Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) aikoo vastata oppositiopuolue perussuomalaisten välikysymykseen vasta tulevan EU:n huippukokouksen jälkeen.
Perussuomalaiset jätti hallitukselle kysymyksen, jossa vaaditaan kertomaan hallituksen suunnitelmat Eurooppa-politiikasta. Välikysymyksessä kysytään esimerkiksi sitä, miten Suomi aikoo varautua euron hajoamiseen.
- Todennäköisesti 13. joulukuuta. Tarkka ajankohta on vielä päättämättä, Jyrki Katainen vastasi Ylen A-plus-ohjelman haastattelussa.
EU:n johtajien huippukokous järjestetään ensi viikon perjantaina 9. joulukuuta. Tuolloin EU-maiden korkein johto kokoontuu päättämään muun muassa Euroopan velkakriisin ratkaisemisesta. EU:n talouskomissaari Olli Rehn on kuvaillut huippukokousta viimeiseksi takarajaksi velkakriisin ratkaisulle.
Hallitus on siis aikeissa vastata välikysymykseen vasta kokouksen päätösten jälkeen. Pääministeri Katainen selittä asian suomalaisella eduskuntatyöllä.
- Meillä on poikkeuksellinen tapa käsitellä EU-asioita. Käymme [eduskunnan] suuressa valiokunnassa ennen EU-kokouksia. Siellä istuu hallitus ja oppositio. Siellä istuu Timo Soini (ps.), Katainen sanoi Ylelle.
- Kerromme siellä tavoitteistamme ja spekuloimme kaikilla mahdollisilla tavoilla, miten asiat voivat kääntyä.
Katainen perustelee välikysymyksen julkisen vastauksen viivästymistä sillä, että vastaus sisältäisi Suomen neuvottelutavoitteita, joiden paljastuminen voisi haitata Suomen asemaa kokouksissa.

Kommentit
Nimi osunut kohdalleen
"Siellä istuu jallitus ja oppositio": Jallitus, osuu kohdalleen! Jo pappa Freud totesi, että kirjoitusvirheistä suuri osa on alitajunnan viestejä.
Kiemurtelua
Katainen ei voi vastata välikysymykseen kun ei ennen EU kokousta tiedä mitä isot päättävät Suomen puolesta.
Välikysymys on teatteria, sillä Soini tietää tarkalleen ottaen
sen minkä muutkin, jopa hallituksen jäsenet. Katainen ei voi kertoa etukäteen, mitä EU noin kahden viikon päästä päättää. Sellaisen tivaaminen on hurskastelua. Suomi on pieni nappula ja peesaa nyt lähinnä Saksaa siinä, miten pitäisi asioita linjailla. Eduskunta on mitä suurinta teatteridraamaa. Jonniin joutavaa näytelmää. Miksi meidän pitää vielä maksaa tällaisesta farssista. Vuorosanoja lauotaan etukäteen suunnitellun käsikirjoituksen mukaan, vaikka näytelmän lopputulos on tiedossa [asiat päätetään etukäteen lautakunnissa]. Kauheaa pauhaamista ja vähän villoja.
Niin salakankee, kerrot siis kommentissasi
juuri sen mihin hallituksemme ovat vuosien saatossa sortuneet, siis Saksan ja Ranskan talutusnuorassa kulkemiseen. Eikö Suomella pitäisi olla jämäkkä oma kanta euroon liittyvissä kysymyksissä? Minusta näin pitäisi olla. Eikä pitäisi olla mitään salattavaakaan hallituksellamme missään vaiheessa. On pystyttävä kertomaan omille kansalaisille mitä toimia ajetaan Suomen puolesta. Tuo olisi sitä vastuullista demokratiaa, eikä suurten maiden perässä juoksemistä. Suuret maathan luonnollisesti ajavat vain omia etujaan, eivät tippaakaan ajattele Suomen pärjäämistä euromarkkinoilla.
Soini istuu suuressa valiokunnassa ja tietää tarkkaan asiat!
"Käymme [eduskunnan] suuressa valiokunnassa ennen EU-kokouksia. Siellä istuu hallitus ja oppositio. Siellä istuu Timo Soini (ps.), Katainen sanoi Ylelle."
Kertois Soini meille, koska kuitenkin tietää, eikä esitä kiinalaista varjonyrkkeilyä (lasten teatteria Suomessa) ja esitä kysymyksiä hallitukselle kuin ei mitään muka tietäisi.
