Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) paljasti tänään Yle Radio 1:n Ykkösaamussa Valviran ylijohtajan sivuun siirtymisen taustat.
Guzenina-Richardson kertoi pitäneensä Partasen kanssa eilen palaverin. Sen seurauksena Partanen halusi siirtyä syrjään tehtävistään. Ministerin mukaan hänellä ja Partasella oli erimielisyys siitä, missä aikataulussa Valviran tulisi selvittää ETA-maiden ulkopuolelta tulleiden lääkäreiden tutkinnot.
- Olin jo viikonlopun aikana ollut Marja-Liisa Partaseen yhteydessä ja todennut, että se suunnitelma joka sieltä oli ministeriölle tehty näiden tutkintojen oikeellisuuden selvittämiseksi, se aika joka oli siihen laitettu kuudeksi kuukaudeksi, että se on minun mielestäni liian pitkä, että en tule sitä hyväksymään, se jo taustoitukseksi hänelle annettu, ministeri kertoi.
- Hän [Partanen] haki kuutta kuukautta, mutta mielestäni se on liian pitkä aika. Kyse on potilasturvallisuudesta ja pitää pyrkiä mahdollisimman ripeästi viemään tätä asiaa eteenpäin.
Guzenina-Richardson kertoi hyväksyneensä sen, että Partanen siirtyisi sivuun. Kansliapäällikkö Kari Välimäki kuitenkin totesi eilen, ettei tälle ole juridisia perusteita, minkä jälkeen Partanen ilmoitti olevansa sairauslomalla 30. marraskuuta asti.
- Eteen tulee tilanteita, joissa juridinen puoli ei ota inhimillisyyttä huomioon, ministeri kommentoi.
- Kävimme pitkän keskustelun. Hän halusi rauhoittaa tilannetta, halusi antaa työrauhan Valviran sisällä. Hän halusi kantaa vastuutaan johtajan tavalla ja katsoi, että tässä voisi olla sellainen ratkaisu. Minä katsoin nimenomaan tätä inhimillistä puolta ja siitä asiat lähtivät etenemään, Guzenina-Richardson kertoi Partasen päätöksen taustoista.
Partanen siis on nyt sairauslomalla ja hänen tehtäviänsä hoitaa hallintojohtaja Ritva Kujala.
Ykkösaamu on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Kommentit
äo heikoilla
Jos tällä nimimerkki Antonilla olisi vaikka vain 1% Hjalliksen aikaansaannoksista, hän voisi olla ylpeä.
Kirjoitus osoittaa, ettei ylpeyden aihetta ole.
Katkera kateellinen persutasoinen äo.
Hackman
Hjallis Harkimon äiti kuuluu Hackmanin teollisuus-sukuun,Hjalliksen lähtökohdat monen muuhun yrittäjänä menestyneisiin on aivan toista luokkaa,kaikki valmiina.Esimerkkinä vaikka Jorma Lillbacka,joka aloitti sorvarina vanhassa kansakoulussa.
Hätäkeskusten päivystäjät selvittämään lääkärien pätevyys..
he kyllä selvittävät kaiken..otetaan nyt vaikka esimerkki...
"loukkantunut ojan pohjalta, kaksi kilometriä Tankavaaran risteyksestä etelään soittaa ambulanssia paikalle itseään ja vaimoa hakemaan.
Hätäkeskuksesta kysyttiin ”mikä osoite?”
Edelleen potilas kertoi toistamiseen olevansa Tankavaaran risteyksestä kaksi kilometriä etelään ja kertoi olevansa autossa, joka on suistunut tieltä. Tarvitsemme apua, mies painotti.
– Niin niin, mutta mikä on osoite, hätäkeskusvirkailija edelleen intti..
Toisaalta hätäkeskuspäivystäjä voisi toimia lääkärinä?
"Helsingin hätäkeskuksen päivystäjää, joka sanoi hätäpuhelun soittaneelle: ” Jos olette kilttejä, apu tulee 20 minuutissa, muutoin kahdessa ja puolessa tunnissa"."
