Lauantai 26.5.2012

Kaksi päivää jälkeen myrskyn: tuuli laantuu

Luotu: 
28.12.2011 09:01
Päivitetty: 
28.12.2011 09:15
  • Kuva: Scoopshot / Janne Suovuori
    Paimion urheilupuisto kärsi tuulen kaatamasta puusta.

Tapaninpäivän myrskyn vuoksi yli 100 000 kotia on edelleen vailla sähköä. Toissapäivänä riehunut poikkeuksellisen voimakas myrsky kaatoi runsaasti puita ja aiheutti erilaisia lieveilmiöitä eteläisessä Suomessa.

Lue Uuden Suomen ohjeet, miten saat korvauksen yli 12 tuntia kestäneestä sähkökatkoksesta täältä.

Sääpalveluiden mukaan tuuli on nyt laantumaan päin, eikä myrskylukemiin nouse loppuviikosta enää edes puuskatuuli. Tiistainen uudestaan kovaksi yltynyt tuuli haittasi tapaninpäivän tuhojen korjaustöitä ja aiheutti uusia ongelmia jo tapahtuneiden lisäksi.

Tänään keskiviikkona kaatuneiden puiden raivaukset jatkuvat eri puolilla Suomea. Liikenteessä kannattaa tänäänkin varautua hidasteisiin, sillä kaatuneet puut saattavat edelleen haitata teillä Länsi-, Etelä- ja Itä-Suomessa.

VR kertoo, että junaliikenne takkuaa vielä keskiviikkonakin. Eilen radat olivat poikki väleillä Tampere-Turku ja Helsinki-Turku. Myös Itä-Suomessa useat junat joutuivat pysähtymään radalle kaatuneiden puiden vuoksi.

Junaliikennettä korvataan monin paikoin busseilla. Tarkemmat tiedot löytyvät VR:n sivuilta ja Liikennevirastolta.

Liikennevirasto muistuttaa edelleen tienkäyttäjiä toimimattomista tasoristeyksistä. Risteysten opastinten vara-akut ovat ehtyneet, eikä toimimatonta risteystä voi tunnistaa toimivasta. Junankuljettajia on neuvottu lähestymään tasoristeyksiä hitaasti ja antamaan äänimerkin risteystä lähestyessään.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: