Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) moittii blogissaan hallituskumppaneita sosialidemokraatteja. Hän syyttää SDP:tä Perussuomalaisten pelosta.
Häkämiehen mielestä SDP:n antamat ehdottomat lausunnot Euroopan vakausmekanismiin (EVM) osallistumisesta eivät ole suomalaisten etu. Ranska ja Saksa ovat esittäneet, että EVM:ssä voitaisiin tehdä päätöksiä 85 prosentin määräenemmistöllä. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että Suomella ja muilla pienillä mailla ei olisi samanlaista veto-oikeutta kuin esimerkiksi Saksalla ja Ranskalla.
Samalla on nostettu esille, että tällainen EVM:ää koskeva muutos olisi vastoin Suomen perustuslakia. Nyt EU-huippukokouksen lausumaan tuli alaviite, jonka mukaan määräenemmistön käyttäminen riippuu Suomen eduskunnan päätöksestä.
- Tulkinta EVM:n päätöksenteosta jatkuu. Jakolinja kulkee siinä mistä kulmasta asiaa tulkitsee - haetaanko luovaa ratkaisua jossa osallistumme päätöksentekoon tiukin ehdoin vai haetaanko peruste jättäytymiselle ulkopuolelle, muut EU-maat tuskin pakittavat Suomen alaviitteen tähden, Häkämies pohtii blogissaan.
Hän viittaa myös SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen lausuntoon, jonka mukaan EVM:ssä voidaan olla mukana, jos määräenemmistön käytölle saadaan tiukat ehdot.
- Lipposen kirjan nimi oli enteellisesti Järki voittaa ja sen voittoa tässä toivoo itse kukin, Häkämies laukoo.
- Ei voi olla niin, että Perussuomalaisten kannatuksen kasvun pelko halvaannuttaa Suomen päätöksenteon. Ei letkut irti potilaasta -mantralla pärjää jos syöksymme syvään taantumaan. Päätöksiä tehdään aina ajassa ja suomalaisten etu mielessä, Häkämies sanoo.

Kommentit
Ohoh!
Että oikein ministeritason moitteet SDP:lle.
Kyllä nyt demareiden housut tutisevat!
Katsotaan nyt ...
...kuinka taitavasti päättäjät muuttavat mustaa valkoiseksi ja käyttävät "luovaa juridiikkaa".
SDP pelkää Kokoomuksen mielettömyyttä!
Josta Soini kirjoituksessaan kertoo oleellisen sisällön!
http://timosoini.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90755-eu-huippukokouksen-hedelmat
Tässä teksti lainattuna.
EU-huippukokouksen hedelmät
Julkaistu 9.12.2011 kirjoittajalta Timo Soini
Jyrki Katainen otti eilen harppauksen matkalla kohti Suomen itsenäisyyden myymistä.
Olemme menossa rytinällä kohti velkaunionia, kansallisen budjettivallan menettämistä, Suomen täysvaltaisuuden myymistä – sekä räjähtävällä voimalla lisääntyvää valtion velkaa, kun yksi euromaa kaatuu toisensa perään, ja Suomi jatkaa takaamista!
Eikä meiltä enää kysytä – tuodaan vain lasku!
Huippukokous oli kaikkien poliittisten vedätysten huippu. Ensin luotiin keinotekoinen markkinapaine. “Nyt pitää suostua tai loppu tulee!” Markkinameklarit tietävät, että se oli suomeksi sanottuna valhetta. Kyllä suurpankkiirit tämän osaavat, kun heidän rahojaan pelastetaan.
Jos joku muuta luulee, pyydän selittämään, miten huippukokous on ratkaissut eurokriisin. Ei mitenkään. Se ei millään tavoin ratkaise kriisimaiden ongelmia. Nyt vallan keskittäjät käyttävät ihmisten pelkoa ja tietämättömyyttä häikäilemättä hyväkseen. “Älä koskaan jätä kriisiä käyttämättä“, he sanovat.
Merkozy kyllä tietää, miten poliittista peliä pelataan. Heidät on monessa liemessä keitetty. Kataisen hallitus on sen rinnalla lauma pikkulapsia. Ja tulos on sen näköistä.
Kun lukee huippukokoukset päätöslausumia, on vaikea löytää mitään merkkiä siitä ohjeistuksesta ja valtuutuksesta, jolla eduskunta lähetti hallituksen neuvottelemaan. Eikä ihme. Ei Suomen kanta kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Mehän suostumme kuitenkin! Alistumme – menemme vaikka rähmällemme! “Pitää olla päätöksenteon ytimessä!”
Kataisen ainut saavutus on epämääräinen alaviite. Pahoin pelkään, että EVM:n määräenemmistösääntöön olisi suostuttu kokonaan, jos perustusvaliokunta ei olisi todennut sen olevan Suomen perustuslain vastainen.
Seuraavaksi alkaa juonittelu siitä, miten sekin alaviite voidaan vesittää. Joko yritetään saada valiokunta pyörtämään aiemman kantansa tai sitten vikitellään keskusta mukaan. Eurokriisissä keskustalla ei ole ollut johdonmukaista linjaa.
Ja perustuslakivaltiokunta on poliittinen elin. Se tottelee lopulta hallituksen tahtoa, kun pannaan kova kovaa vastaan.
Hallitus on käytännössä jo suostunut Suomen veto-oikeuden menettämiseen, vaikka ennen kokousta vannoi kautta kiven ja kannon, että sitä ei voida hyväksyä.
Näin käy, kun ei ole omaa suunnitelmaa. Jos et ole valmis kävelemään ulos, jäät muiden pelinappulaksi.
Kirjoitin viime toukokuussa Wall Street Journalissa, että näin tulisi käymään: “Yksimielisyyden poistaminen on vain ajan kysymys. Silloin meillä on täysmittainen varainsiirtoja tekevä liittovaltio.”
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että huippukokouksessa käytännössä vesitettiin sijoittajavastuu. Saa nähdä, miten Urpilainen yrittää sen selittää. Oliko sijoittajavastuu kynnyskysymys hallitusyhteistyölle vai eikö se ollutkaan? Ollaanko vasta päästy linnanjuhlista kotiin kun alkavat uudet takinkääntöjuhlat?
Jykät pullistelee
Komukkakokoomus sosisalisoidi kaikki mahdolliset velat ja maksamattomat laskut maksettavaksemme, mutta antaisivat niiden roistojen pitää kepulikonsteilla hankkimansa voitot itsellään.
