
Blogissaan Paatero esittää kaikkiaan kahdeksan ehdotusta, joiden avulla hän parantaisi poliisin resursseja. Yksi näistä on samanlaisen kansalaiskeräyksen järjestäminen kuin 1960-luvulla.
– Silloin saatiin kansan suoralla tuella hankittua Liikkuvalle poliisille lähes 60 poliisiautoa, Paatero toteaa.
Lisäksi Paatero vaatii valtiolta yhteensä 45 miljoonaa euroa lisärahaa poliisin budjettiin.
Blogissaan Paatero tyrmää myös väitteet, joiden mukaan poliisi voisi säästää hallinnostaan. Hänen mukaansa vähennyksiä tehdään koko ajan, mutta hallinnon liika supistaminen kaataisi työt vain poliisien niskaan.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
joo mielelläni maksan
oman osuuteni maijaan,että pääsevät kolmannen kerran kotietsinnän tekemään talooni löytämättä edes niitä surullisen kuuluisia chilejä!
Samalla linjalla seismologin kanssa
Tänä vuonna myös meille tehtiin kolme poliisiratsiaa, joista viimeisin kolmella autolla ja koko talo käytiin silloin läpi löytämättä yhtään mitään.
Naapuri on soittanut poliisit paikalle kolme kertaa. Kolmennessa ratsiassa poliiseita tuli sisään kaikista ikkunoista ja ovista. Absurdiksi tämän tilanteen tekee se, että molemmat talossa asuneet henkilöt olivat 80-vuotiaita ja vain he ovat olleet talossa naapurin soittaessa poliisit paikalle.
Jos poliisit saavat lisää autoja niin tämänkaltaiset tilanteet tulevat lisääntymään. Seuraavaksi aletaan varmaankin ratsaamaan lastentarhoja ja sitten yli 90-vuotiaita sotaveteraaneja, joilta etsitään aseita.
Jos poliisit tarvitsevat lisää autoja, ottakoon (valtiollistakoon) ne ylinopeutta ajavilta rattijuopoilta. Sitten poliisit voisivat keskittyä pysäyttelemään hyväkuntoisia urheiluautoja ja citymaastureita. Parhaat päältä poliisille! Se vähentäisi välittömästi rattijuoppojen ja hurjastelijoiden määrää.
Vai kolehti
Tarvajärven keräys meni aikoinaan tarpeeseen, eri asia oli, soveltuivatko kaikki autot tosi toimiin sen aikaisissa olosuhteissa. Silloin ei myöskään kytätty nopeusrajoitusmerkin jälkeen tutkalla, eipä oikein ollut kumpiakaan. Lieneekö kansalla motivaatiota tukea nopeusvalvontaa tyhjillä teillä tai muuta vastaavaa toimintaa. Järjestyksen ylläpito ja rikollisuuden torjunta kai niitä pääasioita ovat. Niillä varmasti on vankka kannatus.
Ei valtiolla ole pulaa rahasta,kohteet vain on väärät
Poliisi johtoa on mahdollista,karsia ja keventää.Ensi vuoden verotuksen jälkeen,ei ole rahaa mihinkään keräyksiin.
Paatero vieraantunut todellisuudesta
Eipä taida löytyä vapaaehtoisia niin kauan kun poliisi keskittyy rahastamaan työssä käyviä veronmaksajia tien päällä ja jättää rikokset tutkimatta.
Luulen, että nykypäivän
Luulen, että nykypäivän keräys tuottaisi rahat korkeintaan 0,6:een poliisiautoon. Se kuvaa hyvin autojen hinnannousua ja poliisin arvostuksen kehittymistä.
Annoin
Annoin jo Espoon Lommilassa kehä kolmosella länteen päin ajaessani 4.11.11 klo: 22.40 kävi välähdys, meni viikko tuli Espoon poliisilta kirje että oli 12km/h tunnissa liikaa vauhtia. Kysymys kirjeessä myönnänkö ajaneeni autoa silloin. Myönsin ja heitin kirjeen laatikkoon. Meni viikko em. firmasta kirje 70 euroa rikesakkoa. Maksoin saman tien pois. Älä Paatero enää multa pyytele pitkään aikaan mitään.
Nuija
Kumpi ajoi ylinopeutta Paatero vai sinä. Minä olisin ottanut sulta pariksi kuukaudeksi kortin pois.
Lähetäpä korttisi Paaterolle
...jos sinulla sellainen on. Olet nimittäin aivan varmasti ajanut elämässäsi useammankin kerran ylinopeutta ja syyllistynyt lukuisaan määrään muitakin liikennerikkomuksia!
