Kolme poliittista nuorisojärjestöä eroaa Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssista. Lähtijät ovat kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestöt.
Protestin syynä on oikeistojärjestöjen mukaan pettymys Allianssin toimintaan. Kolmen järjestön puheenjohtajat ilmoittavat Allianssin keskittyvän lähinnä oman henkilöstönsä etujen ajamiseen.
- Valitettavasti Allianssista on vuosien saatossa muodostunut jättiläismäinen suojatyöpaikkaorganisaatio, joka on hyvin etäällä nuorten arjesta, kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman toteaa tiedotteessa.
- Valitettavasti Suomeen on vuosikymmenten saatossa päässyt muodostumaan poliittinen rälssi, joka elättää itseään moninaisten julkisin varoin tuettujen järjestöjen kautta, perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo ilmoittaa.
Kristillisten nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala puolestaan hämmästelee Allianssin hanketta laajentaa omia toimitilojaan.
Kolmen järjestön pomot eivät pidä Allianssin tavasta toimia. He näkevät Allianssin toiminnan tarkoituksen olevan lähinnä itsensä ja Simon Elon sanoin uusien "politrukkien" työllistäminen.
- Koko nykyistä valtionapujärjestelmää tulisi tarkastella hyvin kriittisesti.
Tukien määrää tulisi karsia ja jakoperusteita muuttaa läpinäkyvämmiksi, Aki Ruotsala kommentoi.

Kommentit
Niinpä niin
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Soisi noiden totuuden nyt ääneen sanoneiden taitavan suoraan sanomisen jalon taidon myös jatkossa.
Toive avoimuudesta jaettavien tukien suhteen toteutuu sillä, että joku asiaan kyllästyneistä laittaa vaikka tänne US:n blogiin luvut näkyviin, että maksajat viimein ymmärtävät, mihin kaikkeen turhuuteen rahoja käytetään.
Oikeaa maalais- ja kaupunkilaisjärkeä
Hienoa ja rohkeaa toimintaa aidoilta NUORISO-järjestöiltä.
Vanhat systeemit ovat perustuneet koulutuksen kautta hyviin hommiin, töiden sisällöstä ja vaikuttavuudesta piittaamatta.
Ei asioita hoideta tai paranneta television nuoriso-illoilla ja alan ihmisten kokouksilla sekä seminaareilla. Toivotaan, että 2000-luvun ajassa asioita arvioidaan käytännöstä lähtien ruohonjuuritasolta ns. tulosvastuullisesti. Tulosten ollessa konkreettisia saavutuksia, eikä vain tahroja paperilla.
Ei näennäisvaikutuksia tutkimuksin ja tilastotulkinnoin.
Olisiko kenelläkään faktoja?
Mitä tämä allianssi tekee? Paljonko se käyttää rahaa, ja mistä varat tulevat?.
Käväisin Allianssin kotisivulla, mutta se sisälsi vain diiba-daabaa.
Talousarvioesitys 2012
Löytyy sieltä allin sivuilta, kun etsii ja näyttää alijäämää n. 2 miljoonaa euroa, joka katetaan OKM:n antamin varoin.
Henkilöstökulut n. 1,1 miljoonaa euroa, mutta olennaisinta on katsoa linkki jäsenjärjestöihin ja miettiä, kuinka paljon näitä elätettäviä diiba-daaboja lopulta on kasvattamassa niitä tulevaisuuden euroblondeja jakamaan rahaa ympäriinsä.
Vaikka oikeita töitäkin kuulemma olisi, mutta tekijöitä ei.
Höh ..
Pikkurahoja .. eihän nillä saisi kuin muutaman tusinan perheenyhdistämistapausta Suomeen.
Julkisella sektorilla käytettävissään järjettömästi liikaa rahaa
- Tämä on vain yksi pieni esimerkki, mutta näitä samoja julkishallinnon rahantuhlaussaitteja on valtiolla ja kunnissa tuhansittain.
- Tuossakin opetusministeriö "kattaa" budjetin parin millin alijäämän tuosta vain. Tällaiset järjestöt ja orgaanit sitten siirtelevät varoja paitsi politrukeilleen ja poliittisille työntekijöilleen, myös toisilleen, puolueille, säätiöille jne.
- Veronmaksajien rahoilla harjoitetaan sumeilematonta ja röyhkeää systeemistä korruptiota. Tähän verhojen takaiseen ilmiöön liittyvät myös mm. kehitysavut, maahanmuutto, työllistämis- ja aikuisopiskelu, muu työttömyyden tukeminen jne. Kyseessä on yhteensä monen miljardin euron summat.
- Julkinen valta saa verovaroista reilusti yli sen mitä se todellisuudessa tarvitsee. Siksi sen pitää keksiä itselleen lisää menoreikiä ! Tästä huolimatta se ei hoida edes yhteisesti sovittuja perustehtäviä kunnolla.
- Suomen julkinen talous ja verotus on remontoitava. Julkinen sektori on oksittava -30%. Me emme kestä - emmekä halua ! - tällaista hallintoa ja taloudenpitoa, jossa 50% BKT:sta on julkisen vallan toimentamista - joka ei tuota mitään, vaan kavaltaa verovarat.
Angry Veronmaksaja
Aivan oikein.
Kuulin jo takavuosina kun eräs julkisen sektorin henkilö, raha-asioiden haltija kertoi eräästä ydinpaikasta käsin että:
"Suomen valtion budjetista voi leikata 40% pois ilman että kukaan huomaa 10 vuoteen mitään. Paitsi tietyt järjestöt ja muut isojen poikien hiekkalaatikolla leikkivät, joutuisivat hakemaan oikeita töitä..."