Kyllä päivystäjä tietää, kenellä on oikea hätä ja kellä ei...
Hätäkeskuspäivystäjä ei
Hätäkeskuspäivystäjä ei kyseisessä tapauksessa tehnyt lääkärin tehtäviä vaan hätäkeskuspäivystäjän tehtäviä, johon kyseisellä poliisilla oli pätevyys. Terveydenhuoltoalan tutkinnon suorittaneet ovat yleensä aika huonoja hätäkeskustyössä, siksi hätäkeskuspäivystäjän pätevyys saadaan häkepäivystäjän tutkinnolla tai poliisin täydennyskoulutuksella.
Kyseisessä tapauksessa hätäkeskuspäivystäjän riskinarvio oli täysin oikea. Apua olisi pitänyt lähettää parissa tunnissa, mutta hyvää hyvyyttään päivystäjä päätti lähettää sitä 20 minuutissa. Kiitokseksi siitä hän sai oikeusasiamieheltä huomautuksen (pelkästään ilmoittajan kertomuksen perusteella).
Entä jos Valvira olisi pahoitellut töppäyksiään?
Sairaalan ylilääkäri ei saanut Valviralta vastausta kanteluunsa. Valvira ei ottanut selvää, oliko epäilyn kohteena ollut henkilö edes opiskellut todistuksessa mainitussa oppilaitoksessa. Kun mm. nämä tiedot tulivat julkisuuteen Valviran ylijohtaja puolusteli valvonnan laiminlyöntejä järjettömillä väitteillä "emme tutki rikoksia" ja "emme voi selvittää asiakirjaväärennyksiä". Ei kai kukaan vaatinut Valviraa tekemään poliisiviranomaiselle kuuluvaa epäillyn rikoksen esitutkintaa, tai tarkastelemaan todistusta kuin epäiltyä taideväärennöstä.
Vastaisen varalle Valvira ja muut julkishallinnon virastot: Jos virhe tai laiminlyönti on jo todennettu ja julkisuuden ruodittavana älkää kiemurrelko vaan pahoitelkaa tapahtunutta ja ilmoittakaa parantavanne toimintanne luotettavuutta. Sen jälkeen-jos aikaa jää- voitte selitellä resurssipulaa tms.
Niin vastaus tuntuu omituiselta mutta tietty logiikka siinä
mahtaa silti olla, sillä edes Valvira ei voi tietää, kuinka päteviä oikeatkaan lääkärit ovat. Heillä kaikilla on toki papereiden perusteella ns muodollinen pätevyys mutta sitten on kirurgeja ja kirurgeja. Toisen puukotettavaksi ei kukaan menisi kun toisen luokse hakeudutaan
Miten Valviran ylijohtaja Partanen on tiennyt silloin
kun ovat jättäneet tutkimatta todistusten aitouden, että ne ovatkin asiakirjaväärennöksiä ja ne voidaan sentähden jättää tutkimatta?
Taitaa Valviran johto olla samanlaista "etänäkijäporukkaa" kuin Kelan ja vakuutusyhtiöiden "asiantuntijalääkärit".
Ylilääkäri epäili vain, ettei kaveri ei ollut lainkaan lääkäri!
mutta Valviran mukaan todistukset olivat oikean näköiset!
Ristiriita on siis ilmeinen. Naisen logiikalla - täysin mahdoton ratkaista.
Pääjohtajan asema lain mukaan
Suora lainaus laista
"Johtaminen ja ratkaisuvalta
Virastoa johtaa ylijohtaja. Ylijohtaja ratkaisee viraston päätettävät asiat, joita ei ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty lautakunnan tai viraston muun virkamiehen ratkaistaviksi. Ylijohtaja vahvistaa viraston työjärjestyksen."
Maalliikona ymmärrän, että ylijohtaja vastaa laitoksen työskentelyrutiineista eli myös työtavasta, jolla lääkereiden hakupapereita tutkitaan.