Sitten vielä pitäisi keksiä kepulikonsteja, jotta perustuslakia voitaisiin kiertää ja luovuttaa päätöksentekoamme kieroille kumppaneille.
Häkämies Suomen tappaja, itkupilli
Häkämies kunnostautui myös tonttikaupoissa Ruotsalaisille 1 euron kiinteistöjä, samassa meni muutama yksityisen ok-talokin kun sattui olemaan vuokratontilla valtion maalla.
"suomenkuvalehti.fi" /jutut/politiikka/jyri-hakamies-valtionyhtioiden-ohjauksesta-koiran-virka
Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) on toiminut Matti Vanhasen (kesk) hallituksen omistajapolitiikasta vastaavana ministerinä keväästä 2007 alkaen.
Lähes koko ajan Häkämiestä on kritisoitu siitä, miten hän tätä työtä tekee.
Lista on pitkä: Kemiran osakemyynti, Stora Enson päätös lopettaa Kemijärven ja Summan tehtaat, vuorineuvos Jukka Härmälän - Stora Enson entisen toimitusjohtajan - pudottaminen Outokummun hallituksen puheenjohtajan ja Rautaruukin hallituksen jäsenen paikalta, VR:n makuuvaunutilaukset, Elisan osakekaupat.
Ehdottomuus on kansan enemmistön mukainen
Kokoomuksen rahanjakopolitiikka on tullut tiensä päähän.
Miksi avustamme isojen pankkeja?
Niin
Häkämieheltä lienee turha kysyä.
Hän on itse suurpääoman juoksupoika.
Kun tämä kansakunnan kuppaus on joskus ohitse kannattaa panna merkille, kuinka juoksupojat siitä palkitaan.
Aikoinaan EU-äänestystä ajoi Suomessa suurpääoman käsikassarana etunenässä Sanomatalo, Aamulehti ja Turun Sanomat.
Onnistuneesta lobbauksesta lehdistö sai palkaksi tilattavien sanomalehtien 0-arvonlisäveron.
Kyllä rahavalta nöyrät juoksupoikansa palkitsevat.
Ja loppujen lopuksi viulut maksatetaan veronmaksajilla.
Yllätys-yllätys, heitä on kokoomuksen äänestäjistä valtaosa!
demokratia toimii
vaalien ja perussuomalaisten pelko estää suomen hallitusta tekemästä lisää tyhmyyksiä. perustuslaki, kun tuntuu olevan kierrettävissä helposti.
perustuslain 2/3 enemmistösäännön tarkoitus taitaa olla kuitenkin se, että suomen kannalta merkittäviä päätöksiä ei ole mahdollista tehdä ilman suurta enemmistöä. sekin on siis häkämiesten ja kumppanien tyhmyyksien estämiseksi aikoinaan säädetty.
Aivan niin
Mikä tässä on niin kummallista, että tätä EVM-päätöstä ei voi tuoda eduskunnan ratkaistavaksi? Sittenpähän kansanedustajat saavat ratkaista Suomen tien tulevaisuuteen ja kantaa vastuun ratkaisuistaan hamaan tappiin asti, sen takia heidät on sinne eduskuntaan valittu. Kyseessä on kumminkin hyvin tärkeä asia tulevaisuuden kannalta ja samalla linjanveto suhteessa Eurooppaan. Ratkaisu siitä mihin joukkoon haluamme kuulua tai olla kuulumatta ja haluammeko saada tulevaisuudessa tarvittaessa tavallista merkittävämpää apua vastavuoroisesti muilta.
Ihan eri asia onkin sitten tämä nyt päällä oleva hässäkkä, johon on löydyttävä ratkaisu tavalla tai toisella. Siis aivan miten tahansa, vaikka ilman tyylipisteitäkin.
Apua ei tulla saamaan, paras elää niin ettei tarvita, irti €:sta
Koko Saksan "kansa" sokaistui Hitlerin esiintymisestä!
Psykopaatin takuuvarma ominaisuus on olla lumoava, esiintyä ja sanoa asiat miten kuulija haluaa ne kuulla, totuudesta viis.
Nuo ominaisuudet ja teot leimaavat Kokoomuksen nykyistä toimivaa johtoa.
Kokoomuksen nuorisojengin ajamassa Talous Unionissa Suomi on marginaalissa, suhteellisesti suurin maksaja jolla ei ole mitään päätäntävaltaa mihinkään asioihin, ei edes maan sisäisiin omiin asioihinsa.
Italia joka tulee olemaan suurin avun vastaanottaja Ranskan kanssa omaa Veto oikeuden päätöksiin, kuten Ranska ja Saksa.
Vertailuksi aluksi tiedoksi, Suomen maksamat sotakorvaukset neuvostoliitolle olivat nykyrahassa 3,5 miljardia euroa.
Tässä EVM:ssä Suomi joutuu maksamaan muiden päätösten mukaisesti n. 100 miljardia euroa toisten aiheuttamia vahinkoja, jotta pankit saavat omat pelirahansa moninkertaisina takaisin.
Tuo summa rasittaa Suomen kansantaloutta yli 1 000 miljardilla eurolla heikentäen sitä, samalla vahvistaen Saksan, Italian ja Ranskan kansantalouksia 1 000 miljardilla. Totta kai muille sopii enemmistö päätökset koska ne vahingoittavat vain Suomen etuja, totta kai on voitu jatkuvasti rikkoa EU ja EMU sääntöjä, sopimuksia ja direktiivejä kun ne ovat hyödyttäneet rikkojia ja vahingoittaneet Suomea. Nyt heille sopii hyvin että Suomi maksaa aiheutetut vahingot ja Kokoomus on innolla esittämässä laskua suomalaisille.
Stub, Häkämies ja Katainen ei tätä ymmärrä vaan hokevat vain mantraansa. Suomen pitää olla mukana päättämässä ytimissä asioista, joka tarkoittaa todellisuudessa, Suomi saa olla paikalla kuuntelemassa kun Saksa, Ranska ja italia kertovat muille mitä he ovat päättäneet tehtävän.
Kokoomus on erittäin vaarallinen Suomelle, se on jatkuvasti puhunut puuta heinää eivätkä äänestäjät muista niitä.
Kokoomuksen nuorisojengi ei ymmärrä kansantaloudesta yhtään mitään! He ovat täysin kykenemättömiä arvioimaan mitä tuo 100 miljardia tekee Suomen kansantaloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille.
