Faktakulma
Työntekijät saavat
- Sopimuksessa sovittiin kahden seuraavan vuoden palkankorotuksista sekä laadullisista parannuksista työelämään.
- Ensimmäisenä vuonna palkankorotusten ja laatuparannusten kustannusvaikutus on yhteensä 2,4 prosenttia ja seuraavana vuonna 1,9 prosenttia.
- Lisäksi työntekijöille maksetaan 150 euron kertakorvaus ensimmäisenä sopimusvuonna.
- Sopimuksen kattavuus on historiallisen suuri: noin 1,7 miljoonaa eli 94 prosenttia palkansaajista.
Työnantajat saavat
- 25 kuukauden mittaisen sopimuskauden.
- 400 miljoonan euron tukipaketti, johon kuuluu verohelpotuksia ja työmarkkinatuen parannuksia.
Työmarkkinaosapuolet ovat allekirjoittaneet niin kutsutun raamisopimuksen. Sopimuksen mukaisia työehtosopimuksia noudattaa nyt 94 prosenttia suomalaisista ammattiliikkeeseen kuuluvista työntekijöistä.
Sopimuksen kausi on 25 kuukautta ja se takaa yhteensä yli neljän prosentin palkankorotukset 2 miljoonalle suomalaiselle.
Työntekijäpuolen keskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ilmaisee ilonsa sopimuksen synnystä. Sopimusta kuvaillaan historialliseksi.
Lyly iloitsee erityisesti ammattiyhdistysliikkeen saamasta vaikutusvallasta suomalaisen työelämän kehittämisessä. Puheenjohtajan mukaan SAK pystyy nyt vaikuttamaan laajemmin koko työelämään kuin mitä se olisi kyennyt liittokohtaisissa sopimusneuvotteluissa.
SAK uskoo raamisopimuksen tuovan vakautta ja ennustettavuutta työmarkkinoille.
- Se vaatii luonnollisesti keskinäisen yhteistyön onnistumista. Tätä yhteistyötä meidän on syytä vaalia, vaikka ymmärrettävästi olemme aina välillä eri mieltäkin asioista, Lyly muistutti heti sovun synnyttyä.
Raamisopimus syntyi maanantaina aamulla sen jälkeen, kun kuljetusalan AKT pääsi viime yönä sopuun työehtosopimuksestaan kuljetusalan työnantajien kanssa. Neuvottelut venyivät yli kolme vuorokautta alkuperäisestä takarajasta.
Työnantajakin riemuitsi
Tyytyväinen oli myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK, joka painotti erityisesti kuljetusalan vaikeiden neuvotteluiden merkitystä sovulle.
- Suomen elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta on ensiarvoista, että nyt saatiin ensimmäistä kertaa koko kuljetusketju mukaan yhteiseen sopimukseen, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Mikko Pukkinen.
Pukkinen sanoi, että EK:n tavoite on jatkossa joustavoittaa työelämää ja kehittää työsopimista paikallisempaan suuntaan.
Faktakulma
Työntekijät saavat
- Sopimuksessa sovittiin kahden seuraavan vuoden palkankorotuksista sekä laadullisista parannuksista työelämään.
- Ensimmäisenä vuonna palkankorotusten ja laatuparannusten kustannusvaikutus on yhteensä 2,4 prosenttia ja seuraavana vuonna 1,9 prosenttia.
- Lisäksi työntekijöille maksetaan 150 euron kertakorvaus ensimmäisenä sopimusvuonna.
- Sopimuksen kattavuus on historiallisen suuri: noin 1,7 miljoonaa eli 94 prosenttia palkansaajista.
Työnantajat saavat
- 25 kuukauden mittaisen sopimuskauden.
- 400 miljoonan euron tukipaketti, johon kuuluu verohelpotuksia ja työmarkkinatuen parannuksia.

Kommentit
Pelkkä prosentti korotus?
Lisää vain tuloeroja. Nyt voimme todeta, että kyllä eläkeläisetkin eläkkeensä ansaitsisivat täysimääräisenä taannehtivasti. Taannehtivasti saman nousun 10 vuoden ajalta, kuin palkannauttijat!
