Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä vahvistaa Uudelle Suomelle, ettei hän ole kiinnostunut europarlamentaarikon tehtävistä.
Penttilä kertoi tänään iltapäivällä toimitukselle, että hänen tarkoituksensa on jatkaa nykyisessä tehtävässään Keskuskauppakamarissa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen uusi edustaja Euroopan parlamentissa on toimittaja Petri Sarvamaa. Sarvamaa korvaa korkean EU-viran saaneen kokoomuspoliitikko Ville Itälän.
Risto E. J. Penttilä oli vuoden 2009 eurovaaleissa kokoomuksen ehdokkaana Brysseliin. Penttilä jäi vaaleissa varasijalle kokoomuksen listalta. Hän ilmoitti tämän vuoden syyskuussa, ettei ole enää kiinnostunut paikasta europarlamentissa.
Kokoomuksen seuraavalla varasijalla on toimittaja Petri Sarvamaa, joka noussee näin ollen Suomen uudeksi euroedustajaksi Brysseliin ja Strasbourgiin.
Uusi Suomi tavoitti tiistaina iltapäivällä myös Petri Sarvamaan, joka ei halunnut keskustella Risto E. J. Penttilän puolesta hänen päätöksestään.
- Olen tämän syksyn sen mukaan, että olen ensi vuonna parlamentissa, Sarvamaa sanoo Uudelle Suomelle.
Ville Itälä (kok.) hyväksyttiin tänään Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi. Jäsenyys on kuusivuotinen ja se tarkoittaa toistaiseksi Itälän meppiuran päättymistä maaliskuussa.
Käytännössä asia etenee niin, että Penttilä pyytää Helsingin vaalipiirilautakunnalta lupaa olla ottamatta vastaan euroedustajan tehtäviä. Jos lautakunta antaa luvan, nimitetään europarlamenttiin kokoomuksen listan seuraava ehdokas eli Sarvamaa.
Jos lautakunta hylkää Penttilän pyynnön, tämä todennäköisesti ottaa vastaan euroedustajan valtakirjan ja eroaa tehtävästään välittömästi. Tämän "rumaksi" kutsutun vaihtoehdon jälkeen parlamenttiin nimitetään Sarvamaa.

Kommentit
Lautakunnan lupa
Minun maalaisjärjen mukaan lautakunnan lupaa ei tarvita.
Jokainen ehdokas on ollut vaaleissa ehdolla parlamenttiin. Ei parlamentin varasijalle, vielä vähemmän vara-vara-sijalle. Jotta varasijalle valitulla olisi velvollisuus ottaa paikka vastaan tarvittaessa, olisi hänelle pitänyt koko varallaoloajan maksaa europarlamentaarikon palkkaa.
Ville Itälän olisi pitänyt ottaa
Heti alkuun virkavapaata, kunnes parlamentin toimikausi loppuu? Ja vasta sitten tilejä tarkastelemaan.
Säälipleijareireiden satunnainen jäännöspäikka
Onnea Petri Sarvamaa!