Lauantai 26.5.2012

Suomen karkkiverolla ikävä seuraus?

Luotu: 
8.12.2011 07:52
Päivitetty: 
8.12.2011 07:55

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT tyrmää kohdennetut verot, kuten Suomessa vuoden alussa käyttöön otetun makeisveron.

MTT:n mukaan pieni valmistevero on tehoton, sillä maltillisilla, alle 20 prosentin veroilla ei saada aikaan suuria muutoksia kulutuskäyttäytymisessä. MTT:n professori Xavier Irzin mielestä tällainen vero olisi puolustettavissa, jos siitä saadut tulot ohjattaisiin terveellistä ruokavaliota edistäviin kampanjoihin, mutta Suomessa näin ei kuitenkaan tehdä.

Irzin mukaan hyvää tarkoittavilla sokeri- ja rasvaveroilla voi olla täysin päinvastainen vaikutus.

-  Esimerkiksi kaksi isobritannialaista tutkimusta osoittavat, että tyydyttyneiden rasvojen tärkeimmistä lähteistä perittävä korotettu arvonlisävero saakin sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden kasvuun. Veron tahattomana seurauksena hedelmien, kasvisten ja monityydyttymättömien rasvojen nauttiminen vähenee, sillä ihmiset eivät halua luopua kalliimmin verotetuista rasvaisista tuotteista. He säästävät jättämällä vihannekset hyllyyn, Irz kommentoi lehdistötiedotteessa.

Tampereen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimus sen sijaan totesi maaliskuussa, että sokerivero kohentaisi suomalaisten kansanterveyttä. THL totesi tuolloin, että tutkimuksen perusteella kannattaisi joko tuntuvasti nostaa ja laajentaa nykyistä makeisveroa tai siirtyä tuotteiden sokeripitoisuuteen perustuvaan verotukseen.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Jouko Heyno

Suomessa ei koiraveron poistamisen jälkeen ole ollut "korvamerkittyjä" veroja - eikä toivottavasti tule. Maamme verojärjestelmä kaipaa suurremonttia, mitä kukaan eduskunnassa ei uskalla edes ehdottaa.

A_L

"... tyydyttyneiden rasvojen tärkeimmistä lähteistä perittävä korotettu arvonlisävero ..."
Britanniassa kasvissyöjät ajoivat läpi lihaveron, jotta lihansyöjät söisivät enemmän kasviksia. Lihansyöjien reaktio olikin ostaa edelleen lihaa, mutta sen kalliimman hinnan vuoksi vähentyi kasviksien ja vihannesten ostaminen.

Kyse oli siis ruokatottumusten priorisoinnista, eikä sillä ole mitään verrannollisuutta makeisiin tai makeisveroon.

A_L

Tunnetut makeutusaineet ovat uusimmissa tutkimuksissa osoittautuneet terveysvaikutuksiltaan (mm.painonhallinta) jopa haitallisemmiksi, kuin elimistölle luontainen sokeri.
Makeisvero on täysin paikallaan, etteivät lapset korvaa oikeita lämpimiä aterioita halvoilla herkuilla, sillä halusimme tai emme, niin tämä on jo arkea laajasti kouluikäisten keskuudessa.

Jouni Laurila

Mainitaan kaksi Brittitutkimusta, mutta ei mitä ne ovat. Ei kerrota kuka ne on maksanut.

MTT ei saa rahaa hedelmistä vaan sokerista.

Eiköhän jonkun pitäisi asiantuntevasti arvioida viittausten luotettavuus ennen kuin laittaa suurin otsikoin lehteen.

arvieno

Juurihan mediassa oli uutinen että karkkivero on toiminut paremmin kuin odotettiin, eli on tuonut valtion kassaan enemmän kuin etukäteen laskettiin.

Tuloja valtiolle sillä on tarkoitus tuoda, loppu on hurskastelua kuten muidenkin haittaverojen kanssa...

mr_Zombie

Makeisveron tarkoitus on tuottaa lisää verotuloja valtiolle, ei ohjata kulutuskäyttäytymistä. Näin ainakin hallituksen esityksessä luki, kun sitä kävin selailemassa joskus aikoinaan aiheen noustessa mediaan. Eli kannattaa suosiolla unohtaa ne terveysvaikutukset, ei valtiota kiinnosta muu kuin lisäraha. Kansalaisten hyvinvoinnilla ei ole niin väliä.