Etelä-Karjalan poliisi myöntää tiedotteessaan sen tosiasian, että poliisin kameravalvonta-auto herättää joissain kansalaisissa voimakkaita negatiivisia tunteita.
”Inhon väreitä herättänyt kameravalvonta-auto vieraili Etelä-Karjalassa”, on poliisi otsikoinut tiedotteensa.
Kameravalvonta-auto ahkeroi Lappeenrannan ja Luumäen alueilla satunnaisesti viikon 47 aikana. 1300 ajoneuvosta kamera otti 118 valokuvaa, joista poliisin arvion mukaan noin 100 johtaa sakkoon tai rikesakkoon.
- Sakkoseuraus ei ole kenellekään mieluinen ja ylinopeuden vuoksi kuvatuksi tulleita asia yleensä harmittaa tai vihastuttaa. Poliisi ymmärtää ikävät tuntemukset, mutta ei hyväksy tekoja ja korostaa, että nopeusvalvonnalla pyritään vähentämään vakaviin loukkaantumisiin ja liikennekuolemiin johtavien liikenneonnettomuuksien määrää, Etelä-Karjalan poliisi toteaa tiedotteessaan.

Kommentit
Valtatie 6:lla
suurin vaara, haitta, turvattomuutta tuottava ja jopa vaarallisia ohituksia tuottava asia ei ole hurjat nopeudet. Vaan puolityhjillä tai melkeinpä tyhjällä tiellä ajavat muutaman auton jononpätkät joissa autot ovat n. 10-20 m. päässä toisistaan. Joskus vetäjänä on rekka, joskus ha. Ei ole hitaasti ajavan auton syy että on tulppana vaan seuraavien auton/autojen. Jos ei aja ohi, niin pitäisi jättää riittävät välit, että myös muut ja nopeusrajoituksien mukaan ajavat pääsevät hitaammin ajavista ohi. Turvavälit unohtuvat joskus kokonaan. Tiiviissä jonossa ajamisen luulisi olevan hankalaa, ainakin jarruvalot vilkkuvat vähän väliä.
Millähän
sen kamera-auton saisi Kehä ykköselle? Ei tarttis kundien ajella kauas ja tuotto olisi varma. Vain 1/1000 noudattaa nopeusrajoituksia!
Onneksi on muut kuin valtatiet
Nopeusvalvonta tutkitusti vähentää onnettomuuksia siellä missä sitä on. Syynä tähän on se, että suurempi osa autoista kiertää toista kautta, jossa nopeusvalvontaa on vähemmän.
Onnettummuksien kokonaismäärään sen sijaan valvonta tai rajoitukset eivät vaikuta. Vaikka pikkutiellä ajaminen on periaatteessa riskialttiimpaa, on liikenteen tasaisemman jakautumisen lopputuloksen liikenne vastaavasti harvempaa ja siksi turvallisempaa.
Ehkä voisimme ottaa mallia Saksasta ja jakaa tiet niille jotka haluavat liikkua nopeasti paikasta toiseen vähän isommalla riskillä ja niille jotka haluavat liikua mahdollisimman riskittömästi ja ovat valmiit käyttämään liikkumiseen vastaavasti enemmän aikaa?
Ei ja Ei.
Muuten hyvä idea, mutta se vaatii aivojen käyttöä.
Valtion näkökulmasta karjalla on aivot ainoastaan sitä varten, että välillä voidaan äänestää hampaaton koira juoksemaan luunsa perässä 4-6 vuotta.
Muualla Euroopassa aivojen käytöstä saattaa saada jopa "porkkanaa" mutta Suomessa sellainen pitää KIELTÄÄ! Koska joku saattaa käyttää liikaa niitä, joten helpompi rangaista kaikkia.