Se hokema että Suomi saa sitten apua EVM:stä jos sille käy huonosti on täyttä puppua. EVM:ssä ovat tulevia avun saajia mukana Kreikka, Italia, Espanja, Portugali, Ranska ja Belgia
joiden pankit myös hyötyvät tukien maksamisista yli velkaantuneille maille, joten niiden kansataloudet myös saavat hyödyn. Irlanti on jo saanut riittävästi tukia, joten se ei lähde enää mukaan kun joutuisi maksamaan. Unkari saa jo tukea, mutta ei osallistu pysyvään EVM rakenteeseen kun joutuisi ehkä maksamaan. Saksan kannattaa makssa koska sen oma vienti ja sen omat pankit hyötyvät tuista enemmän kuin sen maksut ovat. Vain Suomi on todellinen maksaja ja varma tuhoutuja mukaan lähtiessään!
Mitä kansalaisille kerrottiin EU:hun
vietäessä neuvoa antaneen äänestyksen perusteella. Mitä äänestäjille kerrottiin EU:sta? Ei ainakaan totuutta. Sitä on nyt saatu jälkikäteen.
Kerrottu on myös että Suomi päättää asioista täysivaltaisesti. Valettako tuokin EVM suhteen?
http://www.euarjessa.fi/public/default.aspx?nodeid=37838&contentlan=1&cu...
http://www.euarjessa.fi/public/default.aspx?nodeid=37839&contentlan=1&cu...
Hyvällä tahdolla...
...voi summia kasvattaa ylöspäin jopa rajattomasti. Sinä Kiusallinen muisti pääsit tässä jo yli tuhannen miljardin eli biljoonan euron. Se on jo hyvä tulos, mutta ei varmasti yläraja. Katsotaan vain...
Sotakorvauksesta puhuttaessa on huomattava, että Suomen kansantulo oli tuohon aikaan vain murto-osa nykyisestä ja valtio lähes vararikossa sodan jäljiltä. Samaan aikaan piti maata jälleenrakentaa, ja asuttaa runsas kymmenesosa kansalaisista uudelleen.
Samaan aikaan piti...
Niin piti ja se tehtiin melko hyvin ja nopeastikin, lopulta päädyttiin lähentelemään jopa pohjoisia hyvinvointivaltioitakin elintasossa, nyt olemme jo erkaantumassa niistä ja matkalla Baltian maiden suuntaan.
Nykyrasitteet ja sotakorvaukset
11.12.2011 13:06 Kiusallinen muisti. Siltä aivan näyttää, ettei valtiojohto ole lainkaan tajunnut niitä summia, mistä se nyt ottaa veronmaksajien puolesta vastuuta.
Pitää muistaa suorat lainat, suorat takaukset, väliaikais- ja pysyvän rahaston panostus, EKP:n ja IMF:n kautta menevä panostus. Ne kaikki rassaavat suomalaisten veronmaksajien luita ja ytimiä.
Eivät poliittisen hallinnon päättäjät omasta pussistaan mitään maksa. He luulevat, että veronmaksajien kukkaro on pohjaton. Ihan samalla tavalla toimivat Koivisto ja senaikaiset päättäjät Suomen ns. pankkikriisissä. Erittäin törkeästi veronmaksajia vastaan ja rahoittajien puolesta.
Sotakorvauksien osalta annat vähän harhaanjohtavaa tietoa. Suoran konversion mukaan ne olisivat 4 - 5 mrd. euroa. Mutta eivät 1945 ja 2011 Suomen kansantaloudet ole lainkaan yhteismitallisia. Joten suora konversio antaa täysin väärän kuvan.
Kun sotakorvaukset lasketaan bruttokansantuotteen pohjalta, saadaan käytännössä ainoa oikea kuva asiasta.
Nyky-yhteiskunnan rasitteeksi laskettuna sotakorvaukset olisivat 50 - 60 mrd. euroa. Sotien taloudellinen rasite olisi kokoluokkana 500 mrd. euroa. Eli hirveistä summista oli silloinkin kyse. Summat oli maksettava karkeasti 13 vuoden kuluessa.
Vaikka nyt tulisi 100 mrd. euroa takkiin, olisi siitä selviäminen hirveän työn takana. Enää ei ole sitä talkoohenkeä ja ilmaista työvoimaa, kuten sotien jälkeen. Verotus on muutenkin korkealla. Parhaiten ansaitseva aines katoaisi Suomesta. Uhkakuva on todella paha.
Taitaa kokoomuskin pelätä
Jos oltaisiin tehty niin kuin Soini vaati jo pari vuotta
sitten eli ei mitään niin markkinavoimat olisivat asian
hoidelleet ja rysäyksen jälkeen oltaisiin nyt nousussa.
Sen sijaan on kaikki sotkettu ja miljardeja poltettu
ja kaikki vaan jatkuu...
Onko kokoomus hajoamassa?
Jokainen kokoomuksen ministeri lausuu omia, enemmän tai vähemmän älykkäitä lausuntojaan, ja ilmassa haiskahtaa ihan selvästi ruudinkäry. Maltillinen keskustakokoomus tuntuu nyt saavan korvapuusteja niin oikealta, kuin vasemmaltakin laidalta.
Onko kokoomus hajoamassa? Sellainen ajatus tulee väkisinkin mieleen, näiden kokoomuksen ministereiden ja kansanedustajien lausunnoista. Tuskinpa vain, sama vanha teatteri jatkuu vuosikymmenestä toiseen. Nämä Häkämiehen ja Sasin rutinat on niin selvästi tehtailtu ison rahan kabineteissa, että Kataisella alkaa kohta samanlaisten selittelyiden aika, kuin Vanhasella aikanaan.
Tämähän on sitä vanhaa hyväksi koettua kokoomuslaista politiikkaa omimmillaan. Ennen vaaleja vaihdetaan keulaan leppoisat mediamannekiinit, mutta vaalikauden edistyessä, nämä ison rahan vahtikoirat näyttävät hampaansa. Ja joka neljäs vuosi nämä kokoomuksen äänestäjät menevät yhä uudelleen samaan lankaan.
Viisaita maitakin näkyy
olevan EU:ssa vielä mukana. Nimittäin Britannia näistä kaikista viisain. On eroamassa todennäköisesti koko EU:sta kansanäänestyksen nojalla.
