Lauantai 26.5.2012

”Tätä Saksa ei hyväksyisi” – mitä sanoo Suomi?

Luotu: 
11.12.2011 14:11
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen linjasi aiemmin, että Suomi ei voi hyväksyä määräenemmistöpäätöstä, vaan jättäytyy tarvittaessa EVM:n ulkopuolelle.

Suomalainen tutkija, tohtori Pekka Kauppala hämmästelee Puheenvuoro-blogissaan Saksan pelaamista kaksilla korteilla Euroopan vakausmekanismin, EVM, kanssa. Käytännössä Saksa ajaa linjaa, jota se ei voisi itse hyväksyä, Kauppala pohtii.

EU:n huippukokous hyväksyi perjantaina Saksan ja Ranskan ajaman linjauksen EVM:stä, jonka mukaan päätöksiä ei tehdä yksimielisyysperiaatteella, vaan jatkossa riittäisi 85 prosentin määräenemmistö. Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta on pitänyt tätä perustuslain vastaisena, ja Suomi sai ajettua julkilausumaan alaviitteen.

Kun Suomi vielä empii kantaansa, linjaa Eurooppa-oikeuden instituutin johtaja, saksalainen Frank Schorkopf Spiegel-lehden haastattelussa, että kyse olisi Saksan perustuslain kannalta jättiongelmasta, jos se mahdollistaisi päätökset Saksaa vastaan.

Schorkopf toteaa, että äänet jäsenmaiden kesken on painotettava niin, että Saksan veto-oikeus säilyy, sillä muuten "tuskin olisi ajateltavissa, että liittovaltion perustuslakituomioistuin hyväksyisi järjestelyn". Perustuslain muutos ei riittäisi, koska veto-oikeuden kumoaminen loukkaisi Schorkopfin mukaan "kansalaisten demokraattisia osanotto-oikeuksia".

- Saksan "ikuisuusprinsiippi", johon professori viittaa, sanoo että demokraattisia perusoikeuksia voidaan muuttaa vain kumoamalla koko perustuslaki ja laatimalla kokonaan uusi sellainen kansanäänestyksessä hyväksyttäväksi, Kauppala selventää blogissaan.

Kauppala kertoo Uudelle Suomelle hämmästelevänsä, kuinka elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) sättii blogissaan yksimielisyysperiaatetta vaativaa SDP:tä ja tukee näin Saksan linjaa. SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen totesi aiemmin, että joko yksimielisyysperiaate toteutuu tai Suomi ei osallistu EVM:ään.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

ikaros

Kuinka paljon pitää itseään sivistää että pääsee näin mahtavia sopimusmalleja laatimaan ?

On tää todella hienoa.

"Onneksi kansa ei ymmärää kuinka tyhmät ihmiset heitä johtavat"

sikaekonomi

Tarkoittaako määräenemmistö sitä, että jokin kolmesta suurimmasta voi blokata sekä rahoituspäätöksen että itseensä kohdistuvat 'automaattiset' sanktiot?

pekka_kauppala

Monimutkaista. Rahoituspäätösten suhteen 15% määrävähemmistö on selvästi Saksan tilaus, johon Ranska ja Britannia ovat myöntyneet kaupankäynnissä keskinäisistä etuoikeuksita. Sen alle jäävät Ranska 13 ja Britannia ja Italia 12 prosentteineen, eli ne tarvitsisivat blokatakseen jotain pikkuisen apua jostakin. Mutta näistä suurista ainoastaan Saksalla on todellinen vaara joutua suureksi nettomaksjaksi, muut ovat enemmän potentiaalisia vastaanottajia. Sanktiot kuuluvat sopimusluonnoksen toiseen yhteyteen, jossa käsittääkseni ei prosenteista ole ollut puhetta.

