Lauantai 26.5.2012

Tabu Suomessa? – ”Tästä ei saa puhua”

Luotu: 
28.11.2011 14:42
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Arkistokuvassa yhdysvaltalaisia Nato-joukkoja Kabulissa.

Puolustusliitto Natosta uhkaa tulla tabu suomalaisessa keskustelussa, pelkäävät kokoomuslainen kansanedustaja Jan Vapaavuori sekä vasemmistoliittolainen Jussi Saramo.

Natoa kannattava Vapaavuori on samaa mieltä puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) kanssa siitä, että tunnelma on Naton suhteen Suomessa samanlainen kuin 1970-luvulla.

- Ei sovi keskustella. Ei saa keskustella. Ja jos joku yrittää, heti ”leimakirves heilahtaa”, Vapaavuori kirjoittaa blogissaan.

Natoa vastustava Saramo on samaa mieltä:

- Jotkut [presidentti]ehdokkaat haluavat vaieta Nato-keskustelun, sillä he ovat eri mieltä äänestäjien kanssa. Tämän ei saa antaa tapahtua. Demokratia edellyttää, että vaaleissa puhutaan avoimesti siitä, mitä jäsenyys tarkoittaisi Suomelle ja maailmalle, Saramo kirjoittaa blogissaan.

Saramon mielestä Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus on kenties suurin yksittäinen presidentille kuuluva asia.

- Suomea ei ole pystytty liittämään Natoon, koska kansa ja presidentti Halonen ovat sitä vastustaneet.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Teppo Vanamo

Saa NATO:a keskustella. Mutta keskustelu vain valtaeliitin perissa ei johda mihinkään. Keskustelu NATO:a, kuten muistakin tärkeistä asioista pitää tuoda kansan pariin, vasta silloin se voi johtaa jonnekin. Vapaavuora ja Wallin ovat tyyppiesimerkkejä siitä oikeistolaisesta ajattelusta, jonka mukaan keskustelu tapahtuu kabineteissa, poissa rahvaan ulottuvilta.

Tällaisen "keskustelun" seurauksena olemme nyt myyneet puolet Suomen yrityksistä, ison palan Suomen pinta-alasta rikkauksineen ja vapautemme päättää omista asioistamme. Suomalainen poliitikko kun on rehellinen vain ylöspäin, omia kansalaisia saa kusettaa niin paljon kun kerkiää.

Vyötiäinen

Kaikista asioista voi nykyään Suomessa puhua, toisin kuin vielä 70-luvulla. On vain yksi poikkeus ja se on pakkoruotsitus.

Valtamedia piti yhteisestä hiljaisesta sopimuksesta kieliasiat pois otsikoista puoli vuotta vaalien jälkeen, jotta "tilanne rauhoittuisi".

Mutta turha on pakkoruotsittajien toivo. Suomalaiset eivät koskaan tule hyväksymään tahtonsa vastaista alentavaa käytäntöä. Vastustus vain lisääntyy.

jounihalonen

tabu oli perustuslain muutoksessa pykälät 94 ja 95, sekä niiden kytkeytyminen juurikin esim. NATO-jäsenyyteen. Eli lyhyesti kansan vallan kaventaminen.

Lisäksi tabuna voidaan pitää kansanvallan luisumista edustuksellisessa demokratiassamme "kansanedustajilta" puolueytimille sekä niiden ulkoparlamentaarisille takapiruille.

Ilkka Luoma

"Iskuri osui luodin nalliin":

Wallinin olisi pitänyt myös kertoa mihin maihin terrori-iskut kohdistuvat? Tähän on olemassa helppo vastaus. Wallinin ja Vapaavuoren pitäisi ymmärtää, että Suomi ja suomalaisuus eivät ole vain länttä - vaan olemme niin länttä kuin itääkin.

Meidän luontevin rooli on YK rauhanturvaamistehtävät ja kaupallisuuden airut kaikkiin ilmansuuntiin - tänään venäläiset elättävät massaturismillaan itä-suomalaisia.

Wallinin, Vapaavuoren kuten Häkämiehenkin pitäisi lisäksi ymmärtää, että Nato käy rajua sisäistä keskustelua huomisestaan - Saksa ei viihdy amerikkalaisjohteisissa sotilashyökkäysiskuissa - kuten valheen voimin aloitettu Irak jne ...

