Näin ulkomaalaiset lääkärit munailevat – Apteekkarin kauhutarinat

Jonkin verran tiedän useampaa eri kautta terveydenhuollon asioista ja jopa tietojärjestelmistä. On totta, että niitä on rakennettu liian raskaalla kädellä varmaan monistakin syistä. Yksi syy on se sama, joka muutenkin vaivaa terveydenhuoltoa ja jopa lääkäreiden toimintaa. On lukuisia esimerkkejä siitä, että laitteita on ostettu sairaaloihin lääkärin päähänpistosta tai vaikka kun sen ostamiseen on liittynyt opintomatka jenkkeihin. Myös joku väitöskirjan tekeminen on saattanut olla innoittajana ja sen valmistuttua laite on jäänyt käyttämättä, kun henkilö on siirtynyt toiseen sairaalaan. Tiedän jopa tapauksen, jossa huoltoon mennyt laite oli vahingossa myyty huoltokeikan aikana ja sitä oli alettu kyselemään vasta runsaan vuoden kuluttua. Kalliita laiteinvestointeja on siis tehty lääkäreiden ajattelemattomuutta varsin eriskummallisista syistä ja ajattelematta kokonaisuutta.

Yksi suuri ajatusharha lääkäreillä tuntuu olevan keskittyminen vain niihin tärkeisiin tapauksiin. Erikoislääkäri ajattelee erikoislääkärin aivoilla. Se on hyvä silloin kun pitää hoitaa sairasta potilasta, mutta erikoislääkäriä harvoin kiinnostaa ennalta ehkäisevä työ. Kaikesta huolimatta ennaltaehkäisy on yhteiskunnalle huomattavasti halvempaa. Kaiken lisäksi ennaltaehkäisevään työhön ei aina tarvita sitä erikoislääkäriä. Siksi se monesti onkin vähempi kiinnostava panostuksen suunta ainakin erikoislääkärin näkökulmasta. Kyllä erikoislääkäreitä tarvitaan todella paljon ja he ovat keskeinen osa terveydenhuoltoa. On kuitenkin tunnustettava, että hyvin harvoin he lähestyvät terveydenhuoltoa sen kokonaiskustannusten näkökulmasta. Yhteiskunnalle on kokonaisuutena edullisempaa pitää ihmiset terveinä kuin pyrkiä jälkikäteen hoitamaan syntyneitä sairauksia, joiden hoidosta kyllä kelpaa tehdä väitöskirjoja.

Olen samaa mieltä siitä, että säästämisessä on menty terveydenhuollossa liian pitkälle ja voimavaroja on usein väärässä paikassa. Hoitotieteen projekteista en ole aivan samaa mieltä. Sen verran olen niihin tutustunut, että jotkut niistä ovat tuoneet varsin hyviä ja toimivia malleja käytännön toimintaan. Paljon on myös sellaisia, että en niistä kauheasti perusta. Senkin tiedän, että monelle lääkärille (ei kuitenkaan läheskään kaikille) on kova kynnys, kun hoitotieteiden kautta on joskus pystytty parantamaan prosesseja ja tulokset ovat olleet hyviä. Niin kauan kun löytyy lääkäreitä, jotka suhtautuvat asioihin niin, että kaikki viisaus syntyy vain lääkiksessä, niin mennään metsään. Lääketieteen nippelitiedon lisäksi johtaminen vaatii myös kykyä johtaa sekä asioita että ihmisiä. Arvostan lääkäreitä monella tavalla, mutta en hyväksy sitä, että he monesti asettuvat asiantuntijoiksi niisäkin asioissa, joista eivät tosiasiassa tiedä. Usealla heillä on kyllä kyky oppia muutakin kuin lääketiedettä, mutta onko aina se tahto. Tuo tahto on se kriittinen tekijä. Ilman sitä ei ole myöskään aitoa kykyä.