Sitten Unkari, Tsekki ja tietenkin Ruotsi miettivät tilannetta ja parlamentti sanonee viimeisen sanan. Miten on, oliko Viro mukana koko kriisikokouksessa?
Miten muuten kriisikokous on voinut tehdä mitään ratkaisuja, sillä loppulauselma ei ollut yksimielinen? Eikös tähän asti ole vaadittu yksimielinen päätös? Vai käveltiinkö taas perussopimuksen yli?
Kyllä näyttää ottavan Kokoomuksessa koville kun Jyrki taisi sopia muuta kuin mihin hänellä oli valtuudet. Hallitus natisee liitoksissaan. On aivan selvää että määräenemmistöpäätöksellä Suomi joutuu maksumieheksi tahtomattaan.
Britannian viisaus?
Britannian viisaus on kyllä suuri vitsi. Pääministeri laittoi puoluettaan avokätisesti rahoittavan pankkisektorin edut koko maan etujen edelle ajaessaan maansa sivuraiteelle. Teollisuuden ja kaupan edustajat, joille EU-markkinat ovat elintärkeät ovat nyt huolissaan pääministerinsä hölmöilystä, jonka tarkoituksena oli oman puolueensa EU-vastaisen äärioikeiston miellyttäminen, mutta joka kolahtaa kaikkien pankkisektorien ulkopuolella olevien alojen nilkkaan sattuvasti ja tulee vähentämään työllisyyttä useiden brittiläisten asiantuntijoiden mukaan.
Skotlanti, jossa pyritään eroon Britanniasta, sai nyt uutta pontta itsenäisyyshaaveilleen ja liittyy mitä luultavimmin muutaman vuoden sisällä itsenäisenä valtiona niin EU:n kuin rahaliitonkin jäseneksi. Jatkossa Britannian painoarvo EU:ssa, jos se nyt siellä ylipäätään pysyy, on kokoaan selvästi pienempi ja Britannia istuu porstuassa, kun muut tekevät sisällä päätöksiä, jotka kuitenkin koskettavat Britanniaakin. USA-suhteetkin viilenivät monta astetta, sillä amerikkalaisille on tärkeää, että Euroopassa puhalletaan yhteen hiileen kriisin ratakaisussa.
Että sellaista "itsenäisyyttä". :-)
Tuossa kävi oikeastaan ihan kuten Suomellekin tulee käymään, kun SDP nuoleskelee jatkuvasti persujen kantoja hallituksessa toimien Suomen etua vastaan kannatuksensa hiipumisen pelossa. Yksin ollaan sitten ja voihan sitä "itsenäisyyttä" EU:n ulkopuolella hehkuttaa sen hetken, kun rahaa ja työtä on vielä tarjolla täällä Euroopan Pohjois-Koreassa.
Pankit
Briteille riittää yksi toimiala. Finanssimaailma. Britit eivät halua kuulua EU:hun joka on sosialistien johdolla keksimässä kaikenlaisia rajoitteita ja veroja Briteille elintärkeässä bisneksessä. Rahamaailma siirtyy Lontooseen.
Britit ovat loisia
Kun maassa on yli 8%:n työttomyys, joka nousee, taitaa se finanssiala ehkä kuitenkin olla hieman riittämätön koko kansan elättämiseen. Kun Lontoon City aika pitkälti elää EU- ja euro-rahavirtojen kautta, on aika vaikea nähdä, miten pidemmällä tähtäimellä eristäytyminen EU:sta ja eurosta palvelisi heidänkään etujaan. Kun euro-vyöhyke saa asiansa kuntoon, vaikka matkalla sinne muutama heikompi lenkki matkasta tippuisikin, tulee Britannian finanssialan merkitys entisestään vähenemään.
Mitä tulee niihin EU:n "sosialistien" rajoitteisiin ja veroihin finanssialalle, tulevat ne yhtä lailla koskemaan Britanniaa siltä osin kuin asioidaan muun EU:n kanssa. Nyt vain David Cameronin nerokas taktiikka siirsi Britannian ulos sen alan päätöksenteosta, mutta päätöksiin joutuvat britit yhtälailla mukautumaan jatkossakin.
Kannattaa myös muistaa, että Britannian pankeilla on merkittävät riskit ongelmallisissa euro-maissa tälläkin hetkellä, mutta he haluavat, että muu EU hoitaa ja rahoittaa ongelman heidän puolestaan. Oikea johtopäätös on, että Britannia on loinen, joka haluaa kyllä kerätä hyödyt yhteistyöstä täysimääräisenä, mutta työntää mahdolliset tappiot muiden maksettaviksi. Sikäli olisi hyväkin, jos sellainen maa palaisi saarelleen vetäytyen kokonaan EU-yhteistyöstä.
Todellisia loisia ovat maat joiden velkoja EVM:stä hoidetaan
Kuten Kreikka,Italia, Portugali,Espanja, Irlanti, Unkari ja Ranska.
Ja nuo loiset haluavat päättää Suomen rahoista, siten ettei Suomella ole siihen sanan valtaa.
Tuon porukan kanssa Euro-vyöhyke ei tule koskaan olemaan terveellä pohjalla. Tuon Euro-vyöhykkeen jatkuessa koko Eurooppa vaipuu pysyvästi kaaokseen.
Tämän Britit ovat ymmärtäneet, kuten aikoinaan karvaasti ymmärsivät Natsien valtaan nousun noissa nykyisissä ongelmamaissa.
Historia toistaa itseään!
Mistä lähtien kokoomus on katsonut suomalaisten etua?
Kaikki on kaupan pilkkahintaan. Kansainväliset pääomasijoittajat kiittävät.
Bilderbergin sanelema suunnitelma etenee kuin juna.
Huhuu!.
Ai jos???. Kyllä se on jo varmaa, että taantuma tulee. Kyse on enää hinnasta.
Ehdotuksena voisi lähettää hallitukselle, että mitäpä jos tällä kertaa pelastettaisiin ihmiset pankkien sijaan.
EVM:n ulkopuolelle jäämisen vaikutukset?
En ole löytänyt tietoa, mitä EVM:n ulkopuolelle jääminen tarkoittaisi Suomen kannalta. Onko jollain tietoa?
Se muuttuu vielä
Ensinnäkin koko EVM-rahasto on tulevaisuuden juttuja ja siitä käydään vielä aivan varmasti kädenvääntöä, se saattaa venyä jopa seuraavan eduskunnan päätettäväksi.