Jos nyt kansan karttuisa
Jos nyt kansan karttuisa käsi keräisi rahat vaikka tuhanteen uuteen peltipönttökameraan niin kaikki rahaongelmat olisi ratkaistu. Rahaa tulisi valtavana virtana sen jälkeen.
Ei
Jos kaikki ajaisivat nopeusrajoitusten mukaan, niistä valvontakameroista ei tulisi senttiäkään tuottoa.
Kamerat ovat niitä varten jotka haluavat vapaaehtoisesti luopua rahoistaan. Kaiken lisäksi nämä tyypit moittivat täällä poliisien toimintaa jotka vaikeuttavat heidän etuoikeuttaan toimia liikenteessä niinkuin haluavat.
Investointeja
Kameratolppien pystytys on perusteltu investointilaskelmilla. Tuottavat hyvin.
Liikenneturvallisuuden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.
Kuka ajoikaan ylinopeutta?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200604244430551_uu...
"Lääninpoliisijohtaja Paatero ajoi 15. maaliskuuta ylinopeudella poliisin tutkaan valtatie 9:llä Tampereen ja Oriveden välillä. Vauhtia oli 78 kilometriä tunnissa 30 kilometrin rajoitusalueella."
Poliisi saa lisää rahaa heti kun hankkiutuu näistä taaperoista eroon.
Elämme vaikeita aikoja
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on rehti mies. On todella eriskummallista, että kunnon virkamiehen pitää Suomessa nöyrtyä ehdottamaan kolehdin keräämistä hänen edustamansa hallinnonalan tarpeisiin. Onhan meillä sisäasiainministeri, jonka tulisi hallituksessa pitää puolensa, kun resursseja jaetaan. Kenties Päivi Räsäsen pitäisi vetää johtopäätöksensä ja lähteä hallituksesta. Luulisi kristillisdemokraatilla olevan sen verran selkärankaa, ettei väkisin pyri roikkumaan mukana hallituksessa, joka ilmeisesti tuhoaa koko Suomen hallintokoneiston.
Hyvä idea
Hyvä idea, mutta ei kanna.
Kansa on lopen kyllästynyt hallituksen budjettipolitiikkaan. Tavallinen tallaajakin näkee, että rahaa syydetään aivan vääriin paikkoihin ja peruskysymyksistä leikataan kuten poliisitointa, puolustusta, tullia, rajavalvontaa, nuorisotyötä, syrjäytymistä ja koulutusta. Lista on loputon.
Yhdestä kansanedustajat pitävät kiinni, oman YLE:n 500 milj. € budjetista, siihen ei kosketa. Se on yhtä paljon kuin lähes 400 000 vähäosaiselle maksettu perusturva.
Heh, heh!
Ai pitäisi vielä antaa kolehti sille, että tien päällä olisi lisää kyttäautoja sakottamassa itseäni. Surkuhupaisaa.
Siellähän on niitä kolehdinkeruupönttöjä
tien varsilla pilvin pimein. Kaiva sieltä.
Jos tiukkaa tekee, niin alennetaan yleisnopeudeksi
60 km/t, niin jopas kassa kilisee.
Minulta ei tipu penniäkään, ei edes myötätuntoa.
yhtä voivotusta
Ei Paatero liene kunnolla kävellyt kuivissa housuissa silloin kun Suomi ponnisteli jaloilleen NL:n suurisuuntaisen, mutta mynkään menneen, miehitysajatuksen kurimuksesta. Tarvan keräys oli aiheellinen nyt ei ole tarvetta! Paateron sopisi organisoida poliisin pomorakenne sellaiseksi, että kentälle riittää miehiä. Liian paljon pomoja ja byrokraatteja, liian paljon pikkupoliisien pikkunyhräämistä. Sakkoauto kyllä vilkkuu, pikkupoliitikkojen lahjuksia tms. nyhjätään vuosikausia..oikeita henkeen ja talouteen kohdistuvia rikoksia tutkitaan jos valittamiselta ehditään. Katso Paatero omaan pesääsi ja tee jotain siellä!!
Niin...
Julkisen sektorin tekemistä rahasiirroista mitä hulluimmille järjestöille voisi _aivan varmaan_ karsia ja paljon. Puhumme siis miljoonista.
