Lauantai 26.5.2012

Uusi Schengen-yllätys: ”Suomen kanta ennallaan”

Luotu: 
15.11.2011 15:17
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) myöntää Uudelle Suomelle, että olisi itse halunnut jatkaa tiukalla Schengen-kannalla. Räsäsen mielestä Suomen linja Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyydestä ei ole kuitenkaan sisällöltään muuttunut. Ministeri kokee, että asiaa on kansainvälisessä lehdistössä liioiteltu.

- Olisin itse ollut edelleen yksivaiheisen liittymisen kannalla, se olisi ollut mielestäni johdonmukaista, Räsänen myöntää.

- Ei se [ehdotus kaksivaiheisuudesta] minulta tullut.

EU-ministerivaliokunta päätti perjantaina, että Suomi hyväksyy rajojen avaamisen Romanialle ja Bulgarialle kaksivaiheisesti siten, että maaliskuussa avataan ilma- ja merirajat ja kesällä tarkastellaan, avataanko maarajat. Räsäsen mukaan myös ilma- ja merirajojen avaamiseen liittyy ehto, että maiden on edistyttävä puutteidensa korjaamisessa. Jos edistymistä ei tapahdu, Suomen kanta voi maaliskuussa Räsäsen mukaan olla kielteinen.

Uuden Suomen aiemmin tänään haastattelema ulkominiseri Stubb (kok.) puhui myös ehdollisuudesta. Kansainvälisessä lehdistössä Stubbin on kuitenkin kerrottu puhuneen Suomen "pehmentyneestä" kannasta ja kompromissista.

- Tässä ehkä tulee esiin se, että on erilaisia näkemyksiä. Itsellänihän on tähän aika tiukka linja, Räsänen sanoo.

Stubb on kannattanut Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyyttä. Räsästä on kritisoitu tiukan Schengen-linjan takia.

Räsänen pitää yhä Suomen kantaa sisällöllisesti muuttumattomana. Kaksivaiheinen mekanismi ei kuitenkaan ollut hänelle kynnyskysymys.

- Hyvää on se, että tämän toivotaan kannustavan Romaniaa ja Bulgariaa saattamaan asiansa kuntoon.

Räsänen korostaa, että Romanian ja Bulgarian Schengen-edellytyksissä ei ole puutteita, vaan kyse on EU-jäsenyyden ehdoista, joita maiden unioniin liittyessä katsottiin läpi sormien. Räsäsen mukaan mailta edellytetään nyt "riittävää edistystä" puutteiden korjaamisessa maaliskuuhun mennessä. Se, mikä on riittävää, päätetään keväällä.

- Suomi ei ole antanut sellaista lupausta, että rajat avataan maaliskuussa, Räsänen sanoo.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

sos

Kyllä se telaketjulauma jyrää pienet, kun niillä on sellainen miellyttämisfobia.

Nyt sitten saamme näitä toivottuja asiantuntijoita ja moniosaajia, jotka vartioivat omaa työpaikkaansa vapaaehtoisesti rautaputkien kanssa.

Mutta onneksi Suomen työvoimapula poistuu välittömästi ja saamme uusia verotuloja, joita tarvitsemme hyvinvointivaltiomme ylläpitämiseksi.

RKH

Ministeri STUBB sooloilee ja lepertelee ulkomaisille tiedotusvälineille.

Mitä tämä on? Harjoittaako Stubb myyräntyötä hallituksen hajoittamiseksi? Olisiko Subbin jätettävä ministeriys, jossa on perinjuurin turhautunut?

lee

Ja sitten arvioidaan tilanne uudelleen. Heh heh.. Lentämällä ei kontrahtoitu köyhälistö tänne tule ja meritse on vähän matkaa.

Ihme touhua kyllä. Kaikki tänne heti mulle nyt. Musut ja muut. Willkommen vaan ja sama kaikilla eurokielillä kuten "bun venit" ja "добре дошъл".

Anteeksi Eurooppa, että olen suomalainen. Ja anteeksi, että minulla on vähän eriäviä mielipiteitä.

erkkinordberg

Olen aina pitänyt sisäministeriä aivan viimeisenä isänmaallisena rauhan aikaisena lukkona. Hyvä, että meillä on taas tällainen henkilö tuossa virassa. Viis puolueesta, mutta asenne on kohdallaan.

Muistelenpa kaiholla vielä niitä aikoja, jolloin ulkomaalaistoimiston naispuolista päällikköä esitettiin jopa Suomen Puolustusvoimien komentajaksi kenraali Lauri Sutelan jälkeen.

sepsaa

Kannatatko sitä, että Suomen tiukkaa linjaa Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyydestä löyhennetään yksivaiheisesta (sitten, kun maat ovat valmiit) kaksivaiheiseen (avataan ilma- ja maarajat ja joskus myöhemmin merirajat)?

Tässä olisi hyvä sauma kysyä ja saada selville lukijoiden kanta.

MattiMeikäläinen

ja kaikki muukin! Ensin annetaan pikkusormi, vähän aikaa totutellaan ja taas lisää ja lisää!

ERITTÄIN PETTYNYT TAAS SUOMEN HALLITUKSEEN JA RÄSÄSEEN!