Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen kummastelee poliitikkojen intoa lähettää suomalaisjoukkoja Libanoniin samaan aikaan, kun kotimaassa säästetään merkittävästi armeijan kertausharjoituksista.
- Miksi osallistumme käytännössä lainarahalla peräti yhdeksään kansainväliseen kriisinhallintaoperaatioon? Tehdäänkö tässä nyt ulkopolitiikkaa tulevien sukupolvien rahoilla? Onko YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvan jäsenen kaksivuotinen paikka maallemme todellakin niin tärkeä, että sitä pitää velkarahalla tavoitella? Suominen kyseli itsenäisyysjuhlapuheessaan.
Reserviläisliiton mukaan puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus on 350 000 henkilöä, joista yli 95 prosenttia on reserviläisiä.
- Kuluvana vuonna kertausharjoituksiin osallistuu noin 25 000 reserviläistä, mistä aiheutuu 20 miljoonan euron kustannus. Todellinen koulutustarve olisi noin 67 000 henkilöä, jolloin jokainen reserviläinen osallistuisi kertausharjoitukseen viiden vuoden välein. Ensi vuonna kertaamaan kutsutaan säästösyistä todennäköisesti vain muutama tuhat reserviläistä, liitto toteaa.
Suominen muistuttaa, että että puolustusvoimien tärkeimmäksi tehtäväksi on määritelty kotimaan puolustus.
- Meidän pitäisi kysyä mielestäni itseltämme, kummasta on enemmän hyötyä maanpuolustukselle. Siitä, että suomalaisia partioi ensi vuonna mm. Afganistanissa ja Libanonissa vai, että jopa viidennes reserviläisistämme osallistuisi kertausharjoituksiin. Itse olisin kallistumassa jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle, ja toivon, ja uskon, että nyt jos koskaan, tässä asiassa olisi arvokeskustelun paikka, Suominen sanoo.

Kommentit
Noita operaatioitahan
Noita operaatioitahan perustellaan että saadaan kokemusta jos pilliin vihelletään. Omasta mielestänikin olisi parempi että vuosittan kertautettaisiin 65000 reserviläistä kuin että parisataa suomalaista pääsee leikkimään sotaa tai niin kuin atlanta operaatiossa joka kesti 3kk ja maksoi 12milj. Ainoa mitä aikaiseksi saatiin oli että pidätettiin merirosvoja jotka sitten lopulta vapautettiin sekä valtion tarjoamat ryyppäjäiset. Kallis hinta kotimaan puolustuksen laiminlyömisestä, mielestäni. Joillekin poliitikoille puolustuksella ja sen uskottavuudella ei ole niin väliä vaan pää asia on että näytetään muiden maiden silmissä hyvältä ja kannetaan vastuuta asioista jotka eivät alunperin ole edes suomen ja suomalaisten ongelmia (esim. miinakielto).
Myöhäistä. Eroava
Myöhäistä. Eroava tasavallan päänainen hamuaa korkeita YK:n tehtäviä. Ne taataan näkyvällä toiminnalla mm YK:n rauhanturvatehtävissä. Kotimaalla ei silloin ole merkitystä.
Arabikevät
Arabikevät on kohta Venäjällä !!!!!! Venäjän mielenosoitukset ovat Suomen kannalta merkittävin ulkomaan uutinen pitkään aikaan.
Poliitikot romuttavat
Suomen armeijan: Varuskuntia ja joukkoja vähennetään, tekniikka alkaa rämpiä missä rämpiikin, kertaus- ym. harjoitukset likipitäen lopetetaa, alueelliset joukot toimivat lähinnä paperilla, sotaoppeja aletaan harjoitella videopeleillä lämpimissä sisätiloissa, Venäjä lisää itärajan takaista tulivoimaa minkä ehtii ja meillä parlamentaarikot miettivät, mistä vielä voitaisiin niistää maanpuolustukseen tarvittavia varoja.
Meillä ovat päättäjät paukutelleet henskeleitään kansalaisten korkealla maanpuolutustahdolla,mutta tällä menolla siitä on pian kohta vain muisto jäljellä.
No money, no funny.