Nyt olet väärässä
Kyllä Soini tietää, mutta välikysymyksellä on aivan toinen merkitys. Valiokunnan kokouksiin ei päästetä suoraa TV lähetystä, toimittajia eikä tietenkään kansalaisia jotka haluavat asioista tietoa.
Hallituksen vastauksella välikysymykseen on aivan eri merkitys kuin yksittäiset selostukset valiokuntakokouksista. Ne ovat juoruja.
Välikysymyksen jälkeinen luottamus mittaa kaikkien kansanedustajien mielipiteen hallituksen vastaukseen. Sillä on merkitystä.
Salakankee, tottakai jokainen
suuressa valiokunnassa istuva edustaja, siis myös Soini, tietää mitä valtuuksia Jutta ja Jyrki hakevat etukäteen noihin edessä oleviin EU-kokouksiin. Kysymys on kuitenkin Suomessa käsittääkseni poikkeuksellinen menettelytapa, joka ei liene tiukkaan ottaen perustuslain mukainen.
Eduskuntahan päättää virallisesti myös Suomen kannasta. Tosin hallituspuolueiden tiukka puoluekuri on aina hallituksen "voitto". Myös puoluekuri on perustuslain vastainen menettely, johon soisi tulevan muutoksen, jos ei muuten niin kansalaisten äänestyskäyttäytymisen kautta. Nythän ainakin SDP, KD ja vasemmisto puolueiden edustajista hyvin monet antoivat äänestäjilleen toista tietoa kuin miten nyt ovat käyttäytyneet ainakin EU-asioihin liittyen.
oli puoluekuria tahi ei - enemmistö päättää ja pulinat pois
Venäjällä enemmistöä ollaan nyt ostamassa kansalta - ääni maksaa yhden Votkapullon! - kertoo HS...
Sinä varmaan olet sen tehnyt
Kerrohan nyt mitä suomen hyväksi olet tehnyt kuuntelemme korva tarkkana ja silmät ymmyrkäisinä paremmin nähdäksemme.
Pelleilyä
Välikysymys,pelleilyä vakavalla asialla,Soini käyttää suomalaista demokratiaa presendenttivaalien keppihevosena,vastuutonta.Hallituksella on varmasti tärkeämpääkin tekemistä,onneksi kepu on tämän oivaltanut eikä yhtynyt persun välikysymykseen.
Sinäpä sen sanoit, Soinin temppu on paljastettu!
Hän hakee välikysymyksellään vain henkilökohtaista hyötyä saadakseen näkyvyyttä presidentinkampanjaansa! Hyi Timo, tuollainen on limboilua!
Pitää puhua oikeista asioista oikeaan aikaan. Soinikin voisi avata sen suuren suunsa siellä valiokunnassa, jossa asioista oikeasti päätetään eikä tulla tv-kameroiden eteen messuamaan kuin ei mitään asioista tietäisi.
Timo on Timo on Timo
Ex-konkurssipuoluesihteeri on puheenjohtajana valmis tekemään mitä tahansa populistista saadakseen naamansa iltapäivälehtiin ja televisioon. Mitään konkreettisia asioita hän ei aja, kunhan vain vastustelee sitä sun tätä sun tota.
Suomalainen populismi on juuri tuota, jos aioit ottaa hoitaakses
jonkin pulman/ongelman ja yrität ratkaista sen; silloin tulee joukko suuripäisiä, suurisuisia populisteja huutamaan; EI KUN PÄINVASTOIN!
Tämä touhu on ihan kauheata Suomen kunnissa, jossa asiat eivät yksinkertaisesti mene eteenpäin kun jarrutus on aivan uskomatonta; pelkästä kiusaamisen halusta. Vanha sanonta:
Täällä Pohjolan perukoilla, Suomessa asuu pieni ja v-mainen kansa!
Vastuutonta?
Tämä sana kuvaa erittäin hyvin kaikkea Kokoomuksen, SDP:n, keskustan, vihreiden ym. politiikkaa. Se mitä he tarkoittavat puhuessaan "vastuusta" on sitä vastuuta, minkä veronmaksajat kantavat heidän tempuistaan.
Kyllä, se on nimeltään enemmistön diktatuuria, johon vähemmistön
on aina tyytyminen. Edustajat on sinne vaaleilla valittu tekemään päätöksiä kansalaisten puolesta, myös "erään isän" puolesta, sikäli mikäli hän ylipäänsä äänestää vaaleissa. Jollei äänestä, on turha urputtaa. Silloin vain nielee pahan mielensä ja jatkaa pasianssin peluuta
Niinpä
Veronmaksajat ovat siis mielestäsi vähemmistössä?
