Lauantai 26.5.2012

”Röyhkeää, Jaakko Rauramo!”

Luotu: 
27.11.2011 18:07
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Päätoimittaja Markku Huusko Uuden Suomen aamuseminaarissa. Arkistokuva.

Verkkolehti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko on äimistynyt Sanoma-konsernin hallituksen puheenjohtajan Jaakko Rauramon internetsisältöjä koskevasta kommentista tänään Helsingin Sanomissa.

Rauramon mukaan ”kaikki kunnon sisältö tulee internetiin painettujen lehtien toimituksista”. Hänen mukaansa ensi vuoden alussa voimaan astuva tilattujen lehtien 9 prosentin arvonlisävero köyhdyttää internetin sisältöä.

-Netin käyttäjät lukevat Rauramon kommentin perusteella aika harvoin ”kunnon sisältöä”. Yleisradion yli miljoona suomalaista käyttäjää, Uuden Suomen 300 000 ja verkkolehti Taloussanomien 700 000 lukijaa lukevat siis joitain muuta... Rauramon määrittelemän ”kunnon sisällön” piiriin kuuluvat toki kaksi Suomen suurinta nettisisältöpalvelua: Iltalehti ja Ilta-Sanomat. Tähän rauramolaiseen ykkösketjuun kuuluvat myös Hymy ja Seiska, Huusko kirjoittaa blogissaan.

Huusko pitää Rauramon lausahdusta monien verkkojournalistien tekemän työn röyhkeänä vähättelynä.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

de comments

määritellyt "kunnon sisällön" piiriin kuuluviksi medioiksi Iltalehden ja Ilta-Sanomat, niin jopa mies on pahasti "metsässä". Ko. nettilehdet olen aina itse luokitellut ns. "roskalehdistöön". Nuo mediat pukkaavat vain pääosin juoruja, joista en ole kiinnostunut.

Ei sillä kylläpä usarikin on jossain määrin sortunut tuollaiseen "uutisointiin".

Christina Holm

Uskon että nettilukijat ovat aivan samanlaisia kuin paperilukijat eli he etsivät sekä tietoa että viihdykettä. Vain laadukasta sisältöä netistä etsivät lukevat ehkä mielummin tuttujen sanomalehtien verkkosivuja mm siksi että painetun version olemassaolo antaa takeita toimittajien ammattitaidosta. Esim. ulkosuomalaisille se on myös loistava tapa seurata mielipiteiden kehitystä ja tapahtumia. Yleensä ottaen suomalainen tiedonvälitys verkossa on aivan maailman huippuluokkaa josta kannattaa olla ylpeitä ja suomalainen verkkomateriaali on tiedonhaluiselle uskomattoman arvokasta.

Turtunut

Rauramo on kyllä pihalla kuin lumiukko ja ei ole tainnut lukea painettuja lehtiä vähään aikaan. Jos haluaa puolueettomia uutisia lukea täytyy ne yleensä netin kautta kaivaa ja painetuista lehdistä niitä ei taatusti löydä.

Htalk

"Rauramon mukaan ”kaikki kunnon sisältö tulee internetiin painettujen lehtien toimituksista”."

Rauramon sisältöä voi lukea jokainen Ilta-Sanomista. Kyllä siinä kansan ymmärrys kasvaa siitä, mikä on olennaista lööppejä tavatessa...

Miten se painokone tekee lehdestä kunnollisen...

Ei painokone tuota sisältöä vaan ihmiset.

Ihmisten sisällöntuottaminen ei riipu painokoneista...

Mitä siellä Hesarin lööppijournalistikoulussa oikein opetetaan...?

gko

Ehkä noin viisi vuotta sitten lopetin Hesarin tilaamisen. Lehti oli pääosin pelkkää mielipidekirjoitusta, joista pieni osa yleisön ja suurin osa toimituksen nimissä tehtyä.

Objektiivisesta sisällöstä ei löytynyt enää esimerkkejä. Tutkiva sisältö oli valjastettu omien mielipiteiden todisteluun. Nuorta ilmettä tuomassa oli asenteellisesti suhtautuvien nuorten toimittajien omat jutut.