joonathan

Johtuneeko tämä siitä, etteiu ole osaavia tulkkeja vai eteikö kertojat ymmärrä kuulemaansa. Kun tarina on US:n sivulla ei enää tiedä mitä puhuttiin ja mitä. Välillä ei tiedä ovatko nämä kokouspuheita vai kahvikeskusteluja. Toivottavasi saisi lukea joskus virallista oikeaksi allekeirjoitettua tekstiä. Että voisi edes jonkinlaisen mielipiteen muodostaa. Se millä kielellä se olisi kirjoitettu ei niin väliksi. Jossain täytyy olla vikaa kun kuullaan jonkun valtion kokousedustajan puhuvan eri tavoin kokouksesta riippuen. Ehkä jotkut joskus osaavat asiat selittää vähän mist on keskustelusta.

pekka_kauppala

Tosiaan on erittäin tärkeää että pääsee näkemään jutuissa viitatut alkuperäistekstit tai dokumentit. Mutta haukut vääärää puuta: blogin keskellä on linkki alkuperäiseen saksalaisprofessorin haastatteluun.

Jopo kulkee

... tarpeeksi ääniä siksi se kannattaa tätä systeemiä.

Saksa voi omilla äänillään torpata minkä päätöksen tahansa.
Suomen ääni on vain vuh ja puh nyt ollaan ytimessä !!

Miettikää minne olette meitä viemässä.

Ensimmäisessä äänestyksessä joku Kreikkalaisen keksii säästötoimenpiteen jätetään pohjoisen alueet tuet kokonaan pois. Suomi ainoa pohjoinen alue miettikää miten käy !!!

Orion

Jo aikojen alusta asti euroopan eri kansakunnat, heimot ovat käyneet sotia toisiaan vastaan syystä tai toisesta. Yleensä ehkä maa-alueitten ja rikkauksien vuoksi.

Eli taas historia toistaa itseään. Nyt aseena on talous.

No onhan pienellä Suomellakin omat "aseet". Tästä esimerkkinä vaikkapa jo yli 500 miljonaa latausta Rovio Oy:n Angry Birds (peli), F-Securen tietoturvaohjelmisto jne. Sopiva vakoiluohjelma sekaan vaan, ja maailma on meidän. Aletaan me sitten kypersotaan, koska se me ainakin osataan.

No leikki leikinä, mutta nämä tietoverkot ovat todella haavottuvaisia, jos todella ammattilaiset ovat asialla.

Suomi on marginaalitalous EMU:ssa. Isommat kuitenkin jyräävät meidät.

Edelleen ihmettelen, että mihin ne EMU maitten eurot ovat oikein kadonneet? Kuka tässä nyt oikein Euroopan taloudella vehkeilee?

Tässä on jo sellainen vaikutelma Kataisesta ja Urpilaisesta, sekä koko hallituksesta, että heillä on pallo hukassa tässä pelissä. Tai ehkäpä Suomen kansalta salataan nyt oleellista tietoa koko hommasta.

Tuntemattomassa sotilaassa hätääntyneeseen huutoon: "Ne jyrää meitin." Koskela - komppanianpäällikkö - vastasi huutoon: "Ei ne mitään jyrää." Vaikka hän hetkeä myöhemmin kuoli, hän oli oikeassa. Suomea ei jyrätty hirmuisesta hyökkäyksestä huolimatta"

Excelman

Kom-koomuksen populistit tarjoavat vain helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja eli lisää velkaa ponzi-masiinaan. Kom-koomuksen populistit eivät kykene tarjoamaan ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin joten rahanmeno on taattu myös tulevaisuudessa eli uutta rahastoa pukkaa. Perustuslait ei meidän populisteja pysäytä.