Muistamme kokoomuslaisen brysselministerin A. Stubbin sanat ennen Libyan siviililahtausta: " ME pommitamme, ME tuhoamme" -nämä mm. YLE:n uutisoinnista.

Ilkka Luoma

gautama

Augustin Ehrensvärdin sanoin "Suomalainen seiso tässä omin jaloin, äläkä luota vieraan apuun." Historia ja ihminen ei ole vielä paljoa muuttunut, joskin toiveita orastaa. JOs teillä on jotain uutta tietoa, niin kiva kuulla.

NATO on vain USA:n militaristisiiven työrukkanen, jonka kautta myös muut halutaan maksumiehiksi maailmaoperaatioihin USA:n valtaa pönkittämään ja luomaan lisää rahaa sotakoneiston takana häärääville pankkiireille. USA:han käyttää siihen vasta puolet kokonaisbudjetistaan, joten meillä on vielä kirittävää. Pääsisimme varmasti mukaan kovaan ytimeen, ehkä jopa turvaneuvostoon. Vau. Vai pitäisikö sanoa viu, viu http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/marraskuu/muutaman-biljoonan-bisnes

Sveitsiläiset ovat hyvänä esimerkkinä. Ruotsi on jo menetetty ja kuuluu jo Naton etupiiriin, kuten Wikilieakskin paljasti. (Millähän sekin muuten vaiennettiin?) Ehkäpä Ruotsin takia Suomen rahamiehet haikailevat samaan kyytiin, rkp:n ja kokoomuksen ohjeet tulevat sieltäpäin.

Venäjällä alkaa nyt puhaltaa uudet tuulet, kuten uutisista voit jäljempänä lukea. Naapuriin kannattaa luoda hyvät suhteet ja hankkia viholliset kaukaa - sikäli kun niitä tarvitaan. Venäjän kauppa voi olla meille vielä suuri etu, kun taantuma alkaa tosissaan iskeä muuhun maailmaan.

Jarl74

On totta, että Suomessa ei todellakaan vieläkään ole avointa ja kriittistä keskustelukulttuuria. Useista asoista joista ei haluta puhua tulee vastaava "tästä ei saa puhua". Kummalista, että täällä vieläkin pelätään oman mielipiteen sanomista, ellei se vedä vasemmalle.

Suomihan tekee jo paljon yhteistyötä NATOn kanssa. Mediassa asiasta ei tietenkään juurikaan puhuta, koska se on tabu useastakin syystä joista yksi on yllämainitsemani. Ja kyllä muistan myös historialliset syyt sekä naapurimme olemassaolon.

Muistutuksesi vielä, että meillä on ollut jalka oven välissä jo ainakin vuodesta 1994 mistä lähtien Suomi on osallistunut Pohjois-Atlantin Liiton (North Atlantic Treaty Organization, NATO) kahdenvälisesti toteutettavaan rauhankumppanuusyhteistyöhön (Partnership for Peace, PfP

http://www.finlandnato.org

Asioitaseuraava

Lueskelin äsken venäläistä verkkolehteä koskien Lenigradin alueen tapahtumia. En tiennytkään, että sielläkin juhlitaan Talvisodan aloituspäivää 30.11. Summassa järjestettiin näytös Mannerheimlinjan valtauksesta ja kerrottiin tarkasti ihan oikein Talvisodan tapahtumista. Talvisota on kirjoitettu isolla kirjaimella eikä ole enää mikään talvinen kampanja. Lakoonisesti todettiin lopuksi , että puna-armeija ei päässyt Helsinkiin saakka.

Berserk

jotka järjestävät eräänlaista sotapelin tapaista Kannaksella. Törmäsin näihin ostamassa deaktivoituja Suomi-konepistooleja ylijäämäkaupassa.
Virallinen historia on viime aikoina palaillut NL:n linjoille. Esim. pietarilainen historioitsiaja Barysnikov poikineen ja suomalaisine hännystelijöineen kts. Bäckman.

Tavallinen maisteri

Katsotaanpa tosiasioita. Valtioneuvoston selonteko 2009:

http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2009/turvallisuus-ja...

Sivu 39:

" Venäjä on valmis käyttämään sotilaallista voimaa intressiensä edistämiseen myös omien rajojensa ulkopuolella, kuten elokuussa 2008 kärjistynyt Georgian kriisi osoitti. Kriisissä Venäjä ei noudattanut kansainvälisen yhteisön keskeisiä periaatteita. "

Sivu 34:

" Venäjän hallituksen asehankintaohjelma vuosille 2007–2015 on arvoltaan noin 145 mrd euroa. " [Sittemmin moninkertaistunut.]