Toiseksi kyseessä on vasta julkilausuma rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi sillä Italian lainakulut uhkaa karata käsistä. Tällä yritettiin rauhoitella korkoja. Siis akuutti tilanne on Kreikan ja Italian kohtalo. Espanja ilmeisesti ehti alta pois, toivottavasti.
Koko hulabaloon syy on siinä, ettei Saksa suostunut EKP:n kertaluontoiseen setelirahoitukseen velkaantuneimpien maiden kohdalla koska se tarkoittaisi euron ulkoisen arvon laskua. Saksan asenteen kyllä ymmärtää; miten sitten tulevaisuudessa, jos nämä maat jatkaa samaa meininkiä kuin aikaisemmin? Syömävelan otto on todella houkuttelevaa.
Vaasan veri ei vapise - Itä-Suomen pojjaat kurat housuissa
Häkämies ja muut Itä-Suomen pojjaat ovat Rehniä ja Liikasta myöten ovat kurat housuissa, kun Länsi-Suomen tytöt, Jutta Urpilainen ja Mia-Petra Kumpula-Natri sanovatten missä se kaappi seisoo.
Miljardeja rannevippauksella
Kokoomuksen nuorjupeille miljardit ovat kevyttä tavaraa.
Häkämies näytti sen jo lahjoittaessaan Kemiran lannoitteet ja Soklin fosfaatin norjalaisille.
Ehkä demarit kohta arvostelevat tuotakin, kun Valco on jo kansalta unohtunut ?
Mitä kauempana rahvaasta konjakkia nautitaan, sen parempi.Luxemburg on Brysseliäkin kauempana, ja tarjoilu on laadukasta.
HÄKÄMIEHES JA KOKOOMUS
Häkämiehelle ja Kokoomukselle sopii kaikki. Ihan kaikki. Perustuslakia ei tarvitse noudattaa kun sen voi yrittää kiertää kikkailulla. Hävetkää!!
Vanhat Kokoomuslaiset Rihtniemi & Holkerit kääntyvät haudassaan. Tällaista menoa Kekkonenkaan ei olisi hyväksynyt!
Hän osasi sanoa missä se raja on ja minkä yli ei mennä!
Perussuomalaiset ja Soini on näköjään ainoat jotka ovat luotettavia! Myös jatkossa!
Häkämies teki sen, mitä olen odottanut jo pidemmän aikaa
kokoomuslaisilta, eli kannanoton hallituskumppaneiden menettelytavoista tehdä sisäpolitiikkaa hallituksen päätöksiä tehdessä.
Pääministerin ulostuloa odottelin turhaa ja nyt näyttääkin siltä, että kun ryhmyri Vapaavuori on saamaton vetelys, pääministeri laittaa Häkämiehen asialle. Tämä kokoomuksen ulostulo pimennosta olisi pitänyt tehdä jo aiemmin pääministerin toimesta ja laittaa puheenjohtaja Jutta Urpilainen aisoihin ja osoittamaan persupelkonsa muualle kuin hallitustyöskentelyyn.
Demarien leirissä on henkilöitä jotka tajuavat Urpilaisen toimien vievän puolueen kannatuksen vapaaseen pudotukseen.
Mm. Miapetra Kumpula-Natri, Johannes Koskinen, Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen ovat Urpilaisen kanssa eri linjoilla määritellessään Suomen ja EU:n tulevaisuuden suuntaviivoja jatkossa.
Olet naiivi
Häkämies on hallituksesa monta porrasta alempana kun Urpilainen.Eli tulos on sama kun sinun viestit Kataisele.
Ootteleppa rauhassa kevättä ja maaliskuuta 2012
niin näet, millä tasanteella Urpilainen on. Perunakuopaan mennyt piiloon kun isot pojat ovat nauraneet yksinkertaisen Urpilaisen toilailuille.
Demarien kannatus alkaa olla samalla tasolla kuin muidenkin naisjohtajien johtamien puolueiden kannatus. Lipposen tippuminen toiselta kierrokselta presidentinvaaleissa on ensimmäinen näytös puheenjohtaja Urpilaisen vajoamisesta. Äänenpainot demarileirissä kovenevat ja puheet puoluejohdossa alkavat olla likellä.
Jo
Mulle ihan sama missä demarit on.
Yhtenäinen Suomi- Kokomus taita olla siellä perunakuopan reunala itkemäsä Sasin ja Kataisen johtola kun ei ole mennä mihinkän piilon ja valtakunnanoikeus antanut tuomion maanpeturlusesta.
Häkämies...
...on hyväntahtoinen hölmö, jota kookoomus käyttää hölmöjen lausuntojen antamiseen.
Ruotsin ja Suomen mallit
Nyt se nähdään kumpi on taloudellisesti parempi.
Saksan ja Ranskan sooloilu ihmetyttää. Takana on hämärää peliä, johon etsitään maksajia muualta.
Miten Saksan perustuslaki sallii tässä päätösvallan siirron EU:lle ?
Saksahan on
yötynyt EU:sta muiden maiden kustannuksella niin työttömyyden kuin vaihtotaseensakin suhteen. Esim. Suomen työttömyys on pysynyt melkein samana kuin ennen EU:ta, vaikka EU:n olisi kerrotun mukaan pitänyt vaikuttaa alentavasti. Ja Kreikan työttömyys on noussut huippuun taloutensa voimalla. Suomen vaihtotase taas laski suhteessa ennen EU:ta pysyen suhteellisen saman tasoisena tähän saakka.
Ei ihme että Saksa haluaa tiivistä talousliittoakin ja määräenemmistöpäätöksillä. Näin pääsee lisää "ryöstämään" pieniä maita ja varsinkin vielä AAA-luottoluokituksen omaavaa Suomea. Tosin näillä Kokoomuksen ajamilla vauhdeilla luottoluokituksemme tulee olemaan kohta pohjalukemissa.
Millä perusteilla liityimmekään EU:hun?
http://www.euarjessa.fi/public/default.aspx?nodeid=37838&contentlan=1&cu...
http://www.euarjessa.fi/public/default.aspx?nodeid=37839&contentlan=1&cu...
Saksalla on veto-oikeus
Ilman Saksaa ei synny 85% enemmistöä.
Merkozy-akseli
Merkozy-akseli on muutenkin lähdössä, mitä ne enää välittää. Ihan länsimaiseen tapaan, pistetään mahdollisimman ranttaliksi viimeisenä vuonna, että päästään taas helpommin valtaan muutaman vuoden kuluttua. Millään muullahan ei ole merkitystä. Poliittinen vallanhimo on se, joka ohjaa kaikkien näiden valta-addiktioon sairastuneiden toimia, kansalaisista tai laeista viis veisataan.