AllSynergy

Määräenemmistöpäätökset ovat ainoa tapa millä mitään päätöksiä saadaan syntymään (päälle 20 maan on mahdotonta olla 100% yksimielisiä joka kysymyksestä eli eihän siitä koskaan mitään tulisi kuten ei ole tullut tähänkään mennessä). On kuitenkin ainakin median kautta nähtyjen tietojen perusteella varsin järjetöntä hoitaa määräenemmistöpäätökset niin läpi, että joillekin maille jäisi veto-oikeus. Toki voi olla että median kautta saa väärän kuvan, mutta oikaiskoot sitten joku.

Järkätkööt sellaiset sopimukset, jossa veto oikeutta ei jää yhdellekään maalle (ei myöskään siis Saksalle, Italialle tai Ranskalle). Jos ei moinen käy kyseisille maille, niin sitten kai jäädään 1-mielisyyspolitiikkaan, joka käytännössä tarkoittaa ettei mitään päätöksiä saada koskaan aikaan eli homma jatkuu yhtä "menestyksekkäästi" kuten nytkin. Vai eikö Suomelle tosiaan löydy edes Hollanneista ja kumppaneista ymmärtäjiä... eli onko tosiaan Suomen ystävät täysin lopussa? Se tässä ihmetyttää että miksi kaikki muut Ruotsia myöten (paitsi Britannia joka vaati itsellekin veto-oikeutta ja paljon muutakin) hyväksyisivät veto-oikeuden vain Saksalle, Italialle ja Ranskalle. Selvää on tietenkin että 1-mielisyyspolitiikka ei johda mihinkään paitsi 0-päätöksiin, mutta ei kai tuonne nyt tarvitse veto-oikeuksiakaan jättää kolmelle maalle... vähän kiire tulee Suomelle löytää muista maista ymmärtäjiä.

pekka_kauppala

Tähän mennessä on tehty jo monta tukipäätöstä yksimielisyydellä. Kun suuret painostavat, harva pieni uskaltaa ryppyillä, ellei ole kysmys äärimmäisen merkittävästä asiasta. Eli mielestäni vanha käytäntö kyllä kelpaa.
Ajatuksesi rukata Saksan veto pois on sinänsä looginen -vaikkei Suomen asema siitä parantuisi-, mutta tuntuu, että asiosta nyt sopineet suuret eivät halua suostua mihinkään neuvotteluihin yksityiskohtien muutoksista. Heidän suunnittelemansa paketin pitää kelvata sellaisenaan pienemmille.

Excelman

Mikä puolue huiskii suomalaisten verorahoja kymmeniä miljardeja ympäri Eurooppaa? Mikä puolue julistaa että meidän on pakko osallistua kaikkiin euromaiden tukipaketteihin? Kysymys on ranskalaistyyppisestä eurososialismista johon tämä ennen oikeistolainen ja isänmaallinen puolue on nuorten kravattipoikien johdolla pahemman kerran hurahtanut. Suomen verorahat on sosialisoitu etelän tuhlaajapoikien velkojen maksuksi. Perjantaina puolueen pää lupasi 3800 miljoonaa euroa lisää verovarojamme etelään. Sinun rahojasi.