Ihmisten pitäisi synnyttää ensin tuottavia työpaikkoja, jotta olisi varaa kerätä veroja ja kustantaa meille puolustusvoimat, vai kuka niitä järjestää ilmaiseksi?
juuri näin
Täsmälleen samaa mieltä!
Huolestuttavin asia on maanpuolustushengen romahdus.
Nimenomaan oman maakunnan varuskunta on antanut uskoa siihen, että koko maata puolustetaan.
Emme todellakaan ymmärrä, mitä itänaapurissa tapahtuu.Lähialueillamme on useita prikaateja taisteluvalmiudessa, 1-2 tunnin varoajalla. Ja ne ovat hyvin koulutettuja, hyvin varustettuja ja ne harjoittelevat jatkuvasti.
Olen itse nähnyt - kaiken lisäksi ne ovat huikean kenttäkelpoisia sotilaat kestäviä jatkuvasta tehokkaasta harjoittelusta todenmukaisissa oloissa.
Mitä meillä? Milloin Suomessa olisi esim. koottu prikaati taisteluvalmiuteen, kuvattu todentuntuinen tilanne, jaettu tuliannokset ihan oikeita patruunoita ja harjoiteltu ihan oikeasti.Vastaan itse: ei vuosikymmeniin!
Kysynkin: uskalletaanko meillä edes jakaa koottavalle prikaatille aseita ja kovia patruunoita? En usko. Ettei ruvettaisi ampumaan - omia! Löytyykö meillä edes prikaatillista väkeä,jotka kulkevat "täysillä valoilla".
Uskonko Venäjän agressioon? En usko. Mutta Suomen kaltainen sotilaallinen tyhjiö saattaa täyttyä - valitettavasti. Jos se ei ole oma - se on vieras!
Pitääkö meidän ulkoistaa puolustuksemme? Se on yksi mahdollisuus. Jos suomalainen valtuuskunta marssisi Valkoiseen taloon ja pyytäisi Amerikan merijalkaväen suojelusta.
Hyvät neuvot ovat kalliita, jos me suomalaiset emme pysty ja ennekaikkea emme halua puolustaa omaa maataan. Emme ole todellakaan kykeneiä puolustautumaan. Prikaatillinen miehiä on helppo aseistaa, mutta mistä rahat esim. insuliniin, kun puolet sotilaista on diabeetikkoja?
Hyvät neuvot ovat nyt tarpeen!
Palkka-armeijaan ja Natoon tähdätään
Tietyt puolueet ja poliitikot ajavat puolustusvoimien heikentämistä ja palkka-armeijaan siirtymistä, koska hallitsevien on helpompi käskyttää palkka-armeija oman maan kansalaisia vastaan, jos/kun sellainen tilanne tulee eteen.
Samalla pakotetaan harkitsemaan USA:n etupiiriin eli Natoon liittymistä, sitten kun oma puolustus ei enää ole uskottava.
Näin on todennäköiasesti Bildenberg/Goldman Sachs kokouksessa päätetty, jossa meidänkin nappisilmämme juoksevat. Jos ei muuten, niin pakon sanelemana rapauttamalla tarkoituksellisesti maamme talous. Näin saadaan valta keskitettyä haluttuihin käsiin ja samalla myös omat pojumme ja tyttömme vallan ytimen valokuviin. Vastuulliset on saatava ajoissa maanpetoksesta vastuuseen.
Rauhanturvatehtävistä syntyvä "kokemus" haihtuu kuin
varpusparvi kun operaatio päättyy. Kukin menee minne menee sen jälkeen...sen sijaan kertausharjoituksissa suuret joukot saavat koulutusta ja kokemusta uusista laitteista...
Siis helppo vastata mitä pitäisi suosia!
Kun niitä toisiinsa vertaa.
Jos verrataan rauhanturvaoperaatiota ja kertauksia keskenään, kertauksiin pakotetaa pariksi päiväksi ihmisiä ketkä kikkailevat metsikössä hetken ja tulevat sitten pois, kuinkahan tehokasta sekin sitten on motivaation huipulla?
Sen sijaan rauhanturvajoukkoihin hakeutuminen on vapaaehtoista, jolloi kaikki ovat siihen motivoituneita ja pesti kestää aina vähintään sen 6 kuukautta, siinä ajassa luulisi hiukan paremmin uppoavan päähän erilaiset toimintatavat, kun pariksi päiväksi pakotettuna kertauksissa. Kertauksia kannattaa varmaan jatkaa resurssien puitteissa, mutta tehokkuutta uskaltaisin ehkä epäillä.