Juuri näin!
Silloin, kun strateginen ja operatiivinen johtaminen pettää, on syytä odottaa toimijoilta positiivista nöyryyttä. Anteeksipyyntö ja tapahtuneen pahoittelu suunnattuna potentiaalisille asiasta kärsineille auttaa heti kärkeen tehtynä paljon.
Sen jälkeen on pantava liikkeelle kaksi toimenpidekokonaisuutta:
a)määrätietoinen kartoitus niistä toimista, joilla pettäneet prosessit laitetaan kuntoon
b) prosessien pettämisestä aiheutuneiden ongelmien hoitaminen
Valvirassa mennään nyt samalla moodilla, mitä olemme yleensä tavanneet urheilijoiden dopingkäryjen yhteydessä. Asioita paljastuu ja niitä paljastetaan sitä mukaa, kun on pakko. Vastuullisetkin tapaavat siirtyä taka-alalle tai ainakin pyrkivänsä sinne. Mediakin toimii lähinnä hypeotsikoita hakien.
Sairasloma
Tässä tapauksessa sairasloma tarkoittaa sitä, että Partasta ei voi haastatella, eikä kuulustella niin kauan kuin hän on sairas ja lomalla. Paluun töihin koittaessa on asia jo unohdettu ja demarit huokaavat helpotuksesta.
"Syrjään vetäytyminen"?
Mitä se on. Sairasloman kirjoittajia kyllä riittää?Ovatko ne valelääkäreitä. Valesairaus löytyi nopeasti.
Syrjään vetäytyminen
on vastuunpakoilun kaunisteltu nimitys.
Tällaisessa tilanteessa on mielestäni Ylijohtajalla kaksi selkeätä vaihtoehtoa. Joko asia selvitetään korkealla prioriteetilla ilman viivettä tai Ylijohtaja irtisanoutuu ja uusi viranhaltija selvittää asian ensitöikseen. Mikä tässä on vaikeaa.
Laiminlyönti on havaittu, eikö sen korjaaminen ole se tärkeä asia piirileikkien sijaan.
Mediahaastatteluista
on ollut huomattavana, ettei Partanen alkuunkaan ole tehtäviensä tasalla. Hän jättää vastaamatta selviin kysymyksiin ja pudottelee edeltä opeteltuja fraaseja, joilla ei ole mitään yhteyttä käsiteltävään asiaan.
En tiedä onko hän aikanaan ollut poliittinen valinta tähän virkaan, mutta pieleen on mennyt oli kuinka tahansa.
Koko Valviran stoori pöyristyttää
Jos Valvirassa on 150 virkamiestä töissä, voisi jokaiselle lätkäistä 100 tapausta pöydälle ja sitten selvittelemään taustoja. Kymmenen tapausta päivässä ja asia on selvitetty ennen joulukuun alkua.
Puolustusvoimilta voisi pyytää konsultaatiota, siellä opetetaan laajamittaisten operaatioiden suunnittelua ja toteutusta, jos siviilijärki ei riitä.
Mikä tätä maata vaivaa, kun yksinkertaisista asioista tehdään rakettitiedettä.
Pikkukiskojen ja puotien pitäjät voidaan jättää ratsamatta tupakkien osalta operaation ajaksi.
Miksi 6 kuukautta?
EU:n ulkopuolella tutkintonsa suorittaneiden lääkäreiden määrä on 500 ja Valviran lupaosastolla työskentelee 32 henkilöä. Jos jokainen osastolla työskentelevä käsittelisi muiden töidensä ohessa esim. yhden hakemuksen päivässä, prosessi olisi hoidettu noin kolmessa viikossa. Kohtuutonta?
Tuon logiikan mukaan
2 hakemusta päivässä puolitoista viikkoa ja kolme hakemusta päivässä, niin asia olisi selvitetty ennen Partasen paluuta sairaslomilta.
