hyödyllinen, useimpaa vitamiinia keho vain tuppaa saamaan ja itsekin valmistamaan. Vitamiinilisistä ainoastaan D-vitamiinilisän käyttöön on löydetty todistettua hyötyä esim. kaamokseen liittyen varsinkin tummaihoisille pohjolassa.

Sitten tosiaankin hyvin moni kaupallinen lääke pääsee hyllyille ja jopa käypähoitosuosituksiin reseptimäärättäviksi ilman merkittävää näyttöä haittavaikutukset ylittävästä hyödystä.

Kainuunkonkari

Nautippa c-vitamiiniton dieetti ja ihaile "äidin tekemiä" hampaitasi lasissa. B vitamiineja välttämällä saat ikimuodikkaat "marttyyrihaavat" kestämään.

VV-Velkavipu

Nyt kuitenkin puhuttiin vitaminoiduista tuotteista eli vitamiinilisistä.

Jotta vitamiinilisien hyöty voitaisiin varmentaa tulisi ensin todistaa jokin syy vitamiinivajeen syntymiselle.

Kaikkien muiden paitsi D-vitamiinin saantiin ei kovin helposti synny vajetta, koska elimistö tuottaa tarvittavat vitamiinit laajalla valikoimalla erilaisia ravintotottumuksia omaavia ihmisiä.

D-vitamiinin saanti on häiriintynyt lähinnä koska ihminen ei enää asu pelkästään Afrikassa.

Varjojen mies

Viina on myös tunnetusti Viisasten juoma, joka kaunistaa ja nuorentaa vaikutuksen alaista ympäröivät naiset.

Perinteisen kolminaisuuden välttämätön osanen, joka on auttanut saunan ja tervan ohella joka vaivaan jo vuosisatojen ajan.

gautama

Kymmeniä, satoja tai tuhansia vuosia menestyksekkäästi käytettyjen yrttien maahantuonti ja käyttö kielletään, koska niistä ei ole (lääke)teollisuuden tapaan suurella rahalla tehtyjä tutkimustuloksia. Samaa on yritetty monien perinteisten kotimaisten tuotteiden kohdalla.

Eviran yritti kieltää tai rajoittaa raakamaidon myynnin ja käytön, vaikka ihmiset ovat sitä käyttäneet tuhansia vuosia ja voineet sen avulla hyvin. Terveysongelmat ovat alkaneet nykyaikaisten teollisten käsittelymenetelmien käyttöönoton jälkeen.

Ruokaympyrä ja ohjeet on pyöritetty meille suoraan Amerikoista ilman kritiikkiä ja omaa puolueetonta tutkimusta. Helppoa toimintaa.

GMO:n viranomaiset suhtautuvat tai ainakin suhtautuivat pitkään myönteisesti. Kaikki mikä ajaa teollisuuden intressejä ja vähentää alan pientuotantoa ja kilpailua on ollut viranomaisten ja Eviran suosiossa. Monet näistä rajoitustoimista, kansainvälinen ruokastandardi Codex Alimentarius mukaan lukien, jonka Yhdysvaltoihin muuttaneet natsit keksivät 60-luvulla tärkeäksi välineeksi ihmisten hallintaan, ovat lähtöisin ylhäältä: EU:sta, WHO:sta, WTO:sta ja FAO:osta, joita käytännössä johdetaan kansainvälisten suuryritysten pääkonttoreista. Rahalla saa. Tutkijoita, tutkimuksia ja virkamiehiä, joilla ei ole omaa pätevyyttä ja selkärankaa ja jotka pelkäävät työpaikkansa puolesta.

Kauko Juhantalo kirjoitti HS:n mielipideosastolla viime vuoden puolella kattavan analyysin Evirasta. Se kannattaa lukea.

Evirassa on eri teollisuudenalat ja lääketeollisuus hyvin edustettuina. Kuluttajia edustaa vain yksi järjestö. Voitte arvata miten äänestyksissä käy.

Lääkkeiden tehottomuudesta ja niiden sivuvaikutuksiin kuolleista ei kukaan viranomainen tunnu välittävän, ei ainakaan julkisesti uskalla keskustella asiasta.