Tehokkuuden lisäksi
kysymys lienee maanpuolustushengestä
Ahtisaaren - Halosen viitoittamalla tiellä
Tehotuotanto-Demarit Ahtisaari (s.1937) ja Halonen (s.1943) ovat olleet maailmanhalaaja broilereita - Seminaari serkkuja.
Ei demareista ole presidenteiksi, kun he luulevat duunin olevan pelkkänä symbolina patsastelua "Isä aurinkoisena tai Maan Äitinä". Kekkosen (s.1900) jälkeen presidenttien ajatusmaailma on ollut kovin kaukana Suomalaisuuden juurista, työstä, sisusta ja sitkeydestä sekä ylpeydestä näihin kaikkiin kolmeen.
Kotimaan asiat ovat Ahtisaaren - Halosen kausilla jääneet toisarvoisiksi, kun on vain haluttu päästä isojen poikien leikkeihin mukaan...
Oletpa jälleen oikeassa
Halonen on pikemminkin aktiivisesti pyrkinyt tuhoamaan käsitteet juuret, työ, sisu, sitkeys ja ylpeys. Hänellä itsellään kun ei niistä näytä ainakaan käytöksen perusteella olevan kokemusta.
Libanon on Tuomiojan päähänpinttymä ja hän etsii revanssia siihen, että edellisellä kerralla hänen Libanonissa sähläämisensä jälkeen Ranskan presidentti totesi Tuomiojan olevan puhdas nolla.
Jatkumoa Halosen maailman parantamiselle
jolla on jo kauan tehnyt itseään tykö ja pedannut itselleen korkeaa YK-virkaa.
Rauhanturvaaminen ensiarvoisen tärkeää!
Rauhanturvaaminen Afganistanissa tai Libanonissa on Suomelle moninkertaisesti tärkeämpää kuin reserviläisten sotaleikit suomalaisissa metsissä.
Mitä vähemmän maailmalla on ratkaisemattomia konflikteja ja sotia, sen parempi myös Suomelle.
Eli
pikkuporukan palkalliset sotaleikit ulkomailla ovat tärkeämpiä, kuin Suomen oma puolustuskyky?
Jaha?
"Tiedätkö, miksi Suomella on joukkoja Afganistanissa? - Tässä selitys"
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/52086-tiedatko-sina-miksi-suomella-on-j...
Puolustus kuntoon
luulin että puolustus on suomen selkäranka, ei pakolaispolitiikka,eikä tappiolliset harjoitteet ulkomailla, mistä ei tiedä, kuka maksaa kenelle, ja mitä..
Ei enää kanttiinipuolen hommiin
Viimeksi Libanoniin lähetettiin pioneeriyksikkö, joka oli varustettu kuin rakennus-tai konekomppania. Tämä yksikkö korjaili teitä ja teki Libanonin puolella goodwill-hommia. Irlantilaiset hoitivat työmaan vartioinnin.
Olen varma että samanlaista kanttiinipuolen goodwill-porukkaa Halonen ja Tuomioja taas kaavailevat.
Tätä ei voi oikein perustella sotilaallisin perustein. Kyse lienee Halosen pr-työstä. Onhan painoa YK:ssa lisättävä Turvaneuvostoon pääsemiseksi ja eläkeviran saamiseksi.
Sotilasoperaatiot ulkomailla
Suomen pitäisi keskittyä yhteen sotilaalliseen operaatioon ulkomailla - nimittäin Afganistaniin.
Jokainen operaatio maksaa maltaita ja pienin voimin siellä sun täällä ei saavuteta merkittäviä tuloksia.
Tietysti Afganistanissa tarvitaan myös siviilipuolen toimintaa kuten kehitysapuvaroin koulutuksen, terveydenhoidon, oikeuslaitoksen rakentamista, jne.
Oma maanpuolustus on tietysti tärkeintä, mutta jos me haluamme apua Venäjän hyökätessä taas Suomen kimppuun, niin meidän pitää tehdä osuutemme myös ulkomailla.