TOIMIIKO PELOTTELU, SE NÄHDÄÄN ?
Kokoomus ottaa käyttöön Putin-maisen pelottelun. Järki voittaa vai Jyrki voittaa ? Miten voi olla Suomen etu (paitsi yritysmaailman osakkeiden omistajien), että budjettivallan valvonta menee Freundztaliaan ? Onko Suomi syyllistynyt joskus rikkomuksiin ? EI. Ovatko Saksa, Ranska ja Italia syyllistyneet vakaussopimusten rikkomiseen ? KYLLÄ. Mitenköhän tuo homma jatkuu ? Määräenemmistöä tarvitaan, jotta suurten maiden ei tarvitse maksaa suhteessa samanlaista osuutta kriisirahastoon kuin pienet maat. Pienet maat joutuvat maksamaan, muu ei auta tai tulee sanktiot. Sanktiot tulevat myös pelkästään pienille maille budjettialijäämän ylittäessä 3 pros., ei suurille maille. Demokratia on hävinnyt. Suomen etu ? Sosiaalidemokraatit kyllä pelkäävätkin, sen uskon. Vastuutahan on antaa kaappaajalle ne lunnaat, mitä kulloinkin sattuvat haluamaan niin kauan kun on jotain annettavaa. EU:n tilintarkastukset eivät ole menneet koskaan läpi, missä ovat hukatut miljardit eurot ? Onko EU:ssa sisäistä tarkastusta ja kuinka hyvin se toimii ? Mihin oikeastaan kriisirahat käytetään, Kreikan sotakalustoonko ? Kokoomus pitäisi kieltää lailla anarkistisena terroristijärjestönä. Kokoomuksen mielestä ei tarvitse noudattaa lakeja, varsinkaan Perustuslakia. Kokoomus antaa hyvän esimerkin muille kansalaisille, kuinka rikkoa lakia ja ryhtyä anarkistiksi. Taustalla on tietysti Ranskan uhkailut ydinaseilla, muuta johtopäätöstä tästä demokratian irvikuvasta ei voi tehdä.
Tsot tsot.
Älähän nyt sotke aivan kaikkea tähän asiaan. Mietihän miksi Englanti kieltäytyi heti jättäytyvänsä sopimuksen ulkopuolelle.
SE EI ole rahaliiton jäsen.
kokoomus ja sdp - sairasta sukurutsaa
Lipponen ja Niinistö liputtivat Suomen rahaliiton jäseneksi ilman kansanäänestystä 10 vuotta sitten. Se oli muka Suomen etu. Vastustajat ripustettiin jälleen kerran nahkurin orsille.
Mielestäni on melkoisen perverssiä, että molemmat on nyt presidenttiehdokkaina - Suomea pelastamassa.
- Letkut pitäisi tosiaan repiä irti sekä kokoomuksen että sdp:n puoluekoneistosta, että tämä kierre loppuisi.
- He myyvät tämän maan joko tarkoituksella tai tyhmyyttään jos kansa ei herää.
- Ainakin herää kysymys, onko suomalaisista jo tullut pelkkä orjakansa joka maksaa "ylimystön" laskuja mukisematta kun joku Katainen niin sanoo... itsestä ei ole niin väliä juu.
Nyt ei ole kyse rahaliiton asioista
Miten muuten Englanti ilmoitti heti jättäytyvänsä asian ulkopuolelle. Se ei ole rahaliiton jäsen, kuten ei ole Ruotsikaan, joka sekään ei hyväksy ehdotusta.
Kyse on EU:n asioista. Toki tässä menee sekaisin yksi jos toinenkin, jotenkin pienellä varauksella tämäkin kommentti.
Englanti jättäytyi
EU:hun suunnitellun talousliiton ulkopuolelle. Rahaliittoonhan maa ei kuulu. Talousliittoon kriisikokous päätöslauselmassaan asetti tiukemmat budjettiehdot kuin mitä aiemmin. Tuo ei sopinut siis Englannille että EU vielä tutkii maiden budjetit ja ilmeisesti myös on oikeutettu vaatimaan muutoksia laadittuihin budjetteihin. Yksityikohtaisia tietoja ei liene vielä käytettävissä.
Kannattaa lukea tämän päivän TalousSanomat ja Hurrin kirjoitus.
Vänrikki Nappula
tärisee taas aivan turhaan. Mennään perustuslain mukaan ja piretään päätösvalta siellä missä se kuuluu ollakkin eli Suomessa ja Suomen eduskunnassa.
Onneksi on vielä edes jotain jarrua Kataasen ja kumppanien isänmaan myynnille...
Hankala "perus" sana
Onko "perussuomalaisten pelko" uusi synonyymi kansanvallan pelolle?
Entä perustuslaki? Siinäkin näyttää olevan tuo hankala "perus" -sana.
85% määräenemmistö Saksan asioista päätettäessä.
On myös heidän perustuslakinsa vastainen, joten siinä ollaan tasoissa. Merkosy pelaa nyt kaksilla korteilla, kuten uusimmasta uutisesta voimme lukea. Käytännössä siis Saksalla pitää olla AINA veto oikeus. Muilla ei. Miten tämä on niin tuttua? Ei ikinä tällaista. Maksakoon mitä maksaa.
Ainoa ongelma on, että Saksan perustuslakimuutos edellyttää koko perustuslain alasajoa ja uuden neuvottelua. Tällä he ovat viisaasti pultanneet lakinsa kirjoihin, että mitkään satunnaiset vaalijytkähtäjät eivät pääse sitä sorkkimaan.
Velka ja puolustaminen
Häkämies ilmeisesti haluaa, että Suomi imetään kuiviin, muuten hän ei saa riittävän nopeasti ajettua puolustusvoimia, itsenäisyyden viimeisiä rippeitä, alas ja palkka-armeijaa ja kodinturvajoukkoja (Finnish Homeland Security Forces)tilalle.
http://www.youtube.com/watch?v=spYLcDlpOBQ
Pelkään
Minä pelkään kansanedustajaa (Sasi), joka sanoo, että EU-asioissa pääministeriä ei sido perustuslaki.
Minä myös.
Taita olla Sasi se Kokomusen mooses.