joonathan

Eduskunna suuri valiokunta hyväksyi tämän jutun jossa huiskiittii niitä rahojasi. Vai oliko ne sinun. Se joka hyväksyi oli suomen kansan valitsema ryhmä. Eli kyllä kaikki pätökset tehdään enemmistö päätöksinä. No on suomessakin joissain päätöksiss määrä enemmistö-Ei siellä yksi eikä kaksi ihmistä huiski mitään. yksinkertaista älyä tarvitaan eikä huutoa. Ja vielä kenen rajoja ne on ja misssä on minun rahat. Onkos ne menneet teidän taskuihin. Vaadin ne heti takaisin. Olen maksanut niitä valtiolle yli 70 vuotta veroina. En ole päivääkään ollut työttömänä. en ole vasta saanut kuin hieman päälle 5 vuotta n.1000€ kuukausieläkettä minne te olette ne laittaneet ne jotka on jäljellä. Sen tiedän etteivät Katainen ja Urpilainen niitä ole minnekkään vieny. niiden on oltava teidän kätköissä. Joku teistä sitten on sen tehnyt. Epäilen, että olette yhdessä olleet niitä pimittämässä. Niin vaikka olen yli 70 vuotta teen päivittäin avustustyötä vanhuksien hyväksi. Hoidan poikieni lapsia vaimoni kanssa osittain laittaen niitä kouluu tehden ruokaa. Siksi ihmettelen tätä älämölöä joka on ympärillänne. En ollut sodassa muuta olin rakentamassa tämän maan hävitettyä maisemaa ja tekemässsä sotakorvauksena venäjälle laivoja. syy tähän ihmeelliseen metelöintiin on meissä koska emme ole pystynee teitä kavattamaan ihmisiksi jotka pystyisivät itsenäiseen ajatteluun. Nyt on vasta aikaa, yritetään sitä ajattelua viedä teidän lapsillinne jotta eivät eläisi typeryydessä. Yrittäkää edes saada maan budjetti tasapainoon. jättäkää eurooppa siksi aikaa rauhaan ei se mihinkään karkaa. Tämä siksi että suomella on kova työ ruokkia suomalaist seuraavina vuosina. Olkaa onnellisia jos saatte jotkut lainaamaan suomelle sitä varten rahaa.

Vierailija

ne on jemmassa, toivon mukaan niitä ei sentään jaeta mihinkään Etelä-Eurooppaan.

"Tuo Suomen rahoitushuollon viimeinen puolustuslinja löytyy lakisääteisestä työeläkejärjestelmästä. Yhteensä noin 140 miljardin euron eläkerahastot ovat Suomen talouden Salpalinja.

Tiukan paikan tullen Suomi voi varmistaa eläkerahastojen voimin, että valtio ei kaadu rahapulaan – ei, vaikka euroalue hajoaisi, markkinoiden rahahanat kiertyisivät kiinni ja hätärahoituskin katkeaisi."

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2011/12/04/tassa-on-suomen-taloude...

Jukka Mikkola

Olen nimimerkin kanssa täysin samaa mieltä. Näin tullaan tekemään. Moraali on jo vararikossa. Toimenpide tullaan markkinoimaan kansalle nimikkeellä ”kansan edun nimissä”.

Mitä eläkerahoihin tulee, niin ne rupeavat heti ”sulamaan”, kun EKP panee ”setelimyllyn” täysillä käyntiin. Ainoa este sille on Saksa, joka pelkää sen käynnin muuttumista hallitsemattomaksi Weimarin tasavallan tapaan. Heillä on siitä huonoja kokemuksia. Lopputulos oli ”Johdannainen”, joka päättyi 8.5.1945.

Ensio

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä valeisänmaallisen puolueen johtaja saa palkkioksi siitä, että hommaa suomalaisten veronmaksajien miljardeja pohjattomaan huijareiden pussiin.

Ensio

En muista nimeä, mutta joku Mannerheimin kenraaleista Mikkelissä meni kantelemaan toisesta kenraalista, että "se on laiska ja tyhmä".
Tähän Mannerheim vastasi: "Olkaa kiitollinen, ettei se ole laiskan sijasta vielä ahkerakin"

Eli saattavat ne Kataiset sun muut ihan oikeasti poteakin hyvää omatuntoa.

LT

Mitä puppua tuo nyt on. EUssa on oikeistoenemmistö. Te patologiset sosialismin vihaajat saatte käännettyä asiat täysin päälaelleen. Myöntäkää, että juuri oikeisto uhkaa tuhota maamme suvereniteetin. Turha sitä on hampaat irvessä yrittää vääntää sosialistien salaiitoksi. Merkel on Kristillisdemokraatti eli oikeistolainen, Sarkozyn puolue UMP on oikeistopuolue. Kumpikaan näistä valtionjohtajista ei pitäisi siitä, että nimittelet heitä sosialisteiksi.

de comments

"Pääministeri ei vielä osannut sanoa, miten ongelma ratkaistaan. Hänen mukaansa nyt etsitään uutta ratkaisua. Asiasta keskustellaan sekä hallituksen sisällä että perustuslakiasiantuntijoiden ja perustuslakivaliokunnan kanssa."