Nyt pitäisi selittelyjen sijaan ryhtyä tuumasta toimeen ja hoitaa se retuperälle päästetty perustehtävä, joka virastolle kuuluu.
Selvityksen valmistuttua, voidaan sitten keskustella minkälaisella muodostelmalla eteenpäin kuljetaan.
Valviran VALElomat
Keneltäs valelääkäriltä saa noin helposti sairaslomaa?
Valvirassa on itselläänkin aika monta valelääkäriä, kun johtajien ei tarvitse erikseen edes kysellä, kuka lääkäri kirjoittaisi nyt mulle sairaslomaa, kun on tullut töpeksittyä.
Huonompi jutti Suomelle, ettei meillä enää ole Kekkosta Kekkosen paikalle, joka kirjoittais pari sanaa:
Saat*nan tunarit.
Ja homma olis sillä hoidettu kuntoon.
Guzeniinan myöntämä sairauslomahan ...
... tämä on selvästi. Olivat keskustelleet ja MGR antanut luvan inhimillisistä syistä ryhtyä sairauslomalle. Eihän siinä palaverissa ollut muita ainakaan jutun perusteella läsnä.
Kuka on antanut saikkua?
Lienee ollut todellakin jokin valelääkäri. Vetäytymisen käytyä juridisesti kestämättömäksi, tulikin pikavauhtia saikkua. Eihän oikea lääkäri ole mitenkään voinut perusteettomasti kirjoittaa tuollaista todistusta.
Mitä ihmettä "me sosialidemokraatit" oikein puuhaavat. Ja etenkin kannattaa kiinnittää huomio siihen, miten media pyrkii vaikenemaan asiasta.
Heh,heh
Oletpa huvittava,et taida seurata uutisia,MG antoi Partaselle luvan hänen pyynnöstään astua syrjään,tieto sairauslomalle jäämisestä tuli myöhemmin.Taidat tarkoituksella sekoittaa asioita,jos et niin.....
No niinhän juuri väitin ...
... että MGR on antanut luvan jäädä sairauslomalle. Joku on sitten joutunut allekirjoittamaan luvan. Täsmällisyyttä.
Tarkistin äsken
MG.antoi Partaselle luvan astua syrjään Södermanin ryhmän tutkimusen ajaksi.Partasen päätös hakea sairauslomaa tuli myöhemmin.Kun ihminen joutuu julkisuudessa kovan "myllytyksen"kohteeksi on täysin mahdollista menettää työkyky joksikin aikaa.On helppoa arvostella sivulta kun ei itse ole kokenut samaa.Toiset selviävät avioerosta helpolla,jonkun toisen kohdalla se voi johtaa hirmutekoihin,kuten viimeaikoina olemme saaneet lehdistä lukea.Pitää myös muistaa,valelääkärin olisi pitänyt paljastua jo kymmenen vuotta sitten.Minua ihmetyttää MG:n lähes sairaaloinen vainoaminen US:n palstoilla.Taitaa olla liian kaunis ministeriksi,olisiko taustalla suomalainen perisynti,kateus,todennäköisesti.
Miten on?
Oletko jo pitkäänkin pitänyt MGR:ia pätevänä ministerinä? Vai onkohan se vain sosialidemokraattien tapa, että kuljetaan laput silmillä eikä nähdä asioiden todellista tilaa.
Ja ei, en pidä MGR:ia kauniina. Ja sinunkin olisi syytä huomata, että ministeriksi ei kelpuuteta ihan vain kauneuden perusteella. Näin tietääkseni on ainakin monessa muussa puolueessa.
Viisi kuukautta.
Viisikuukautta ministerinä ei kerro mitään pätevyydestä,tyhmenpikin sen tajuaa.Kauneus ei voi myöskään saa olla este ministeriyyteen,paitsi ehkä persuilla.Siksi persujen prs.ehdokas varmaakin on kuin pystyyn nostettu p...as.
Guseniinan
aiemmat kannanotot ja avaukset ministerinä ovat olleet lähinnä idioottimaisia kielineet syvästä kokemattomuudesta. Sen huomaamiseksi ei tarvitse olla lähellekään sairas.