Verenpaine nousee joka kerta kun kuulee uutisen että valtiolla on käynnissä joku "hanke" tai "projekti", kukaan kansalaisen tasolla ei hyödy siitä mitään, mutta nippu muutenkin riittävän hyväliksaisia väsää pari raporttia ja kokouspöytäkirjaa ja heittää lopuksi näytösluonteisen seminaarin jossain.
Saavat lisää viikkorahaa taskuunsa (ja muutamille hyville kavereille parit hienot miljuunan alihankintahommat joita ei näy koskaan missään) ja veronmaksajille tämä näkyy valitteluna että on 10 miljoonan alijäämä ...
Suomessa ei ole korruptiota, koska sitä ei vaan kutsuta korruptioksi.
Avoimuus helppo toteuttaa
Laki tai muu määräys että julkista rahoitusta saavien yhdistysten on pidettävä esillä nettisivuillaan tai vastaavassa kolme tietoa rahoituksestaan:
1. yhteiskunnalta eri tavoin saatavat avustukset ja etuudet
2. jäsenmaksutulot
3. muut tulot (joita ei tässä yhteydessä tarvi eritellä).
Jokaisesta riittäisi yksi luku ja väärin ilmoittamisesta kärytessä menettäisi automaattisesti yhteiskunnalta saadut avustukset ja muut etuudet.
Myös ne muut tulot
Koska olemmehan jo tietoisia siitä miten puoluetukia sun muita valtiolta saatavia voi pyöritellä järjestöiltä toisille millä vaan seminaarilla ja taulukaupalla ...
Jos yksikin järjestö väittää tässä maassa olevansa Rehellinen, annan haasteen:
Kaikki tulot ja menot julkisesti nettiin näkyville, pienimmästäkin pullakahvimyynnistä.
Ei taitaisi montaa poliittista "järjestöä" uskaltaa kisaan ...
Mistäpä
ne puoluekuri kukot ja kanat syntyvät ellei broileriyhdistyksistä?
Miksi valtion pitää tukea ulkomaiden etuja ajavia poliittisia yhdistyksiä, joita puolueiksi kutsutaan? Ne ovat puoluekuripolitbyroineen suurin este kansanvallalle. Suomi-provinssin perustuslain toinen § on kuollutta tekstiä, mistä ei tarvitse välittää kuin juhlapuheissa tai juuri ennen vaaleja, jotta vaalikarja saadaan herkistymään "isänmaan" asialle eli äänestämään kumirankaisia sulkansa vaalien jälkeen vaihtavia kukkoja ja kanoja.
Joko nyt lehdistö uskaltaa kirjoittaa perustuslain muutoksen tärkeimmistä asioista?
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä
Näitä "politrukkien suojatyöpaikkoja" ovat lähes kaikki kattojärjestöt. Samaa rohkenisi väitää myös useista eri virastoista. Brysselissä on jo sitten "kaikkien suojatyöpaikkojen äiti" kymmenien tuhansien virkamiehien ja-naisten byrokratian hautomo - demokratian hautaamo.
Poliittiset virkanimitykset
lienevät myös kiellettyjä vai mitä Eva Biaudet ja Kelan johtajat ?
Tällaiset yhdistykset
ja muut vastaavat ovat niitä, joiden rahoittamisesta tulisi luopua ensimmäisenä säästöjä valtiolle etsittäessä. Ja näitä turhakkeita on pilvin pimein.
Infolaatikko!
Tämän tyyppisen uutisen yhteydessä olisi pieni infolaatikko paikallaan, tässä nimenomaisessa tapauksessa sisältäen Allianssin
- historia yhdellä virkkeellä
- tarkoitus yhdellä virkkeellä
- jäsenet
- työntekijöiden määrä
- budjetti
- julkisen (vero)rahoituksen osuus budjetista
Tai ainakin ne noista,jotka ovat julkista tietoa.
Kävinpä vähän tutkimassa
Olipa mielenkiintoisia jäseniä joilla oli kaikilla ryhmillä "jalot" aatteet. En vaan ymmärrä mitä tämä Allianssa oikein tekee? Anna kun arvaan? Nuoret ihmiset leikkivät ihan oikeilla vero euroilla politiikkaa?
Yksityisen rahan pitäminen poissa politiikasta onnistuu vain julkisella, mutta Suomessa kyllä vähän heitellään rahaa sinne minne sattuu, valtion mittakaavassa kun muutama milli sinne tänne on aivan sama vai onko se?
Eikö valtionkin pidä miettiä vaikeina aikoina että mikä sen fuktio oikein on? Mikäänhän ei estä näitä järjestöjä olla keräämättä yksityisiltä rahaa?
Ray ja Veikkaus...
Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus ovat ehkä suurimmat rahasammot näille turhille yhdistyksille.Allianssin rahoituksesta 3-4 miljoonaa tulee vuosittain suoraa Veikkaukselta.Hassua sinänsä, että nämä yhdistykset saavat ääntänsä kuuluviin eduskuntaan kovin helposti.
http://www.alli.fi/sitenews/view/-/nid/1452/ngid/29
Yllättäen järjestö ei haluaisi Veikkausvoittojen menevä n suoraan valtion kassaan, koska sehän vaikuttaisi suoraan järjestön suojatyöpaikkoihin.
Wille Rydmanille peukku siintä, että on saanut puhuttua PS- ja RKP-nuoret myös irtoamaan ko. järjestöstä.Tämä on ehkä ensimmäinen askel Suomen byrokraattisen hyvävelijärjestelmän, mutta toivottavasti ei viimeinen.
Seuraavassa Rydmanin mielipiteitä Allianssista.Keskustelu alkaa kolmannessa pätkässä 4.30 kohdalla, mutta suosittelen tietenkin katsomaan kaikki.
http://youtu.be/Kdqw3PKufkE?t=4m30s