Tapiola-pankki alentaa selvästi Suomen talouden kasvuennustettaan. Muiden rahoituslaitosten tapaan Tapiola uskoo, että Suomi ajautuu ensi vuonna taantumaan keskeisten teollisuusmaiden vanavedessä.
Lisäksi Tapiola arvioi euroalueen hajoamisen muuttuneen entistä todennäköisemmäksi.
Tapiola uskoo Suomen talouden kokonaistuotannon supistuvan 1,5 prosenttia vuonna 2012. Vielä syyskuussa pankki ennakoi prosentin kasvua.
Suomen taloutta kuvaava OECD:n ennakoiva suhdanneindikaattori laskee nyt jopa nopeammin kuin syksyllä 2008, Tapiola kertoo.
–Suomen talouden suurimmat riskit välittyvät meille viennin, rahoitus- ja hyödykemarkkinoiden sekä luottamusindikaattoreiden heikkenemisen kautta. Tapiolan kasvuennusteen pudotus on iso, sillä yleinen arvio ensi vuodesta on ollut, että kasvu olisi plusmerkkistä, kertoo Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen.
–Valtiontaloudessa ei ole elvytysvaraa, vaan budjettipolitiikkaa joudutaan todennäköisesti kiristämään samanaikaisesti alenevan yksityisen kysynnän kanssa.
Tapiolan mukaan työllisyysnäkymät ovat heikot ja riski kuluttajille. Työttömyys noussee ensi vuonna 8,5 prosenttiin, pankki ennakoi.
–Uutta taantumaa tuskin hallittaisiin enää lomautuksin vaan työttömyys voisi kääntyä selvään nousuun, Tapiola arvioi.
Tapiolan mukaan kansainvälisen talouden merkittävimmät riskit liittyvät Euroopan rahaliiton hajoamiseen, Yhdysvaltain talouden uuteen notkahdukseen ja Kiinan asuntokuplan puhkeamiseen. Pankki arvioi euroalueen hajoamisen todennäköisyyden nousseen 30–35 prosenttiin.
–Euron pelastaminen kaventaa väistämättä kansallista budjettivaltaa, Tapiola uskoo.

Kommentit
Fantastista
Mikäs tuollainen Tapiola on arvioimaan talousasioita, meillähän on fantastinen pääministeri ja Sale eli eurohommat on hoidossa.
Piikki ja takki auki Euroopan ytimissä, vakaalla uskolla höystettynä.
Fantastista rospuuttokeliä kaikille!
Timo Soini: taantuman uhka on peloittelua
Kovin on lyhyt tämä "Hillbilly Finnsien" muisti. Kyllä se oli nimenomaan Timo Soini joka väitti taantumaa pelotteluksi, ja jonko mukaan Euron kriisi ei vaikuta Suomeen koska Suomen pankeilla ei ole saatavia Kreikasta.
Katainen yritti kovasti Soinille selittää, että ei se kriisi tule suorista saatavista vaan heijastusvaikutuksista. Vaikutus oli sama kuin seinälle puhuisi, Soini ei ymmärrä edes mistä koko kriisissä on kyse.
Soini hillbillyineen voisikin nyt selittää, miksi pelotteluna pitämänsä kriisi on aloittanut Suomessa YT -kierrokset ja vienti on romahtanut? Kuinka tämä on mahdollista, kriisinhän piti olla vain pelottelua?
Vai pitäisikö nyt siirtyä takaisin Markkaan, vaikka suurin ongelma siinä onkin erään Soinin kansanedustajan mukaan se kun vanhat kolikot ja setelit ehdittiin jo tuhoamaan?
Euro luo vakautta
Euro on luonut vakautta, heh-heh. Katainen nyt ei osaa mitään muuta kuin huiskia Suomen miljardeja täysin pohjattomaan eurokaivoon. Kataisen typerillä toimilla "heijastusvaikutukset" muuttuvat suoriksi saataviksi!
Taantuma on tullut Kataisen rahankylvöstä huolimatta
Ei ole yhtään auttanut vaikka rahaa on kylvetty pankkiireille ja huijareille ja luvattu vielä moninkertaistaa jako ainakin kolmasti.
Uhkailemalla Katainen on saanut poliitikkomme pelkäämään ja hyväksymään järjettömän rahan jaon. Ja nyt on tullut selväksi ettei rahanjako auta yhtään mitään, eli pelottelu on Kataisen taholta aiheetonta
Tässä osoite josta voit lukea parempaa tietoa siitä miksi Ruotsi pärjää omalla valuutalla ja Suomikin on pärjännyt ja pärjäisi edelleen.
http://rahajatalous.wordpress.com/2011/01/18/marka...
Suomen bkt on n. 170 miljardia euroa, vienti noin 60 miljardia euroa vuodessa.
Olemme pelastamassa 100 miljardilla yhteensä ale 12 miljardin vientituloa. Tyhmää sanoisin!
Viennistä 30 % menee euromaihin, eli 18 miljardilla vuodessa ja euroalueen ulkopuolelle 42 miljardilla.
Jos euro kaatuu niin euroalueelle vientimme vähenee laman ajaksi 25 %, eli 4,5 miljardilla vuodessa.
