Lauantai 26.5.2012

Yle: Suomen jättimäinen asekauppa epäilyttää – ministerit pakoilevat

Luotu: 
30.11.2011 18:38
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Heidi Hautala kaipasi hiljattain tiukempaa valvontaa koko EU:n aseviennille.

Valtio-omisteisen Patrian tekeillä oleva asekauppa Saudi-Arabian kanssa herättää epäilyksiä, kertoo tänään esitettävä Yleisradion A-studio.

Patrian kranaatinheitinkauppa on Ylen mukaan arvoltaan noin 150 miljoonaa euroa. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista asekaupoista 2000-luvulla. Hallituksen on määrä päättää ensi viikolla, myönnetäänkö Patrian kranaatinheitinjärjestelmälle vientilupa.

Lähi-idän asiantuntija, professori Hannu Juusola pitää kauppaa täysin vastuuttomana, sillä Saudi-Arabia on diktatuuri eikä sille ylipäänsä pitäisi myydä aseita.

A-studio on tavoitellut kaikkiaan neljää ministeriä kommentoimaan asiaa. Kukaan ei suostunut. Patrian omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) ei halunnut asiasta keskustella mutta ilmoitti jääväävänsä itsensä asekauppojen päätöksenteosta. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) kieltäytyivät haastattelusta.

Asian valtioneuvostolle esittelevä puolustusministeri Stefan Wallin (r.) ilmoitti esittävänsä normaaliin tapaan luvan myöntämistä, muttei suostunut kommentoimaan tarkemmin.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TSV

Ministerit ovat tekopyhiä so?

Se on katsos niin että ne voisivat vaikka kivittää ja katkaista päät naisilta kun ministerit ovat käymässä niin mitään ei tapahdu. Vähän sama kun Masa kävi kumartelemassa Kiinassa.

Minä en välitä mitä myyvät ja kenelle, ketuttaa vaan tekopyhyys mitä Suomessa junteille esitetään. Lopettakaa se esittäminen ja sanokaa että valtio tarvitsee rahaa&työpaikkoja eikä ole hyvä aika nyt etiikka pohdiskelulle.

Snib

Joku ne myy jos ei me, nyt siis päätetään pidetäänkö täällä Suomessa yllä elinkeinoja vai ei. Moraalinvartijat jäävät nuolemaan näppejään tässä maailmassa.

kauppias

Jos vihervasemmisto kaataa tämän kaupan, niin se on sitten moro.
Tulossa vuosituhannen suurin taloudellinen lama ja täällä mietitään saako vientiä harrastaa vai pitääkö pukea hamekankaat kaikille.

-56

Ylen Mot ohjelma joka kesti noin puoli tuntia, tuhosi täysin Sloveniaan Patrian kaupat jolla olisi työllistetty monta tuhatta Suomalaista työntekijää 2-5 vuodeksi myymällä AMT kuljetus vaunuja,se millä ne aseistetaan on jokaisen valtion oma asia.Nämä noin 150-200 vaunua olisi ollut Slovenian pää puolustusase.Slovenia on sen jälkeen kieltäytynyt ostamasta sovittuja vaunuja vedoten, vaikka niiden huonoon laatuun.No ei se mitään Ruotsalaiset kylläkin toimmittavat kyseiset vaunut vaikka hävisivät tarjoikilvan.
Kranaatinheittimet ovat yleensäkin vain puolustusase,ei hyökkäys, koska raskaat kranaatinheittimet eivät sovi hyökkäys-sotaan.Yleensäkin esim. Kranaatinheittimen valmistus on hyvin pikkutarkkaa ja aikaa vievää työtä koska suuntauksen eli kohteen osumiseen vaadittavan tähtäyslaitteen valmistaminen on hyvin vaikeaa.Suomessa vain sattuu olemaan kokemusta tältä alalta joten olisi hyvin valtiovallan kohdalta typerää noin vain antaa tämäkin kauppa Ruotsalaisille.Ruotsalaiset kylläkin valmistavat hyvin monenlaisia kuljetusvaunuja,tykkejä,lentokoneita,sukelusveneitä jne...johon valtiovalta osallistuu hyvin myönteisesti.

Lauri Syväjoki

Miksi näiltä Suomensyöjiltä yleensä kysytään mitään? Niillä on sama rauhanlevy päällä edelleen vaikka Neukkula kaatui 20 vuotta sitten. Hannuhanhilla on samat virret mutta reaalimaailmassa ne vie potin taas.