Näillä palstoilla luottamus sosiaalidemokraatteihin on enimmäkseen pelkkä nolla, joten Guzeninan käytös ja teot herättävät ymmärrettävästi huvittuneisuutta ja vainoa muistuttavaa piikittelyä.
Puutarhamies
Kerroppa muutama,noin malliksi.Taitaa jäädä huulenheiton tasolle.
Lyhyesti yksi malliksi
Guzeninan askettäinen kuningasajatus: III-olut Alkoihin ja II-olutta ruokakauppoihin tilalle. Syvällistä terveysajattelua.
II-olut kai valmistettaisiin SDP:n toimitiloissa, koska kukaan muu ei ole siitä kiinnostunut, eikä keppanat mahdu Alkoon. Alkon kaljahinnoittelu puolestaan ei sovi säästäväisen kukkarolle. Saman tien voisi siirtyä neloskaljan juontiin.
Tämä sangen monipuolisesti tyhmä aloite olisi isku panimoteollisuudelle. Alkaisi mittava olutralli autokuormittain Eestistä. Kiusa se on pienikin kiusa kansantaloudelle.
Naisjohtajat
"Hän halusi rauhoittaa tilannetta, halusi antaa työrauhan Valviran sisällä. Hän halusi kantaa vastuutaan johtajan tavalla ja katsoi, että tässä voisi olla sellainen ratkaisu. "
- Mitä tämä tarkoittaa? Hänen virastollaan on jättityö edessään ja hän haluaa viraston johtajana antaa työrauhan. Siis häh???
Melkoinen keskustelu, kun
Melkoinen keskustelu, kun sen jälkeen työntekijälle noin pitkä sairausloma...
Taisi virkamies kävellä ministerin yli
Eikö tässä ihan selvästi johtava virkamies STM:stä kävellytkin tyylikkäästi ministerin yli asiassa. Ministeri oli tosin oikeassa selvitysajan lepsuudessa. Kun nyt ylipäätään lähdetään virkatehtäviä hoitamaan, olisi kyllä se tehtävä ripeästi.
Yllätyksiä sattuu
Ministeriö on käskenut valtion viraston ryhtyä tekemään virkatehtäviä - ripeästi. Mihinkään ei voi enää luottaa.
Valepotilas
on sairauslomalla. Se on maan tapa luistaa pois vastuullisesta tilanteesta.
Väärennetyn sairaustodistuksen kirjoittamiseen tarvitaan valelääkäri tai höpösetä (kallis terapeutti).
Sairauslomalla olijaahan ...
... ei voinut irtisanoa. Tulossa veret seisauttavaan eläkkeeseen päättyvä sairausloma.
Haluaisin Valviran
ihan ensimmäisenä tarkastavan sen lääkärin oikeudet toimia lääkärinä, joka on kirjoittanut ylijohtaja Partaselle sairaslomaa. Kuvaruudussa esiintymisen ja sivuunvetäytymisen perusteella ei hän ainakaan kovin sairaalta vaikuta.
Ei vaikuta
...jonkin verran ylimieliseltä kylläkin. Aivan liian helpolla järjestänyt itselleen sairasloman, varsinainen esimerkki meille kaikille mukaan lukien alaiset.
Partasen esimerkin voimalla
johtaminen on vakuuttanut minut. Pitäisikö vielä sanoa mistä.
Voihan Valviran ylijohtajaksi valittu Partanen
voinut olla sairas jo ennen valintaansakin nykyiseen virkaansa, mutta tämä työhöntulotarkastuksen tehnyt lääkäri voi olla niin ammattitaidoton valelääkäri, että hän ei ole huomannut Partasen sairautta tutkimuksessaan. Nyt sitten Valvira penkoi arkistojaan ja löysi lääkärin, joka kirjoitti hänelle muutaman päivän saikkua. Lääkäri näki, että ylijohtaja paranee kuun loppuun mennessä.
