Lauantai 26.5.2012

EU:n torstai alkaa tänään: näitä Suomi vaatii

Luotu: 
5.12.2011 05:31
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.).

Torstain EU-johtajien huippukokouksen valmistelevat kokoukset alkavat tänään Brysselissä yleisten asioiden neuvoston kokouksella.

Suomesta Brysseliin matkustavat tänään ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.).

Asialistalla on unionin budjetti, energiakysymyksiä, EU:n laajentuminen Serbiaan sekä velkakriisi.

Yleisten asioiden neuvosto käsittelee myös EU:n komission puheenjohtaja Herman van Rompuyn ehdotuksia Euroopan talousliiton tiivistämiseksi. Kokouksessa keskustellaan mm. siitä, kuinka tiiviimpi talousliitto suhtautuu EU:n nykyisiin perussopimuksiin.

Suomen tavoitteena on, että kesällä europarlamentissa hyväksytty niin kutsuttu 6-pack-lakipaketti otetaan käyttöön mahdollisimman pian. Suomi kannattaa myös komission roolin kasvattamista jäsenmaiden talouden valvonnassa.

Erityisen tärkeä kohta Suomelle on, että talouskomissaari pysyy itsenäisenä roolissaan komissiossa. Tällä hetkellä talouskomissaarina toimii suomalainen keskustataustainen Olli Rehn.

Rehnille on jo soviteltu euroalueen puheenjohtajan pestiä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

VV-Velkavipu

Onkos tämä Suomi hiljattain kysynyt Suomalaisten mielipidettä siitä kannattaako Suomi todella Diktatuuria joka maksaa meille yhden maailman menestyneimmistä itsenäisistä valuutoista, eli itsenäisen markan, menetyksen?
Sehän on fakta, että Markasta tulisi yksi maailman valuuttakaupan kärkivaluuttoja kuten Ruotsin maailman 9. ja norjan 13. suurimmat valuutat.

salakankee

"Erityisen tärkeä kohta Suomelle on, että talouskomissaari pysyy itsenäisenä roolissaan komissiossa. Tällä hetkellä talouskomissaarina toimii suomalainen keskustataustainen Olli Rehn."

Meinaan sitä, että talouskomissaari on ollut suomalainen!
Selittäkää minulle yksinkertaiselle; miten se on näkynyt meille jonakin hyötynä!
Hyvä talouskomissaari pistää EU:n raha-asiat kuntoon, ei sillä muuta merkitystä ole, siis sillä mistä maasta se tulee.

Aicos99

Liittokansleri Angela Merkel ja presidentti Nicolas Zarkozyn
salainen neuvottelu ja ehtojen asettelu sanelemalla ihmetyt-
aa.
Nyt kehitetty "ideologia on niin teoreettinen ettei se istu yhdenkään EU-maan ajatteluun"-paitsi tietenkin pääministerimme Kataisen! Kukonpoika ottaa omansa myös tässä
asiassa ja muut hallituksen jäsenet saavat kansanedustajien
ohella olla suu kiinni.

"Missä on Rouva tasavallanpresidentin lausunto asiasta-sen on tultava esiin tänään,6.12.2011".

Suomi on johtajansa näköinen-ja maamme on jakautunut rusaisiin eläkeläisiin,työttömiin,työtömyys uhan alaisiin,
vanhuksiin ja sairastaviin ihmisiin vs. "eliitti kerho"!

Euroopan Unionin touhut ovat komiikkaa täynnä--Zarkozy ja Merkel eivät ohjaa meitä EU-politikoinnissaan,vaikkakin PK-yrityksille yritetään saada helpotusta? Se on ikävä kyllä
myöhäistä ja sekavaa!

Euro ja markka tai kruunu-uusi ideologia yhdessä Hollannin
ja Saksan kanssa-ei ole huono ajatus?

Vakauttamispolitiikka EU:n laajuudessaan vien 5-10 vuotta ennen kuin se on noussut miinukselta nollaan.

Kreikalle myönnetyt vakuudet ja uusi 8 miljardin velka ovat
hallituksellemme välikysymyksen paikka ja edellyttää pääministerin ilmoitusta heti!

#Kirjoittaja on kansainvälisen kaupan-, investointien-rahoituksen ja vientiä vastuullisesti hoitava kolumnisti.