Kokoomus siis haluaa kiertää perustuslakiamme jo aiemmin päätettyä perustuslakivaliokunnan kannasta. Kataisen on siis tavalla tai toisella päästävä viemään Suomi EVM:ään, vaikka se on jo todettu perustuslain vastaiseksi. Kataisen ei pitäisi hakea muutosta meiltä vaaan hänen olisi tullut kirjauttaa kokouksessa jo Suomen kanta selvästi EVM vastaiseksi. Katainen näyttäisi rikkoneen hänelle annettuja valtuuksia. Vai kuinka?

Ensio

Kataisella on vain yksi ongelma.
Kuinka hän saa Suomen veronmaksajat uitettua maksamaan /takaamaan suurpankkien saamat /mahdollisesti saamat jättitappiot.
Eli musta pitää saada ensin puhuttua valkoiseksi.
Toki näisen junailujen tiellä on esim. persut.
Heidät ohitetaan valtamedian avulla julistamalla heidät tietämättömiksi ja ymmärtämättömiksi.
Sitten perustuslakivaliokunta. Sen ohi mennään toteamalla, että pääministeri voi rikkoa perustuslakia EU-asioissa.
Seuraavat vaalit: Silloin media nostaa tikun nokkaan jonkun esim. homokeskustelun, jotta äänestäjillä olisi muuta miettimistä.
Todellinen veronmaksajien pussilla käynti jää näiden keskustelujen taakse piiloon.
Kokoomus kusettaa. Häkämies, Vapaavuori jne ja muut kokoomuksen poliittiset broilerit ( = ei koskaan oikeata työtä tehnyt) hakevat vain pragmaattisesti poliittisen uransa päätteeksi sitä rahakasta palkkiota "isoilta pojilta" palvelusten tekemisestä.

Htalk

Juridinen kikkailu johtaa siihen että aletaan pelaamaan säännöillä, joissa pääsääntö on että ei ole sääntöjä, on vain päääsääntöjä kiertäviä alaviitteitä ja poikkeuksia siksi päätösten ennustettavuus on nyt nolla.

Legalismin merkitystä ymmärtämätön osoittaa myös ymmärtämättömyytensä Euroopan historiaan.

nigthman

Kommarithan aina sano että "eihän siitä putoo kun penkiltä lattialle" turha kiihtyä politiikkojen päätöksistä. Floridassa on tällä hetkellä asunnot halpoja ja aurinko paistaa...Toinen keino on ottaa oppia kreikkalaisista niillä on sanonta "it's better to be a cheating winner than a honest loser" "kyllä se siitä" sano Manu Koivisto

Aicos99

"Osaakohan sitä oikein kirjoittaakaan"?

Talousunioni sitten heti Euroopan liittovaltio ja sitten

Nato,ala-viitteellä tottakai Suomi.

Taas ollaan sivuraiteella-Katainen teki "sijaissopimuksen

jolla hän pystyi puristamaan Zarkozyn kättä"!

Tällä maxi sopimuksella on vakavat seuraumukset-miksi emme

osaa sanoa voimakkaasti ja kovaa-"EI",NO thank you!

Venäjän oletetaan olevan rauhallinen mutta mellakoinnit aiheuttavat uuden tilanteen-jopa uudet vaalit.
Onko Putin lähtenyt kiertotielle? Jos on niin nyt tulee
turpiin kunnolla.

Venäjä haluaa näyttää voimansa-ja Suomen on pakko olla
mukana "jossakinliittoumassa" keiton jakajana.