Sivu 40:

" Natolla on turvallisuutta ja vakautta ylläpitävä ja edistävä vaikutus. Samalla kun kriisinhallintatehtävät ovat korostuneet, kollektiivinen puolustus on säilynyt liittokunnan ydintehtävänä. Naton perussopimuksen 5. artiklan mukaisesti hyökkäys yhtä jäsentä kohtaan on hyökkäys kaikkia kohtaan. Tällöin jokainen jäsen on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta tarpeelliseksi katsomallaan tavalla YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. "

Sivu 43:

" Naton puolustusmateriaaliyhteistyössä kehitetään liittokunnan sotilaallisia suorituskykyjä ja varmistetaan yhteensopivan varustuksen käyttö Naton operaatioissa. Materiaaliyhteistyössä kehitetään erityisesti yhteensopivia tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiä sekä parannetaan varustusta tehtävien asettamiin vaatimuksiin. Etusijalla ovat myös suojautuminen kemiallisia, biologisia ja säteileviä uhkia vastaan, strategisen kuljetuskyvyn parantaminen ja logistisen tuen tehostaminen. Nato-standardit toimivat kansainvälisen yhteistoimintakyvyn perustana. Kansainvälinen yhteistyö materiaalin huollossa ja ylläpidossa tulee lisääntymään. Naton huolto- ja hankintaorganisaation NAMSAn ja sitä vastaavien järjestelyjen merkitys korostuu. "

Sivu 54:

" Nato pyrkii aikaisempaa kokonaisvaltaisempaan kriisinhallinnan lähestymistapaan. Tämä edellyttää Suomelta yhä tiiviimpää yhteistyötä Naton kanssa. "

Sivu 55:

" Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön kannalta tärkeintä ovat Venäjän poliittinen ja taloudellinen vakaus sekä maan kansainvälisten suhteiden kehitys. Venäjällä on lähialueellamme poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia intressejä. Suomen ja yleisemmin Pohjois-Euroopan rajat ovat Venäjän vakaimpia naapurialueita. Muutosta Suomen lähialueen turvallisuustilanteessa ja sotilaallisen voimankäytön tai sillä uhkaamisen mahdollisuutta ei kuitenkaan voida sulkea pois. Georgian kriisissä Venäjä osoitti valmiutensa käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä edistämiseksi. Kriisi saattaa luoda pidempiaikaisen jännitteen Eurooppaan ja vaikeuttaa turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Georgian kriisi myös osoitti, että Suomesta etäällä olevat tapahtumat saattavat heijastua kielteisellä tavalla Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kautta myös Suomen asemaan. Venäjä modernisoi asevoimiaan ja kalustoaan, mikä vaikuttaa myös Suomen lähialueella. Joukkojen määrää ei todennäköisesti lisätä, mutta asevoimien materiaalin laatu kehittyy ja suorituskyky paranee. Venäjän ydinaseita on sijoitettuina Suomen lähialueelle vastaisuudessakin. "

Sivu 67:

" Suomi tukee Naton vakautta edistävää ja puolustussektorien uudistamiseen tähtäävää työtä Naton yhteistyömaissa ja osallistuu edelleen Naton siviili- ja pelastuspalvelutoimintaan. Suomen mahdollisella Nato-jäsenyydellä olisi heijastusvaikutuksia turvallisuustilanteeseen Pohjois-Euroopassa ja lähialueilla.

Ulkoministeriön Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä koskevan selvityksen mukaan jäsenyydellä olisi ennaltaehkäisevä, Suomen turvallisuutta vahvistava vaikutus. Nato-jäsenyys antaisi Suomelle liittokunnan 5. artiklan mukaiset turvatakuut. Samalla mahdollinen jäsenyys velvoittaisi Suomea auttamaan muita jäsenmaita, mikäli nämä joutuisivat hyökkäyksen kohteeksi.

Mahdollista jäsenyyttä on syytä tarkastella sekä Suomen ulkopoliittisen aseman ja puolustuksen että kehittyvän kriisinhallintayhteistyön näkökulmasta. Euroopan unioni on luonut jäsenilleen tasavertaiset mahdollisuudet osallistua kriisinhallintayhteistyöhön. Naton jäsenenä Suomi olisi täysivaltaisesti mukana liittokunnan päätöksenteossa. Naton jäsenenä Suomi osallistuisi myös Nato-Venäjä –neuvostoon.