Niin sanotuista
Niin sanotuista kehitysyhteisvarojen lähes 2 miljardista eurosta voidaan aivan hyvin ottaa pois 100 milj€ ja antaa tähdellisempään eli Suomen sisäiseen turvallisuuteen poliisillemme. Nykyisistä ns kehitysmiljardeista osa valuu teille tietymättömille. Minne tai keiden taskuihin? Eivät ainakaan ole tuomassa lisäarvoa Suomelle.
Nämä "kankkulan kaivoon" valuvat veronmaksajien rahat palvelevat maksajiaan kotimaassaan poliisilla paremmin kuin jossain epämääräisessä tuntemattomattomassa valvomattomassa kohteessa.
Poliisivero
Kovasti tarpeellista poliisilaitosta varten tulisi säätää poliisivero. Ylen rahoitusmalliksi kävisi kolehti.
poliisi johto kentälle oikeisiin töihin ja
kenttäväen palkalla niin saa sillä jo muutaman kärryn hankittua ja samaa voisi soveltuvin osin toteuttaa kaikissa muissakin valtion hallintoon liittyvissä toimenkuvissa itkemisen sijaan....
Myykää ne kamerat
...saatte rahaa ihan oikeaan valvontaan. Vaihtoehtoisesti jos ne kamerat ovat niin hirveän hyvä idea niin irtisanokaa loputkin poliisit ja korvatkaa kameroilla. Eipä tarvita autojakaan!
Ehtikee
Voin antaa kolehtiin vitosen heti kun se minun viimekesänä varastettu fillari löytyy.
Jyrki kylään
Mitän jos Paatero pyytäisit Jyrkin kylään ja useasti, tunnetusti kun tämä Siilinjärven rahanjakaja kyläilee rysselissä, joka matkalla tämä "joulupukki" lupaa pari kolme miljardia vähintään lisää rahaa sinne...
Eläkekeräys
Kansan karttuisa käsi voisi kerätä kolehdin poliisiylijohtaja Paateron saamiseksi ennenaikaiselle ja taatusti pysyvälle eläkkeelle.
Kannattaako se?
Tuleehan toinen ihminen välittömästi tilalle.
Kannatetaan
Hänenkin vuosipalkallaan voisi korjata näitä poliisin akuutteja ajoneuvo-ongelmia. Lisäksi pari samantasoista täysin tarpeetonta politikoivaa "kalluuna-pollaria" saisi lähteä lopulliselle eläkkeelle niin suomi saisi heidän tilalleen useita kunnon kenttäpolliisia kentälle tositoimiin.
Mihin sijoitetaan
Suomen tämän hetkisillä kriisimaiden takauksilla saisi yli 1500000 "wolkkari-maijaa".
Minä voin antaa koko vuoden
Minä voin antaa koko vuoden 2013 yleveroni ennemmin vaikka poliisille, kun sinne sdp:n sensuuripesäkkeeseen.
Jep
Samoin, yle on pelkkä politikkojen temmellyskenttä.
Liikennevalvonta?
Miksi tien varsilla ilmoitetaan automaattisesta liikennevalvonnasta vaikka kyseessä on vain nopeusvalvonta?
Vai onko poliisin käsitys liikennevalvonnasta vain nopeuksien kyttäystä kun siitä saa helpoiten rahaa.
Säälittävää ja idioottimaista touhua.
Melko oudolta tuntuu kun
Melko oudolta tuntuu kun suurin poliisin valvontakohde on muutaman tuntikilometrin ylinopeus. Onkohan vähät resurssit suunnattu oikein?
Turvaväli
Niin, kameroihin pitäisi liittää myös turvavälien mittaus. Siitä tulisi hyvin rahaa. Ohitusmahdollisuuden kyttääminen ei automatiikassa olisi mikään puolustus.
Ajoneuvon paino pitäisi saada sakon määrässä merkittäväksi tekijäksi. Toinen hankala seikka on kelin eli lähinnä liukkauden määrittäminen.
mitä? onko liikaa lakeja valvottavana?
eikä voi suorittaa enää tehtäväänsä uskottavasti? no? kertokaa se eduskunnalle.
ne jotka haluavat kieltää, maksavat myös valvonnasta.