Pääministeri, valtionvarainministeri
ja eduskunta sanoo, että päätökset on tehtävä EU:n rahaliitossa siten, että yksikin valtio voi estää sen kannalta huonon päätöksen.
Toisaalla Jutta Urpilainen kehuu Brysselin päätöksiä ja IMF:n osuuden kasvamista hyvänä asiana. Urpilainen ei näe asian ytimeen, eli sitä, että IMF tekee päätöksensä enemmistöpäätöksinä. Suomikin ohjaa Suomen Pankin kautta lisärahaa EKP:lle 3,8 miljardia, joka lainataan IMF:lle.
IMF:n osuuden kasvu merkitsee myös sitä, että kun tuettu maa, vaikkapa Kreikka ajautuu konkurssiin, IMF ottaa ensin päältä saatavansa ja sitten jaetaan muille, mm. Suomelle, jos jotain jaettavaa jää. Silloin voi tulla konkreettisesti esiin ne Urpilaisen saamat maailmankuulut takuukset ja nähdään, mitä ne oikein olivat. Oliko niillä edes vessapaperin arvoa.
IMF:n lainojen etuoikeus
IMF:n lainojen etuoikeus takaa, että yksikään yksityinen sijoittaja ei lähde näihin talkoisiin mukaan.
IMF
Se huvittavaa onkin, kun kokoomusministeri selittää ;-)
Stubb:
"Sijoittajavastuu toteutuu [Kansainvälisen valuuttarahaston] IMF:n kautta."
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/12/10/stubb-ylelle-suomi-lii...
"Suomen Pankki: IMF:n sääntöihin ei kuulu sijoittajavastuu"
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/12/09/suomen-pankki-imfn-saa...
Seppäpöyröö
Stuppi puhuu lämpimiä, tietäähän sen jo.
Kovin on pitkään kestävää tuo Stuppin kotiseuturakkaus... siis rysselin suuntaan. Näemmä hänen Couvrel/Corell niminen Vallooni esi-isä on saapunut Kauttualle 1737...
http://www.vallonit.fi/images/stories/pdf/fv_valloninimet.pdf
Minua ei pelota edes Sasi
Vaan se, että meidän poliittiset päättäjät taas saa aikaan 80-90 luvun Suomen aikaiseksi, kun oli se oma raha ja ihan se sama perustuslaki ja täysin PA pankit.
Sasi muuten kirjautti lauselman, jossa hän halusi pelata sen rahan puitteissa, minkä me olemme jo luovuttaneet käyttöön.
Kieltäytymällä yhteistyöstä se raha jää sinne ja muut käyttää se sanoo sitten Soinilaiset ja Kepulaiset mitä hyvänsä. 14 miljardia ei sitten merkitse mitään. Vai?
Kyllä merkitsee
Ministerit syytteeseen maanpetoksesta.
Ja säästetään loput 70 miljardia sadasta miljardista kun jäädään pois EVM:stä.
Likaista peliä
Laissa pitäisi uudelleen määritellä sekä valtionpetos että maanpetos. Nyt laki ei näytä ulottuvan näitten "Suomen syöjien" toimiin, vaikka ne selvästi vaarantavat demokratiamme ja sen ytimen perustuslain antaman suojan. Kokoomuslaiset tuntevat laissa olevat porsaanreiät. Ihmettelen kuitenkin, mistä perustuslain ylikäveleminen ja siitä seuraava demokratian tuhoamishalu oikein johtuvat ja kuka siitä hyötyy. Kuka näitä marionetteja oikein liikuttaa?
Jatketaan haaveilua...
Lakia pitäisi siis aina muuttaa siten, että kulloinkin epämieluisat henkilöt saataisiin sujuvasti pois tieltä telkien taakse. Jää vain se ongelma, että kenelle epämieluisat? Olisi siis määriteltävä valtio- ja maanpetos siten, että se on sitä, kun joku on näkevinään vaikkapa nettipalstalla jonkun "syövän Suomea".
Tämäkö se on perimmäisenä haaveena? Muutenhan niitä ei näköjään saada pois vallasta.
Lakeja löytyy moneen lähtöön
eri asia sitten on kuinka niitä luetaan ja tulkitaan ;-)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maanpetos
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiopetos
Lautakasa vastaan Suomen perustuslaki
On se kumma kun lautakasa on pahempi rikos kuin perustuslain jatkuva ja tietoinen ylikäveleminen ja rikkominen...
Häkämies?
Häkämiehen olisi parempi valmistautua selvittämään siunaamiaan kauppoja,joissa hän on myynyt Suomen kansan omaisuutta monikansallisille sijoitus/rahoitus yhtiöille ale hintaan tuottaen näillä toimillaan koko kansakuntaa koskevia huomattavia tappioita.
Niinpä
Häkämiehen siunaamien bisnesten typeryydessä asiantuntijapiireissä kerrotaan maailmassa menevän ohi vain kaksi kauppaa:
Valkoiset ostivat Manhattanin intiaaneilta ja venäläiset myivät Alaskan USA:lle.
Kunniamaininnan listalla saa tietysti Tollo-Pekka Heinosen Lipposen tuella junailema UMTS-ilmatilan osto Saksasta.
Eli miljardeja tyhjästä.
Tälle nauretaan Saksassa vieläkin vääränä...
Tokihan Tollo-Pekka sai tästä palkkiona johtajan paikan YLE:ssä.
Pientä vielä
Nuo Soneran miljardit ;-)
"Jostakin syystä talouselämän lehdet ovat lähes vaienneet paljon huono-onnisemmasta GrowHow-kaupasta, jossa jopa 30 miljardin omaisuus myytiin 207 miljoonalla. Ehkä virhe on täysin uskomaton."
http://pseudonyymi.blogspot.com/2008/09/growhow-liian-suuri-erehdys.html
Nimenomaan
Juuri tuota Kemiran fosfaattikauppaa tarkoitin Häkämiehen siunaamilla bisneksillä.
Paljon ennen öljyä maailmasta loppuu käyttökelpoinen maasta kaivettava fosfaatti.
Väestömäärän kasvaessa maailmassa on fosfaatin hintakehitys varma. Ruokaa ja sen vuoksi lannoitetta tarvitaan lisää.
Minun on ainakin vaikea uskoa, että kukaan olisi oikeasti niin tyhmä, että möisi 30mrd:n arvoisen hyödykkeen n. 200 miljoonalla vain tyhmyyttään. Takana täytyy olla vakava korruptio ja jopa valtiopetos.