Toisaalta jäsenenä Suomeen kohdistuisi entistä voimakkaammin yleisen taakanjaon ja solidaarisuuden perusteella poliittisia odotuksia osallistua liittokunnan vastuulleen ottamiin kriisinhallintatehtäviin tai sen yksittäisten jäsenmaiden operaatioihin. Suomi päättäisi kuitenkin operaatioihin osallistumisesta itsenäisesti, kuten tähänkin asti. Naton ulkopuolellakin Suomi on voinut osallistua kriisinhallintaan tahtomallaan tavalla.

Suomi katsoo, että Naton tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi ovat yhteensopivat Suomen ja Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kanssa.

Jäsenenä Suomi olisi mukana liittoutuman puolustussuunnittelussa ja puolustusmateriaaliyhteistyössä, mikä parantaisi Suomen puolustuskykyä ja yhteensopivuutta kansallisen puolustuksen, viranomaisyhteistyön ja kansainvälisen kriisinhallinnan tehtävissä. Jäsenenä Suomi osallistuisi liittokunnan sotilaallisiin huoltovarmuusjärjestelyihin. Nato-jäsenyys edistäisi lisäksi Suomen kansainvälistä pelastuspalveluyhteistyötä, vahvistaisi kansainvälisen avun vastaanottokykyä sekä hyödyttäisi Suomen puolustusteollisuutta. Nato suosittaa jäsenilleen, että ne käyttäisivät kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen. Vuonna 2007 tämän tavoitteen täytti viisi Naton 26 jäsenmaasta. Jäsenyyttä mahdollisesti harkittaessa on arvioitava myös, mitä vaikutusta Suomen puolustusjärjestelmälle on Nato-maiden suuntautumisella asevelvollisuudesta ammattiarmeijoihin.

Myös Naton jäsenenä Suomi päättäisi itse puolustuksensa keskeisistä periaatteista. "

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=106539&nodeid=15145 (50 sivua)

http://www.defmin.fi/files/1364/MAHDOLLISEN_SOTILAALLISEN_LIITTOUTUMISEN... (106 sivua)

http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2009/turvallisuus-ja... (109 sivua)

- Jäsenmaiden maksuosuudet määräytyvät Maailmanpankin tilastojen mukaisen bruttokansantuotteen perusteella... noin 21 miljoonaa euroa.
- Mikäli Naton komentorakenteisiin sijoitettaisiin noin 150 henkilöä ... noin 18 miljoonaa euroa.
- Kustannukset materiaalihankinnoista... noin 25 miljoonaa euroa.

[Yhteensä siis 64 miljoonaa euroa vuodessa plus pieni inflaatiotarkistus. Se on 0,1 % valtion budjetista. Parin lentokoneen hinta. Kaiken huipuksi edulliset asehankinnat vievät kokonaisuuden todnäk säästön puolelle.]

- NATO ei ole asettanut puolustusmenoja koskevia vaatimuksia nykyisille eikä tuleville jäsenmaille. Puolustusmenojen tason määrittäminen on aina kansallinen päätös.

- NATO ei edellytä jäsenmailtaan tiettyä puolustusjärjestelmää. Näin ollen liittokunta ei myöskään aseta esteitä esimerkiksi asevelvollisuusarmeijan ja alueellisen puolustuksen ylläpitämiselle.

- Natolla on turvallisuutta ja vakautta ylläpitävä ja edistävä vaikutus. Samalla kun kriisinhallintatehtävät ovat korostuneet, kollektiivinen puolustus on säilynyt liittokunnan ydintehtävänä.

- Naton tuoreimpien laajentumisten yhteydessä on käynyt ilmi, ettei maan liittyminen Natoon ole estänyt hyvien [Venäjä-]suhteiden jatkumista ennallaan Nato-jäsenyyden jälkeenkin.

- EU:lle ei tulla rakentamaan NATO:a vastaavia sotilaallisia rakenteita, joten sillä ei myöskään tule olemaan varteenotettavaa NATO:sta erillistä kykyä turvatakuiden toteuttamiseen.

- Yhdelläkään muulla järjestöllä ei ole yhdistettyä sotilaallista komentorakennetta, joukkosuunnittelu- ja arviointiprosessia tai yhteisharjoituksia, jotka käytännössä mahdollistaisivat turvatakuun toteuttamisen.

