Saksan tulli on ollut tietoinen, että Kotkassa pysäytetty M/S Thor Liberty on ollut ohjus- ja räjähdelastissa, kertoo Nelosen uutiset.
Yle vahvistaa Nelosen tiedot, että kyse oli Saksan armeijalta peräisin olevista ohjuksista. Ylen mukaan ohjukset on myyty Saksan hallituksen toimesta Etelä-Koreaan.
Kotkassa aluksesta löytyi 69 Patriot-ilmatorjuntaohjusta. Lisäksi ruumassa oli 150 tonnia räjähteitä pahvilaatikoissa. Ohjukset on takavarikoitu ja poliisilta on pyydetty virka-apua niiden suojaamiseen.
Savon Sanomat kertoi aiemmin tänään, että tulli on eilen illalla ottanut kiinni kaksi henkilöä kiinni epäiltynä maastavientirikoksesta. Poliisin tekemä kiinniotto saa kestää enintään 24 tuntia, jonka aikana on tehtävä päätös pidätyksestä tai laskettava henkilöt vapaaksi kiinnioton jälkeen.
Poliisi kertoi eilen, että se on yhdessä tullin kanssa perustanut erityisen työryhmän selvittämään Thor Libertyn tapausta. SS:n mukaan asian selvittely on jatkunut muun muassa ulkomaille lähetettyjen oikeus- ja virka-apupyyntöjen muodossa.
Valtiotieteen tohtori Timo Hellenberg kummastelee tapausta Ylen haastattelussa. Hänen mielestään koko tapaus on mystinen.
Hellenbergin mukaan nyt ilmi tullut Thor Libertyn tapaus sekä taannoinen Arctic Sea -aluksen mysteeri osoittavat, ettei tilannetietoisuus ole merenkulun osalta aivan sitä luokkaa kuin mitä on kansainväliselle yhteisölle annettu ymmärtää.

Kommentit
eiköhän valtion kuulu
nyt takavarikoida laiva ja lasti...vai koskeeko se vain pirtun kuljetuksia?
Etkö tiedä, että pirtu on
Etkö tiedä, että pirtu on terveydelle vaarallista ja nuo raketit ovat "rauhanohjuksia".
Takavarikkoon vain
Nuo ohjukset eivät kuitenkaan mitään ihan halpoja ole. Ja jos ne on kerran tuotu lainvastaisesti Suomeen niin eiköhän oikea menettelytapa tosiaankin ole takavarikoida ne.
Paikataan sitä puolustusvoimien määrärahavajetta. Ellei meiltä löydy laukaisinjärjestelmiä noille niin eiköhän ostajia löydy. Kyllä sillä summalla järjestää kertausharjoituksen jos toisenkin.
Maailman paras tulli
Maailman paras tulli näytti taas tehokkuutensa ja Suomi pääsi kansainvälisen median tietoisuuteen maana, joka onnistuu pidättämään kahden hallituksen välisen laillisen tavarantoimituksen.
Tai sitten oikea lasti
Tai sitten oikea lasti seilaa parhaillaan kohti määränpäätä, suomen virkainnoille annettiin vähän tehtävää vetää huomio puoleensa. pöljät, olisivat vai olleet hiljaa ja käyttäneet tilanneälyä /harkintaa ja antaneet lastin mennä. Mitä ikinä Kotkasta olis lastattukaan se on täysin toisarvoista laivassa jo olleeseen lastiin nähden. noille olis varmaan oikea tarve jossain muualla kuin täällä.
Tulli ja Poliisi
Kyllä tässä tapauksessa rikotaan aivan selvästi kansainvälisiä merikuljetus lakeja.Laivan rahtikirjojen on osoitettava täsmällisesti mitä siinä on.Merikuljetuksissa on voimassa niinsanotusti IMCO lista joka määrää miten vaaralliset aineet on kuljetettava ja sijoitettava.Tässä tapauksessa räjähdysaineet olivat irtopaletteina ruumassa ja kyseisten Konttien sisältö ei ollut lakien mukaisesti ilmoitettu oikein.Mitähän olisi seurannut jos laivalla olisi syttynyt tulipalo tai törmäys toiseen laivaan ja se olisi pyytänyt apua lahellä olevilta laivoilta.Samalla laiva rikkoi Suomen tullimääräyksiä tullessaan Suomen aluevesille puuttelisten asiakirjojen ja lastauksen vuoksi.Se mitä tehdään tämän lastin kanssa on taasen Tullin ja Poliisin asia.Tullilla on oikeus takavarikoida lasti,mutta eiköhän asia selvitetä kuitenkin Poliitisella tasolla.Hyvä vain että meillä on asintuntevia Ahtaajia jotka ilmoittivat asiasta Tullille.