Hesarin riviuutiset päätin lukea netistä. Kunnon sisällön löydän lukemalla samasta aiheesta 5-10 eri lähteestä, jonka jälkeen oma näkökanta on pohjustettu eri suunnista. Hiljalleen löysin tutkivaa journalismia, yksilöitä jotka osaavat analysoida ja viitata eri näkökohtiin puolueettomasti, tai ainakin kantansa esittäen antamalla samalla tilaa toisillekin. Ulkomaiset lähteet toimivat esim. EU asioissa oikein hyvin, Suomessa asioista kirjoitetaan paljon yksipuolisemmin, Hesari kaikkein säännöstellyimmin.

Laitiin

Hesarin tilaajana oma käsitykseni on, että nyky Hesari on sangen köyhää luettavaa. Lehti on vain varjo entisestä. Lehti sisältää myös runsaasti "pikku-uutisia", jotka olen lukenut aikaisemmin netistä.

Näillä näkymillä paperi-Hesarin tilaaminen ei meillä jatku kovin pitkään.

Ps. Paperikin on nyt entistä ohuempaa, käyttöä lehdelle liennee enemmän huusissa.

Teppo Vanamo

"Kunnon sisältö" näissä Rauramon verkkolehdissä näyttääkin olevan sellainen tungos mainoksia, että ilman Adblockin suosiollista apua ei lukemisesta tule yhtään mitään. Asiasisältö onkin sitten paperilehtien toimituksista silputtua sillisalaattia, uutistoimistojen copypasteja, tai muualta suoraan kopioituja juttuja.

Jugen kommentti oli aika valaiseva, nämä dinosaurukset eivät todellakaan ymmärrä verkkosisällön toimittamisesta mitään. Valitettavaa vain on, että nämä dinosaurukset ovat yleensä päättävässä asemassa. Se täytyy kuitenkin myöntää, että hyviä verkkotoimittajia on hyvin harvassa, hyviä verkkolehtiä vielä harvemmassa. Laadukkaat suomenkieliset verkkolehdet lienee laskettavissa yhden käden sormin. Laadukas verkkotoimittaminen kun on paljon vaikeampaa kuin paperilehden.

näkkäläjärvi

Rauramon uppoava aviisi (HSravda) alkaa olla siirtymässä vaiheesta "ignore" vaiheeseen "laugh", ainakin Gandhin asteikolla mitattuna.

“First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win.” Mahatma Gandhi

Jatkossa jää nähtäväksi, valitseeko Uusi Suomi sen lukevan ja toistaiseksi vielä hiljaisen kansan vai yrittääkö lopulta taistella wanhan walheen mukana vain hävitäkseen.

Täällä tämän pelin lopulta voittavien puolella (ilmaisun vapaus)on vielä tilaa, mutta houkutus kuulua siihen oikeaan opastajien joukkoon on tietty aika suuri.

Vastarannanrastas

Rauramon lausunnossa kiteytyy harkitsemattomuus, turhautuminen ja ymmärtämättömyys.

Ehkä Rauramolle internet on vain Hesarin verkkosivu. Meille muille sieltä löytyy mm. YouTube, Facebook, Spotify, Skype, ja vaikka BBC. Ei, internet ei ole vain web, ja se ei ole varsinkaan ole vain suomalaiset web-sivut.

Kuten moni muukin on jo kommentoinut, niin jopa suomalaisten web-sivujen joukossa kunnon sisältöä löytää Uuden Suomen lisäksi mm. Rauramon oman leirin Taloussanomien sivuilta. Vai olikohan konsernipomo joutunut nokkapokkasille Taloussanomien toimituksen kanssa, ja halusin näin kertoa, että omasta mielestään Kauppalehti on parempi?