- Washingtonin sopimuksen 5 artiklan mukaisesti liittokunnan yhteisten asevoimien on kyettävä ennaltaehkäisemään mitkä tahansa mahdolliset vihollisuudet. Jos hyökkäys siitä huolimatta tapahtuu, on kyettävä pysäyttämään hyökkääjän eteneminen mahdollisimman alkuvaiheessa...

- NATO-jäsenyydessä Suomelle olisi erityisen merkittävää turvatakuista koituva pelotevaikutus. NATO-jäsenyys ehkäisisi osaltaan Suomeen kohdistuvaa sotilaallista painostusta, hyökkäyksen uhkaa tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Ari-Vesa Parviainen

Tuossa maisterin kirjoituksessa kiteytyi kaikki oleellinen.Ja siis lainaus V-n paperista.Missä siis ongelma?
Eikö näin selvää tekstiä siis "saa" puida julkisuudessa?
Tosiasiat yritetään pimittää näköjään, mahdollisuuksien mukaan.Ihmettelen miksi? Onko jonkin tahon etu?

Appi

Jan Vapaavuori on syntynyt 1965 ja Stefan Wallin 1967. 1970-luvulla he olivat siis alle 15 vuotiaita. Varmasti molemmat olivat ihan aktiivisia kavereita, mutta totuuden nimissä kovinkaan moni alle 15-vuotias ei ole erityisen perehtynyt siihen, mitä on saanut puhua ja mitä ei. Väitän siis, että vaikka he ovat kokeneita poliitikkoja, heillä ei tosiasiassa ole edes näkökulmaa siihen mikä silloin oli sallittua. Vielä ongelmallisemmaksi tulee tilanne, kun he vetätävät johtopäätökset siitä, että tilanne olisi sama. Ei todellakaan ole.

Kyllä minun puolestani Jan ja Stefan saavat puhua NATOsta vaikka joka päivä. Se ei tarkoita, että tuo asia minua kuitenkaan yhtään sen enempää kiinnostaa. Se mikä minua kiinnostaa on, että he haluavat sinne jonkinlaisena aateyhteisönä. Minusta se on puolustusliitto ja sen tehtävät ovat ennen kaikkea sotilaalliset. Itse en yksinkertaisesti vain usko, että NATOsta olisi Suomea puolustamaan. Sellaisessa kriisissä, jossa sitä tarvittaisiin, sen joukot tosiasiassa pysyisivät hyvin kaukana Suomesta puolustamassa omia maitaan. Janin ja Stefanin tulisi ensin vakuuttaa minut siitä, että NATO olisi valmis tuomaan tänne kriisitilanteessa vähintää 200.000 miestä ja heille kaikki mahdolliset härpäkkeet. Se on ensimmäinen syy miksi en usko NATOon. Syitä on muitakin. Voisivat kuitenkin aloittaa todistelunsa tuosta. Se olisi sitä ihan oikeata NATO-keskustelua.

Toinen asia, johon toivoisin Janin ja Stefanin vastaavan on, että kun NATOn eteläiset jäsenmaat eivät osaa pitää huolta edes taloudestaan eivätkä kykene siinäkään rationaalisiin päätöksiin, niin kuinka rationaalisiin päätöksiin ne kykenevät sotatilanteessa. En usko niihin maihin taloudessa enkä usko niihin maihin puolustuksessa. Pikemminkin pidän todennäköisenä, että ne kehittelevät jonkun vähintään yhtä synkän sotilaallisen kriisin kuin mitä on nykyinen talouskriisi. Rahaa se Kreikka osaa ainakin kuluttaa kaiken maailman sota-aluksiin, jotka todennäköisesti eivät ole edes kelvollisia toimimaan se vesialueilla. Siinä sitä on todellisia strategian guruja, joiden toimintaan meidän pitäisi luottaa. Jani ja Stefan voisivat ottaa oikein neuvotteluissa esille, että mitä virkaa Kreikan laivastolla on ja mihin se kykenee? Kun tuollaiset asiat on selvitetty, niin saadaan vähän konkretiaa mihin soppaan meitä ollaan viemässä.