Historiallista olisi kun siirryttäisiin pelkkään euro määräisiin nousuihin. Pian laskuihinkin?
Tuloeroja tarvitaan
Tuloeroja täytyy olla tai muuten pitemmän päälle kaikki hakeutuisivat kaikista vähiten vaativiin töihin kun kerta palkka on lopulta ihan sama.
Tuloerojen täytyy myös säilyä ja sitä varten tarvitaan prosentuaalisia korotuksia.
Miksi opiskella peruskoulun jälkeen kymmenen vuotta ja kituuttaa tuona aikana minimituloin kun ihan yhtä hyvin voisi aloittaa suoraan työt ja saada tämän "vakiopalkan".
Käsitätkö ustk tahallisesti väärin?
Minä puhuin erikoisesti palkansaajien ja eläkeläisten yhä kasvavista tuloeroista!
Palkansaajille tulee myös 150. euron kertakorvaus? Ei eläkeläisille. Heistä puolelle tuo 150 euroa vastaisi puolta kuukauden ruokamenoista. On sentä niin, että eläkeläisenkin pitää syödä.
Oikein. Eläkeläiset on
Oikein. Eläkeläiset on ajettu pahenevaan köyhyysloukkuun.
AKT:n Häirikkö-Räty vitkuttelu oli aiheuttaa maallemme katastroofin. Kenttäväki on jo kyllästynyt tähän totuutta muuntelevaan häirikköön. Puheenjohtajan vaihtoa toivotaan.
Panem et Circences
Kun palkansaajalle maksetaan lisää esim. 1% lisää niin, työantajalle merkitsee se vielä 2% lisää sosiaali- , työvakuutus- ja eläkemaksuissa. Ok, mutta nämä raamisopimusneuvottelut ovat selvästi teatteria enkä vielä oikein ymmärrä mikä mekanismi työmarkkinaneuvotteluissa tekee niistä ylikorostetun uutisionnin kohde - onko se eläkerahastojen suuret kassavarannat vai onko se työkyvyttömyyskassojen kasvavat rahamassat, en tiedä kun lehtimiehet eivät osaa kaivaa tarpeeksi syvältä näitä yhteiskunnallisesti merkittäviä ahneuden pesäkkeitä. Kuka on vastuussa näistä valtavista rahamassoista ? Eduskuntako ? Ei varmasti. Arvatkaa ja tutkikaa.
Eläke
Me olemme kaikki jo maksaneet ja velvollisuutemme hoitaneet.
Nyt yhteiskunnan on maksettava eläkkeetkin sopimusten mukaisesti.
Eläkkeet ovat jääneet jäkeen hintatarkistuksissa. Eläkkeet pitää korvata sopimusten mukaisesti täysimääräisinä ja sidottuna kustannuskehitykseen.
Ongelma muuttuvassa
Ongelma muuttuvassa maailmassa tietysti on, että kuka ne eläkkeet maksaa? Itselläni ei onneksi ole "suurten ikäluokkien" ikäisiä vanhempia, vaan vähän vanhempia, niin että kun heistä aika jättää, niin jos tulo-vero-valtionvelka -suhde näyttää liian huonolta, voin nostaa kytkintä ja siirtyä maksamaan veroja johonkin muuhun maahan.
Lisäksi kun itse olen laskeskellut, että ei taida olla paljoa toiveita ikinä itse saada valtiolta eläkettä, tai ei ainakaan ennen kuin täytän 75 tai jotain, niin ei suoraan sanoen ihan hirveästi kiinnosta maksella jonkun vähän yli 60:en kovin isoja eläkkeitä nyt, sen lisäksi että koitan saada jotain vanhuuden turvaa itselleni niin, että se säilyisi maailman myllerryksissä vanhuusikään asti.
Olavinieminen on oikeassa!
OIKEUDENMUKAISUUS on yksi tärkeimmistä sanoista joka tunnetaan. Viimeisen noin 10.vuoden aikana se sana on unohtunut päättäjiltämme?