Euron kaatuminen aiheuttaa maksimissaan maailmaan taantuman joka vähentää vientiämme 10 % euroalueen ulkopuolisiin maihin.
Joten Suomen vienti laskee niihin 4,2 miljardilla vuodessa ja yhteensä Suomen vienti laskee 8,7 miljardilla vuodessa.
Vahvojen euromaiden, kuten esim Saksa, Hollanti ja Itävalta taloudet heikkenevät vähemmän kuin muiden. Vientimme euromaista kohdistuu pääosin Saksaan joten euroalueen romahdus saa olla 35 % keskiarvona jotta vientimme sinne vähenee tuon 25 %.
Tuosta 8,7 miljardin viennin määrästä 1/3 joudutaan tuomaan raaka-aineina, energiana (öljy,kivih.sähkö) ja laitteina/osina sekä vientirahteina.
Joten todellinen viennin vähenemä on 5,8 miljardia euroa vuodessa jota tuolla ervv ja evm rahoituksella ja rahankylvöllä hallitus väittää pyrkivänsä suojelemaan.
Kun lama euron loppumisen jälkeen omalla valuutalla kestäisi korkeintaan kaksi vuotta, se aiheuttaisi 11,6 miljardin vientitulojen menettämisen.
Hallitus on menossa mukaan systeemeihin joilla Suomelle sälytetään maksettavaa vähintään 50 miljardia, lopullinen uhka ylittää jopa 100 miljardia.
Kun emme osallistuisi noihin paketteihin, voisimme kustantaa viisi lamaa tuolla hallituksen rahankylvöllä huijareitten ja rikollisten hyödyksi.
Samalla voisimme osallistua IFM tukemiseen normaalilla IMF osuudellamme.
Ei kun oma valuutta taskusta ja kaikki uskovat
Hillbillyjen propagandassa on ajattelevalle ihmiselle se huono puoli, että ajattelevat ihminen ymmärtää sen, että vetämällä taskusta paperilappu jossa lukee 100 markkaa sille ei synny arvoa.
Raha kun on käsitteenä hieman monimutkaisempi kuin hillbilly kykenee ymmärtämään. Perussuomalaisilta kun puuttuvat ne neuvontantajat, jotka kykenisivät selittämään mitä raha on niin että poliittisesti valitut entiset kehonrakentajat ja vastaavatkin sen ymmärtäisivät.
Rahan arvo syntyy uskottavuudesta - uskottavuudesta finanssimarkkinoilla siihen että rahan liikkellelaskija on vastuullinen ja ennustettava toimija, ja että tällä toimijalla on todellinen halu ja kyky pitää valuutta vakaana. Esimerkkinä siitä kun luottamus puuttuu ovat esimerkiksi sodanjälkeisen Saksan sekä hajoamisen jälkeisen Venäjän hyperinflaatiot.
Soinin porukka ei tunnu tajuavan tätä, vaan kuvittelee kaupan vain hieman kärsivän hetkeksi kun kerrotaan markkinoille että "hei, ei me oltukaan tosissaan näiden paperilappujen kanssa jota me teille jaettiin, mutta otamme käyttöön uudet laput ja niiden kanssa olemmekin tosissamme, ainakin seuraaviin vaaleihin saakka".
Fantsu
Pyörii ytimissä typeränä vietävänä hölmönä, ei voi muuta kuin ihmetellä tätä nyökyttelyä ja kumartelua.
Ei koske Suomea
Onneksi taantuma ei koske valtiota.
EKP:n pääjohtajan Draghin
mukaan ei kukaan muu kuin euromaat itse voivat pelastaa velkakriisin.
http://www.hs.fi/talous/EKP+Kukaan+ulkopuolinen+ei+pelasta+euromaita+vel...
Lopun alkua?
Kauppalehti 5.12.
Työpaikkojen jakauma Helsingissä:
Teollisuus ja alkutuotanto 17% (näistäkin paljon pääkonttoreitten väkeä)
Julkinen 24%
palvelut >50%
Tässä on Suomen ongelma tiivistettynä. Hyvinvointi ja kasvu edellyttävät tuotantoa josta saadaan hyödykkeitä vientiin sekä omaan kulutukseeen. Se että palvelemme toinen toistamme ei tuo kasvua. Eikä varsinkaan se että paisutamme pääkaupunkiseudun virastoja veroja korottamalla.
Tapiola oikeassa
Suomen valtion budjettia ja lainakaveruuksia pitää punnita tällaisten realististen ennusteiden kautta.
Mitä järkeä meidän on lainata (=puoliksi lahjoitaa) vähäisiä varojamme tuhlarimaille?
Jos ja kun taantuma tulee, se todennäköisesti iskee taas Suomeen voimalla. Urpilainen sanoi YLE:llä eilen, että BKT:mme laski 2008 puolet enemmän kuin muilla EU-mailla. Ei se euro meitä pelastanut eikä pelasta ensi vuonnakaan.
Eki Liikasen Suomen Pankki -peopaganda on samanarvoista kuin hänen vahva panoksensa vahvan markan politiikkaan aikoinaan. - Tapiola tajuaa.