Kiinan mahtitalous kasvaa ja kohta myös Intian--näin ne halvan työn maat ottivat syötin-ja nyt he ottavat koko saaliin kalastajineen.

"Venäjä ja Viro sekä Kiina ja Intia-ne on hoidettava hyvin"!

Siihen tarvitaan venäjää puhuva n. 60-70 v. mies,kookas!

"Jos mandaatti piti antaa-olisi ollut helpompi olla kaikkien kanssa samassa laivassa"! Taloudesta,työvoimasta,yrittäjyydestä tuili ikuinen kysymysmerkki"!

Eduskuta voi jättää jo seuraavista vaaleista 150 henkilöä pois! Talosunioni hoitaa asiat Saksan johdolla,kuristusruuvina toleranssi +3% ylitys on sanktion paikka.

Varjojen mies

Kun Neuvostoliitto aikoinaan kosi Suomea, Suomi sanoi ei ja valitsi sodan.

Nyt kaikki ylvästelevät valinnalla.

Saksa kosii tällä hetkellä Suomea. Suomen on annettava Saksalle rukkaset. Helppoa, kun se ei johda edes sotaan.

Vai ovatko Kokoomuksen hiirulaiset nakertamassa Suomi-laivan pohjaan rottien mentävää reikää? Laiva kun on jo aikamoisessa vesilastissa.

Jukka Mikkola

” Kun Neuvostoliitto aikoinaan kosi Suomea, Suomi sanoi ei ja valitsi sodan. Nyt kaikki ylvästelevät valinnalla”. Näin kirjoittaa nimimerkki.
Tähän minun on todettava ilman "ylvästelyä", että vaihtoehtona olisi ollut koko Suomen kansan siirtäminen itään. Vai mitä mieltä ”Varjojen mies” on tästä:

”Marsalkka Konev kertoo muistelmissaan, että Isäntä oli Suomen sotaa aloittaessaan sanonut Vorošilovin ja amiraali Isakovin kuulleen: ”Suomalaiset on asutettava muualle… Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa, ja heidät on helppo siirtää muualle…” (Lähde: Edvard Radzinski: STALIN, sivu 505).

Onneksi siirto ei onnistunut, mutta se estäminen tuli kalliiksi. Suomalaisten tappiot Talvisodassa olivat 26 662 kaatunutta.

Jukka Mikkola

Lukemalla Aleksandr Solzhenitsynin merkittävän 7-osaisen kirjasarjan ”Vankileirien saaristo” (Arhipelag GULAG) 1918 – 1956, niin ymmärtää, että Venäjä ei ole mikään Välimeren eteläisen rannan arabimaa. Totuus järjestelmästä löytyy kirjojen sivuilta. Peruskuvio ei ole miksikään muuttunut sitten 1950-luvun. Välillä oli ”perestroika”, mutta nyt ollaan taas palaamassa entiseen tiukasti keskusjohtoiseen järjestelmään. Lipun väri on tosin vaihtunut, mutta kansallishymni on taas entinen.

Mihail Hodorkovskin puolustuspuheenvuoro on koskettava. Kiitos nimimerkille ja Ilmari Schepelille sen esiin tuomisesta. Kiitos myös US-verkkolehdelle.
Hodorkovski ei ole ehkä lukenut Solzhenitsynin merkittävää kirjasarjaa. Hänen olisi kannattanut ne lukea, jolloin hän olisi ymmärtänyt ”yskän”. Hän maksaa siitä nyt kovaa hintaa, jolle loppua ei ole näkyvissä.

Tähän sopii hyvin linkki Olaus Petrin tuomarinohjeista, jotka joku voisi kääntää venäjäksi ja panna ne nettiin

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olaus_Petri

Täydellisenä ne löytyvät myös kirjasta Suomen Laki I sen alkusivuilta otsikoituna ”Muutamia yleisiä ohjeita, joita tuomarin tulee tarkoin noudattaa”.