Aina minä äänestän, Suomessa vain on liian paljon herkkäuskoisia, jotka lankeavat kokkareisiin ansoihin.
Veronmaksajiksi en laske kepulasia
ne elävät toisten siivellä, maataloustuilla joita me veronmaksajat heille maksamme..
Demareita sanotaan lisäksi ns ILOISIKSI veronmaksajiksi, koska ovat aina korottamassa veroja
Pelin politiikkaa
Välikysymyksen perimmäinen tarkoitushan on kaataa hallitus. Jos nyt sattuisi jostakin kumman syystä niin käymään, Soinista ei kuitenkaan olisi vastuun ottajaksi (sehän on jo nähty). Eli todellakin pelleilyä ja eduskunnan ajan väärinkäyttöä vakavalla asialla.
Demokratian vastaista ja epäisänmaallista!
Kataisen kommentti oli todellinen rimanalitus. Demokratian periaatteilla pyyhitään takapuolta ja asioista tiedotetaan vasta kun Suomi on jo sitoutunut niihin. Kysymys on Suomen taloudellisesta itsenäisyydestä, jota Katainen on vastoin perustuslakia luovuttamassa pois EU:lle. Perustelu salamyhkäisyydelle että Suomen tavoitteet tulevat julkisuuteen on naurettavaa koska Suomella on tasan kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä Saksan ja Ranskan ehdotus tai jättäytyä sopimuksesta ulos. Muutenkin kataisen sinisilmäisyys EU asioissa herätti syvää myötähäpeää mm. kommentit että yhteisvelka Etelä-Euroopan kanssa on mahdollinen asia jota kannattaa analysoida.
Kokoomus ei ole enää se oikeistolainen ja isänmaallinen puolue jota säännöllisesti äänestin. He ovat euro-sosialistinen ja epäisänmaallinen liike joka ei puolusta demokratiaa eikä Suomen aitoa etua, joka on eliminoida rahavirta muille Euroopan maille.
Ymmärrän mielipahasi, mutta näissä EU-asioissa ei rintamalinjat
ehkä kuljekaan Eduskunnan istumajärjestyksen mukaan. Samantyyppisiä asioita ovat myös monet ympäristösuojeluun liittyvät kysymykset; luontoihmisiä löytyy joka puolueesta, kuten esim Salolainen Kokoomuksesta.
Excelmanin kiukuttelu on turhanpäiväistä
sillä pääministeri käy kokouksissa eduskunnan suuren valiokunnan valtuutuksilla. Kaikki Suomen lopulliset päätökset näissäkin asioissa tekee eduskunta. Demokratiaa tämä on jos mikä!!
Hesekiel itkee Neuvostoliiton perään
Nykyinen menettely on kuin Neuvostoliitosta kun asioista tiedotetaan ja puhutaan siinä vaiheessa kun mitään ei voi enää muuttaa - oikeassa demokratiassa käydään avoin parlamentaarinen keskustelu ennen päätöksiä. Luuletko oikeasti että Suomen eduskunta muuttaa jo solmitun EU-huippukokouksen sisällön? Haloo, wake up dude!
Exelman, miksei eduskunta voi päättää jonkun asian tiimoilta
että se ei hyväksy maamme edun kannalta huonoa ratkaisua? Mikä estää?
Päätökset saavat lopullisen silauksen vasta kansallisten päätösten perusteella, sitä ennen ne ovat vain ehdotuksia.
Suuri valiokunta päättää ennen 9.12. päivän päämiesten tapaamista, mikä on Suomen linja esilletulevissa asioissa ja mitä pääministeri Katainen saa tehdä ja mitä ei.
Suuressa valiokunnassa on kaikki puolueet mukana ja päätökset tulevat enemmistöpäätöksinä. Tätäkö sinä vastustat? Jos vastustat, vastustat demokratiaa. Tervemenoa Venäjälle !!
Leonid "Hesekiel" Breznev
Jatka poika nukkumista!
Niin
Kokoomus ei ole enää se oikeistolainen ja isänmaallinen puolue jota säännöllisesti äänestin. He ovat euro-sosialistinen ja epäisänmaallinen liike joka ei puolusta demokratiaa eikä Suomen aitoa etua, joka on eliminoida rahavirta muille Euroopan maille
Tämän ovat huomanneet monet entiset Kokoomuksen pitkäaikaiset kannattajat.