Toivottavasti ajat kuitenkin muuttuvat. Ihmiset ovat jo heränneet.

mattimies

Evira kielsi myös pakurinkäävän viennin Japaniin ja jota sinne olisi mennyt pilvin pimein. Syynä muka oli ettei sille ole ollut kaupallista käyttöä, vaikka Lönruutti tunsi sen lääkinnälliset ominaisuudet ja sota-aikana siitä valmistettiin mm. kahvinkorviketta. Tunnetusti se on Venäjällä käytössä syövän ehkäisyssä ja hoidossa. Kuulimpa viikonloppuna erään lääkärin suusta, että yksi mies jonka nykyaikainen huippulääketiede oli todennut toivottomaksi tapaukseksi, paransi itsensä runsaalla puolukan syönnillä...

Yli-Jumala

Voimme päästä eroon rasittavista activia ja sun muista bakteeri-jukurtti mainoksista!

Ei ihminen niitä tarvitse, ja "tutkimukset" on tehnyt "joku jossain", eli niinkuin nämä valelääkärit, "ehkä".

Eu nyt vaan haluaa kieltää kaikki sen minkä "kansa tietää",
että saadaan kaikki lääketehtaitten kassan kautta.

Olishan se niin hirveetä että joku olis terveellistä, ilman että joku saa siitä nettoa.

Vastarannanrastas

Hommassahan on kyse siitä paljonko tyhmyydestä saa rahastaa ja paljonko pitää voida luottaa siihen että myyjän lupauksen täytyy pitää.

Luontaistuotteiden kohdalla on alkanut esiintymään vahvempia ja vahvempia väitteitä, jotka eivät perustu mihinkään todistusaineistoon - rahalla varmasti saa julkkiksen TV:seen kertomaan kuinka paljon parempi olo on tullut kun on syönyt "superfoodia" (varsinkin sen jälkeen kun siitä on maksettu esiintymispalkkio).

Suomessahan on perinteisesti ollut linjana, että viranomaiset valvovat mainostajia, eikä ihan perättömiä lupauksia saa esittää. Toisissa maissa tätä linjaa ei ole, ja tietyllä tavalla siinä on järkikin, koska tällöin kuluttajan oma vastuu kasvaa ja sitä myöten yleensä myös kriittisyys. Toisaalta tällöin pitää hväksyä esimerkiksi hyvinvointierojen kasvu normaalinan Darwinismina - jotkut tuhlaavat rahansa luontaistuotteisiin ja toiset rahastavat niillä ja rikastuvat.

Yhdellä alueella ei tiedotuslinjasta kuitenkaan voi poiketa. Jos väittää olevansa lääkäri, pitää olla tutkinto. Jos väittää että ruoka parantaa sairauden, pitää se voida osoittaa. Tai sitten kuka vaan voi väittää olevansa lääkäri ja minkä tahansa voi väittää parantavan, ja kuluttajan vastuulle jää tarkistaa väitteiden paikkansapitävyys.

gautama

Jos kansa todella niin haluaa, niin tämä viranomaispohjainen kansalaisten suojelu täytyy ulottaa tasapuolisesti kaikille yhteiskunnan aloille.

Jos lääkäri määrää lääkkeen ja sen väitetään parantavan tietyn sairauden on sen myös parannettava ja kerrottava myös missä ajassa se sen tekee tai lääkäri ja lääkkeen valmistaja on voitava haastettava oikeuteen, määrättävä lääkemarkkinointi lopetettavaksi ja jos näin käy ueasti on lääkärin vaihdettava ammattia.

Pelkkä tutkintopaperi ei riitä. Tarvitaan tuloksia ja niiden seurantaa muiden kuin asianosaisten taholta.

Täss on pohjimmiltaan kyse kilpaisun rajoittamisen halusta. Kampanja alkoi Itä-Suomen yliopistosta ja HS sekä muut levittivät sen kansan tietoisuuteen ja Evira jatkaa työn loppuun. Meillä on liikaa EU virkamiehiä ja heillä liian vähän tekemistä.

Ukko-Paavo

...on monikansallisten elintarvike- ja lääkekorporaatioiden uskollinen palvelija. Uusliberalismi sopii nimeksi tälle menolle melko huonosti.