Arvelen kyllä, että Partasen ylijohtajaksi valinta on ollut jokin vaihtokauppa jonkun muun puolueen nimitykselle johonkin toiseen virkaan.
Ministeriöiden ja niiden virastojen paikkajaot puolueittain
Tässä kaikessa pitää nähdä uusien mahdollisuuksien siemen. Kuka johtaa ketäkin?
- Hyviä uutisia numero 20 -
Posted on maaliskuu 21, 2011
"Tämä on avoin testi sille, että voiko isolla tahikka pienellä kuvakollaasilla synnyttää laajan ja pitkäkestoisen kansalaiskeskustelun.
Tullaanko maan tapaan saamaan parannuksia vuoden 2011 aikana? Törmäävätkö perussuomalaisetkin vaalivoittonsa jälkeen Suomen sisäiseen Berliiniin muuriin? Ketkä Suomea todellisuudessa johtavat ja hallitsevat? Minkälaisen keinovalikoiman ja ihmistyyppivalikoiman johdolla."
http://suomi2017.wordpress.com/2011/03/21/hyvia-uutisia-numero-20/
Johtajuutta ja vastuunkantoa ?
"Hän halusi kantaa vastuutaan johtajan tavalla ja katsoi, että tässä voisi olla sellainen ratkaisu. Minä katsoin nimenomaan tätä inhimillistä puolta ja siitä asiat lähtivät etenemään, Guzenina-Richardson kertoi Partasen päätöksen taustoista."
On tässä rouvilla mielenkiintoinen näkemys johtajuudesta ja vastuun kannosta. Kun toinen antaa käskyn, niin toinen lähtee livohkaan ja jättää alaisensa yksin ongelman kanssa. Onneksi siellä on yksi mies joka linjaa asiat kohdalleen.
Ei ole ensimmäinen kerta kun naiset sekoilevat valition hallinnossa. Tulee mieleen edellisen hallituksen ympäristöministerin ja eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajan sählinki jätevesiasiassa.
Ja vielä lisää ...
Nykyisen hallituksen puolesta vastannut ministeri puolestaan ilmoitti, että Jan-Erik Enestam on erehtynyt tuntiessaan itsensä erehdytetyksi ...
Käytävä keskustelu muistuttaa taannoista
vankeinhoitokeskustelua, jossa paapottiin vankiloiden asiakkaita, ymmärrettiin heidän vaikeata lapsuuttaan ja iloisesti unohdettiin rikoksen uhriksi joutuneet.
Tässä Valvira keskustelussa on hiukan samanlaisia piirteitä. Uhreja tässä tapauksessa ovat ne potilaat, jotka ovat joutuneet puoskarien hoitoon Valviran valvonnan laiminlyönneistä johtuen.
Pitääkö nyt kauhistella Partasen raskasta henkilkohtaista tilannetta ja Valviran resurssipulaa.
Olisiko jopa niin, että valtio on korvausvelvollinen valelääkärien hoitovirheistä, mikäli vahinkoa on aiheutettu potilaille. Mikä on Valviran ja Partasen vastuu tällaisessa tilanteessa.
Kuka ilmoittaa
Että on sairaslomalla siihen ja siihen asti? Kuka kokeilee huomenna?
Joku marssii toimistolle, vaihtaa sähköpostiin replyn, "Olen sairaslomalla ...., tulen takaisin ...." Sitten pikku morjes kavereille ja vielä lopuksi pomon officen kautta ilmoittamassa, että mä jään nyt sille sairaslomalle, palataan!
Ovat nämä johtajat suuria vässyköitä. Joko pitäisi erota tai sitten käydä kovaan taisteluun työpaikkaansa kohtaan, erottaa vaikka muita tai jotain, mutta se että jäädään sairaslomalle, ku ei haluta olla parrasvaloissa? MITÄ Vi!!!!?
Niin tätähän ei tee pelkästään herkät naiset vaan ihan "kovat" ukotkin.