Palvelualojen ammattiliitto PAM ihmettelee S-ryhmän logistiikkayhtiö Inex Partnersin sairastamattomuusbonusta.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Inexin uudessa kokeilussa Espoon Kilon varastossa työnantaja maksaa keräilytyöstä ylimääräistä bonusta euron per tehty työtunti niille, jotka ovat sataprosenttisesti töissä joulukuussa ja jotka suorittavat vähintään 95 prosenttia keräilytavoitteesta.
PAMin ensimmäinen varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo pitää käytäntöä kyseenalaisena.
- Yrityksissä voi olla tulospalkkausjärjestelmiä, joissa maksetaan bonuksia jos sairaspoissaolot yleisesti vähenevät, ja tämä on yhdistetty työhyvinvoinnin edistämiseen. Mutta on sangen erikoista, että työnantaja tekee yksipuolisesti tällaisen yhtä kuukautta koskevan päätöksen. Tämä malli voi myös lisätä riskiä, että työntekijät tulevat sairaanakin töihin, Ylitalo kommentoi PAMin sivuilla.
Ylitalo toteaa, että sairaus ei saisi alentaa työntekijän palkkaan, ja uusi bonuskäytäntö voi asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan.

Kommentit
Kumma asenne
"Ylitalo toteaa, että sairaus ei saisi alentaa työntekijän palkkaan, ja uusi bonuskäytäntö voi asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan."
Omituinen näkemys. Eihän työntekijän palkka alene jos sattuu olemaan sairaana. Joillekin maksetaan bonusta ja luulisi sen olevan silloin plussaa++++++++++++
Ideahan tuossa bonusten antamisessa on, että on jokin houkutin sille ettei rokulipäiviä pidetä turhan päiten. Työnantaja ei pakota tulemaan sairaana töihin eikä rankaise alentamalla palkkaa poissa oleville. Sehän se on oleellista.
Pointti olikin varmasti
Pointti olikin varmasti lähinnä se, että tämä käytäntö vaikuttaa palkkaan. Sairastumisenhan ei pitäisi palkkaan vaikuttaa.
Tällaisesta saattaa olla seurauksena, että tullaan töihin kuumeisena jne, virheiden mahdollisuus moninkertaistuu ja pahimmassa tapauksessa kohta ollaan sydänlihastulehduksen kanssa henkihieverissä. Tällaisella näennäisesti pienellä summalla saattaa olla suuretkin negatiiviset vaikutukset, joita ei ole osattu ajatella.
Sairaus työhönotossa
Voiko työnantaja käyttää työhönotossa työntekijän sairautta valintaperusteena? (Saako kysyä?)
<ul>Esim päteväksi todettu työntekijä on pidettävä töissä, vaikka hän työsuhteen ensimmäisenä päivänä esittää sairauslomatodistuksen, jonka mukaan sairausloma on alkanut jo ennen työhaastattelua ja jatkuu edelleen.</ul>
Jos voi, niin miksi sitten ei voisi käyttää myös palkan perusteena?
Ja heti ammutaan .... Kamoon
Olisikohan syytä ensin tarkistaa Inexin sairaslomakäytännöt, niistä kun ei ole mitään tietoa. Lääkärin todistus, päivä pari omalla ilmoituksella, vai mikä. Miten vuokratyöläisten kohdalla?
Meistä jokaisella on erilainen herkkyys sairauksille ja sairauden kokemiselle, lisäksi joillakin on muita alttiimpi tapa "sairastua" määräajoin syystä tai toisesta. Siispä miksi heti tuomitaan tällainen palkitsemiskokeilu kuukaudelta, joka tiedetään hyvin ruuhkaiseksi? Tämä tietenkin sillä ehdolla ettei tämä jää kokovuotiseksi käytännöksi.
En kyllä
näe mitään halloon aihetta tässä asiassa. Sitähän ruvetaan sekoilemaan jo joulukuun alussa, ja kaupoissa tarvitaan pakkaajia sun muita. Osa-aikaisia ovat monet myyjät, ja jos Ässät pistävät tuntiin euronkin lisää (sehän on ostovoimaltaan entinen markka), niin ei varmasti pahaa tee. Ymmärrys tämän maan ostovoimasta ja palkkatasosta on jo pitkän aikaa ollut todella huonoissa kantimissa. Hintojen nousu ja ostovoiman kehitys ovat päättäjien (eduskunta?) käsistä karanneet jo ainakin vuosikymmen sitten.
K-Kaupan pääjohtaja sen sanoi miksi naisia ei pitäisi kauppaan
lainkaan palkata; "no kun heillä on se handikap"!
Miksi PAM pitää lintsaamista hyväksyttävänä?
Hieno idea. Maksetaan ylimääräinen palkka niille, jotka vaivautuvat työhön palkkansa vastineeksi. Lintsaamisestahan sairauslomissa on kovin usein kysymys. Varsinkin juhlapyhien yhteyteen tai kesähelteisiin ajoittuvissa "sairastumisissa".
Aina ja kaikessa väärssä oleva PAM ei tietenkään hyväksy sitä totuutta, että suuri osa sairauslomista on lintsaamista,
"Sairauslomia pitämättä"
Näinhän työntekijät valtiolla keskenään "jakelevat" lomiksia.
Mikäli läheiseen kumppaniini on uskominen ja miksen uskoisi koska.....!
loistavaa...
..noissa hommissa on hienoa päästä tienaamaan. Sairauspoissaolojen minimiminen on ehkä työnantajalla ollut asiana. Jos sitä näin käsitellään, ei se voi olla paha asia...