Kamera joka kotiin
Mielestäni kameravalvontaa yhteiskunnassa tulisi lisätä. Aloittaa voisi kaupungeista, joihin tulisi saada punaistapäinkävelykamerat. Näin rahaa tulisi tonnitolkulla vuorokaudet ympäriinsä. Seuraavaksi asetettaisiin jalkakäytävät valvonnan piiriin: kaikille jalkakäytävällä pyöräileville yli 15 vuotiaille kansalaisille sakkolappu postitse kotiin. Tämä tietenkin edellyttää rekisteröintipakon ulottamista polkupyöriin, mutta ei se mitään. Samalla mahdollistettaisiin polkupyöränkäyttömaksu, joka ei maan tavan mukaan oikeasti olisi käyttömaksu, vaan omaisuusvero. Kun nämä 'liikenneturvallisuutta lisäävät toimenpiteet' on saatu valmiiksi, siirrytään koteihin. Jokaiseen asuinhuoneistoon tulee asentaa valvontakamera. Näin saadaan laittomuudet, kuten nettirasismi, perheväkivalta, hampun kasvatus, piratismi ja viinan kotipoltto valvonnan ja sitä kautta sakotuksen alaiseksi, ilman aikaa vieviä ja kustannustehottomia kotietsintöjä.
Tällaisilla yksinkertaisilla innovaatioilla Suomesta voitaisiin luoda entistäkin parempi paikka asua. Lisääntyvät rahavirrat voitaisiin ohjata tärkeisiin hankkeisiin, kuten kehitysapuun tai käymäläseura huussille, jotka molemmat ovat maailman mittakaavassa saaneet määrättömästi hyvää aikaiseksi.
Yhdyn
Hyvin sanottu, ja erinomaisia ehdotuksia. Tarvitsemme lisää erilaisia kieltoja, määräyksiä ja eritoten Valtion valvontaa ja rangaistuksia - niin Suomesta tulisi parempi paikka asua ja elää.
Yhtälö joka ei toimi
Miten yhteiskunnalla, joka verottaa kansalaisensa kyykkyyn, ei ole varaa keskoskaappeihin, poliisiautoihin, veteraanien kuntoutukseen jne. ?
Suomesta on tullut sosialitirkistelijöiden, kriisiryhmien ja tuhansien kerjuukampanjoiden kautta näennäisessä lällyttely moraalissa piehtaroiva kerjuu yhteiskunta. Se ei täytä tehokkaan yhteiskunnan tunnusmerkistöä.
Ajatelkaa vertauskuvallisesti kahta kylää: Toisessa asukkaat kerjäävät toisiltaan varoja, kun taas toisen asukkaat rakentavat taloja ja viljelävät maata. Sen lopputulemana ensimmäinen kylä pursuaa ellottavaa eetosta, mutta asukkaat kuolevat viluun ja nälkään, kun taas toisessa voidaan niin hyvin, ettei kenellekkään tulisi mieleenkään kerjätä rahaa.
Pistää kyllä vihaksi.
Pistää kyllä vihaksi. Asia on tietenkin hyvä, mutta miksi ihmeessä niitä veroja ja maksuja kerätään jos käytännössä kaikille ihmisille tärkeisiin perusasioihin (tässä tapauksessa turvallisuus) ei sitä verorahaa riitä.
Verorahojen allokointiin pitäisi vaikuttaa kohteiden hyödyn kattavuus ja perustavanlaatuisuus. Tällä hetkellä esim. poliisi, pelastuslaitos ja vanhusten- ja terveydenhuolto on retuperällä. Enkä ole aivan vakuuttunut että koulujärjestelmääkään on rahoitettu riittävästi.
Kaikkeen sekondääriseen tai jopa turhaan sitä rahaa kyllä tuntuu riittävän...
Sokeita riittää
Kimmo Sasi kertoi meille kaikille eilen A- Talkissa, että Suomi voi huoletta velkaantua vielä 40 miljardia lisää. Perusteena on se, että valtiolla on verotusoikeus eikä velka ole ongelma. Suomi ei sitä velkaa omaan ahdikoonsa tarvitse sellaisia määriä joita nyt otetaan. Se menee oliivimaiden juhlien jatkamiseen. Ei voi olla oikein, että me maksamme 3-5 miljardin korot etelänmiesten lainojen eteen. Ne maat ovat vapautettu korkomenoista. Suomalaisia veronmaksajia ei.
Kuka pystyy selittämään tämän kansalle. Voisiko Arhinmäki aloittaa.
mainoksia autoihin
Myykää vaikka ABC:lle mainospaikkoja autoihin
Ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä lisättävä!
Voisin antaa myös vanhan Transittini poliisien käyttöön kun pienyritykselläni on ns. vapaita päiviä kun ei ole töitä. voisivat tulla sitten isommalla kalustolla meille kotiin lapsia pelottelemaan. Tosin naftoja en valitettavasti pysty enää lahjoittamaan veroittajan vuoksi.