Lauantai 26.5.2012

Varusmiesten kuolemat: Inttiin uusi oppitunti

Luotu: 
12.12.2011 11:00
  • Varusmiesten peruskoulutuskauden oppitunteihin lisätään kokonaisuudet mielenterveydestä ja henkisen pahoinvoinnin tunnistamisesta.

Karjalan Prikaatin asettama työryhmä on saanut valmiiksi mietintönsä varuskunnassa sattuneista kuolemantapauksista. Työryhmän tehtävänä oli miettiä, millä toimenpiteillä voitaisiin parhaiten ehkäistä varusmiesten pahoinvointia tulevaisuudessa.

Maavoimat on mietinnön perusteella päättänyt, että varusmiesten ongelmien havaitsemiseen panostetaan ensi vuoden alusta alkaen tehostetusti. Palkatulle henkilöstölle ja varusmiesjohtajille järjestetään ensi vuoden alusta alkaen koulutusta ongelmien havaitsemiseksi ja pahoinvoivan varusmiehen ohjaamiseksi avun pariin.

Lisäksi varusmiesten peruskoulutuskauden oppitunteihin lisätään kokonaisuudet mielenterveydestä ja henkisen pahoinvoinnin tunnistamisesta.

Mielenterveydellisiä asioita tullaan käsittelemään myös aliupseeri- ja reserviupseerikursseilla.

–Koulutus liittyy erityisesti reservin johtajien kriisiajan johtajavalmiuksien kehittämiseen ja joukon henkisen sekä fyysisen suorituskyvyn ylläpitämiseen kriisitilanteessa, tiedottaa maavoimat.

Kaikissa maavoimien joukko-osastoissa tarkistetaan lisäksi henkisen tuen saatavuus siten, että tukea on saatavissa myös virka-ajan ulkopuolella. Kaikille varusmiehille jaetaan tukihenkilöstön yhteystiedot ensimmäisen palvelusviikon aikana.

Karjalan Prikaatissa sattui lokakuun 2010 ja lokakuun 2011 välisenä aikana kolme varusmiehen kuolemantapausta, jotka tulivat yllätyksenä sekä palvelustovereille että kouluttajille. Poliisi on tutkinut kuolemantapauksia normaalina kuolemansyyntutkintana. Tutkintaan liittyvät tiedot ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

TSV

Mutta nyt ylitettiin joku uusi maaginen raja.

"Lisäksi varusmiesten peruskoulutuskauden oppitunteihin lisätään kokonaisuudet mielenterveydestä ja henkisen pahoinvoinnin tunnistamisesta."

Siis 18-19v varusmiehille annetaan koulutusta "havaita" henkinen olotila toisella nuorella? GTFO.

"–Koulutus liittyy erityisesti reservin johtajien kriisiajan johtajavalmiuksien kehittämiseen ja joukon henkisen sekä fyysisen suorituskyvyn ylläpitämiseen kriisitilanteessa, tiedottaa maavoimat."

Eli kohta siellä on alikit laittamassa jengiä "hullu vahtiin" heti kun joku väsyneenä vähän kilahtaa tai mököttää?
Joo-o... mitäs jos keskittyisivät siihen mitä varten armeija on olemassa? Ei mihinkään "pojata mieheksi roskaan" vaan tappamisen opettamiseen, sitä vartenhan laitos on eikö?

Näitä itsemurhia ei tulisi ainakaan näin paljon jos meillä olisi palkka-armeija yhdistettynä vapaaehtoiseen reserviin.
Tämä vaatii sen NATOn joo, mutta toinen vaihtoehto on
YLEINEN puolustus uudistus missä naiset&miehet menevät pakolliseen palvelukseen (jehovat myös), jossa toiset opettelevat tappamaan aseilla, toiset opettelevat tukitoimintoja, SE on uskottava puolustus eikä tämä nykypelleily, intti tuntuu olevan yksi suuri suojatyöpaikka monille.

-56

Suomessa tehdään noin 1200 itsemurhaa vuodessa.Yleensä näitä tapauksia ei kirjoitella lehdissä eikä esim.Poliisi anna näistä tietoa medialle mikä on mielestäni aivan korrektia omaisia kohtaan.Kun tälläinen sitten sattuu julkisessa laitoksessa kuten Armeijassa, on siitä tehtävä niinsanotusti kuolinsyy tutkimus jossa tietysti selvitetään asian kaikki tapahtumat ja onko jollakin ollut osuutta tapahtumaan tai onko laiminlyöty esim.turvallisuusmääräyksiä.Kaikkihan toivoisivat että tälläiset kriisiryhmään kuuluvat havattaisiin jo kutsunnoissa tai mielummin ennen sitä vaikka kouluelämässä.Kaiken takana on raha, joka on supistettu mielenterveys työstä.Hyvin harvassa tapauksessa ennen armeijaa menoa kukaan on joutunut tai päässyt puhumaan vaikeuksistaan esim.Psykiatrin tai Koulukurattorin kanssa.Joten tavallaan Suomessa ei ole mitään ennalta ohjausta mielenterveys asioissa vaan se pahin sitten tapahtuu tressi tilanteessa.Nuorilla on paljon asioita jotka meistä vanhemmista tuntuvat vähäpätöisiltä mutta kyseinen henkilö voi todeta ne maailmanlopuksi ja elämisen turhaksi.

erkkinordberg

Kyllä näiden ongelma-alaisten havaitseminen on aina ollut lähimpien esimiesten tehtävä. Lähimpiä esimiehiä ovat juuri oma ryhmänjohtaja ja joukkueen johtaja/varajohtaja. Mutta voisivat tietysti tupakaveritkin jotenkin osallistua asiaan vinkkimiehinä. Näin me ainakin teimme vuonna 1966.