Miksi tuosta vaietaan julkisuudessa?
Missä on tutkiva journalismi?
”Täyttä häkää”
Olen nimimerkin kanssa eri mieltä. En usko korruptioon tai petokseen. Uskon, että asioissa on edetty Häkämiehen osalta vain ”täyttä häkää”. Nyt menemme EVM:ään myös ”täyttä häkää”. Meillä on nyt vain näitä ”häkäministereitä”.
Suomi on luopumassa omaisuudestaan ja itsemääräämisoikeudestaan ”täyttä häkää”. Meillä ei erota isojenkaan virheiden jälkeen, vaan noudatetaan ”maan tapaa” ja jatketaan ”täyttä häkää”.
Niin
Vaikea minunkin on uskoa poliitikkojen korruptioon tässä kohdin.
Minua vaan arveluttaa, että onko mahdollista, että meillä on oikeasti niin tyhmiä valtaa pitäviä.
Ilmeisesti kuitenkin sitten on.
Kuvottaa ajatuskin siitä, mitä muuta nämä idiootit mahtavat meidän verorahoillamme ja kansallisomaisuudellamme tehdä.
Haluaisin elää niin kauan, että näkisin sen päivän kun tästä fosfaattikuprusta joku joutuu edesvastuuseen.
Tulee myös mieleen ajatus, kuinka nämä samat ääliöt menevät esim. Venäjää neuvomaan kansalaisoikeusasioissa.
Itse riistävät kansalaisia omassa maassaan.
äänestysvalta kykeneville
Määräenemmistöpäätökset voi toki hyväksyä mutta vain sillä EHDOLLA että ainoastaan korkeimman luottoluokituksen maat ja budjettikurissa onnistuneet saavat äänestää... Huono hallinto ja ylivelkaisuus eivät ansaitse oikeutta päättää mistään, olkoonpa sitten kyse Italiasta tai Ranskasta tai pienemmistä taloustunareista!
Kokoomuksella kovat piipussa
Ensin suomalaisen poliittisen teatterin areenalle astui Sasi ja pelotteli kansaa. Nyt kokoomus pisti areenalle todellisen jyrien jyrän, Häkämiehen, jonka ei ole suuri ajattelija vaan jyrien jyrä.
Häkämies toteaa: ”Ei voi olla niin, että Perussuomalaisten kannatuksen kasvun pelko halvaannuttaa Suomen päätöksenteon. ”Ei letkut irti potilaasta -mantralla pärjää jos syöksymme syvään taantumaan. Päätöksiä tehdään aina ajassa ja suomalaisten etu mielessä”.
Häkämies puhuu palturia, eihän perussuomalaisten kannatus ole enää kasvussa vaan laskussa tai tasaantumassa. Mitä pelättävää perussuomalaisissa on, sekö, että he kyseenalaistavat kokoomuslaisen talouspolitiikan? Kuka määrittelee, mikä on suomalaisten etu, kokoomus vain peräti Häkämies. Ilmeisesti Häkämies, koska päättelee, ettei ”letkut irti –mantra” ole suomalaisten etu.
Puolustusministerinä ollessaan Häkämies oli myös valtion yritysomistuksista vastaava ministeri. Eipä Häkämies kummassakaan toimessaan onnistunut saamaan aikaan mitään suurta. Tai sai hän mainetta ”Venäjä,Venäjä ja Venäjä”-lausunnollaan ollessaan Yhdysvalloissa ja suututti paperiliiton toteamalla, että metsäteollisuuden kriisi johtuu ylisuurista palkkakustannuksista. Tältä pohjalta arvioituna Häkämiehen kyvyt arvioida nykyistä eurooppalaista velkakriisiä eivät ole perussuomalaisen kykyjä kummemmat. Häkämiehen kannanotot ovat lonkalta heitettyjä kevyen luokan huulia ja hän on kevyen luokan poliitikko, joka sopiva hoitamaan puolueen ”likaiset” työt. Niinpä Häkämiehelle on annettu single malt whisky- tai peräti konjakki-lasin ääressä tehtäväksi SDP:n ruttaaminen. Täytyyhän kokoomuksen omien mahtavien ihmepojujen mokat peitellä.
Häkämies toteaa ”Ei letkut irti-mantralla pärjää”. Mitä muuta politiikka on kuin mantran julistamista, jota Häkämieskin levittelee. Lohdullista on tosin se, että Häkämieskin tajuaa, että päätökset tehdään ajassa ja toteaa näin itsestään selvyyden, mutta hyvä, että lamppu on syttynyt myös Häkämiehellä.
Euroopan syvä taantuma tulee riippumatta politiikasta. On samaan tekevää, ovatko letkut irti tai kiinni. Eurooppa taantuu ja eurooppalaisten elintaso laskee tulevina vuosina, sanoo Häkämies mitä tahansa.
Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi kokoomuksen lahja Suomelle, Katainen ja Stubb yrittävät sitkeästi peitellä hallituksen sisäisiä EVM:n aliviitteen tulkintaeroja. Tavallisen tallaajan kykyjä arvioida nykypolitiikkaa ei ammattipoliitikon kannattaisi Kataisen ja Stubbin tapaan koskaan aliarvioida, siinä menettää alta aikayksikön uskottavuutensa ja siirtyy pilipalipoliitikkojen luokkaan.
Häkämiehen kannattaisi muuten ottaa oppia Soinin moraalisista periaatteista.
Sellasta se on
Kun toiset tekevät hallituksessa puoluepolitiikkaa vain ja ainoastaan tulevat vaalit mielessä ja ehkä jonkin tai joidenkin puolueitten pelossa. Toiset taas samassa hallituksessa ajavat koko maan etua ja silloin pitää olla sitä kompetenssia ja asioitten laajaa ymmärrystä syineen ja seurauksineen. Onko vaikea laskea yksi plus yksi ja sanoa kumpi kuuluu toiseen ja kumpi toiseen eli pääministeri ja valtiovarainministeri??!!
JYRKKÄ "EI"
Suomella ei ole mitään kiirettä, ei mitään kiirettä luovuttaa itsemääräämisoikeutta näissä asioissa.
Eihän voi olla niin että kun Kreikka, Italia törppöilee niin siitä seuraa että Suomen Eduskunnan tulee luovuttaa itsemääräämisoikeutensa EU:lle.
Jyrkkä EI JYRKILLE! Ja Kokoomuksen JYRÄÄMISELLE!