Vihreiden puoluehallituksen varajäsen Jaakko Stenhäll on laskenut, kuinka moni uuden Yle-veron myötä maksaisi enemmän ja vähemmän Yleisradiosta kuin nykyisen tv-maksun muodossa.
Stenhäll kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan, että nykyisin 252 euron suuruista tv-maksua maksoi viime vuonna 1,9 miljoonaa suomalaista kotitaloutta.
Uusi Yle-vero olisi veronmaksaja- eikä kotitalouskohtainen.
- Reilu miljoona yhden hengen taloutta maksaisi 50-140 euroa vuodessa - eli vähintäänkin reilun satasen vähemmän. Nämä taloudet muuten kasvavat jatkuvasti, Stenhäll kirjoittaa.
1,4 miljoonaa kahden aikuisen (ja useamman lapsen) hengen taloutta maksaisi 50-280 euroa vuodessa, eli korkeintaan 30 euroa enemmän.
- Ne noin puoli miljoonaa kotitaloutta, jotka ovat tv-maksua väistelleet, otettaisiin maksun piiriin, Stenhäll kirjoittaa.
Hän ei ota kantaa sellaisten kansalaisten tilanteeseen, jotka eivät ole omistaneet tv:tä eivätkä siten maksaneet tv-lupamaksua. Uusi Yle-vero ei kuitenkaan olisi riippuvainen televisiosta, vaan siinä otettaisiin ilmeisesti huomioon kaikki Ylen palvelut.
Stenhällin mielestä Helsingin Sanomat on hakoteillä otettuaan uutisensa kärjeksi sen, että monelle suomalaiselle uusi Yle-vero tulee kalliiksi.

Kommentit
Sosiaalivero
Eiköhän samantien orjuuteta osa väestöstä tekemään töitä, että loput saa vain oleilla ja porskuttaa kuinka lystää.
"Maksetaan vain siitä mitä katsotaan"
Kun alettiin aikanaan lobata digi-TV:tä, niin luotiin mielikuvia siitä, että sitten maksetaan vain siitä mitä kastotaan.
Niinpä niin.
Entä kalliit syöpähoidot
Saanko jättäytyä niistä kertyvien verojen maksamisen ulkopuolelle, kun ei ole itsellä, perheellä, eikä tuntemillani sukulaisillakaan ollut yhtään, eikä kertaakaan tarvetta sellaisiin todella kalliisiin syöpähoitoihin.
Tätä nyt siis Kysyn vaan ?
Nyt on asiat oikeassa mittasuhteessa
Jokapäiväinen Coronation Streethän on todellakin verrattavissa kalliisiin syöpähoitoihin, vai?
Perustuslain vastainen Kiurun lento
Jos et käytä et maksa. lakialoite, 50000 ihmistä mukaan, niin kaatuu. Entä nuoriso- ja rakenne- työttömät, takuueläkkeellä sinnittelijät pieneläkkeen saajat? Tarkoitus on varmaan ettei ulosmitata (siitä tulee varmaan kokomuuksen ehdotuksessa ulosmittauskelpoinen!) jos eivät maksa veroja. Onko kyykytettävien hakettava sossusta vero YLEN sen ÄLYTTÖMYYDEN ylläpitämiseksi?
Veronmaksajakohtainen?
"Uusi Yle-vero olisi veronmaksaja- eikä kotitalouskohtainen."
Eihän tuo vain ihan oikeasti tarkoita sitä, että kahden aikuisen taloudessa olisi kaksi YLE-veron maksajaa? Ja jokainen yrityskin vielä maksamaan YLE-veroa? Ja jokaista kiinteistöveroa maksavaa yksikköä kohti yksi lupa lisäksi?
KANNATAN
Aika hyvä malli. Itse ja vaimoni oleemme pienellä
eläkkeellä ja nyt maksamme tuon 252ekeä.Varmaan vähän putoaisi. Jokainen käyttää varmasti YLE:n palveluja
jossakin muodossa. Nyt saataisiin lusmuilijatkin maksamaan
ja niitä on varmaan aika paljon. Rehelliset kansalaiset ovat tähän asti pitäneet radio ja tv. toimintaa pystyssä.
tasapuolisuuttako tiettyjen agendaa ajavasta ylestä
yle vero muka tasapuolinen....kyse on taas yhdestä verosta lisää muiden jatkoksi eikä mistään muusta jotta voidaan tukea korruptio kypsää sensuuri sellaista suoltavaa tiettyjen poliittisten ryhmien määräämää äänitorvea
Yle-maksu
Paljonko tuo esitetty malli lisää Ylen tuloja?
Malli pitää mitoittaa niin, ettei se muuta Ylen budjettia.
Jokaisen ihmisen pitää hyötyä jos tuo maksutapa tulee. Varsinkin lapsiperheet ja eläkeläiset pitää kohdella oikein = toteuttaa alennus nykymaksuun verrattuna.
Mussutttamista...........
Netillä yhtä sun toista mutta YLE:n uutisia ei ulkomaille. Pidetään jostakin syysrä ulottomattomilla.......
Netillä....
Ettei väyrestelyt ja lippostelut ulkomaille =))))
Vai miksi?
Minä en kannata tuota uutta
Minä en kannata tuota uutta maksua, mielestäni se olisi pitänyt liittää valtion verotukseen.
Millä EUROMÄÄRÄLLÄ?
Kuinka suurilla tuloilla kahden (tasatuloisen) ansaitsijan perhe maksaa saman kuin nykyinen lupamaksu on perheelle? Epäilempä vaan, että vaikka yhden henkilön maksu pienenee, monen perheen kokonaismaksu kasvaa kun joudutaan maksamaan useampi maksu. Unohtamattakaan ansiotöitä tekeviä kotona asuvia lapsia.
Perhe maksaa yhden maksun sijasta useamman maksun. Kun ajattelee YLE:n tarjontaa, maksu on melkein tyhjästä. YLElä on pilvittäin väkeä paikallistoimituksissa, mutta paikallisradioissa päivän muutamiin uutislähetyksiin ei riitä uutisia kuin max. 3ksi minuutiksi. Ja silloinkin osa niista mitään sanomattomia uutisia valtakunnan tai maailman tasolata. Ja puolen tunnin päästä nämä samat uutiset tulevat valtakunnan uutisissa.
Kuuntelisinkin enemmän kaupallisia kanavia, ellei ne olisi täynnä mainoksia kuinka saadaan vatsa toimomaan tai kuinka hoidetaan emätintulehdus yhdellä pillerillä.