Kolmas soppa on se, että niin kauan kun Saksa, Ranska, Englanti ja USA pitää NATOa teollisuutensa ja myyntiponnisteluidensa sekä raaka-aineiden hankintansa piilokärkenä, ei Suomen pidä sekaantua tuollaiseen kauppa- ja teollisuuspolitiikkaan. Siinäkään ei meidän roolimme tule olemaan mitään muuta kuin maksumiehen rooli. Tässä pelissä osamaksut maksetaan vain nuorten miesten verellä. Jos Jan ja Stefan saavat ko. mailta vakuutuksen, että liitto keskittyy puolustukseen eikä kaupallisten etujen ajamiseen, niin jälleen olisin huomattavasti vakuuttuneempi. En siis kiellä omalta osaltani keskustelua, mutta haluan, että puhutaan asiasta eikä jostain aateyhteisöstä.

tulevaisuuden profeetta

Viikon sisällä on tämä "puolustusliitto" Nato tappanut hykkäyksissään sekä Pakistanissa ja Afganistanissa. Toisessa kuoli pitkälti kolmattakymmentä ihmistä, toisessa pikkulapsia melkein kymmenen. Ei todellakaan ole mikään puolustusliitto, vaan jenkkien tappokoneiston työrukkanen. Suurin osa suomalaisista tajuaa tämän ja vastustaa siihen liittymistä. Suomelle ei ole mitään haittaa puolueettomuudesta, voidaan pysytellä meille turhien ja kalliiden rähinöiden ulkopuolella. Afganistanin reissu on Halosen suurin ulkopoliittinen moka koko pressa-aikanaan.Niinistökin kompastuu Natoon, ei tule hänestä presidenttiä.

Nimimerkki

Miksi sitten tehdään yhteistyötä niiden maiden kanssa, jotka ovat tuon "puolustusliiton" jäseniä? Eikö ne olekaan yhtä pahoja kun Yhdysvallat on olleet kautta aikojen ainakin jos nykyiseltä ulkoministerilta ja hänen aatetovereiltaan kysytään?

Ainiin... meidän piti olla "puolueettomia" eli kaikkien täytyy olla yhtä pahoja? Klassinen torjutuksi tulleen oireyhtymä - "kaikki on pahoja eikä kukaan halua meitä".

Nimimerkki

Kyseessä on saman luokan aivopesun aikaansaama "tabu", kun on Nokiakin - tai siis totuuden sanominen sen nykytilanteesta. Kaikki totuuden julkisanovat leimataan heti joko "nokiavihaajiksi" tai "tyhmiksi".

NATO:n kohdalla on koko aivopesu vaan käynyt paljon järjestelmällisemmin ja korkeammalla tasolla - ja eihän poliitikot kerro kansalle valheita? Ehän Nokiakaan valehtele???

Partiohavyton

Nato on täysin puolueeton. Nato puolustaa vapaita vaaleja. Nato puolustaa kaikkia vapaita maita. Vain rikos koko ihmiskuntaa kohtaan (KGB/FSB) on Naton vastainen. Meille on aivan erityisen tärkeää kuulua Natoon, koska kansanmurhaaja edelleen miehittää Stalinin ja Leninin hävittämää aluetta. Siellä kärsii kansojen vankilassa satoja eri kansallisuuksia, joilla ei ole mitään tekemistä duuman kanssa. Duuma on tekaistu (Mihail Gorbatsov). Kaikki vapaiden maiden kalliit aseet ovat meidän aseitamme. Tämä on makea mainio piiritystilanne. Putin ei suinkaan ole leikitty "Venäjä" tai vain Stalinin nukke omasta mielestään. Mr. Putin toimii aikansa nukkena. On tärkeää tuoda esim. puuta, kaasua ja öljyä. Ranska myy kalliin tyhjän laivan. Länsi rakentaa talviolympialaiset. Kaikki tulevat saamaan paljon. Venäläiset on surmattu tai saavat pestä rahaa ostoksilla lännen kaupoissa. Tuotantolaitoksia ja hotelleja voidaan vielä rakentaa. Kiina on meidän hyvä länsimielinen kansallisvaltio, joka toimii Japanin kanssa yhdessä. Yli sata miljoonaa asukasta näkee Stalinin kauhistuksessa nälkää. Kohti osoitettua päämäärää. Juna kulkee kiskoilla...

Ola

NATO:n vastustajat voisivat lyhyesti kertoa miksi Suomen elokuvateattereissa ei ole esitetty Georgian sodasta kertovaa elokuvaa 5 days of War(of August). Sehän on realistinen kuvaus siitä, mitä tapahtui muutama vuosi sitten Georgian ja Venäjän välillä.