Puolue on muuttunut Kataisen kaudella lähes tunnistamattomaksi.
Kataisen jatkuva vastuullisuus-höpinäkin on lähinnä surkuhupaisaa.
Ja vastuuseen tekemistään poliitikkoja hyvin harvoin saadaan.
Suomessa.
Niin eikös olekkin kamalaa
Katainen joutuu olemaan eduskunnan äänitorvena. Eduskunnan joka suomalaiset on äänestänee. Jopa persutkin vissiin vaikka eivät sitä tunnusta kun joka paikassa huutavat ei. Se on vain niin ettei hallitus voi tehdä mitään ilman eduskunnan tahtoa. Ei edes välikysymys ole ennen voimassa kunnes sen eduskunta hyväksyy. Periaatteessa katainen ja urpilainen ministereineen täyttää kansan valitseman eduskunnan tietä. Siitä on aivan turha urputtaa se kuvastaa ainoastaan tietämättömyyttä.
Siitä taitaa olla jo kauan
"Kokoomus ei ole enää se oikeistolainen ja isänmaallinen puolue.." Siitä taitaa olla jo aika kauan kun äänestit säännöllisesti.
Ben Zyskowich muistaakseni jossain yhteydessä totesi, että nuoret bisnesmiehet valtasivat kokomuksen jo 1900 luvun alkupuolella ja siihen loppui aatteellinen toiminta Kokoomuksessa.
Kokoomuksen isänmaallisen siiven ääni myös kuuluviin
Minusta olisi hyvä, että saisimme laajemminkin tietää EU:n asioista. Avoimuus ja läpinäkyvyys olivat muistaakseni vuonna 2006 puheenjohtajamaa Suomen tavotteita EU:n suhteen.
Siksi on tuntunut ihmeelliseltä, että pääministeri Katainen pyrkii kiivaasti välttämään tilanteita, joissa tavan kansalaiset pääsisivät kysymään suoraan heitä kiinnostavista EU-asioista.
Keskustelutilaisuus Euroopan tulevaisuudesta 7.9.2011:
http://suomi2017.files.wordpress.com/2011/10/iltalehti_kooste_iltalehti_...
Kokoomuksen isänmaallisen siiven edustajan Jorma Jaakkolan EU-lähihistoriaraportteihin osoitteessa:
"Erikoiset keskustelutilaisuudet Euroopan tulevaisuudesta jatkuvat"
http://suomi2017.wordpress.com/2011/11/04/erikoiset-keskustelutilaisuude...
puhutaan ns transparency-periaatteesta
"kansalaiset pääsisivät kysymään suoraan heitä kiinnostavista EU-asioista."
joskin se harvoin koskee ns raha-asioita! :))
Demokratiaa
Mitäs vikaa välikysymyksen tekemisessä nyt on ? Edellisellä hallituskaudella vasemmisto esitti 11 välikysymystä. Mielenkiintoista, että yksi vasemmiston välikysymyksistä oli: "Hallituksen kannanotot Euroopan talouden vakauttamisneuvotteluissa".
Urpilainen ja Heinäluoma huusivat naama punaisena kun hallitus ei kertonut Suomen tavoitteita.
Nyt Perussuomalaiset tekivät välikysymyksen EU:n velkakriisin hoidosta.
Hallitus jatkaa nyt epätarkan tiedon viljelyä, mustamaalaa oppositiota ja ärsyttää heitä tekemään virheitä. Tällä tavoin he välttävät kaiken vastuun.
Välikysymys on opposition keino pakottaa hallitus tuomaan asia eduskunnan keskusteltavaksi. Hallituksen on vastattava välikysymykseen kahden viikon kuluessa. Mutta ei käy.
Muodollisesti välikysymyksen tarkoitus on kaataa hallitus, mutta hallitus ei ole kaatunut välikysymykseen viiteenkymmeneen vuoteen. Tiukka ryhmäkuri ja oman edun suojelu pitää huolen siitä, että hallituspuolueiden edustajat äänestävät ehdottomasti luottamuksen puolesta. Jos he äänestäisivät tätä vastaan, seuraisi paitsi potkut puolueesta, myös epämukavia henkilökohtaisia seurauksia itselle ja lähipiirille.