SIMO PERTTULA

On lehti joka julkaisee vain yhden totuuden sanomaa. Se mielistelee sitä tai tätä suuntaa. Usein se törmää totuuden sanomaa vähättelemään. Varjelkoon itse muunnellun totuuden ystävät itseään, sortumasta tiedon harmaan alueen tietoon?
Juuri harmaan tiedon aluelehti on hesari, kuin konsanaan harmaa talous.
UUSI SUOMI edustaa uutisten ja tiedon monipuolisuuden coctailia. Sitä on nautinto lukea, ja nautinto ottaa kantaa.

raimeli

joten sitä ei saada ilmaiseksi. Tämän täytyy tavalla tai toisella muuttua", Rauramo sanoo".

Hesarin mielipidesivulla on noin kymmenen valittua mielipidettä, joka internetiin verrattuna on suuri heikkous. Uudessa Suomessa niitä löytyy satoja. 'Toimittajina' on myös lukijat.

Rohmar

- Hesari on kuin journalismin Paavo Lipponen. Aika ajoi ohi, ja jäljelle jäi vain niin iso ego, ettei se mahdu minnekkään.

- Levikki laskee, ja se iskee syvemmältä taloudenpitoon, mitä prosentit antavat ymmärtää.

- Surkeinta on uskottavuuden menetys. Median kyky ohjailla kansalaisten käyttäytymistä on lähes kadonnut. PS-ilmiö oli tästä yksi oire.

gautama

Yhä useampi HS:n lukija on äänestänyt lompakollaan ja siirtynyt muiden medioiden käyttöön.
Syynä lienee useimmin ollut toimituskunnan ja etenkin päätoimittajien harjoittama yksipuolinen ja tarkoitushakuinen uutisointi ja mielipidevaikuttaminen, sekin ilman kunnon perusteluja.

Maailmalla on muutama iso uutistoimisto, joiden kautta suurin osa uutisista välitetään, myös HS:lle. Ne, jotka kontrolloivat noiden tiedonvälitystä, mm. Murdoch ja viime kädessä HS:n omistaja ja päätoimittaja, määräävät mitä meille uutisoidaan ja myös käyttävät sitä vallankäytön välineenä.

Tähän vallankäyttöön kuuluu oleellisena osana myös ns. iltapäivälehdet. Niiden avulla pidetään julkisuuden henkilöt ja politikot kuuliaisina, koska ne voivat halutessaan röyhkeästi nostaa tai painaa alas kenet tahansa. Jotakin syytä tai moitittavaa kyllä löytyy aina jokaisesta, kuten kehuttavaakin, kunhan tarpeeksi tongitaan.

HS ei ilmeiseti ole ollut oikein varma asemastaan, kun sen on täytynyt ottaa hallintaansa iso osa mediakenttää, mm. pk- seudun ilmaisjakelulehdet, osa lakkauttaen ja lopuissa toistaen toistensa "uutisia". Mainosrahoista ja vaikuttamisesta ja kilpailun poistamisestahan siinä on kyse. Kukaan ei ole tällaiseen uskaltanut puuttua, kuten ei uuden Sanomatalon rakentamiseenkaan, kun kyse on itse vallan keskipisteestä.

Uutisia, jotka voivat olla mainostajien edun vastaisia ei julkaista, mutta päinvastoin voidaan tehdä kun pientäkin syytä vain löytyy. Virallinen totuus on usein kaukana totuudesta. Mutta me uutisten lukijat olemme sen jo havainneet ja tehneet omat johtopäätöksemme.

Rohmar

Hesari osti ilmaisjakelulehdet, ja poisti niistä uutiset. Näillä lehdillä on linjaus, jonka mukaan ne saavat suoltaa vain "kuluttajille" suunnattua tekopositiivistä hömppää, ja paikallisia "uutisia". Näistä tekaistuna esimerkkinä: "Veikeä harakka nahisteli oravan kanssa päiväkoti Tattiasen pihalla".