Rahtikirjat
Rahtikirjojen kanssa oli tapahtunut kaksinkertainen käännösvirhe.
Saksaksi ohjukset ("missile") ovat käsittääkseni raketteja, ja ne oli rahtikirjoihin kirjattu raketeiksi ("rocket"), mikä Suomessa oli käännetty ilotulitteiksi (ilotulitteet ovat kuitenkin englanniksi "fireworks").
Kuljetusluvat noilta toki edelleen puuttuvat, ja mukana ollut lepakonkakka (siis se räjähdysaine/r-aineen komponentti) oli Suomen lakien mukaan väärin pakattu.
Vieraanvallan aseita
Seuraavaksi tuodaan ydinase ja puolustusvoimat katsovat vierestä. Puolustusvoimat pitäisi takavarikoida ohjukset turvallisuuteen vedoten. Kyseessä on sentään aseellinen konflikti Suomen rajojen sisäpuolella.
Kohta tulee soitto..
Ja laiva jatkaa matkaa... ohjuksineen.
Kotkan puolustukseen
Nämä ohjukset pitää ottaa Kotkan puolustukseen. Rannikkopatteristo on poistettu kustannussyistä Kirkonmaalta, joten nämä Patriot ohjukset korjaisivat puolustuksen puutteen. Näin Suomen suurin vientisatamakin olisi suojassa vihollisten lentokoneilta ja ohjuksilta.
Ohjukset pitää myydä
Ohjukset pitää myydä tullihuutokaupassa eniten tarjoavalle kuten muutkin tavarat, autot, viinat ja sensellaiset.
Laitetaan ohjukset sinne ...
... jonon jatkoksi !!
Ensiksi annetaan tullin toimesta ne jokusen vuoden takavarikossa olleet tuonti viinat, sitten ne muutama pirssi. Kun tämä jono on purettu voidaan suunnitella ohjusten eteenpäin antamista !
Noin viiden vuoden kuluttua olisi ohjusten vuoro jos ne jollekkin viellä kelpaa pienien Tulli kulujen kera. Ellei kelpaa niin sai puolustus voimat ohjukset vaikka Kotkan puolustamiseen !
Suomi ei voi olla
Suomi ei voi olla välinpitämätön ohjusten suhteen eikä varsinkaan luovuttaa ohjuksia. Kyseessä on suomalaisten turvallisuus, jos ohjuksia voidaan kuljettaa Suomen rajojen sisäpuoelle. Suomen puolustuksessa on ohjuksien mentävä aukko tai jopa ydinaseiden.
Mikä kartta?
Voisiko (joku asiaa tunteva) kertoa, miksi Saksasta Koreaan matkalla oleva lasti tulee Kotkaan?
Vapaata tilaa
Kun rahtilaivassa oli vapaata tilaa, niin se tuli hakemaan Suomesta puutavaralastin. Ei ole kannattavaa seilata puolityhjällä laivalla jos on saatavissa lisää lastia samaan suuntaan.
Etelä-Korea saa meiltä ohjuksia. Maailma vapautuu pahasta.
On äärimmäisen tärkeää, että me toimitame aseita Etelä-Koreaan. Kaikki oikeat maat kyllä ovat saamassa. Kohti osoitettua päämäärää. Juna kulkee kiskoilla...
Todellisuudessa Saksan läsnäolo estää ryövärin saapumisen.
Saksa on aina tiennyt huligaanit Leninin ja Stalinin roistoiksi, murhaajiksi ja röväreiksi. Jääkärit, SS-miehet ja Hornetit taistelevat ja pitää taistella rikollista kommunismia vastaan. Todellisuudessa Saksan läsnäolo estää ryövärin saapumisen. Kansat vapautuvat Saksan avulla. Juutalaisia vainotaan vain kauhistuksessa. Vapaa maailma taistelee huligaaneja vastaan yhdessä. On viisas piiritystilanne. Myös Tarja Halosta natottaa. Kohti osoitettua päämäärää. Juna kulkee kiskoilla...