Faktakulma
Raamisopimus?
Työmarkkinajärjestöt sopivat valtio kanssa lokakuussa yrittävänsä saada ”riittävän” määrän sopimusaloja yhteisen työehtopoliittisen sovun ja esim. palkankorotustason taakse. ”Riittävää” ei määritelty tarkasti.
Hallitus on luvannut tukea sopimusta 400 miljoonalla eurolla. Tähän kuuluu verohelpotuksia ja työmarkkinatuen parannuksia. Tarkoitus on tuottaa Suomen taloudelle seuraaviksi vuosiksi ennakoitava työmarkkinatilanne.
Sataman ja kuljetusalan neuvottelut raamisopimuksen mukaisesta työehtosopimuksesta keskeytyivät yöllä tuloksettomina. Elinkeinoelämän Keskusliiton mukaan Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on ratkaiseva yleisen palkkaratkaisun eli raamisopimuksen syntymisen kannalta.
Työntekijöiden keskustajärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kehui torstaina, että raamisopimus palkankorotuksineen olisi "suomalaisen palkansaajan voitto". Nyt tätä voittoa uhkaa enää yksi neuvottelu.
–Raamisopimuksen syntyminen edellyttää, että AKT tulee sopimukseen mukaan, sanoo EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen.
Alkuperäinen aikaraja liittokohtaisten sopimusten syntymiselle, torstai kello 16, paukkui jo. AKT:n neuvottelut kuitenkin jatkuvat perjantaina aamulla.
Neuvotteluissa on nyt kova paine, sillä raamisopimuksen vastineeksi luvattujen hallituksen verohelpotusten toteuttaminen edellyttää EK:n mukaan hallituksen päätöksiä jo maanantaina.
Raamisopimuksen mukainen neuvottelutulos on syntynyt kaikissa muissa merkittävissä liitoissa. Raamin piirissä on EK:n sopimusaloilla 884 000 palkansaajaa eli 86 prosenttia EK:n jäsenyritysten henkilöstöstä. Määräaikaan eli torstaihin kello 16 mennessä sovittuja sopimuksia oli runsaat 200.
Keskusjärjestöt arvioivat perjantaina iltapäivällä, onko sopimusten kattavuus riittävä raamisopimuksen hyväksymiselle. Sen jälkeen keskusjärjestöt ilmoittavat kattavuudesta maan hallitukselle.
Faktakulma
Raamisopimus?
Työmarkkinajärjestöt sopivat valtio kanssa lokakuussa yrittävänsä saada ”riittävän” määrän sopimusaloja yhteisen työehtopoliittisen sovun ja esim. palkankorotustason taakse. ”Riittävää” ei määritelty tarkasti.
Hallitus on luvannut tukea sopimusta 400 miljoonalla eurolla. Tähän kuuluu verohelpotuksia ja työmarkkinatuen parannuksia. Tarkoitus on tuottaa Suomen taloudelle seuraaviksi vuosiksi ennakoitava työmarkkinatilanne.

Kommentit
akt:lle kaikki tuki...
..kuljetusala on viidakko, jossa useasti työntekijät orjan asemassa.Eikä tämä ole mikään vasemmistolainen herja.
AKT on kuljetusalalla kumipyörille erittäin tärkeä tekijä. liikenneturvallisuuden ja terveyden kannalta. Työntekijöillä alkaa olemaan "kansainväliset" työolosuhteet monissa paikoissa.
Työpäivän pituutta on saatava 8 tunnin tasolle! sama homma tapahtui muilla aloilla joskus 1800-1900 luvun tietämillä...
Vielläkös tuollaisia satamanostureita käytetään?
luulin että ovat jo museokamaa. Onko kuva Kotkasta Merimuseon edestä?
Ihme maa tämä Suomi..
Kyllä sitä toimitaan muuallakin mutta täällä suhde on jotenkin läheinen.
400 miljoonaa? Verohelpotukset ja työmarkkinatuet? Ihmiset varmaankin tietävät, että eivät nämä miksikään väliaikaiseksi jää vaan 400 milliä lisää jotka pitää maksaa takaisin koska ne otetaan velaksi (eli korot päälle).
Mitä jos tehtäisiin lakiuudistuksia työehtojen mukaan? Katos pienempien yritysten pitäisi saada löysemmät liikkumissäännöt työntekijöille. Täällä tarvitaan joustoa.