Yhden poliittisen artikkelin olen niistä lukenut, ja siinä toimittaja piti salaliittoteoreetikkojen vihanpitona sitä, että Kataisen osallistumisesta salaisiin Bilderberg kokouksiin arvostellaan. Tätäkin artikkelia hieman oudoksuin, sillä omasta mielestäni on itsestään selvää, ettei julkista luottamusta nauttivat henkilöt saa osallistua salaseuroihin.

twentyone

Lopetin HS:n tilaamisen joku vuosi sitten. Syynä nimenomaan lehden sisältö joka on valunut täydellisesti viemäriin. Noita kansainvälisiltä nettisivustoilta - chick - huonosti käännettyjä sepitelmiä ei ole mieltä lukea paperista. Ne voi lukea niiltä alkuperäisiltä sivuilta. HS:n 'toimittajat' hallitsevat käytännössä vain englantia jota minäkin osaan. En jää mistään paitsi. Kokonaan toinen tarina oli HS:n poliittinen ohjaus, mutta senhän voi helposti filteröidä. Huonoa laatua ei.

tulevaisuuden profeetta

HS-Pravda,Iltalehti, Iltasanomat ym. ovat pelkkiä propagandalehdyköitä verrattuna Uuteen Suomeen, joka on Suomen kiistatta paras nettilehti. Eniten itseäni miellyttää asioiden puolueeton uutisointi, lehti ei mielestäni pyri vaikuttamaan lukijoihin, vaan antaa, kuten kuuluukin, ihmisten tehdä johtopäätökset itse. Joten annan täydet pisteet Herlinin suvun edustajalle, lehden omistajalle.

Herlinit ovat muuten upeita muutenkin. Vaikka tekevät globaalia bisnestä, ovat pitäneet paljon työpaikkoja täällä koto-Suomessa ja ovat täten syvää kunnioitusta herättäviä ihmisiä. Kiitos siitä heille!

A_L

Uusi Suomi tarjoaa tällä hetkellä asiapitoisinta tiedonvälitystä ja siitä ollaan selvästi muissa medioissa käärmeissään.

Esimerkkinä on uutisten perässä olevat mielipiteet ja keskustelu, jota ovat muut suureen ääneen vaatineet kovaan kontrolliin sekä kommentoijien anonyymiyden riisumista.
TOTUUS on kuitenkin se, että huonosti, yksitulkintaisesti ja lukijoita aliarvioiden kirjoitetut jutut (mm.HS)aikaansaavat "häiriökäyttäytymista" kommenttipalstalla.
Asianmukaista uutisointia seuraa asiallinen keskustelu ja kommentointi. Lukijat ovat aktiivisia ja varsin kriittisiä tänä päivänä. Siksi toimitusten täytyy myös olla tarkkoja ja taitavia maailman asioista informaatiota jakaessaan.

Kiitos, siis Uusi Suomi. Tiedän verkkolehteänne lukevan monet päätösvaltaiset henkilöt. Viimeksi mm. lääkäriliiton toim.joht Pälve viittasi tv-keskustelussa Uuteen Suomeen lähteenään.
MUTTA periSuomalaiseen tapaan lopetan toteamalla, että ei pidä ylpistyä, sillä aina on parannettavaa ;-) .

TSV

En varmaankaan ellei se olisi taas hyvä. Tiedän että moni peruuttaa hesarin tilauksia kun saavat uutiset paremmin netistä ja tilaavat mieluummin erikoislehdet tai maksavat nettimaksut esim FT sivuille (maksaa 4.99e viikko), mutta tätäkään ei välttämättä tarvitse koska uutisia ja juttuja löytyy, suurinosa on alan "ammattilaisia" jotka "leikkivät" journalistia. Enkä näe tässä mitään pahaa.
Taloussanomatkin muuttui aika läppä lehdeksi jossa on pari hyvää kirjoittajaa, muut jutut ovat iltalehti roskaa. Hesariin eksyy välillä hyvä juttu Suomesta, mutta muuten se on kyllä aikansa elänyt lehti jonka toimittajat ovat hyvin tietämättömiä mistään.

Suomen kuvalehteä arvosta, mutta ei se mikään RollingStones&Vanity Fair ole. NY-Timesin voisin vielä tilata mutta hetkinen minähän VOIN! digitaalisesti vielä.