Välikysymys on demokratiaa.
mutta katsos kun Pe-Sun puheenjohtaja istuu itse siellä
Suuressa valiokunnassa ja tietää asioista ihan yhtä paljon kuin jopa hallituksen ministerit, joten missä pihvi?
Turhaa mekastamista! Pressanvaalikampanjan takia näkyvyyden hakemista; "minä poika se taas pistän tän maan asiat kondikseen, peeveli!"
Kunnon populisti Soini toimisi näin: pyytää tv-kamerat paikalle Suurenvaliokunnan kokouksen oven taakse, ja kun riita käy kokouksessa sietämättömäksi, Soini kävelee valiokunnan tammioven läpi raamit kaulassa että paukkuu ja antaa suoran kommentin puoliyhdeksän uutisiin!
Jyrkin voi voi..
..leikkauksia tulossa ilme. Siis kulisseissa.
Omalla p*rseellähän ei luonnollisesti ole mitn hätää.
Siitä pitää "kansalaisfoorumi" bildeberg hyvää huolta.
Lisää pahoinvointia kiitos! Sitähän jykän naaman on tarkoitus välittää, että lukutaidoton lapsikin tajuaa, että päin helvettiä mennään! Mutta jos nyt muutaman satasen vielä....antaisit.
€ ja mk
Jos markkaan mennään 1:1 niin silloin velatkin putoavat kuudennekseen.
Onko tämä totuus tuosta ruljanssista?
milläs kaavalla ne muka putoaisivat
eikös niiden nimellisarvo kertaannu kuudella.
Palkkakin
pysyisi ainakin hetken samana...
"Euroalueen kaaos voi aiheuttaa sen, että Suomi palaisi markkaan. Mutta mitä maksaisi maitolitra tai kuinka paljon olisi normaali kuukausipalkka?
Hieman yllättäen markka-ajan kuukausiliksa ei olisikaan moninkertainen nykyiseen palkkaasi verrattuna.
– (Markan) arvo lähtökohtana olisi sama kuin eurolla. Ei palattaisi millään vanhalla muuntokertoimella sinne takavuosiin 15 vuoden päähän..."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/palkkayllatys-nain-paljon-tienaisit-ma...
EI ehkä hajoakaan..
Koko finanssiala odottaa (tai tietää) että EKP rikkoo pyhistä pyhintä sääntöään ja pistää painokoneet käyntiin, seurauksien arviointi on mahdotonta, mutta järki sanoo, että inflaatio karkaa käsistä, velalliselle tämä on tietysti aika hyvä asia ainakin vähän aikaa, koska velkojen arvo laskee eikä EKP voi nostaa korkoa vielä pitkään aikaan.
Ensin tosin tulee tuo EKPn koronlasku joulukuussa.
Mutta vastaukseksi, EI jos markkaan mennään käytetään alkuperäistä kurssi eli 5,94573, tietysti jos näin käy niin Suomi devalvoi heti, tämä on sata varma.
Periaatteessa kyllä suomi voi nytkin devalvoida
Lasketaan vienititavaroiden hintaa 20% ja maksetaan tuontitavaroista 20% ei ihan niin mutta suunta on oikea enemmän niin siinä se on. Silloin suomi on tehnyt sisäisen devalvoinnin maksaja voidaan sitten sisäisesti sopia. Tämä on periaatteessa sama kuin devalvaatio. eli oman valuutan suhtautuminen vieraisiin valuuttoihin. Moni markkan haikailija haluaa maistaa myös devalvaaatiota. Tällaista se on voitte samalla miettiä kuka mitäkin siitä maksaa.
Noh..
Vientituotteiden hintoja voi yritykset laskea niin paljon kuin ne haluaa mutta et voi EUssa nostaa tuontitavaroiden hintaa (vapaamarkkina-alue).
"Sisäinen" devaltaavio toteutetaan palkkoja leikkaamalla.
Yhdysvallat toteuttavat
Yhdysvallat toteuttavat leikkauksia muilta kansakunnilta. Tämän on mahdollista Yhdysvaltojen palkka-armeijan avulla. Iran tulee taistelemaan leikkauksia vastaan loppuun asti tai muuten kohtalona on elää loppuelämä helvetin esikartanossa.
EU on kriisissä! Vuoden vaihteeseen mennessä selviää paljon!
http://www.youtube.com/watch?v=YD8WSaMLFvE&feature=related
millaiseksi tämä maailma (EU) muuttuu!
Toivotaan toivotaan - että saamme paremman maan! Maanosan!